Jokainen tiesti säännöt

Yksi sääntö on selkeä ja ehdoton:

Väkivaltainen ja uhkaava käytös johtaa automaattisesti talosta
poistamiseen.

Nikon tai kenenkään muunkaan on ihan turha inistä päätöksestä.
Niko aiheutti itse häätämisen omalla käytöksellään. Jos Andreas ja
Tuuli eivät olisi menneet väliin, olisi varmaan alkanut lyömäänkin.

Isoveikalle pisteet siitä, että kerrankin toimi oikeudenmukaisesti.
Muuten on ollut vähän isoveikan auktoriteetti hukassa tänä vuonna, kun
tietyt asukkaat ovat valittamisellaan saaneet anteeksi sääntörikkomuksen
jos toisenkin.

Niko poistettiin, koska Niko rikkoi sääntöjä vakavasti. Ainoa oikea päätös,
siitä riippumatta kuinka paljon tai vähän Niko taloon toi elämää ja meininkiä.
10300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

pariinkiin otteeseen että toivoi häätöä talosta. eli, kaikki voittivat?

Äänestä

Olen samaa mieltä.Nikon poisto oli !Ok! Sekoili jo niin monta kertaa ja oli todellakin epätasapainoinen henkilö.Toi väriä, mutta ei kai senkään varjolla tarvitse kaikkea sietää.Läyhäsi myös paljon talossa.

Äänestä

"Väkivaltainen ja uhkaava käytös johtaa automaattisesti talosta poistamiseen."

Turha kitistä siitä.

Niko teki ITSE väärin, koska yritti kovasti satuttaa Mariannea kaikin tavoin -> ilman mtn sen vakavempaa syytä.. Turha itkeä Nikoa takaisin taloon.. Huolestuttavaa tässä on se, kun jotkut eivät tajua tätä. Noooh kai se on ymmärrettävää, kun kyseessä on pienet lapset. Niko on heille niin ihQ.

Toinen juttu mikä mua härnää tässä asiassa on se, että Adea pidetään syyllisenä. Älyhoi.. Niko itse päätti käyttäytyä väkivaltaisin keinoin Mariannea kohtaan ja kovasti se sitä yrittikin..

Eikä muutenkaan kovinkaan moni käyttäydy tällä tavalla, kun on saannut kuulla jotain negatiivista.. Ei hitto minkä se meni tekemään..

Äänestä
  • ..käski Nikon huutamaan Mariannelle..? No kertoi mitä kertoi.. EDELLEEN älyhöi! Nikolle kanssa..

    Äänestä

Antti käyttäytyi uhkaavasti sekä väkivaltaisesti eikä joutunu talosta automaattisesti pois vaan vasta äänestyksen kautta. Että se siitä selkeästä ja ehdottomasta säännöstä.

Äänestä
  • Jos rikon postilaatikon niin onko käytökseni väkivaltaista? Mielestäni ei. Väkivalta kohdistuu aina toiseen henkilöön. Postilaatikkoon kohdistan pelkästään ilkivaltaa.

    Äänestä

  • selitä seuraava kirjoitti:

    Jos rikon postilaatikon niin onko käytökseni väkivaltaista? Mielestäni ei. Väkivalta kohdistuu aina toiseen henkilöön. Postilaatikkoon kohdistan pelkästään ilkivaltaa.

    > Väkivalta kohdistuu aina toiseen henkilöön.

    Esimerkiksi eläimen potkiminen ei ole mielestäsi väkivaltaa?

    Äänestä

  • 7uj7uj7uj kirjoitti:

    > Väkivalta kohdistuu aina toiseen henkilöön.

    Esimerkiksi eläimen potkiminen ei ole mielestäsi väkivaltaa?

    Se Niko räkänokka hankki itse itsensä ulos! Antti ei hyökännyt KENENKÄÄN ihmisen tai elävän olennon kimppuun.

    Äänestä

  • vitun saivartelua? kirjoitti:

    Se Niko räkänokka hankki itse itsensä ulos! Antti ei hyökännyt KENENKÄÄN ihmisen tai elävän olennon kimppuun.

    Niinpä niin.... Antti oli Cheryllin pikku romanssi ja eihän puppelipoika Antti ikinä kävisi kehenkään kiinni ja kaikkea kuulemaansa kannattaa aina uskoa :D

    Rähinähän siitä tulee kun Antti ottaa viinaksia, mistäs sitä tietäisit?

    Äänestä

  • sdsdsdsadsadsad kirjoitti:

    Niinpä niin.... Antti oli Cheryllin pikku romanssi ja eihän puppelipoika Antti ikinä kävisi kehenkään kiinni ja kaikkea kuulemaansa kannattaa aina uskoa :D

    Rähinähän siitä tulee kun Antti ottaa viinaksia, mistäs sitä tietäisit?

    Heti kertaheitolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turha valittaa kirjoitti:

Yksi sääntö on selkeä ja ehdoton:

Väkivaltainen ja uhkaava käytös johtaa automaattisesti talosta
poistamiseen.

Nikon tai kenenkään muunkaan on ihan turha inistä päätöksestä.
Niko aiheutti itse häätämisen omalla käytöksellään. Jos Andreas ja
Tuuli eivät olisi menneet väliin, olisi varmaan alkanut lyömäänkin.

Isoveikalle pisteet siitä, että kerrankin toimi oikeudenmukaisesti.
Muuten on ollut vähän isoveikan auktoriteetti hukassa tänä vuonna, kun
tietyt asukkaat ovat valittamisellaan saaneet anteeksi sääntörikkomuksen
jos toisenkin.

Niko poistettiin, koska Niko rikkoi sääntöjä vakavasti. Ainoa oikea päätös,
siitä riippumatta kuinka paljon tai vähän Niko taloon toi elämää ja meininkiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu