Gallup

Moniko uskoo 14.10.2008 tapahtuvan jonkinlaista läpimurtoa alien-hypoteesin osalta. Mikä on mielestäsi todennäköisyys sille, että kanavointi on aitoa ja "SE" alus tulee.

Kalluppi kestää 15.10. iltaan asti, jonka jälkeen julkaisen tulokset. 14.10 24.00 (suomen aikaa) jälkeen tulleet vastaukset käsitellään erikseen.
Siis veikkausta. 10 on 100% varma. Jos joku kieltäjä nollan rätkäytää, on hän sitä mieltä, että ei nyt eikä milloinkaan. Kympin tarjooja tietää aluksen tulevan varmuudella näyttäytymään niin, ettei sen olemassaoloa voida kiistää.Ysi tarkoittaa melkein satavarmaa. Ainakin kyseinen alus on olemassa ja tulossa, vaikka ei juuri 14.10. Ja siitä sitten alaspäin.
Vain kokonaislukuja vastauksiin, pyydän. En tulkitse asteikkoa lineaarisesti, että 1 tarkoittaisi 10 %:n mahdollisuutta. Se tarkoittaa pienintä nollasta poikkeavaa.
Kiinnostavampaa kuin pelkkä numeroarvo, on se mihin arviosi perustuu. Jopa keskustelupohjaa voisi löytyä.

Avaajana siis aloitan:
Todennäköisyys asteikolla 0-10 on mielestäni 1.

Perustelua:
Ykkönen ei johdu epäilyksestäni sitä kohtaan, etteikö aidosti avaruusmatkailuun kykeneviä lajeja olisi.
Nuo kanavoinnin "Adama" = Adam = Aatami kytkennät viittaavat pelkästään vääristyneeseen uskonnollisuuteen tai siihen vetoamiseen. Toinen syy epäuskooni on "maailmanlopun ennusteiden" runsaus. Useita vuodessa. Elinaikanani varmaan satoja jonkinlaisessa julkisuudessa olleita. Ja kaikki väärin.
Eihän nyt ihan maailmanloppua ennusteta, mutta lähes yhtä mullistavaa tapahtumaa.
Siksi 1.
703224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

kolosen (3).

Äänestä

sen minkä sisuksissani tunnen,eli 1 :sen ,ei voi mitään,tunne mikä tunne.
Jos galluppi olisi ollut jotain tyyliin uskotko,että täällä vieraillaan..vaikka päivittäin,
niin numero olisi ollut 9.Kanavoimiset aiheutti jo kertaalleen sen että lopetin koko
ilmiön seuraamisen,enää niillä ei ole mitään väliä.

Äänestä
  • Näitä ennustuksia on jo nähty liikaa.

    Äänestä

  • sivupersoona xl kirjoitti:

    Näitä ennustuksia on jo nähty liikaa.

    Optimismistani huolimatta 1. On todennäköistä että tuhansien vuosien saatossa saamme selvän muutaman valtion alueelle ulottuvan ilmestymisen. Jos ilmestyminen olisi määritetty aikajänteelle 14.10.2008 - 14.10.12008 niin vastaisin 9.

    Kanavointi illuminaattifantasioineen paljastaa että se on henkilön omasta päästä. Pelkkää tajunnanvirtaa, jolla silläkin voi olla arvoa esim. ideariihityylisessä ideoinnissa. En usko korkean sivilisaation sekoilevan näin räikeästi illuminaattijutuilla, salaliittoteorioilla, vaikka ne totta olisivatkin. Kieliasu on liian negoilevaa, negatiivista. Mikäli vaikutettaisiin tapahtumiin, niin se tulisi tapahtumaan paljon paljon hienovaraisemmin. Tehtäisin todennäköisesti jotain muuta kuin dramaattisia maailmanlaajuisia ilmestymisiä.

    Tässä kanavoinnissa tulee esille pelastususkovaisuus, tarvitsisi pelastua joltakin demoniselta, pahalta. Ilmestys on pelastususkonnoissa esiintyvä teema. Ulkopuolinen hyvä voima (vrt. jeesus) ilmestyy ja pelastaa illminaatin (vrt. saatana) kynsistä - läpinäkyvää, joka kertoo kanavoijan uskonnollisesta maailmankatsomuksesta. Kanavoija saanut ehkä voimakkaita kristillisiä vaikutteita pienenä?

    Äänestä

heidän näyttäytyvän 50 %:n varmuudella, eli 5. Perustelut:

- kanavoinnit tuntuvat luotettavilta ja järkeviltä
- maailman tilanne on otollinen, epäkohtia piisaa
- aikaa on varattu ensi vuoden alkupuolelle asti
asian toteutumiselle

Äänestä

0, kerpele.

Äänestä
  • Perusteleminenkin on helppoa kuin heinänteko.

    Vaikka ihmiskunnan ymmärrys niin mikro- kuin makrokosmoksen rakenteesta on vielä kovin vajavainen, on se kuitenkin jo riittävä osoittamaan ettei tähtienvälinen matkailu ole järkevästi toteutettavissa oleva asia.

    En usko minkään sivilisaation olevan kiinnostunut useita sukupolvia (ainakin ihmisen mittapuun mukaan) kestäviin matkoihin muuten kuin pakon edessä.

    Äänestä

  • Varaktori kirjoitti:

    Perusteleminenkin on helppoa kuin heinänteko.

    "Vaikka ihmiskunnan ymmärrys niin mikro- kuin makrokosmoksen rakenteesta on vielä kovin vajavainen, on se kuitenkin jo riittävä osoittamaan ettei tähtienvälinen matkailu ole järkevästi toteutettavissa oleva asia."

    Joku varmaan sanoi kuulennoista saman 1800 luvulla.

    Äänestä

  • mr grey kirjoitti:

    Ihmiskunnan käsityksiä kuulentojen mahdollisuudesta 1800-luvulla ei voi mitenkään rinnastaa niihin tieteen paradigmoihin joilla voidaan osoittaa tähtienvälinen matkustaminen mahdottomaksi ajatukseksi.

    taisi kyllä jo haaveilla kuumatkasta tykin kuulan sisällä.
    Aleksis Veljen "Seitsemässä Kiveksessä" Simeoni ponua juotuaan kävi kuussa saapasnahkatornissa, johon hänet lennätti itse Lusiferus.

    Scifin kantaisä mietti kuumatkailua. Aleksis Kivi varmaan lainasi ajatuksensa kansantaruista. Akkahan on vieläkin kuuta tervaamassa, kun sillä silmällä täysikuuta katsoo.
    Seppo Ilmarisen sai Väiski siirretyksi "Pimeähän Pohjolahan, Synkkähän Sariolahan" Sampoa takomaan, kun oli ensin saanut "takojan ijän ikuisen" tavoittelemaan hopeakuuta kuusen latvasta.

    Ei varmaan kuulu aiheeseen, mutta kansantarustoissa kuumatkasta haaveileminen taisi olla arkipäivää jo ennen Wrightin veljesten lentoa tai sen M:ltä alkavan fransmannin ilmapallolentoja.

    Lukee tämmösiä kommentteja miten monta kertaa tahansa niin aina alkaa hymyilyttää.

    Kuin papit 1600-luvulla, kuin papit.

    Äänestä

  • Kähmis kirjoitti:

    Kyllähän ihminen on haaveillut lentämisestä jo varmaan ennen kirjoitustaidon syntymistä.

    Kuumatka on todellisuutta ja tuskin kovinkaan pitkään tarvitsee odotella miehitettyä lentoa Mars-planeetalle. Alfa Centauri voisi olla hamassa tulevaisuudessa mahdollisuuksien rajoissa.

    Siinäpä se sitten taitaakin olla. Tietysti tämän planeetan lähestyessä loppuaan todella kaukana tulevaisuudessa, voisi ajatella viimeisten ihmisten siirtyvän etsimään uutta kotia. Tuollaisessa tilanteessa useita sukupolvia kestävä matka olisi mielekästä koska vaihtoehtona olisi koko ihmiskunnan kuolema. En tiedä pystyisikö ihmiskunta tuossa tilanteessa kuitenkaan ohjaamaan kaikkia käytettävissä olevia resursseja vuosikymmeniksi tai ehkä vuosisadoiksi tuon yhden yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

    Äänestä

  • Varaktori kirjoitti:

    Perusteleminenkin on helppoa kuin heinänteko.

    Vaikka ihmiskunnan ymmärrys niin mikro- kuin makrokosmoksen rakenteesta on vielä kovin vajavainen, on se kuitenkin jo riittävä osoittamaan ettei tähtienvälinen matkailu ole järkevästi toteutettavissa oleva asia.

    En usko minkään sivilisaation olevan kiinnostunut useita sukupolvia (ainakin ihmisen mittapuun mukaan) kestäviin matkoihin muuten kuin pakon edessä.

    Helppo heittää tuommoisia olettamuksia tulevaisuudesta, nyky(huom NYKY)tietämyksen perusteella mutta mahdollisuus on suuri että olet väärässä.

    Ihmiset ovat ennenkin olleet, oli kyse sitten papeista, tavallisista kansalaisista tai aikansa tiedemiehistä, olettamukset ovat menneet vikaan. Lentäminen ei ole mahdollista. Kuumatkat ovat hulluutta. Jos purjehdit laivalla liian pitkälle putoat maan reunan yli, ja niin edelleen. Sama litania jatkuu edelleen, joten eikö ole mahdollista että voit olla väärässä?

    Äänestä

  • realitycheck kirjoitti:

    Toivoisin olevani väärässä, mutta pahaa pelkään, että en ole.

    Äänestä

  • Varaktori kirjoitti:

    Perusteleminenkin on helppoa kuin heinänteko.

    Vaikka ihmiskunnan ymmärrys niin mikro- kuin makrokosmoksen rakenteesta on vielä kovin vajavainen, on se kuitenkin jo riittävä osoittamaan ettei tähtienvälinen matkailu ole järkevästi toteutettavissa oleva asia.

    En usko minkään sivilisaation olevan kiinnostunut useita sukupolvia (ainakin ihmisen mittapuun mukaan) kestäviin matkoihin muuten kuin pakon edessä.

    käsityskanta tähän asiaan. Huomauttaisin sen seikan jos tänne ilmaantuu avaruusalus maan ilmakehään "leijumaan" äänettömästi paikoillaan...

    Niin silloin ollaan sellaisen tekniikan parissa, josta monikaan insinööri tai fyysikko ei edes ole nähnyt unta taikka edes unelmoinut. Todennäköisyydellä sellaisen tekniikan saavuttaminen veisi "maan insinööreiltä" useita satoja tai tuhansia valovuosia aikaa. Tai sitten meitä on todella perusteellisesti "kusetettu" uuden lento teknologian suhteen...?

    ps. Mistä "tiedät" heidän eliniän, voisi olla vaikka useita satoja vuosia maan ajanlaskun mukaan...
    ...ja millä nopeudella he liikkuvat universumissakin ?

    Jos tuollaisella asenteella lähdettäisiin uusia teitä etsimään niin paikalla pyöritäisiin aika kauan kyllä. Noilla eväillä ei pitkälle pötkitä.

    Äänestä

  • old_profile_25068 kirjoitti:

    Voi kun se olisikin insinööreistä kiinni. Silloinhan kysymys ei olisi siitä, että onko se mahdollista. Silloin kysyttäisiin, että koska se on mahdollista.

    Tälläkertaa ikävä kyllä perustutkimus lyö insinörtille sellaisen luun kurkkuun, että ihan yskittää.

    Äänestä

  • mr gray kirjoitti:

    Lukee tämmösiä kommentteja miten monta kertaa tahansa niin aina alkaa hymyilyttää.

    Kuin papit 1600-luvulla, kuin papit.

    niinkään. Piti tuo "ehkä" kirjoittaa isolla.

    On laadullisesti eri asia keskustella Hiigsin bosonin massasta verrattuna keskusteluun siitä, montako enkeliä mahtuu tanssimaan neulan kärjellä.
    On täysin mahdollista, että tietämyksemme reaalimaailmasta alkaa jo lähestyä maksimia. Eihän se koskaan sitä saavuta. Konkka kymmenen taun jälkeen on käytännössä latautunut syöttöjännitteeseensä, mutta teoriassa sen jännite ei koskaan nouse syöttöjännitteeseen.
    Onko viisi tauta jo kulunut, vai eikö tieto olekaan rajallista? Tietomme ja tietämättömyytemme suhde ei ymmärtääkseni ole lineaarifuktio. Se on limes; lähestyy rajatta.

    Harjunpään Jussi SähkötK:lla -70 luvulla. Armoitetun hyvä opettaja, elektroniikkamies, tutkamies, putkitekniikan osaaja ynnä uskovainen.
    "Hurjapään" opetustyylistä kurssijulkaisussa -79:
    "Totisesti minä sanon teille veljet; ennen kuin viisi tauta on kulunut niin katso, transistori on tukossa."

    Itse uskon, että lähestymme fysiikassa kohta sitä viittä tauta.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Jos tuollaisella asenteella lähdettäisiin uusia teitä etsimään niin paikalla pyöritäisiin aika kauan kyllä. Noilla eväillä ei pitkälle pötkitä.

    Joo tuli mieleen vähän kuin että Wrightin veljekset sanois että "Ei me tätä lentokonetta viittitä rakentaa, kun lentäminen on muutenkin ihan mahdotonta."

    Tommosella asenteella tiede ei kyllä pitkälle menis.

    Äänestä

  • Kähmis kirjoitti:

    niinkään. Piti tuo "ehkä" kirjoittaa isolla.

    On laadullisesti eri asia keskustella Hiigsin bosonin massasta verrattuna keskusteluun siitä, montako enkeliä mahtuu tanssimaan neulan kärjellä.
    On täysin mahdollista, että tietämyksemme reaalimaailmasta alkaa jo lähestyä maksimia. Eihän se koskaan sitä saavuta. Konkka kymmenen taun jälkeen on käytännössä latautunut syöttöjännitteeseensä, mutta teoriassa sen jännite ei koskaan nouse syöttöjännitteeseen.
    Onko viisi tauta jo kulunut, vai eikö tieto olekaan rajallista? Tietomme ja tietämättömyytemme suhde ei ymmärtääkseni ole lineaarifuktio. Se on limes; lähestyy rajatta.

