Kiitoksia SBB4!

Nikoa kuitenkin tarvittiin tällä kaudella, siis jos ohjelmaa ajattelee ohjelmana, eikä ajattele mitä muut joutu kärsimään. Niko antoi paljon tälle kaudelle, mutta toivon ettei vastaava enää toistu nyt kun se on kerran koettu. Samoin tarvittiin Melliä ja hiukan Mantaakin. Kyllä jokainen joka on ollut muuta kuin tapettia, on antanut paljon ja toivottavasti on itsekin saaneet paljon kokemuksia. Tänä vuonna asukkailla on erittäin paljon paitsi annettavaa, niin myös saatavaa tästä kokemuksesta.

Toivottavasti mahdollisimman moni tulee samaistumaan ja ajattelee omalle kohdalleen asioita, jotta "uhraukset" joita Chipa, Tero ja Nikokin ovat antaneet, eivät olisi olleet turhia. Toivottavasti ihmiset oppisivat katsomaan itseään kriittisemmin ja uskaltaisivat myöntää vajavaisuutensa. Niko kykeni oppimaan matkan varrella asioita paljonkin ja uskon kasvaneen paljon talossaoloaikanaan ja sen jälkeenkin ja ollaan nähty miten Adekin kelaa juttuja itsessään, vaikka pitkään ollut Jumala-asenteella tuolla. Todellinen suuruus piilee siinä, että kykenee päästämään vanhasta irti ja vaihtamaan käytöstään tai tapojaan parempaan, mikäli huomaa että jossain voisi toimia paremminkin. Virheitä tekee kaikki, mutta kuinka moni niistä oppii.

Silloin BeeBeen arvo olisi aivan eri sfääreissä kuin vain viihteessä. Jokaista ilkeääkin juttua tarvitaan ja tarvittiin, jotta pystyttäisiin mieltämään mitä kaikkea asiat aiheuttaa jatkuessaan, vaikka itsestä tuntuisi hyväksyttävältä jokin asia. Täydellinen ei tarvitse olla, mutta jos voin, niin koetan olla muille hyvä. Joskus pitää olla vittumainenkin ja mielistely ei hyödytä ketään, mutta keskustelun ja huutamisen/loukkaamisen eron jos vain kykenee mallintamaan, niin negatiivinenkin muuttuu positiiviseksi ja siitä voi oppia jotain.

Myös tuotannon puutteet on tärkeitä tiedostaa ja niistäkin voi oppia. Jos vanhemmat, johtajat muut vastaavat eivät ole niitä ilkeitä tai pidä tiettyä kuria, niin vallitsee anarkia. Sen pitäisi olla jokaisen selkäytimessä tottakai, että miten saa kohdella muita ja mikä ei toimi yhteisössä, mutta se vaan ei mene niin. Ihminen on ihminen. Talo on paikkana täysin omaa luokkaansa. Se on kuin eri valtio ja siellä ihmisten täytyy vapauttaa itsensä etoista, jotka sitoisi muussa maailmassa käytöstä. Siellä täytyy siis olla tiukemmat säännötkin, jottei vapautuisi liiaksi.

Kyseessä on kuitenkin kilpailu, jossa jokainen kilpailija ikään kuin ohjaa itsensä näköistä pelinappulaa, koittaen saada sen olemaan eniten esillä ja viihdyttävin tai sellainen johon samaistutaan. Silloin keskittyminen herpaantuu monista asioista ja aivot käy ylikierroksillakin miettiessään muiden tekemisiä ja ulkomaailmaa kaiken aikaa. Miettikääpä omalle kohdallenne, jos miettisitte 24/7 koko ajan työasioita, ilman hetken rauhaa. Sun täytyisi olla edustava suihkussa, herätessä, piereskellessä... Jopa sun kitarisat tutkitaan, kuten tullissa kävi. Ja se epävarmuus, joka on kaiken aikaa läsnä. On parempi lapsenkin olla tiukassa kurissa, kuin miettiä kuinka pitkälle tässä saakin mennä ja mitenkä pitkälle muut menee asioissa. Tiukka kuri vähentää vainoharhaa, kun tietää missä on rajat ja mitä ei muutkaan saa tehdä.

