Sain muutama päivä sitten tietää että rakastetulla villakoiraperheenjäsenellä on kasvaimia keuhkoissa. Nyt odotellaan että mikä on ennuste. Aika ajoin tulee itku ja muutama ylimääräinen kilometri tulee käveltyä kun unohtaa kaikea ympäriinsä. Unta ei tule ja sitten nukuttua pommiin.Täytyy vaan yrittää jaksaa koska voihan siinä mennä viellä pitkäkin aika , koiralla ei kuitenkaan ole kipuja.Huh, anteeksi, oli jokseenkin pakko nähdä tilanne kirjoitettuna. Olkaa onnelisia lemmikinne kanssa ja hemmotelkaa ja jumaloikaa heitä jos se tekee heidät ja teidät onnelisiksi! Aikaa ei ole ikinä liikaa!
surullinen
villis
9554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tsemppiä teille ja toivottavasti ennuste on hyvä, tai niin hyvä kun tuossa tilanteessa voi olla. Toisinaan käy mielessä, että mitäs sitten kun karvaisista ystävistäni aika jättää. Se suru tulee olemaan suuri! Mutta ehkäpä siitä ei kannata huolta kantaa vielä, nauttia vain jokaisesta päivästä.
Oma koirani oli 8 v kun joiduimme lopettamaan sen samasta syystä.
Vieläkin olen katkera että miksi juuri minun koira?
Ajatus siitä, että joutuu jonain hetkenä luopumaan Rakkaasta Ystävästä on tuskallinen ja pelottava. Nautitaan kuitenkin näistä kaikista hetkistä jolloin saamme olla yhdessä, ja onneksi muistot jäävät ikuisesti elämään. Toivon jaksamista vaikeina hetkinä. Halaisin jos voisin.
Kiitos teille empatiasta! Helpotti vähän.
Minulla oli koira joka kuoli 6 päivää sen jälkeen kun sain sen. Vaikka emme olleet tunteneet pitkään niin silti se sattui.....se sattui kuin elämän ikäisen kumppanin menettäminen.....olin yksin...mutta nyt olen päässyt siitä yli..vaikka eihän se muistoista katoa koskaan...minulla on uusi koira ja rakastan sitä joka päivä yhä enemmän.
Tiedän että sinä rakastat koiraasi yhtä paljon kuin koirasi sinua.
otan osaa ...toivottavasti koirasi paranee ja ennuste on hyvä!!!!otan vaarin tuosta sun vihjeestä...kiitos!!!!monet koirat tulee iloisiksi kun omistajat kohtelevat niitä paremmin...ja se on sun ansiota!!!
Kun koirani, maailman suloisin ja ystävällisin - kaikki koirathan ovat - fieldspanielinarttuni, sairastui syöpään ja kuoli saman tien, etäpesäkkeitä oli ympäri ruumista, ja koira kärsi, itkin vuoden aina kun muistin koirani. Kolme päivää sen kuoleman jälkeen itkin jatkuvasti, matkalla töihin ja töissä ja taas matkalla kotiin ja kotona... Vaikka koirani asui vanhempieni luona, se oli kovasti kiintynyt äitiini, eikä mieleenikään tullut erottaa heitä, koiran menettäminen oli kova pala. Tulin sinä viikonloppuna kotiin, ja ensimmäiset sanani ovesta tultuani olivat: "Mikä Pähkinällä on?" Muut eivät olleet huomanneet mitään. Illalla lenkillä se ei enää jaksanut kävellä, ja kannoin sen kotiin, aamulla eläinlääkäri antoi sille lopetuspiikin. Halasin sitä loppuun asti, kun *alan itkeä taas* se lakkasi hengittämästä ja sen sydän lakkasi lyömästä... Pähkinä haudattiin isoisäni pihalle, koivikkoon, jossa se kesäisin niin miellään makaili, käärittynä suosikkipeittoonsa. Kävin kotona harvoin, ehkä jos olisin ollut sielä, olisin huomannut syövän ajoissa. Ehkä en...
Ikävää kuulla noin kamalat uutiset ystävästäsi. Toinen koiristani lopetettiin noin vuosi sitten,ja nyt kissastani on löytynyt kasvain, joten tiedän että olet keskellä kivuliasta aikaa, mutta selviät siitä kyllä. Muistathan ettet kuitenkaan pitkitä koirasi elämää turhaan jos tulokset osoittautuvat huonoiksi ja koirallasi on tuskia? Onnea jatkoon ja voihan olla että lemmikilläsi on vielä monta riemukasta vuotta edessään! Ajattele positiivisesti! :O)
Luopuminen on osa elämää. En ikinä unohda vanhan hoffimme surullisia silmiä, kun näin sen viimeistä kerran. Se oli meidän toinen koiramme. Siitä on jo useampi vuosi aikaa ja vieläkin tulee tippa silmään ajatellessani sitä.