    Harjunpään Jussi SähkötK:lla -70 luvulla. Armoitetun hyvä opettaja, elektroniikkamies, tutkamies, putkitekniikan osaaja ynnä uskovainen.
    "Hurjapään" opetustyylistä kurssijulkaisussa -79:
    "Totisesti minä sanon teille veljet; ennen kuin viisi tauta on kulunut niin katso, transistori on tukossa."

    Itse uskon, että lähestymme fysiikassa kohta sitä viittä tauta.

    Näin siinä käy kun parin metrin kyrsä otsassa tänne kirjoittelee. Tulee otettua vähän liian jyrkkä kanta asioihin.

    Toisaalta ne jotka ovat eri mieltä väitteistäni voisivat myös edes joskus jotenkin perustella omaa kantaansa.

    Minusta viittaukset vaikkapa 1600-luvun pappien näkemyksiin eivät oikein sellaisia ole.

    Äänestä

  • old_profile_25068 kirjoitti:

    käsityskanta tähän asiaan. Huomauttaisin sen seikan jos tänne ilmaantuu avaruusalus maan ilmakehään "leijumaan" äänettömästi paikoillaan...

    Niin silloin ollaan sellaisen tekniikan parissa, josta monikaan insinööri tai fyysikko ei edes ole nähnyt unta taikka edes unelmoinut. Todennäköisyydellä sellaisen tekniikan saavuttaminen veisi "maan insinööreiltä" useita satoja tai tuhansia valovuosia aikaa. Tai sitten meitä on todella perusteellisesti "kusetettu" uuden lento teknologian suhteen...?

    ps. Mistä "tiedät" heidän eliniän, voisi olla vaikka useita satoja vuosia maan ajanlaskun mukaan...
    ...ja millä nopeudella he liikkuvat universumissakin ?

    kuulla sinustakin ihan oikeesti.

    Ei kuitenkaan armoa, vaan tiukkaa tykitystä.

    "Jos tänne ilmaantuu avaruusalus maan ilmakehään "leijumaan" äänettömästi paikoillaan..."

    Heikkoa on tuo "jos"....lehmä lent....

    "Todennäköisyydellä sellaisen tekniikan saavuttaminen veisi "maan insinööreiltä" useita satoja tai tuhansia valovuosia aikaa.

    Mielestäni ei taaskaan oikein.
    Jos uusi kiinnostava ilmiö havaittaisiin, niin sen teoreettisen pohjan selvittämiseen kuluva aika laskettaisiin korkeintaan vuosissa. Teoreettisen pohjan luomisesta on käytännön sovellutuksiin kulunut aikaa vuodesta..... eteenpäin. Fuusio taitaa olla se vaikein nykyään.
    Vaikeudet liittyvät useinkin "peltikässyihin". Metallurgiaan, riittävän puhtaan puolijohten valmistamiseen (FET) kuumuuteen (fuusio).

    Heittosi satoihin tai tuhansiin vuosiin on perusteeton. Hallittu-fuusio-ongelman kanssa on työskennelty varmaan nelisenkymmentä vuotta ja sehän varmasti vielä ratkeaa. Miten voit väittää asiaa tuntematta, että on olemassa ongelma, jonka ratkaisemiseen kuluisi vuosisatoja tai -tuhansia. Mielestäni väitteellesi ei ole perusteita.

    Ps. Tykityksestä huolimatta. Hauska tappa vanha tuttu. Käyhän kuule vähän useemmin.

    Äänestä

  • realitycheck kirjoitti:

    Joo tuli mieleen vähän kuin että Wrightin veljekset sanois että "Ei me tätä lentokonetta viittitä rakentaa, kun lentäminen on muutenkin ihan mahdotonta."

    Tommosella asenteella tiede ei kyllä pitkälle menis.

    Rajoja murtava innovatiivinen mieli on aika lähellä "hiivahattuisuutta". Ne eroittaa toisistaan vain syvällinen tietämys ja kritiikki.

    Joudun nyt aikuisopetusta ohjaavana miettimään itsekin, mikä ero on ammattilaisella ja asiantuntijalla. Mikä olisi sitten seuraava askel? Asiantuntijasta innovaation kautta tieteen nobelistiin.
    Olenhan kai ainakin jonkin sortin ammattilainen. Oma asiantuntiuuteni rajoittuu korkeintaan kapeaan sektoriin ja toimintaympäristöön, jos siihenkään.
    Miten minusta tuntuu, että täällä määritellään tieteen kehityksen raameja vielä minuakin heikommilla perusteilla? Olenko väärässä?

    Eikös ne suuret keksinnöt ole syntyneet juuri siitä että lähdettiin innovatiivisena kokeilemaan rajojaan valtavirran sanomisista huolimatta. Vastustusta on aina esiintynyt, mutta suurta tiedemiestä ei pysäytä se kun on alkuun päästy. Syntyykö tämmöisiä miehiä tai naisia enää, vai painetaanko ne jo koulunpenkillä lokaan? Mikäli painetaan se olisi todella harmi.

    Jossain vaiheessa raja tulee varmaan vastaan mutta sitten voikin ettiä kiertoteitä. Ja ei kannata heittää jakoavainta roskiin ennenkuin on kokeillut.

    Äänestä

  • Kähmis kirjoitti:

    Rajoja murtava innovatiivinen mieli on aika lähellä "hiivahattuisuutta". Ne eroittaa toisistaan vain syvällinen tietämys ja kritiikki.

    Joudun nyt aikuisopetusta ohjaavana miettimään itsekin, mikä ero on ammattilaisella ja asiantuntijalla. Mikä olisi sitten seuraava askel? Asiantuntijasta innovaation kautta tieteen nobelistiin.
    Olenhan kai ainakin jonkin sortin ammattilainen. Oma asiantuntiuuteni rajoittuu korkeintaan kapeaan sektoriin ja toimintaympäristöön, jos siihenkään.
    Miten minusta tuntuu, että täällä määritellään tieteen kehityksen raameja vielä minuakin heikommilla perusteilla? Olenko väärässä?

    Salattu tiede on jo kauan tunnustanut ns. yliluonnolliset asiat esim. kaukonäkeminen, rajaton nollapiste-energia, maanulkoiset olennot, ym.
    Virallinen tiede mustamaalaa ja SABOTOI kaikki yritykset julkistaa oikeaa tietoa näistä asioista. Esim. ammattiskeptikot ovat sitä varten, ja valitettavasti suuri yleisö menee siihen halpaan!

    Äänestä

  • Sinullekkin kirjoitti:

    Ei ole olemassa mitään salattua tiedettä. Tieteellinen tutkimus on hyvin avointa ja julkista toimintaa.

    Tuolla tarkoitin nimenomaan perustutkimusta.

    Äänestä

  • Varaktori kirjoitti:

    Ei ole olemassa mitään salattua tiedettä. Tieteellinen tutkimus on hyvin avointa ja julkista toimintaa.

    Tuolla tarkoitin nimenomaan perustutkimusta.

    heh heh. Jos U.S.A paljastaisi kaiken tiedon
    tason mitä ei anneta julkisuuteen, se olisi enemmän kuin nyt jo saavutettu, julkaistu tietotaso. Tieteellinen tutkimus julkaisee sen mitä ihmisjärki ymmärtää ja hyväksyy ilman pelkoa &
    maailmankatsomuksen romahtamatta:: 3D
    NASA, FBI, AREA 51 .......

    Äänestä

  • KUUU kirjoitti:

    uskomuksista. Tieto on aivan eri asia.