Kiitoksia Nikolle... Annoit paljon! Toivottavasti asiat järjestyy ja kohti uusia tuulia! Tsemppiä!
14705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ookke, jep jep. Todella hyvä mielipide! Juuri kuin omat ajatukseni. (hymiö)

Äänestä

Epäilen vaan että se on liian pitkä Suomi24:n vakiokäyttäjille eli työttömille syrjätyneille jotka täällä floodaavat viestiketjuja.

Äänestä
  • En jaksais sitä itekkää lukea kyllä, luulen. Ja työtönhän tässä oon minäkin tällä hetkellä.

    Äänestä

  • Mietin sitä, että koska niin nuoremmissa kuin vanhemmissakin katsojissa on sellaisia, joilla on taipumus/kyky asettautua heikomman asemaan ja he ovat useasti viestineetkin, että kokevat hyvin ahdistavana nuo joukkokiusaamiset, eli isolla joukolla yhden kimppuun käymisen, niin voisiko myös käsikirjoitustiimi/tuottaja huomioida sen? No, tiedän - ei ole pakko katsoa, mutta siinä yksi kotirauhaa koetteleva kysymys, kun "kaikki kaveritkin saa katsoa..." On meinaan paha paikka koettaa selittää jotain mitä ei itsekään ymmärrä ja kun kuitenkin näkee, että ohjelman katselusta tulee paha ja ahdistunut olo.
    Aiempina vuosina se ei sentään kiusaaminen ollut se ohjelman punainen lanka.

    Äänestä

  • mielessäni omiani kirjoitti:

    Mietin sitä, että koska niin nuoremmissa kuin vanhemmissakin katsojissa on sellaisia, joilla on taipumus/kyky asettautua heikomman asemaan ja he ovat useasti viestineetkin, että kokevat hyvin ahdistavana nuo joukkokiusaamiset, eli isolla joukolla yhden kimppuun käymisen, niin voisiko myös käsikirjoitustiimi/tuottaja huomioida sen? No, tiedän - ei ole pakko katsoa, mutta siinä yksi kotirauhaa koetteleva kysymys, kun "kaikki kaveritkin saa katsoa..." On meinaan paha paikka koettaa selittää jotain mitä ei itsekään ymmärrä ja kun kuitenkin näkee, että ohjelman katselusta tulee paha ja ahdistunut olo.
    Aiempina vuosina se ei sentään kiusaaminen ollut se ohjelman punainen lanka.

    Olisi tosiaan ollut estettävissä koko konflikti tiukemmalla sääntöjen tulkinnalla.

    Koko Big Brother perustunee saman nimiseen kirjaan poliisivaltiosta, jossa valvotaan kaikkea ja kaikkeen puututaan... Näin kertoili Ismo Leikola. Jos toteuttaisi formaattia sillai, kuin miten se on ajateltu, niin mitään ei kai vastaavaa pääsisi tapahtumaan. Pitäisi päästä lukemaan tuo kirja, jotta ymmärtäisi paremmin.

    Äänestä

onpi, Nikolla oli omat huippuhetkensä josta monet hänet positiivisin mielen muistaa ja sitten tuo aallokkovaihe jossa menee ärtymys ja angsti liian yli. Ainahan jokainen voi ottaa opiksi ja miettiä miten tuota (tässä tapauksessa tuota ärtymysherkkyyttä) parantaisi.

Monihan nimenomaan on siellä talossa omien sanojensa mukaan tajunneet joitain asioita ja siten miten he ovat jossain määrin käyttäytyneet väärällä tavalla tai eivät saa itsestään ihan kaikkea irti ja pohtivat miten he voisivat nyt tämän tiedon valossa kasvattaa itseään monipuolisemmaksi.

Kuten totesit joskus törmäyksen kautta ihmiset vasta hahmottavat asioita ja on hyvä että joskus on sellaisia ihmisiä vastassa jotka seinänä toimivat eivätkä salli mitä tahansa, oikein oivallettuna siinä ihminen saa mahdollisuuden krittisesti tarkastella itseään ja sitä miten oikeasti hahmottaa ympäröivän tilan ja muut ihmiset eli voi jatkossa esim. paremmin sopeutua kaikenlaisiin ihmisiin ja sukkuloida sujuvasti ties missä, ei vain omassa ns.piirissä ja omanlaisten ihmisten kanssa.

Äänestä
  • ... Silloin tulee vain puolustusreaktio ja ihminen vain puolustusreaktio ja ihminen ei kyseenalaista itseään ja käytöstään. Vasta siinä vaiheessa kun rauhoittuu tutukiskelemaan asioita rauhassa ja avaa suojamuureja, vain silloin kykenee purkamaan koko ongelmaa aina sinne alkujuurille mihin kaikki johtaa. Jos joku syyttää ja syyttää, niin voi piilottaa hetkeksi käytöstään, mutta sit kun menee yli, niin tulee ruumihia.

    Se voi olla hyvä, että tulee isku vasten kasvoja, mutta sen jälkeen pitää tulla aika jolloin pääsee rauhoittumaan ja ehkä tukea, ei sille ikävälle käytökselle, vaan tukea ihmisyydelle ja ihmisyydestä.

    Mikään ei tapahdu hetkessä mielen asioissa, vaan ne täytyy jokaisen itse oivallettava ja haluttava muutosta. Jos taistelee jotain vastaan, niin tuskin haluaa antaa periksi. Kielteistä käytöstä pitää vihata, mutta antaa mahdollisuus muutokseen ja ei mitään rintamaa sitä vastaan, vaan rintama hyväksyntää ja sit vain silloin kun on sitä ikävää käytöstä niin vastustaa sitä.

    Aina ei kuitenkaan ole järkeä koettaa saada jotain tiettyä paranemaan tai että ei pidä olla kaikille joku tietäjä. Osasinkohan ilmaista asiaa selkeästi?

    Ja Nikolla on oikeasti mielenterveysongelmia ja siitä minä puhun. Samoin on Chipalla ja sen ottamalla yhteiseksi syyttelyn kohteeksi on kamalampia tekoja mitä voi tehdä. Tosiaa huono itsetunto sillä.

    Äänestä

  • rehtis kirjoitti:

    ... Silloin tulee vain puolustusreaktio ja ihminen vain puolustusreaktio ja ihminen ei kyseenalaista itseään ja käytöstään. Vasta siinä vaiheessa kun rauhoittuu tutukiskelemaan asioita rauhassa ja avaa suojamuureja, vain silloin kykenee purkamaan koko ongelmaa aina sinne alkujuurille mihin kaikki johtaa. Jos joku syyttää ja syyttää, niin voi piilottaa hetkeksi käytöstään, mutta sit kun menee yli, niin tulee ruumihia.

    Se voi olla hyvä, että tulee isku vasten kasvoja, mutta sen jälkeen pitää tulla aika jolloin pääsee rauhoittumaan ja ehkä tukea, ei sille ikävälle käytökselle, vaan tukea ihmisyydelle ja ihmisyydestä.

    Mikään ei tapahdu hetkessä mielen asioissa, vaan ne täytyy jokaisen itse oivallettava ja haluttava muutosta. Jos taistelee jotain vastaan, niin tuskin haluaa antaa periksi. Kielteistä käytöstä pitää vihata, mutta antaa mahdollisuus muutokseen ja ei mitään rintamaa sitä vastaan, vaan rintama hyväksyntää ja sit vain silloin kun on sitä ikävää käytöstä niin vastustaa sitä.

    Aina ei kuitenkaan ole järkeä koettaa saada jotain tiettyä paranemaan tai että ei pidä olla kaikille joku tietäjä. Osasinkohan ilmaista asiaa selkeästi?

    Ja Nikolla on oikeasti mielenterveysongelmia ja siitä minä puhun. Samoin on Chipalla ja sen ottamalla yhteiseksi syyttelyn kohteeksi on kamalampia tekoja mitä voi tehdä. Tosiaa huono itsetunto sillä.

    siis tuo, että ihmistä on oikeus pysäyttää ja asettaa rajat sekä vastuuttaa väärintekemisistään, mutta ei sitä pidä liioitella ja liiallisesti sormella osoitella, siis jos on valmis väärintekemisensä myöntämään, mutta tietysti jos ei näe mitään vikaa itsessään vaikka kuinka törkeyksiä tekisi, niin tapana on siitä muistuttaa ettei lipsu uudestaan.

    En tosin puhuisi ihan noin, että nikolla on mielenterveysongelmia, täysin tervettä ihmistähän ei ole olemassakaan ja jokaiselle tulee hetkiä, jolloin saattaa ns. mennä yli. Asiaa ei auta jos leimataan ihminen noin yksiulotteisesti, jotkut tajuavat asioita nopeammin ja saattavat myös toipua romahtamisistaan, joten jos leimataan ihminen vaikka olisi jo saanut esim. apua tai noussut itse jaloilleen, pahentaa tuollainen tilannetta.

    Nuorilla on tapana olla itsetunto ongelmia, jotka ilmenee tavalla tai toisella, vain jos ne aiheuttavat suurta vahingoa joko itselle tai toiselle,pitää ne hoidon kautta yrittää saada tolpilleen.

    Luulisin että chipan kohdalla kaveripiiri pitää rajoissa, ettei itsetunto ongelma ryöpsähdä vaikka anoreksiaan tms.toivottavasti, minäkuva ei kovin monilla nuorella näissä median ja markkinoinnin luomissa ihanneihmisissä meinaa pysyä kohdillaan. Kaikkea pitäisi saada hyvin nopeasti ja näyttääkin vielä hyvältä ja menestyneeltä vaikka ikää olisi about 20-25v, mahdoton yhtälö, siitä epävakaus, ymmärrystä ja inhimillisyyttä todellakin tarvitaan, ettei hukata pinnallisiin arvoihin ja vain niiden arvottamisiin.

    Äänestä

Viihde on viihdettä, mutta BB:stä voisi myös oppia. Kuten totesit, BB:n suurin arvo on siinä, että talo antaa paljon ajateltavaa mm. ihmisten välisistä suhteista.

Uskon, että jokaisella on jotain opittavaa talon tapahtumista. Valitettavasti on niin, että mitä enemmän jollakin olisi talosta saatavaa, sitä vähemmän hän pystyy siitä omaksumaan. mj.

Äänestä
  • ... Toivon että pitkällä aikavälillä he pystyykin saamaan tästä ajasta juuri kaikesta eniten. Joskus kuukausien jälkeen alkaa Nikokin vasta ammentamaan sitä hyödyllistä juttua tuosta kaikesta ja sama käynee Mantallekin. Ensin tulee puolustus, sit hämmennys ja sen jälkeen on mahdollisuus posiitiiviseen muutokseen.

    Äänestä

..tuotannon puutteet tulisi tiedostaa. Mutta myös tuotannon tulisi tiedostaa vastuunsa eikä äänestyseurot saisi olla se johtava tekijä.
Aikana jolloin koulukiusatut tyypit tekee Jokelan ja Kauhajoen kaltaisia tekoja, ei käsikirjoitajien bb:ssä pitäisi sortua tekemään kiusaajista selviytyjiä ja "bossin suosikkeja" -
olkoonkin, että elävässä elämässä ne usein luikertaa pomojen suosioon, ainakin joksikin aikaa.
Britanniassa ja monessa muussa maassa on myös ikäjakautuma suurempi ja toimii todella hyvin. Meillä nyt kun oli mukana henkilö jolla oli ikää enemmän kuin näillä muilla, osoittatuikin että hän oli kaikista pahin tapaus.
Jos kässäri vaatii jotain teemaa, niin eikö sitä voisi miettiä hiukan laajemmin, kiusaaminen on huono teema tällä tavoin esitettynä.
Enkä ole ihan varma tuostakaan homoudella/lesboudella ratsastamisesta. Eihän se tietenkään saa olla syrjinnän syy, mutta en ymmärrä myöskään sitä miksi siitä tehdään syy nostaa noin voimakkaasti esille.

Äänestä
  • ... Kokee itsensä uhriksi syrjinnästä ja määrittelee itsensä homouden kautta. Ei näe itseään ihmisenä, vaan homona. Henkilökohtainen ongelma.

    Äänestä

  • rehtis kirjoitti:

    ... Kokee itsensä uhriksi syrjinnästä ja määrittelee itsensä homouden kautta. Ei näe itseään ihmisenä, vaan homona. Henkilökohtainen ongelma.

    aika mielenkiintoiselta ajatusjuoksulta ja siltä se nikon puheiden perusteella myös tuntui, asettuu jo valmiiksi oletusten perusteella syrjinnän uhriksi, vaikkei todellisuus sitä vastaan, eikä vastannut talossakaan, vaikka näytti jotain sellaista odottavan.

    On valmiina ärsytysasemissa hyökkäämään, vaikkei kukaan tee elettäkään häntä kohti, on vain aivopesty liiallisesti ottamaan itseensä muutamien todella homofoobisten esittämät väittämät, huomioimatta että suurin osa ihmisistä on kuitenkin maltillisempia, vaikkeivat kokonaisuutena välttämättä homojen elämäntapaa hyväksy, mutteivat kuitenkaan halvenna julkisesti tai estä toista elämästä täyttä elämään.

    Monesti homojet ovat sokaistuneet ja liioittelevat näitä oletuksia heidän sortamisestaan tai syrjimisestään, nykyaikana kuka tahansa joutuu typerien huutelujen ja väkivallan uhan kohteeksi, oli sitten nainen, maahanmuuttaja tai nakkikioskilla oleva heteromies tai hennompi koululaispoika, puhumattakaan näistä lisääntyvistä tyttöjen välisistä raaoista väkivalta teoista, jotka ovat hälyyttävästi lisääntyneet, joten hyvin ei käy oli millainen tahansa.

    Äänestä

  • kuulostaa.. kirjoitti:

    Kaikki on tavallaan oman pelon luomusta. Tai pelkojen. Pelkää asioita, joilla ei edes ole merkitystä. Pelko luo stressiä, stressi luo agressiivisuutta. Toisaaltaan pelko luo vainoharhaa, vainoharha psykoosin. Joskus pelko on aiheutettua, joskus mielikuvituksen tuotetta.

    Huomasitteko miten Niko pelkäsi mitä tapahtuu talon jälkee ulkomaailmassa? Sit koko ajan pelkäsi vainoharhaisuuden tasolla, että muut ajattelee jotain Nikoa vastaan ja välillä epäili BeeBeen toimivan Nikoa vastaan. Joskus pelkäsi Teroakin. Jatkuvaa pelkoa. Jos koira pelkää, se puree helposti.

    Nikolla kuitenkin vielä lisänä se mennyt kaikki joka toisaaltaan on sen pelon luoja mutta toisaaltaan osa vihaa ja kun vihaa on liikaa sisällä... Sitä ei voi purkaa millään pinnallisilla raivareilla, kuten Ade paljon peräänkuuluttaa. Se viha on vain oire. Silloin kun joku on oire, niin oireen poisto ei poista ongelmaa. Pitäisi käsitellä se vihan lähde, mikä aiheuttanut traumoja vuonna yks ja kaks.

    Tavallaan se viha on hyväkin purkaa, mutta sen oikealla muodolla. Ei noi ole oikeita vihan kohteita, vaan verukkikohteita, mille Niko tuolla päreensä poltti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rehtis kirjoitti:

Nikoa kuitenkin tarvittiin tällä kaudella, siis jos ohjelmaa ajattelee ohjelmana, eikä ajattele mitä muut joutu kärsimään. Niko antoi paljon tälle kaudelle, mutta toivon ettei vastaava enää toistu nyt kun se on kerran koettu. Samoin tarvittiin Melliä ja hiukan Mantaakin. Kyllä jokainen joka on ollut muuta kuin tapettia, on antanut paljon ja toivottavasti on itsekin saaneet paljon kokemuksia. Tänä vuonna asukkailla on erittäin paljon paitsi annettavaa, niin myös saatavaa tästä kokemuksesta.

Toivottavasti mahdollisimman moni tulee samaistumaan ja ajattelee omalle kohdalleen asioita, jotta "uhraukset" joita Chipa, Tero ja Nikokin ovat antaneet, eivät olisi olleet turhia. Toivottavasti ihmiset oppisivat katsomaan itseään kriittisemmin ja uskaltaisivat myöntää vajavaisuutensa. Niko kykeni oppimaan matkan varrella asioita paljonkin ja uskon kasvaneen paljon talossaoloaikanaan ja sen jälkeenkin ja ollaan nähty miten Adekin kelaa juttuja itsessään, vaikka pitkään ollut Jumala-asenteella tuolla. Todellinen suuruus piilee siinä, että kykenee päästämään vanhasta irti ja vaihtamaan käytöstään tai tapojaan parempaan, mikäli huomaa että jossain voisi toimia paremminkin. Virheitä tekee kaikki, mutta kuinka moni niistä oppii.

Silloin BeeBeen arvo olisi aivan eri sfääreissä kuin vain viihteessä. Jokaista ilkeääkin juttua tarvitaan ja tarvittiin, jotta pystyttäisiin mieltämään mitä kaikkea asiat aiheuttaa jatkuessaan, vaikka itsestä tuntuisi hyväksyttävältä jokin asia. Täydellinen ei tarvitse olla, mutta jos voin, niin koetan olla muille hyvä. Joskus pitää olla vittumainenkin ja mielistely ei hyödytä ketään, mutta keskustelun ja huutamisen/loukkaamisen eron jos vain kykenee mallintamaan, niin negatiivinenkin muuttuu positiiviseksi ja siitä voi oppia jotain.

Myös tuotannon puutteet on tärkeitä tiedostaa ja niistäkin voi oppia. Jos vanhemmat, johtajat muut vastaavat eivät ole niitä ilkeitä tai pidä tiettyä kuria, niin vallitsee anarkia. Sen pitäisi olla jokaisen selkäytimessä tottakai, että miten saa kohdella muita ja mikä ei toimi yhteisössä, mutta se vaan ei mene niin. Ihminen on ihminen. Talo on paikkana täysin omaa luokkaansa. Se on kuin eri valtio ja siellä ihmisten täytyy vapauttaa itsensä etoista, jotka sitoisi muussa maailmassa käytöstä. Siellä täytyy siis olla tiukemmat säännötkin, jottei vapautuisi liiaksi.

Kyseessä on kuitenkin kilpailu, jossa jokainen kilpailija ikään kuin ohjaa itsensä näköistä pelinappulaa, koittaen saada sen olemaan eniten esillä ja viihdyttävin tai sellainen johon samaistutaan. Silloin keskittyminen herpaantuu monista asioista ja aivot käy ylikierroksillakin miettiessään muiden tekemisiä ja ulkomaailmaa kaiken aikaa. Miettikääpä omalle kohdallenne, jos miettisitte 24/7 koko ajan työasioita, ilman hetken rauhaa. Sun täytyisi olla edustava suihkussa, herätessä, piereskellessä... Jopa sun kitarisat tutkitaan, kuten tullissa kävi. Ja se epävarmuus, joka on kaiken aikaa läsnä. On parempi lapsenkin olla tiukassa kurissa, kuin miettiä kuinka pitkälle tässä saakin mennä ja mitenkä pitkälle muut menee asioissa. Tiukka kuri vähentää vainoharhaa, kun tietää missä on rajat ja mitä ei muutkaan saa tehdä.

Kiitoksia Nikolle... Annoit paljon! Toivottavasti asiat järjestyy ja kohti uusia tuulia! Tsemppiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu