Keskisuomalaisen kansa sanoo palstalla on ollut keskustelua aiheesta.Varsinkin siitä,kun koiria pelkäävät ihmiset vaativat,että kaikki koirat täytyy pitää kiinni.Nyt kysyisinkin,miten koirapelosta pääsee eroon???Itse en koiria pelkää,mutta lapsuudesta kyllä muistan,kun yksi koira puraisi minua.Oma vikani se oli,koiralla oli luita,ja menin silittelemään sitä,ja se sitten puolusti luitaan ja nappasi käteen kiinni.Traumoja minulle ei kuitenkaan tapahtumasta jäänyt,omaa tyhmyyttäni menin koiran luo.Entä onko mitään nettiosoitetta,missä olisi kaikki koiria koskevat lait lueteltuina?Varsinkin tämä koirien kiinnipitolaki?Koska muistaakseni koiraa SAA PITÄÄ vapaana,JOS se on omistajan TÄYDELLISESSÄ HALLINNASSA.Miten koira oikeastaan reagoi,jos se huomaa ihmisen pelkäävän sitä?Kuvitelkaa tilanne,jossa koira on lenkillä vapaana,ja vastaan tulee koiria pelkäävä ihminen.Miten koira reagoi?Ajatteleeko se vain,että mitä tuo nyt minua pelkää,vai tuleeko se epävarmaksi?Kiitos vastauksistanne!
Koiria koskevat lait ja koirapelko
Laura
17872
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kiinnipitoa sääntelee metsästyslaki sekä kyseisen kaupungin järjestyssääntö. Metsästyslaki löytyy netistä (http://personal.inet.fi/koti/kirsti.forsten/mlaki.htm) ja monien kaupunkien järjestyssäännöt myös, hakukoneella vain etsimään.
Tästä kirjoituksesta taitaa tulla todella pitkä, mutta toivon kuitenkin, että mahdollisimman moni jaksaisi lukea sen. Ja mainittakoon, että itse olen valtava koirien ystävä, ollut aina. Siksipä en itsekään ollut osannut ajatella, mitä koirapelko tosissaan voi olla.
Oma poikani oli 4-vuotias, kun sukulaisen koira yllättäen kävi kimppuun. Lapseni oli mummon ja papan kanssa heidän (siis mummon ja papan) mailla, kun sukulaiset tulivat jutulle, ja tämä kertomukseni koira oli mukana, kytkemättömänä.
Poikani ei käyttäytynyt mitenkään erityisesti koiraa kohtaan, hänet kun on opetettu jo pienestä pitäen eläimiin, kohdellut aina eläimiä kauniisti. Koiran omistaja itse soitti minulle, aivan järkyttyneenä, heti tapauksen jälkeen. Lapsi oli vain seisoskellut pienen matkan päässä aikuisista, kun koira oli mennyt lapsen luo. Omistaja seisoi niin, että näki alusta loppuun koko tapahtuman. Poika ei ollut huitonut, ei edes koittanut silittää koiraa.
Koira vaan oli täysin yllättäen hypännyt poikaa vasten. Poika kaatui ja silloin koira alkoi pureen. No, lapsi suojasi kasvonsa käsillään, hyvä näin. Käsivarret tosin oli aivan täynnä puremia, mutta naama säästyi. Sitten koira oli tarrannut pojan reiteen, täysin "tappomeiningillä" (tätä sanaa koiran omistaja käytti). Sitten koira ravisteli kunnolla... tässä vaiheessa omistaja ja muut aikuiset ennättivät tähän paikalle. Koira saatiin irti.
No, mummo ja pappa tarkastivat pojan ja veivät siitä paikasta huutavan pojan lääkäriin ja minä sain koiran omistajalta puhelimitse tiedon tapahtumasta. Ajoin itsekin sitten sinne lääkärille. Kuulin jo odotushuoneeseen, että mistä löytyy poikani, huuto oli melkoinen.