    Äänestä

  • KUUU kirjoitti:

    heh heh. Jos U.S.A paljastaisi kaiken tiedon
    tason mitä ei anneta julkisuuteen, se olisi enemmän kuin nyt jo saavutettu, julkaistu tietotaso. Tieteellinen tutkimus julkaisee sen mitä ihmisjärki ymmärtää ja hyväksyy ilman pelkoa &
    maailmankatsomuksen romahtamatta:: 3D
    NASA, FBI, AREA 51 .......

    tuo väite on peräisin?

    "Tieteellinen tutkimus julkaisee sen mitä ihmisjärki ymmärtää ja hyväksyy ilman pelkoa & "

    E=mc^2 on vanha kaava. Julkaistiin 1905. Ymmärrätkö, mitä se tarkoittaa? Jos ymmärrät, hyväksytkö sen seuraukset ilman pelkoa?
    Tuhatkahdeksansataaluvun puolivälin jälkeen julkaistiin teoria, joka romahdutti useimpien järkevien ihmisten maailmankatsomuksen. Käy kreationistisivuilla, niin tiedät mitä tarkoitan.

    Mil-tekniikassa tehdään vieläkin "salaista" perustutkimusta. Tosin paljon vähemmin kuin -60,-70 ja -80 luvuilla.

    "Tieteellinen tutkimus julkaisee sen mitä ihmisjärki ymmärtää"

    Taisi olla Faynemann, (taik sit joku muu) joka sanoi: "Joka väittää ymmärtävänsä kvanttifysiikkaa, ei tiedä mistä puhuu."

    Nuo esittämäsi argumentit on kaadettu jo yli sata vuotta sitten.
    Lue enemmin, luulet vähemmin.

    Äänestä

itse sanoisin 2.

Olen ennenkin suhtautunut melko epäilevästi näihin "galaktisen liiton" kanavointeihin ja varsinkin niihin joissa ilmoitetaan joku päivämäärä. Eipä ole toteutunut vielä, joten ei varmaan toteudu nytkään. Olisin tietenkin iloisesti yllättynyt jos tuo tapahtuisi, joko 14 päivä tai joskus sen jälkeen( millos se aikaraja olikaan, jossain helmikuussa 2009?), mutta en paljoa pidättele hengitystäni kyllä.

Käy vähän sääliksi niitä ihmisiä jotka ovat varmoja mutta joutuvat pettymään karvaasti ja ehkä menettävät toivonsakin osittain kun tuo ei tapahdu. Pahin asia ikinä on menettää toivonsa, en suosittelisi kenellekkään. Huolimatta siitä tapahtuuko tuo vai ei, olen silti et-hypoteesin kannalta ja melko varma että ainakin yksi ufo ilmiö mikä on nähty maapallon läheisyydessä on muukalaisalus, on niitä havaintoja ja tapahtumia sen verran paljon ollut.

Että näin.

Äänestä
  • ei enää ihmisellä ole, on valmis mullan alle.

    Kommenttisi lainaus lyhennettynä:
    "Käy sääliksi ihmisiä jotka ovat varmoja, joutuvat pettymään ja menettävät toivonsa. Pahin asia ikinä on menettää toivonsa,..."

    Lyhensin, mutta toivottavasti ajatuksesi ei typistynyt liikaa.

    Mielestäni juuri näin. Jos menettää toivonsa "ihmeiden suhteen", on astunut jykevän askeleen kohti henkistä hautuumaata.
    Eikö kuitenkin vastuu henkisestä kastraatiosta ole niillä, jotka syöttävät noita täysin yliammuttuja juttuja. Ottavatko he vastuun? Epäilen.
    Ongelmahan kohdistuu tietysti nuorehkoihin henkilöihin, joiden maailmankuva ei vielä ole betonoitunut.

    Jos nyt se alus kuitenkin tulee, pitänee minun suuresti nolostuneena kuljeskella sinne kuuluisaan "yksinäiseen autioon maahan", jossa sitten istun tomuun, revin verkkarini (viittaa kun en omista) ja siroittelen tuhkaa päälleni syvää katumusta tuntien ja osoittaen.

    Äänestä

Kokoan myös kommentit ja laitan ne ilman nimiä yhtenä tiedostona. Jos joku ei halua omaa kommenttiaan koonnokseen, kertokoon.

Äänestä

Selkeä 1, jos kymmenyksiä, prosentteja tai promilleja ei noteerata. Nolla olisi liioittelua.

Perusteluna kanavoijien, maailmanlopunennustajien ja muiden profeettojen tulokset (ja motiivit) tähän saakka. Ainuttakaan syytä nostaa arviota en kerta kaikkiaan osaa hahmottaa.

A. Dent

Äänestä

ja näyttää putoavan kyljelleen...eli 50/50 = 5

On yhtä suuret mahdollisuudet tulla kuin olla tulematta juuri tuona päivänä "suuren yleisön" tietoisuuteen. Tilastolliset mahdollisuudet paranevat joka vuorokausi, siihen että et-väki ilmaantuu aivan jokaisen ihmisen todelliseen tajuntaan. Huomioikaa myös seikka että tuo päivä ei ollut se ainut oikea, vaan se ilmaantuminen voisi tapahtua myös myöhemminkin ensi vuoden alkuna asti.

Sinä päivänä kun tuo on kaikkien tiedossa, monet panikoivat monien syiden johdosta.

Jotkut varmasti syyttävät tulokkaita itse perkeleen joukoiksi...

Elämme joka tapauksessa "mielenkiintoista" ajanjaksoa
- kun pankkeja kaatuu joka maassa...suurta hämmennystä ilmassa.

" Voit erehtyä yhtä hyvin olemalla liian skeptinen

kuin olemalla liian luottavainen."

- Robert A. Heinlein -

Äänestä

1/ Todennäköisyys nousi valuutta-kriisin myötä, kollektiivinen'psyge vireempänä.

Äänestä

Siis 1 ehdottomasti. Sillä että näitä ennustuksia on nähty ja kuultu ennenkin. Pienen pieni toive elää sisällä siitä, että joskus tapahtuisi se kontakti maan ulkopuoliseen. Mutta liian monta pettymystä on takana koko ufo touhuun.

Äänestä

10. Tulee ne olen jo nähnyt. Kiilloittakaa kenkänne.

Äänestä

Tulevat viimeistään Tammikuussa 2009. Ja varmaa ei tarvitse perustella.

Äänestä

10 sille että tulossa ollaan.

Päivämäärä voi muuttua, mutta siitä huolimatta 10.

Perusteluna; omakohtaiset kokemukset, esiintymistiheyden jyrkkä kasvu ja lähentyminen.
Mm. peltokuvioden kautta tapahtuva kommunikointi, jopa vuoropuhelu !

Äänestä

Joko ei tai kyllä, eli puolet. 5

Äänestä

aika UFO.
Noopeli tuli notta pätkähti. Isompi asia kuin Suomen Euroviisuvoitto ja paremmin ansaittu.Tämän ihmeen jälkeen voisin nostaa veikkaukseni Alien-aluksesta kakkoseen, mutta tehty, mikä tehty.

Äänestä

Noni, hyvä Kähmis loistavasta aloituksesta!

Ok, lähdetään nyt ekana siitä liikenteeseen, että ei todellakaan ole mikään peruste sanoa, että onhan näitä nähty ennenkin. Sama kuin minä en viitsisi katsoa enää taivaalle, koska "en siellä ennenkään ole ufoa nähnyt" (vertauksena). Olisin ennakkoasenteeni vanki ja siitä ajattelusta olisi puolueeton tieteellinen ajattelu kaukana. Kuollutta hepoahan siinä taas veikataan. Jokainen kanava tarkastellaan yksilöna, aivan kuten ufohavainnotkin. Tiede ei anna mitään perustetta kanavoinnin olemassa olemattomuudelle. Viimeaikaiset tieteellistä tarkastelua kestävät telepatiakokeetkin puhuvat myös epäsuorasti kanavoinnin puolesta, joita olen naapuripalstalle heitellyt. Mikäli informaatiota (energiaa) pystytään siirtämään tieteelle tuntemattomalla tavalla ja väliaineella, niin mitenpä on sitten humanoidien energiankäytön laita ja fysiikan tuntemus matkustelua ajatellen?

Looginen perusteeni tätä kanavaa vastaan voisi olla se, että ei ne alienit nyt niin aaseja voi olla, että etukäteen iloittelisivat megalomaanisesta tulostaan. Kyllä sen tietää minkä vouhotuksen ufohihhulit pistää siinä taas pystyyn. Jos itse olisin alieni, niin tulisin esille silloin kun siltä tuntuu ja parhaaksi katson ilman ilmoittelua.

Kavana voi kyllä itsessään olla vilpitön, en sitä kiellä, mutta eiköhän tämä ole taas jotain harmaiden nukketeatteria. Harmaat siellä katselevat popparikulhot käsissä telepaattista streamia ilman, että hihhuleilla on harmainta hajua koko asiasta. Tietää taas mitä tällainen kanava tekee hörhöjen maineelle ja kanavoinnin uskottavuudelle.. Skepot vetävät tästä tyhmyyksissään heti yleistyksen kaikkiin mahdollisiin kanaviin ja toisaalta hörhöille ihan oikein kun hihhuloivat.

Vertauksena sama vanha juttu Kähmiksen kielellä puhuttuna:

Occamin partaveitsellä taas alle kolmenkymmen megahertsin radioaallot roiskautetaan ionosfääristä läpi niin että hujahtaa. Hörhöjen hommaksihan se jää sitten "kanavoida" ne avaruudesta takaisin toiselle puolelle palloa, kun skeptikoiden mielestä ne eivät sieltä heijastu itsestään. Kalle Skeptikon peruste on se että kun ei se kikahertsyykkelin tutka peilaudu takaisin niin miksi muutkaan taajuudet? Ja oli se Kalle joskus kerran kokeillut matalempaakin taajuutta, mutta pilvinen ilma ja susi lähetin eivät kelvannut piilomuuttujaksi.

Mitä taas tulee keskusteluun tähtien välisen matkailun mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta, niin eihän ihmisille ole universumista tuttua kuin hädin tuskin se 5 %. Jos tiedemiehet eivät ole ratkaisseet matkustamista kohtuullisessa ajassa, niin turha siitä tyhmyydestä on muita masentaa, varsinkin kun niitä ufoja näyttää täällä pörräävän. Jooh, kohta joku tulee selittämään olkinuken rakentamisen alkeista ja siitä polkastaankin taas käyntiin jankutus siitä, onko ufoja käynyt täällä vai ei.

Arvosana aluksen tulolle 1.

Äänestä
  • "...alle kolmenkymmen megahertsin radioaallot roiskautetaan ionosfääristä läpi niin että hujahtaa...Hörhöjen hommaksihan se jää sitten "kanavoida" ne avaruudesta takaisin toiselle puolelle palloa, kun skeptikoiden mielestä ne eivät sieltä heijastu itsestään.... Kalle Skeptikon peruste on se että kun ei se kikahertsyykkelin tutka peilaudu takaisin niin miksi muutkaan taajuudet? "

    Olenko saakeli opettanut koko ajan "hörhö-radiotekniikkaa" enkä "Skepotekniikkaa" vaikka niin olen kuvitellut. Kyllä mulla 10 MHz:n alla olevat taajuudet ovat aina heijastaneet takaisin ja yli kolmekymppisillä läpäisy alkaa olla täydellistä. Yli 20 MHZ:n alueella avaruussäteily alkaa olla voimakas kohinaruohon aiheuttaja.

    Täytynee seuraavalla kerralla kertoa, että hörhöthän ne HF:n ionosfäärietenemiset ainaan saavat kanavoinneillaan:)

    Äänestä

  • Kähmis kirjoitti:

    "...alle kolmenkymmen megahertsin radioaallot roiskautetaan ionosfääristä läpi niin että hujahtaa...Hörhöjen hommaksihan se jää sitten "kanavoida" ne avaruudesta takaisin toiselle puolelle palloa, kun skeptikoiden mielestä ne eivät sieltä heijastu itsestään.... Kalle Skeptikon peruste on se että kun ei se kikahertsyykkelin tutka peilaudu takaisin niin miksi muutkaan taajuudet? "

    Me harrastajat käytännössä löysimme koko HF alueen ja opettelimme hyödyntämään sitä. Siihen aikaan skepoinsinörtit olivat sitä mieltä, että mitä pidempi aallonpituus, niin sen parempi. :) Nämä skepoinsinörtit sitten varastivat keksintömme ja ajavat meitä bandeilla yhä ahtaammalle. Hyi teitä ammattilaisia. ;)

    Oli pakko hehkuttaa hienon harrasteen uljasta historiaa edes yhden viestin verran. Varsinkin kun taidamme olla sukupuuttoon kuolemassa oleva laji.

    Useat radioamatööreistä ovat kuitenkin hituvirta-ammattilaisia, kuten esim amatööritoiminnasta kirjankin kirjoittanut InsKom EVP Heikki E Heinonen. Olikohan varsinaisia radioinsinöörejä edes olemassa, kun HF-aaltojen käyttäytyminen huomattiin? Alkuaikoina amatöörin ja ammattilaisen ero oli varmaan kuin veteen piirretty viiva.
    Itse kunnioitan amatöörejä. Varsinkin jos metsurin koulutuksella on hankkinut noinkin laajan tietämyksen tekniikasta. Radion perusajatus eroaa kuitenkin melkoisesti Jonseredista.

    Äänestä

  • Amatööri vai metsuri kirjoitti:

    Radioamatöörejä löytyy laidasta laitaan. On metsureita ja jopa valtion päämiehiä.

    On kai Varaktori ainakin suunsoiton ammattilainen, ei kuitenkaan metsuri. :)

    Juuri palasin SUT ry:n syyskokouksesta kotiin. :)

    Äänestä

  • Kähmis kirjoitti:

    "...alle kolmenkymmen megahertsin radioaallot roiskautetaan ionosfääristä läpi niin että hujahtaa...Hörhöjen hommaksihan se jää sitten "kanavoida" ne avaruudesta takaisin toiselle puolelle palloa, kun skeptikoiden mielestä ne eivät sieltä heijastu itsestään.... Kalle Skeptikon peruste on se että kun ei se kikahertsyykkelin tutka peilaudu takaisin niin miksi muutkaan taajuudet? "

    Olenko saakeli opettanut koko ajan "hörhö-radiotekniikkaa" enkä "Skepotekniikkaa" vaikka niin olen kuvitellut. Kyllä mulla 10 MHz:n alla olevat taajuudet ovat aina heijastaneet takaisin ja yli kolmekymppisillä läpäisy alkaa olla täydellistä. Yli 20 MHZ:n alueella avaruussäteily alkaa olla voimakas kohinaruohon aiheuttaja.

    Täytynee seuraavalla kerralla kertoa, että hörhöthän ne HF:n ionosfäärietenemiset ainaan saavat kanavoinneillaan:)

    Kuulostipas tuo vertaukseni sekavalta tälleen päiväsaikaan luettuna. Piti ihan miettiä että mitä oikein koitin sanoa. :D

    Varmaan jotain semmosta että kanavoinnissakin pitää olla lähetin ja kanava oikealla taajuudella. Muuten kohisee ja menee viestit pään läpi. Hörhöjen hommaksi jäi siis tässä kohtaa selittää ionosfäärietenemisen mekanismi, koska vertauksessani skeptikot eivät tienneet mistä se johtui.

    "Täytynee seuraavalla kerralla kertoa, että hörhöthän ne HF:n ionosfäärietenemiset ainaan saavat kanavoinneillaan:) "

    Tee se ;). Tätä siis juuri tarkoitin että hörhöt joutuvat ilmiöitä selittämään hassusti (epätieteellisin termein), kun skeptikoiden tukea ei asioille löydy.

    Ajatteles muuten. Kanavointi; siinä taas yksi hörhöjen "raiskaama" termi, jolla "saadaan lisää uskottavuutta", kuten 'värähtelytaso' ja 'ulottuvuus'. Termi on pöllitty ilmeisesti tietoliikenteen puolelta:

    Kanavoinnilla on kolme tapaa:
    • Taajuusjakoinen kanavointi FDM
    • Aikajakoinen kanavointi TDM
    • Koodijakoinen kanavointi CDM

    Kanavoinnissa siis pyritään hyödyntämään olemassa olevaa siirtoyhteyttä tehokkaammin (kuten vaikka kaapelia). Eli periaatteessa minäkin nyt kanavoin tämän viestini internetttiin. Sykkiikö jo ohimossa hörhöjen termirietastelu? Vaikka mulla kyllä tulee ensimmäisenä kanavasta mieleen, TV-kanava ja sitten Panaman kanava. Siinä taas John TV, joka keksi television, on varastanut termin Matt Vesikanavalta. Olisi keksinyt omansa.

    Äänestä

  • old_profile_25608 kirjoitti:

    inversiokerroksen aiheuttamaa heijastusta, jonka takia aalto etenee runsaasti laskennallien radiohorisontin ulkopuolelle.
    Alakanava, yksi kerros. Voi aiheuttaa useita heijastuksia inversiokerroksen ja maan pinnan välillä.
    Yläkanava: kaksi inversiokerrosta, joiden välissä aalto etenee.
    Kiusallinen ilmiö VHF- ja varsinkin UHF-taajuuksilla.

    Äänestä

  • old_profile_25608 kirjoitti:

    Kuulostipas tuo vertaukseni sekavalta tälleen päiväsaikaan luettuna. Piti ihan miettiä että mitä oikein koitin sanoa. :D

    Varmaan jotain semmosta että kanavoinnissakin pitää olla lähetin ja kanava oikealla taajuudella. Muuten kohisee ja menee viestit pään läpi. Hörhöjen hommaksi jäi siis tässä kohtaa selittää ionosfäärietenemisen mekanismi, koska vertauksessani skeptikot eivät tienneet mistä se johtui.

    "Täytynee seuraavalla kerralla kertoa, että hörhöthän ne HF:n ionosfäärietenemiset ainaan saavat kanavoinneillaan:) "

    Tee se ;). Tätä siis juuri tarkoitin että hörhöt joutuvat ilmiöitä selittämään hassusti (epätieteellisin termein), kun skeptikoiden tukea ei asioille löydy.

    Ajatteles muuten. Kanavointi; siinä taas yksi hörhöjen "raiskaama" termi, jolla "saadaan lisää uskottavuutta", kuten 'värähtelytaso' ja 'ulottuvuus'. Termi on pöllitty ilmeisesti tietoliikenteen puolelta:

    Kanavoinnilla on kolme tapaa:
    • Taajuusjakoinen kanavointi FDM
    • Aikajakoinen kanavointi TDM
    • Koodijakoinen kanavointi CDM

    Kanavoinnissa siis pyritään hyödyntämään olemassa olevaa siirtoyhteyttä tehokkaammin (kuten vaikka kaapelia). Eli periaatteessa minäkin nyt kanavoin tämän viestini internetttiin. Sykkiikö jo ohimossa hörhöjen termirietastelu? Vaikka mulla kyllä tulee ensimmäisenä kanavasta mieleen, TV-kanava ja sitten Panaman kanava. Siinä taas John TV, joka keksi television, on varastanut termin Matt Vesikanavalta. Olisi keksinyt omansa.

    Kanavoinnilla voidaan tarkoittaa myös fotonien kanavointia fotonikiteissä. Fotonikiteillä taas voidaan toteuttaa aivan uudenlaisia antenneja ja näin päästiinkin jo radiotekniikkaan. Uhmot taas ovat täynnä tätä teknikkaa, ainakin sellainen hypoteesi voidaan esittää ja näin pääsimme jo uhmologiaan.

    Äänestä

  • old_profile_25608 kirjoitti:

    Kuulostipas tuo vertaukseni sekavalta tälleen päiväsaikaan luettuna. Piti ihan miettiä että mitä oikein koitin sanoa. :D

    Varmaan jotain semmosta että kanavoinnissakin pitää olla lähetin ja kanava oikealla taajuudella. Muuten kohisee ja menee viestit pään läpi. Hörhöjen hommaksi jäi siis tässä kohtaa selittää ionosfäärietenemisen mekanismi, koska vertauksessani skeptikot eivät tienneet mistä se johtui.

    "Täytynee seuraavalla kerralla kertoa, että hörhöthän ne HF:n ionosfäärietenemiset ainaan saavat kanavoinneillaan:) "

    Tee se ;). Tätä siis juuri tarkoitin että hörhöt joutuvat ilmiöitä selittämään hassusti (epätieteellisin termein), kun skeptikoiden tukea ei asioille löydy.

    Ajatteles muuten. Kanavointi; siinä taas yksi hörhöjen "raiskaama" termi, jolla "saadaan lisää uskottavuutta", kuten 'värähtelytaso' ja 'ulottuvuus'. Termi on pöllitty ilmeisesti tietoliikenteen puolelta:

    Kanavoinnilla on kolme tapaa:
    • Taajuusjakoinen kanavointi FDM
    • Aikajakoinen kanavointi TDM
    • Koodijakoinen kanavointi CDM

    Kanavoinnissa siis pyritään hyödyntämään olemassa olevaa siirtoyhteyttä tehokkaammin (kuten vaikka kaapelia). Eli periaatteessa minäkin nyt kanavoin tämän viestini internetttiin. Sykkiikö jo ohimossa hörhöjen termirietastelu? Vaikka mulla kyllä tulee ensimmäisenä kanavasta mieleen, TV-kanava ja sitten Panaman kanava. Siinä taas John TV, joka keksi television, on varastanut termin Matt Vesikanavalta. Olisi keksinyt omansa.

    Eli kuten esimerkeistämme näkee, sanojen ja termien merkitys riippuu asiayhteydestä. Mielestäni rajatietoharrastajia on enää turha syyttää termien väärinkäytöstä tai vastaavasta. Siksi siis vouhotin tuosta kanavoinnista.

    Tulipahan nyt vain mieleen kun tässä nyt pari vuotta Kähmiskin on harmitellut rajatiedon termistöä (ajattele; niin kauan). Syyteitä ovat olleet mm. seuraavat: Tahallinen eksytys, uskottavuuden hankkiminen ja termien varastaminen tiedemaailmasta. Koskaan asiaa ei ole tarkasteltu siltä kantilta että niiden käytöllä olisi muuta pohjaa kuin huijaus; joko tahaton tai tahallinen.

    Tuossa asiasta lisää:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000022440818#22000000022440818

    Äänestä

Todennäköisyys, että tulee, on luokkaa 5.
Kanavointi on aito.

Olen kai joskus kertonut näilläkin sivuilla, että työskentelen "kosmisen kanavan" kanssa.
Meillä on ollut keskusteluyhteyksiä vuoden 2006 alusta lähtien laivueeseen, joka on ollut meidän aurinkokunnassamme viimeiset 12000 vuotta. Laivueeseen kuulu 10 suurta tukialusta, joista suurin on halkaisijaltaan 30 km.

Laivueen komentoaluksella tiedetään keitä aluksia aurinkokunnassamme liikkuu. Kun netissä julkaistiin, että 14/10 on jokin alus tulossa näytille ja meille, yhteistyökumppaneille, ei oltu ilmoitettu mitään etukäteen, otti kanava yhteyden laivueeseen.

Tässä alukselta yhdyshenkilömme 17.09.2008 antama vastaus:

"Sinulla on monia kysymyksiä ja sinä taidat olla pikkuisen närkästynyt, sanoisinko; kiukkuinen. Nyt on kuitenkin niin, että oli löydettävä sellainen kanava, joka tulee ikäänkuin kulman takaa. Hänen reakointinsa tiedoitteeseen oli oikeanlainen. Hämmästynyt ja vähän pelokas. Tarkoituksena ei tietenkään ollut peloittelu, vaan ikäänkuin saada lukijat vakuuttuneeksi asian tärkeydestä.

Ymmärtänet, että planeetalla oli suuri joukko kanavia, jotka enemmän kuin mielellään olisivat ottaneet sen vastaan. He ja sinä tiedätte kuitenkin liian paljon asioita ja teillä monilla on vahva oma näkemys ja tahto. Kyseisellä kanavalla näitä ei ollut.

Monet tahot, myös teidät mukaan lukien, ovat tyytymättömiä tähän jähmeään eteenpäin menoon. Siksi on tarpeen antaa "potkua persuksille".
Jos tämä nyt onnistuu, niin ehkä se saa asiat liikkeelle. Siis energiat liikkeelle suotuisaan suuntaan ja ehkä useammat ihmiset ymmärtävät jotakin.

En sano, että se on K..... laivaston asia, vaan tässä on kyse yhteistyöstä. Sekin on vaatinut monta "istuntoa" ja monilta melkoisia myönnytyksiä. Eri ryhmillä ja kansoilla on vahvojakin antipatioita joitakin toisia kohtaan, muistoja menneiltä ajoilta. Ei kaikki "paha" ole hallitsevan jumalan aikaansaannosta, toisia kansoja on osattu kautta aikojen orjuuttaa.

Tässä tapauksessa on kyse paljon suuremmasta asiasta kuin maaplaneetan "pelastamisesta", tai edes aurinkokunnan pelastamisesta, siksi yhteistyötä on tehtävä. Jopa vanhan hallinnon "otukset" alkavat pikkuhiljaa tajuta asian todellisen laidan.

Kaikkeuksia on ollut ja on. Nyt meillä on tämä ja jos emme saa edes aloitettua kehitystyötä, tämä luhistuu niinkuin aikaisemmatkin. Minä ainakin pidän nykyisestä olomuodostani niin paljon, etten halua kadota tietymättömiin. Tässäkohtaa pitää viimeistään lopettaa kaikki höpinät jumalan tahdosta ja rangaistuksista ja palkkioista ja sen sellaisista. Meillä on tämä kaikkeus ja meidän käsissämme on se miten jatketaan.

Näistä laivoista vielä, älkää nyt hötkyilkö, jos ne ei ihan hetikään tule tai tulevat ennen aikojaan. Riippuu yleisistä ja paikallisista energioista."

Äänestä
  • Ihan kuin sääprofeetalla: Ennustus on aina oikeassa, mutta kelit joskus reistailevat :)

    Äänestä

Voe teitä jotka uskotte hölynpölyyn :D

Mitään uhvoja taikka UFOJA taikka alieneja puhumattakaan avaruusaluksista EI ilmaannu maapallon taivaalle..uskokoon ken kykenee !

En siis usko hölynpölyyn !

Veikkaan että aluksen ilmestymiselle tulee odottamattomia esteitä,heh..ehkä antigravitaatiomoottori yskii tai näkymättömyyssuoja reistailee :D

Äänestä
  • joo avaruudessa on vain niin vähän elämää, ettei tänne osu kukaan heistä!

    Avaruus on siis täysin sekaisin, juonut liikaa miestä väkevämpää ja sen takia älyllistä elämää on enään avaruudessa vain todella harvakseltaan :D

    Äänestä

Sanon että 1.

Aina on olemassa mahdollisuus. Mutta, otan mieluummin taivaalliset rakkauden valistukset yllätyksenä, kuin että joutuisin odottamaan niitä hirmu kauan; odottaminen vie hermot!

Syitä, miksi mun on hyvä olla odottamatta mitään:
- Kuka tahansa tali voi kirjoittaa taivaalliset viestinsä vaikka ruokatauolla (anteeksi keisar-- kenraali Adama, ettehän te toki ole tali)
- Miksi sen pitää sattua juuri nyt; niin monta tuhatta sukupolvea on kärsinyt, mutta onneksi taivaalliset lähettiläät haluavat parantaa meidät juuri minun elinaikanani
- Miksei ne kommunikoinu mun kanssa, vaan joidenki ihmehörhöjen (huom. ihmehörhöt kunnioittavassa sävyssä)

Pistää miettimään; onko tämän kansankiihottamisen motiivina:
a) Viaton taivaallisen viestin välittäminen
b) Väärä usko siihen, että on välittämässä taivaallista viestiä
c) Halu huijata ihmisiä
d) Jotain synkempää...

Äänestä

Kyllä se nyt vaan tarkoittaa vähintään viiden prosentin todennäköisyyttä tuo ykkönen. Kähmis on hörhömpi kuin aiemmin on luultu.

Äänestän nollaa (0). Tarkoitan nollalla alle 0,0001 % todennäköisyyttä.

Äänestä
  • 5%.
    Jos vaaka-akseli on 0-10 saan omaan kyselyyni valita mielivaltaisen funktion. 1 tarkoitti pienintä kuvitelemaani nollasta poikkeavaa todennäköisyyttä.

    Äänestä

yleensä viihdyn ateismi-palstalla, mutta olette aika surkuhupaisalisä täälläkin ollessaenne..
ei millään pahalla..

Äänestä

Gallup, onpas hauskaa. Kähmis saa sitten julkaista raportin. Lähetä raporttis sitten Supon pojille myös. Ei tule massakontaktia, eikä alusta tuona päivänä.

Äänestä
  • Supolle.
    Illuminaatille minä sen toimitan kolmena kappaleena. Ne sentään maksaa kaksi euroa sanalta. Supolta ei saa kuin kaljat lähikuppilassa:)

    Äänestä

tuota 1 toivosin että joku tulis mutta oon realisti en skepo

Äänestä

Ílman sen suurempia perusteluja vastaukseni on 1. Ja lupaus on edelleen voimassa, eli jos alus ilmestyy 14.10.2008 kolmen päivän ajaksi meidän ilmakehään ja huutelee meille sieltä jotain rakkauden sanomaa, niin syön sen hatullisen sian pas... kakkaa!

Ps. Uskon että toiset siviilisaatiot ovat vierailleet täällä/vierailevat jatkossakin, mutta valoliitot ja kanavoinnit ovat ihan höpö höpö juttuja.

Äänestä

50/50 mahdollisuus tulla tai olla tulematta. En usko, että nämä kanavoijat ehdoin tahdoin haluavat johtaa meitä harhaa siinähän mensi heidän oma uskottavuutensa lopullisesti jos mitään ei tulisikaan. Ellei sitten kanavoijat ole päättäneet huijata oikein kunnolla meitä esim. heijastamalla taivaalle jotain feikkialusta sehän onnistuu nykytekniikalla tuosta vaan.

Äänestä

2

Ei sieltä mitään tule eikä tämän asian tiimoilta nähdä muuta kuin epämääräisiä "meriselityksiä" miksi ne eivät nyt TAASKAAN tulleet.

Kakkosen laitoin sen vuoksi että se on onnennumeroni, muuten olisi tullut ykkönen.

Äänestä
  • sotkit nyt sitten mukaan tähän..tällaisella toiminalla saattaa olla kauaskantoiset
    seuraukset.Olisitpa aiemmin osallistunut,niin olisin oman numeron osannut hilata
    korkeammalle,sillä onneen uskon,mutten tuohon kanavointiin :D.

    Äänestä

  • Fortunen kirjoitti:

    sotkit nyt sitten mukaan tähän..tällaisella toiminalla saattaa olla kauaskantoiset

    No juu, onni on vain ihmisen keksimä termi hyville yhteensattumille ja tapahtumille. Mutta jos on onnellinen, niin onhan siihen uskominen. ;)

    Äänestä

  • Fortunen kirjoitti:

    sotkit nyt sitten mukaan tähän..tällaisella toiminalla saattaa olla kauaskantoiset
    seuraukset.Olisitpa aiemmin osallistunut,niin olisin oman numeron osannut hilata
    korkeammalle,sillä onneen uskon,mutten tuohon kanavointiin :D.

    Ei onnea ole, on vain tapahtuma jonka olet halunnut korkeamman minän tahdolla tapahtuvaksi.
    MIKÄÄN EI OLE SATTUMAA!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Sinullekkin kirjoitti:

    Ei onnea ole, on vain tapahtuma jonka olet halunnut korkeamman minän tahdolla tapahtuvaksi.
    MIKÄÄN EI OLE SATTUMAA!!!!!!!!!!!

    haluaisi minun iskevän vasaralla sormeeni. Mitä korkeampi minäni hyötyi siitä, että katsastusmiehen meisseli läpäisi autoni helmapellin. No eihän se ollut sattumaa. Ruostetta oli.

    Äänestä

  • korkeampi minä kirjoitti:

    haluaisi minun iskevän vasaralla sormeeni. Mitä korkeampi minäni hyötyi siitä, että katsastusmiehen meisseli läpäisi autoni helmapellin. No eihän se ollut sattumaa. Ruostetta oli.

    Ns. "onni" ja taito.

    Äänestä

jyrkkä ehkä! 4, toivottavaa olisi tuollainen saapuminen. noita kanavointeja en ole koskaan tutkinut enkä osaa sanoa kuin että humpuukilta vaikuttaisi, toisaalta pistihän se kaiken peliin tulemalla noin julkisesti esille asiansa kanssa eli ehkä sittenkin??? jokatapauksessa nyt on niin sopivasti maailmankirjat sekaisin että jos joskus niin nyt kannattais tulla lisää sekoittamaan pakkaa.taitaa aika moni kuitenkin olla sitä mieltä että joku näytös olis tulossa kaikenmaailman blue beamselityksillään jne. onhan se niin että jos tuollainen alus ilmaantuis taivaalle kaikkien töllisteltäväksi niin jos joku sanoo sen olevan jonkuntasoinen heijaste tai kangastus niin iso osa ihmisistä on heti samaa mieltä koska mikään maan ulkopuolinenhan se nyt ei missään tapauksessa voi olla, oli selitys mikä tahansa niin se on takuuvarma fakta.

Äänestä
  • siksi: kyllä noi kanavajutut kuulostaa rehellisesti suoraan sanottuna aika naiiveilta.
    sääprofeetat satuilevat melkeen yhtä taitavasti
    puuheinäpotaskaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kähmis kirjoitti:

Moniko uskoo 14.10.2008 tapahtuvan jonkinlaista läpimurtoa alien-hypoteesin osalta. Mikä on mielestäsi todennäköisyys sille, että kanavointi on aitoa ja "SE" alus tulee.

Kalluppi kestää 15.10. iltaan asti, jonka jälkeen julkaisen tulokset. 14.10 24.00 (suomen aikaa) jälkeen tulleet vastaukset käsitellään erikseen.
Siis veikkausta. 10 on 100% varma. Jos joku kieltäjä nollan rätkäytää, on hän sitä mieltä, että ei nyt eikä milloinkaan. Kympin tarjooja tietää aluksen tulevan varmuudella näyttäytymään niin, ettei sen olemassaoloa voida kiistää.Ysi tarkoittaa melkein satavarmaa. Ainakin kyseinen alus on olemassa ja tulossa, vaikka ei juuri 14.10. Ja siitä sitten alaspäin.
Vain kokonaislukuja vastauksiin, pyydän. En tulkitse asteikkoa lineaarisesti, että 1 tarkoittaisi 10 %:n mahdollisuutta. Se tarkoittaa pienintä nollasta poikkeavaa.
Kiinnostavampaa kuin pelkkä numeroarvo, on se mihin arviosi perustuu. Jopa keskustelupohjaa voisi löytyä.

Avaajana siis aloitan:
Todennäköisyys asteikolla 0-10 on mielestäni 1.

Perustelua:
Ykkönen ei johdu epäilyksestäni sitä kohtaan, etteikö aidosti avaruusmatkailuun kykeneviä lajeja olisi.
Nuo kanavoinnin "Adama" = Adam = Aatami kytkennät viittaavat pelkästään vääristyneeseen uskonnollisuuteen tai siihen vetoamiseen. Toinen syy epäuskooni on "maailmanlopun ennusteiden" runsaus. Useita vuodessa. Elinaikanani varmaan satoja jonkinlaisessa julkisuudessa olleita. Ja kaikki väärin.
Eihän nyt ihan maailmanloppua ennusteta, mutta lähes yhtä mullistavaa tapahtumaa.
Siksi 1.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu