Joskus inhottaa kun näkee telkkarissa/näyttelyissä/missä tahansa omistajan asettavan koiraansa näyttelyasentoon. Koiruli näkee jotain paljon mielenkiintoisempaa toisaalla, mutta silti päätä väännetään vain kummalliseen kirahvikurkotukseen, koska se on näyttelystandardien mukaista.
Näin esimerkiksi yhdessä tv-ohjelmassa, jossa esiteltiin snautsereita rotuna, kuinka kameran eteen aseteltiin joukkoa snautsereita. Omistajat yrittivät koko ajan käännellä koiraparkojen päitä eteenpäin, mutta eiväthän nuo olisi malttaneet ihmisten mielestä "hienossa" asennossa olla, vaan aina kun yhden pää oli saatu "oikeaan" asentoon, niin toisen pää kääntyikin jo muualle.
Omistaja tuskastui ja pisti koiran pään aika ilkeännäköisesti tiukasti paikalleen, ja piti siinä pitkän aikaa, kuonosta kiinni, ettei koira olisi liikahtanut. Mitä epäinhimillistä ja epäkoiramaista käytöstä moinen on!?!!!
Mielestäni koirat ovat paljon kauniimpia niille LUONNOLLISISSA asennoissa, eikä missään oudoissa poseerauksissa, varsinkin jos ne pitää väkisin siihen asentaa. Haloo, ihmiset jotain järkeä touhuun!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minusta koiran pitäisi NAUTTIA näyttelytilanteesta. Sitä ei pitäisi pakottaa mihinkään.
Taisi se ihminen nolata itsensä ja pahasti, jos todellakin näin kävi...Ota huomioon että jotkut koirat suorastaan rakastavat seistä ylväänä ja nauttia ihailevista katseista ja tuomarin "lääppimisestä"!