Kädet eivät kaivanneet ompelua, mutta reiden haava oli niin "paha", että se oli pakko ommella. Puremahaavoja kun ei kuulemma mielellään ommella ne kun ovat syviä, ja sinne uumeniin voi jäädä pöpöjä. Lisäksi tuli tietysti lääkekuuri yms.
Haavat paranivatkin aikanaan sitten aivan kokonaan. Reidessä on nähtävissä jonkinlaista arpea, hyvin heikosti kuitenkin.
Mutta koirapelko olikin sitten iskenyt poikaan. Poika tuli ulkoa itkien kun vaan näkikin jossain koiran. Jos olimme kävelyllä ja vastaan tuli koira, niin lapsi kiipesi vaikka lyhtypylvääseen turvaan, itkien aina samalla. Irrallaan olevat koirat olivat aivan hirveä kauhistus, loppupäivänä ei pihalle menty jos oltiin nähty irtokoira. Eli tämä koirakammo rajoittikin sitten lähes jokapäiväisesti elämäämme.
Koiranomistajat eivät ymmärtäneet ollenkaan moista käytöstä, lasta pidettiin aivan sekopäisenä ja häiriintyneenä. Yleisin koiranomistajien kommentti oli, että "ei tää mitään tee, tämä on aivan kiltti". Tosin lapsi osasi kyllä itkunsa lomasta, jostain sieltä "korkeuksistaan" vastata, että "niin siitäkin koirasta sanottiin, ja silti se puri mua". Itse sain aina selittää, että "otatko sen koiran kiinni, tämä poika pelkää, sitä on koira purrut". Taisin itsekin saada koiranvihaajan maineen. Ja kaikki tietenkin pitivät poikaa ainoana syyllisenä siihen ikävään tapahtumaan. Kiltit koirat kun eivät pure.
Sitten aloitin melko pian määrätietoiswen koirapelon karkoittamisen, sillä tavallinen elämä oli jo melko vaikeeta tällaisen kammon kanssa.
Eräs hyvä ystäväni oli ehkä ainoa, joka koirallisista kavereistani tajusi todellisen tilanteemme. Hän oli hommannut juuri tuohon aikaan suomenlapinkoiranpennun. Ja ei muuta, kun heidät vaan sitten meille kyläilemään. Tämä koira oli (ja on vieläkin) valtavan rauhallinen ja todella kiltti, mutta pojan mielestä se oli täysin kammottava. Voitte kuvitella sitä riemun päivää, kun tämä lapsi uskalsi vihdoin viimein koskea tuohon koiranpentuun (pentu kylläkin nukkui silloin). Tälle ystävälleni, ja hänen pikku lapinkoiralleen olen kyllä todella kiitollinen! Heiltä saimme jonkinlaisen alun tähän koirapelottomaan elämään.
Sitten raahasin koiraa silloisen asuinpaikkamme koirien koulutuskentälle. Siellä istuimme kentän reunalla (aluksi kaukana koirista) ja katselimme koiria... poika ei välillä suostunut edes autosta pihalle. Mutta pikku hiljaa tälläkin keinolla tuli tulosta... poika uskalsi silittää p
asiallisasta ja hyvin opettavaisesta tarinasta. Olet tehnyt suurenmoisen työn poikasi hyväksi ja kärsivällisyytesi on ollut suuri, sillä varmaan se ei ole helppoa ollut.
Toivon mukaan tästä joku otti sen verran opikseen, että pikkuhiljaa opeteltaisiin pitämään myös ne koirat, joita omistaja luulee hallitsevansa, kiinni.
Itse omistan kaksi jättiläisrodun edustajaa, erittäin kilttiä rauhallista vanhaa neitiä, mutta koskaan missään tilanteessa en niitä irti laske, sillä olen myös itse nähnyt lähellä olevan koiraa pelkäävän ihmisen tuskan. Meillä on vastuu koiristamme ja siitä, ettei muiden tarvitse tuntea oloaan uhatuksi, näiden ystäviemme ulkoillessa.
Kevättä sekä koirille, että omistajille.
Olipa tottavie opettavainen tarina!Tunnen suurta myötätuntoa koirapelosta kärsiviä kohtaan nyt vieläkin enemmän kuin ennen!Ja toivon,että he pääsisivät jotenkin pelostaan irti,kuten poikasi...Vaikka onhan hänelläkin vielä tuota koirapelkoa,mutta ei niin paljon kuin lähtötilanteessa oli.
1.Pystyykö poikasi kohtaamaan tämän hänen kimppuunsa käyneen koiran vai onko tämä koira enää edes elossa?
2.Montako vuotta tapahtumasta on/Montako vuotta vei saada pojan luottamus koiria kohtaan takaisin?
3.Minkä rotuinen oli tämä poikasi kimppuun hyökännyt koira ja pelkääkö poikasi tätä rotua enemmän kuin muita?
4.Oliko tämä kimppuun hyökännyt koira ennen ollut tekemisissä lasten kanssa?
5.Minkä ikäinen poikasi on nyt?
Itselläni on myös suomenlapinkoira.Kun lenkillä tulee vastaan koiria pelkäävä ihminen,koirani tulee todella epävarmaksi ja yleensä alkaa myös haukkumaan.Se ei oikein tiedä,miten päin sen täytyisi olla.Koirathan aistivat pelon todella herkästi.Koirani ei muutenkaan oikein luota vieraisiin ihmisiin.Sen pentuajasta en tiedä mitään,koska koira tuli meille aikuisena,mutta minulla on vahva epäilys siitä,että joku ihminen on joskus lyönyt sitä.Se kavahtaa välittömästi taaksepäin,jos joku täysin vieras ihminen tekee äkkiliikkeen yrittäessään silittää sitä.Toisinsanoen,koiraan ei saa koskea ollenkaan,ennen kuin se on haistellut vieraan ja todennut tämän vaarattomaksi."Omiin"ihmisiin koirani luottaa,mutta vieraita kohtaan on epäluuloinen.ELI ON MYÖS KOIRIA,JOTKA PELKÄÄVÄT IHMISIÄ,EI PELKÄSTÄÄN IHMISIÄ,JOTKA PELKÄÄVÄT KOIRIA!
Olisiko mitenkään mahdollista,että lähettäisit tämän tarinasi Keskisuomalaiseen Kansa Sanoo-palstalle?Tai saisinko minä luvan toimittaa tarinasi sinne?Ei tietenkään ole varmaa,julkaistaisiinko sitä edes,mutta aina kannattaa yrittää!Siellä on ollut monenlaista keskustelua koirapelosta ja koirapelosta kärsivät saisivat varmasti rohkeutta pelkonsa kohtaamiseen tarinastasi.Kaikkea hyvää sinulle,pojallesi ja koirillesi toivotellen
Olen muuten tämän tarinamme aiemminkin tänne samalle keskustelupalstalle kirjoittanut. Koskaan aiemmin se ei ole saanut oikeastaan minkäänlaista kommentointia. Tämä on ensimmäinen kerta, kun jotakin erityisesti tämä tapaus kiinnostaa. Kiitoksia siitä Laura!
Nyt vastauksiin:
1.Pystyykö poikasi kohtaamaan tämän hänen kimppuunsa käyneen koiran vai onko tämä koira enää edes elossa?
Vastaus:
Poika ei ole sen koommin nähnyt kyseistä koiraa. Tosin sitä ei tapauksen johdosta lopetettu vaikka pojan pappa heti tapahtuneen jälkeen oli raivonnut, että "lopettaa tuo pitäisi" (aika luonnollinen reaktio minusta). No, minun asiani ei ole kenenkään koiralle tappotuomioita määrätä. En tiedä, elääkö tämä koira enään.
Tästä tapauksesta ei kyseisten sukulaisten kanssa ole sen koommin puhuttu, tietysti siinä aluksi asioista puhuttiin. Mutta asiaan ei ole palattu. Kukaan ei ole edes kysynyt, että miten poikani suhtautuu nykyisin koiriin tms.
2.Montako vuotta tapahtumasta on/Montako vuotta vei saada pojan luottamus koiria kohtaan takaisin?
Vastaus:
Tämä ikävä juttu sattui alkusyksyllä 1992, eli onhan siitä jo vuosia. Poika oli tuolloin kokolailla neljä ja puoli -vuotias.
Tämän "aivopesun" aloitin melko pian, ja se otti aikaa. Kesällä 1994 meille tuli tämä enismmäinen koira, pentu. Kuten mainitsin jo aiemmin, niin poika vastusti koko pennun tuloa. Hän pelkäsi pikkukoiraa melkoisesti. Mutta tähän omaan koiraan hän kiintyi kyllä nopeasti (pentu tarvii meitä -juttuja kehittelin tämän tästä).
Luottamus koiriin yleensä palautui pikkuhiljaa, tämän oman koiran saapumisen jälkeen. Mutta kuten sanottu, hän ei koskaan silittele esim. naapurien tai ystävieni koiria, hän jää mieluummin taka-alalle.
Koirallisilla kavereillaan (ja minunkin ystävillä) hän kuitenkin pystyy vierailemaan, ilmeisesti suuremmitta ongelmitta.
Mutta sen verran pojalle on tullut ikää, että hän ei myönnä pelkäävänsä koiria. No, ei meillä siitä asiasta mitenkään jankuteta, mutta tällaisen olen silloin tällöin todennut.
3.Minkä rotuinen oli tämä poikasi kimppuun hyökännyt koira ja pelkääkö poikasi tätä rotua enemmän kuin muita?
Vastaus:
Koira oli karjis (australiankarjakoira), narttu.
Pojalla ei ole selkeätä muistikuvaa koko koirasta, luulen niin.
Tässä yhteydessä eräs hämmästyttävä ilmiö. Meinaan koirani pelkäsi aivan hysteerisesti kultaisia noutajia. Ne olikin suurin pelon aiheuttaja. Ihmettelin itsekseni tätä pitkään, mutta sitten tajusin. Noutajat (valitettava toteamukseni noilta ajoilta) oli suurin irrallaan kulkevien koirien ryhmä, ja näitä "tää on ihan kiltti, ei tää mitään tee" -koiria.
4.Oliko tämä kimppuun hyökännyt koira ennen ollut tekemisissä lasten kanssa?
Vastaus:
Omistajan toteamuksen mukaan "se ei ole tottunut lapsiin".
5.Minkä ikäinen poikasi on nyt?
Vastaus:
Poika täyttää keväällä 13 vuotta.
Vielä itsekseni ajattelemani asia. Karjishan ei ole mikään suuren suuri rotu. Mutta pienen nelivuotiaan silmissähän sehän on sama, kuin lehmä hyökkäisi aikuisen kimpuun. Ei mitenkään miellyttävää, vai mitä tuumaatte?!!!
Tuosta keskisuomalaisen jutusta sen verran, että voisitko ottaa minuun yhteyttä sähköpostitse ([email protected]). Mukavampi kirjoittaa näinkin henkilökohtaisista asiasta ihan vaan kahden kesken.
Ymmärtämyksestäsi!!! Tämän asian tiimoilta ymmärtämystä kun ei liioin ole herunut.
Meilläkin on todellakin tänään kaksi koiraa, sekrotuinen ja greyhound. Itse en myöskään pidä koiriani koskaan tässä taajamassa irti.
Vapaana juoksennellaan sitten koirapuistossa. Tai sitten ajan n. 20 km päähän, ja samoilemme metsässä.
Palasin taas, sillä mieleeni muistui vielä muutama pikkujuttu:
Kultaistennoutajien pelosta:
Poika kysyi sitten, mitä varten näitä on, noutaako ne kultaa. Vastailin hänelle, että se nimitys kultainennoutaja tulee siitä, kun ne on niin kultaisia koiria (siis lempeitä).
No, pieni valkoinen valhe sallittaneen tuollaisessa pelkotilanteen parantelussa.
Typeriä neuvoja:
Useimmat koiralliset ystäväni antoivat jos jonkinlaisia neuvoja (ei kuitenkaan se jo mainittu lapinkoiran emäntä). Mutta tepsiikö hysteeriseen, pelokkaaseen pikkulapseen neuvo "seiso ihan paikoillasi ja anna koiran nuuhkia"? No ei todellakaan.
Eiköhän meistä suurin osa tahdo paeta, jos joku todella kamala meitä uhkaa?!!!
Koko ikävän jutun noteeraaminen:
Jos kerroin jollekin tästä tapahtuneesta, niin suhtautuminen oli yleensä luokkaa "jaa, sitä nyt on joku koira pikkasen näykkässyt".
Ja tosiaankin, poika leimattiin häiriintyneeksi, ja kaikki pitivät itsestään selvyytenä, että hän oli jotenkin rääkännyt koiraa, joka sitten oikeutetusti vähän nappasi.
Eli jos joku kertoo pelkäävänsä koiria, niin eikö siihen nyt sitten voisi suhtautua vakavasti... ja laittaa vaikka se koira kiinni.
Mulla on kohta 2v. kultsu ja se on kaikinpuolin kiltti, ei hauku eikä murise kenellekkään vieraalle (eikä kyllä tutuillekkan!) =0)
Niin kumminkin olen 14v. blondi tyttö meijän pihoilla asuu sellanen ulkomaalainen mies (ehkä jotain 20v.)
Niin se sit kerran rupes seuraamaan ja heiluttelemaan mulle ja mun kaverille.
Sitten yhtenä päivänä olin käyttämässä koiraani aamupissillä ja se mies tuli yksin metsästä. Se pysähty muutaman metrin päästä mua ja koiraani, koska se pelkäsi luultavasti koiraani.
Sitten mun koira rupes haukkumaan hirvesti sille miehelle. se luultavasti vaistos et se pelkää sitä.
No sitten muutaman päivän päästä olin koirani kanssa metsässä lenkillä ja se sama mies tuli yksinään metsästä, laitoin koirani kiinni, ja istuin yhelle penkille, kun mun piti oottaa kaveriani. Sit se mies tuli mua ja koiraani kohti, ojensi kätensä varmaan silittääkseen koiraani, mutta hyvin varuillaan.
Sitten yht´äkkiä koirani rupes murisemaan hyvin vihaisesti ja sit se hyppäs ja näytti hampaitaan ja haukkui. Mies hypähti taaksepäin ja lähti pois. Minä tietysti toruin koiraani, mutta aina kun näemme kyseisen miehen koirani rupeaa haukkumaan. Missä syy? Se ei ikinä ennen oo tehny sillä lailla.
Rupesko se räyhäämään sen takia kun se mies pelkäsi koiraani???
koirasi varmaankin vaistoaa oman jännityksesi. Et varmaan nauti nuorena tyttönä vieraan ulkomaisen miehen kiinnostuksen kohteena olemisesta ja koirasi haluaa puolustaa sinua. Saman olen omasta koirastani huomannut; jos minä en pidä jostakusta ihmisestä, ei koiranikaan pidä! enkä mitenkään tahallani tai tietoisesti sitä sille viestitä. Lapsethan vaistoavat tunnetiloja herkästi, niin myös koirat ja varmaan muutkin eläimet.
Onko tämä ulkomaalainen mahdollisesti tummempi ihonväriltään kuin me kalpeanaamaiset pohjolan asukit?!!!
Meinaan meidän entinen kissamme ei ollut ikinä nähnyt muita kuin näitä kalpeanaamaisia. Sitten tämä kissa näki hyvinkin tumman taulukauppiaan ikkunasta. Voi sitä järkytystä! Kissa rääkäisi ja juoksi karvat pörheenä karkuun. Se toden teolla pelästyi.
Ystäväni koira puolestaan omasi epämiellyttävän rasistisen piirteen. Se murisi nimittäin tummemmille ihmisille. Pelkäsi näitä ilmiselvästi.
sekarotuinen uroksemme käyttäytyi todella "epätavallisesti" aina nähdessään talossamme asuvan mustan miehen, joka taas pelkäsi koiria aivan hysteerisesti. He siis tavallaan provosoivat toinen toisiaan. En ollut ikinä nähnyt ystävällisen koiramme käyttäytyvän tällä tavalla. Aina miehen nähdessään se alkoi haukkumaan aivan tolkuttomasti karvat pystyssä. Yritä siinä sitten vakuuttaa, että koira on kiltti... Koiramme ei kylläkään tee tätä muille "tummille", vain tälle pelkääjälle.
Meidän perheessä oli seitsemän vuotta
sitten sama tilanne. Meidän perheessä
äiti pelkäsi koko ikänsä koiria ja kun
mä halusin koiraa, ei se voinu olla
suostumatta. No nyt meillä on 2 koiraa
ja peloista on päästy. Ei auta muu kuin kohdata pelko, vaikka elämässä ei
kaikkia pelkoja voi kohdata tai ne ovat ylivoimasen pelottavia.
no minun tädilläni oli ihan kamala koirapelko, eikä hän tiennyt että meillä on koiria. kun hän sitten tuli ovesta sisään ja näki koirat, hän vetäytyi tuulikaappiin ja oli äidilleni tavattoman vihainen. sitten kun hänet saatiin sieltä pois, hän meni istumaan sohvalle. kun koira tuli hän oli jo lähdössä karkuun, mutta Sandy ehätti ensin. sitten vain sanoimme että silitä sitä. hän oli varovainen, mutta kun Sandy tunki hänen syliinsä, niin hän heltyi ja nyt hän ei pelkää koiria ollenkaan. eli siis vastaus:
koirapelosta pääsee irti olemalla aluksi tuttujen koirien kanssa ja myöhemmin ei pelkää enää vieraitakaan!!!
..pääset parhaiten eroon hannimalla koiran :)
Siis jos oikein sairaalloisesti pelkää omaa koiraansa ja koira pennusta asti vaistoaa sen, niin mikä siitä koirastakin sitten kasvaa? Kun ihminen sitten lopulta on tottunut koiraansa, saattaa koira itse jo olla puoli-pöpi..
Ei jokaisen koirapelkoiseen pelkoa koiran hankkiminen poista.
Täytyy nimittäin muistaa, että osa koirapelkoisista, ja toki muistakin ihmisistä, tuntee inhoa ja vastenmielisyyttä koiria (ja muitakin) eläimiä kohtaan. Miksi siis ihminen, joka mahdollisesti on inhonnut koko elämänsä koiria, ottaisin moisen otuksen. Eihän siihen muuta kuin hermot menisi ja lemmikin hoito olisi pelkkää riesaa.
Poikani tapauksessa tietysti tämä meidän karvanallukka on tepsinyt. Mutta muitettaneen, että poika oli aika pieni koiran tullessa meille. Eikä tämä koirajuttu ollut hänen päätettävissään.
Kyllä sitä koiranottamista on harkittava vakavasti kaikissa tapauksissa. Ja kannattaa muistaa, että jos eläimistä ei pidä, niin ei se eläimen hoito/koulutus yms. silloin helppoa tule olemaan.
uuden lainsäädännön mukaan kaikki koirat on pidettävä kytkettynä yleisellä paikalla. piste.kun vaan niin oiskin!oltiin juuri eilen tulla syödyiksi kun 3 vapaana juoksevaa koiraa tuli vastaan iltalenkillä. aika toivoton tilanne kun on yksin kahden koiran kanssa ja 5 metrin päässä on irvistäviä hampaita..onneksi tällä kertaa ivät tulleet päälle (ovat muille tulleet), kun huusin lujaa mene pois ja ei tule.
koira-pelkoon voin auttaa...tule tapaamaan mun vanhempaa hurmuria...