Hmh...
Halusin tetata, kuinka alas pystyn vajoamaan tekstin tuottamisessa.
Näköjään aika alas. Keksin kepeän tarinankin päälle.
Teki vain mieli kirjoittaa paskaa.
********
KIRJOITTAJAT LUKEVAT SEURASSA TOISILLEEN ÄÄNEEN
Cliché-mies
Hän nousee ylös. Ensimmäinen lukija. Hänellä on paineita, hän alkaa selitellä:
- Tästä on sanottava, että se syntyi kolmessa minuutissa, kun istuin bussipysäkillä, niin että se ei ole kovin huoliteltu.
- Jaa.
- Ja mä olin kauheessa krapulassa ja nukkunut edellisyönä puoli tuntii.
- Jaa.
- Sitten kun vielä mun äiti oli kuollut samana päivänä, niin oli vähän vaikea kirjoittaa. Ja sittenhän meidän perhe oli niin rahapulassa aikoinaan ja piti mennä töihin, niin en oikein saanut samaa mahdollisuutta käydä kouluja kuin te muut, niin oikeinkirjoituksessa voi olla vähän puutteita.
- Kyllä, kyllä.
- Ja tosiaan, tämä on ihan ekoja juttuja mitä mä olen kirjottanut, eikä kukaan ole lukenut tätä läpi ja voin olla ihan lahjatonki...
- Herra on hyvä ja aloittaa.
- Okei, mut mä en kyllä tiedä sitten, että onko tästä yhtään mihinkään.
"NIIDEN yö!
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Maija ja Lassi kävelivät synkällä kadulla myrskyn pauhatessa. Maija oli 22-v. restonomiopiskelija. Lassi oli 23-v. merkonomiopiskelija. He olivat tutustuneet baarissa. He juttelivat autoista, koska Lassilla oli upouusi Peugeot 406, kun Lassi otti äkisti Maijaa vyötäisiltä. Maija värähti miehen väkevästä kosketuksesta ja katsoi tämän pähkinänruskeisiin silmiin. 'Tiedätsä, että sä oot kaunis? Tuutko meille yöksi?' Lassi kysyi. 'Joo!' sanoi Maija ihastuneena valmista kiihkoa äänessään. Mutta sitten pensaasta kuului rasahdus. Pensaasta nousi yksi Niistä ja kaappasi Maijan. 'Apua, apua!' 'Maija, Maija, minä pelastan sinut!' Lassi huusi hysteerisesti. Lassi antoi Sille turpiin ja kaappasi Maijan syleilyynsä. 'Juostaan!'
...
...
'Lopultakin', Lassi huoahti väsyneesti mutta onnellisena. 'Olipas se seikkailu!' Hän painoi huulensa Maijan huulia vasten. He menivät vuoden päästä naimisiin ja sai paljon lapsia ja kuolivat isoisovanhempina. Loppu."
- Nii että mitä mieltä olitte?
- Hieman persoonaton, sanoisinko. Lattea. Saanen vielä huomauttaa: Maija ja Lassi saiVAT paljon lapsia.
- Älä viitti olla niin ilkee. Miust tää oli ihan hieno tarina.
- Hei haloo!!! Tää oli ihan sikajänskä! Toi kielipoliisi on ihan nörde.
- Painu sinä kielipoliisi vittuun! Tein tätä viis viikkoo.
- Etkös äsken selittänyt tehneesi tämän krapulassa bussipysäkillä?
- Mitä sä selität!?
- Kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä; Runotyttö sanoo.
*
Fantastinen korvaihminen
- Mie sain viime yönä muutes ihan sai-raan hyvän idean!
- Kerro, kerro! lähes kaikki huusivat kuorossa.
- Emmie tiiä... no okei. Tää on fantasiatarina.
- Jeee! Me ollaan fantasiafriikkei!
Violettihiuksinen haltiankorvalarpparityttö hymyilee, hän kaivaa kassistaan vihkosen, johon hän on koonnut ideastaan miellekartan. Hän alkaa kertoa kehittelemästään tarinasta:
- No... kaksi sellasta bobittia – sellasia vähän kuin hobitit, mutta ei tykkää niin paljon tupakasta – nimeltään Fredo ja Pam, saa Andalf-velholta hypersuper mahtisormuksen ja ne lähtee tuhoamaan sitä; se pitää heittää tulivuoreen, ettei maailma tuhoudu...
- Mistä sä keksit näitä!? Runotyttö hihkaisee. Hän kadehtii violettihiuksisen korvatytön kerrassaan säkenöivää mielikuvitusta.
- Jännittävää! Fantasiassa on se hyvää, että vaan mielikuvitus on rajana.
- Mä haluun lukea sen ekaks!
- Älkää nyt keskeyttäkö, mie kerron kyl eka loppuun! Nii... sitten muu maailma taistelee – siis hyvä ja paha keskenänsä. Anteeks... Hän keskeyttää kertomisensa, tukee vihkonsa seinää vasten, kirjoittaa miellekarttansa 'taistelu' -kohdan alle "hyvä & paha", jotta muistaisi, ketkä ne maailman herruudesta kamppailevat. – Siellä on sit mahtavia velhoja, uljaita hevosritareita ja kauniita haltijoita.
- Mitä ne hallitsee? kielipoliisi kysyy. Ilmeet hölmistyneitä; selittämään itseänsä joutuu siis hän: - Haltioita tarkoittanet; hän korjaa. – Haltija on hallita-verbin tekijäjohdos.
- Kyl kaikki ymmärs! Älä viitti alkaa niuhottamaan!!!
- Niuhottaa.
- Nii! Kirjota ite parempaa! Hei haloo!!!
- Rauhas ny hei! Mie kirjotin alusta tälläsen pätkän niinku. Miust ois hienoo jos se alkais runol...
- Lue, lue! Jalat tömisevät maahan, nyrkit polviin. Vaatimus: - Lue, lue!
- Emmie tiiä... no okei; hän selvittää kurkkuaan, oikaisee ryhtiään
"NELJÄ sormusta haltiakuninkaille alla auringon...
Kyllä, hän saa sen joskus loppuun.
*
Pöytälaatikkodadaistilyyrikko.
Poikanen aloittaa valmistelemansa runon. Ollut valveilla koko yön angstissa kieriskelleen, luomisentuskassaan.
- Oi nälkäinen kaalimato!
Hän katsoo riemuiten muitten kanssaolentojensa reaktioita, vetää dramaattisesti henkeä ja antaa runon ensisäkeiden upota syvälle kuulijoittensa sieluun.
- Pyyhällä apilain luokse / oi! Sinä nälkäinen mato.
Hän ilahtuu nähdessään ihmetystä ymmyrkäisiksi avautuneissa silmäpareissa – sen hän tulkitsee ihailuksi.
- Oi pyylevä, nälkäinen mato: syö se apila! / Mato pieni, onko maha täysi?
Hän iskee kantapäänsä yhteen ja kumartaa. "Kiitos, kiitos", hän ajattelee, on valmis sanomaan niin aplodien lomassa. Aplodeja ei tule. "Olen tyrmistyttänyt heidät jumalaisilla säkeilläni" pöytälaatikkodadaistilyyrikko ajattelee. Hiljaisuus jatkuu.
- No..?
- En mie jaksanu kuunnella loppuun. Miks siun pitää käyttää niin vaikeit sanoja kun "apilain". Mikä se muka on?
- Tää on dadaistinen runo, ei tätä saa kyseenalaistaa! Te ette ymmärrä lyriikasta mitään!
- Hei haloo!!!
- Kieltämättä minäkin silkkana prosaistina lienen hieman jäävi arvostelemaan. Silti minulta jää osittain hämäräksi, jollei tyystin pimentoon, runon pointti.
- Onko herra ollut hereillä äidinkielentunneilla? Dadaistinen, dadaistinen! Mikä pointti on silloin tarpeen. Herra on hyvä ja lukee oman tuotoksensa.
- Hyvä.
*
Egomaani intellektuelli kielipoliisi
- Olen kirjoittanut pikkuisen – meni melkein viisi tuntia. Lienee parasta kirjoittamaani tähän mennessä, niin uskoisin. Tässä on sitten 212 sivua, niin että pyydän hieman kärsivällisyyttänne; no tuskin kyllästytte kuitenkaan; sen verta eläväistä tekstiä on, rohkenen väittää. Mutta lieneekö näin pitkä teksti alkuunkaan kelpoinen tässä luettavaksi?
- Mikä sen nimi on?
- Se on kirjanpitäjä Eikan diskonttausongelma. Saanko?
Sen kummemmin kyselemättä hän alkaa lukea.
"Kirjanpitäjä Eikan diskonttausongelma.
Kirjanpitäjä Eikka oli raamikas, hänen mantelimuotoiset silmänsä pälyilivät ympärilleen. Mistä löytyisi se kirja, tuo kirja, joka toisi ratkaisun hänen ongelmalleen? Kirjassa olisi, 'au livre, il y aurait', kuten ranskalaiset sanoisivat, 'in the book, there would be', kuten englantilaiset, aluksi lyhyt kuivaus kunta-aksioomista(*ks. alaviite 1) jotka kuuluvat seuraavasti:
(K1): a b = b a
(K2): ab = ba
(K3): a (b c) = (a b) c
...
(K10): 0 >< 1
Aksioomista olisi johdettavissa yleisesti kunnassa pätevä kaava: K on kunta => (x^2 xy y^2) = (x^3 – y^3)(x - y)^-1, {x & y kuuluu K:hon| x >< y} , joka oli kriittinen hänen probleemansa solutoimiseksi (*ks. alaviite 2). Eksplisiittisesti artikuloituna: kirjanpitäjä Eikka tarvitsi, tai 'il avait besoin de', kuten ranskalaiset sanoisivat, 'was in need of', kuten englantilaiset, kunta-aksioomista johdettavissa olevaa vektorianalyysin perusteoreemaa (*ks. alaviite 3),jotta hänen suunnittelemansa kompleksinen aggrogointistrategia (*ks. alaviite 4) saisi visualisoidun formin (*ks. alaviite 5)..."
[kahdeksan tuntia myöhemmin]
"...'Iihah-haa', Eikka-hevonen artikuloi silkan foneettisella, semantiikkaa vailla olevalla onomatopoesiallaan. Hänen kirjanpito-ongelmansa ei ollut solutoitu, mutta Eikan aivot produktoivat riittävästi endorfiiniä (*ks. alaviite 551). Ja se oli suotavaa.
*alaviite 550: eläinlääketieteessä käytetty solunerottelumenetelmä
*alaviite 551: mielihyvähormoni.
Loppu"
On hetken hiljaisuus, teksti uppoaa kuulijakuntaansa.
- Törkeen hyvä, mutta mä en nyt ihan tajunnut... Miksi se Eikka muuttui hevoseksi siinä lopussa tuosta vain? Runotyttö kysyy.
- Minähän en suostu analysoimaan tekstejäni itse. Älä sitä vain pyydä! Vihjaistakoon kuitenkin, että hevonen on tietenkin vapauden symboli.
Runotytön kasvot kirkastuvat ymmärryksestä.
- Aa... nyt ymmärrän: kun Eikan kaveri kuoli, niin se kaveri olikin ollut ihan paska vänisijä, ja siksi Eikka tuli vapaammaksi ja iloiseksi, kun se kuoli, vaikka ei saanutkaan diskontattua! Miellyttävän outo tarina.
Kirjoittaja hymyilee voitonriemuisesti. Hän on kirjoittanut todella valtavan syvän, pohdintoja synnyttäneen tekstin. Yksinkertaisesti loistavan.
- Mutta miksi se vektorianalyysin perusteoreema kaatoi tahallaan sen integraali-lähestymistavan? En käsitä; pöytälaatikkodadaistilyyrikko tunnustaa.
- Aa... vihjeet loppuvat tähän. Kaikkea ei ole tarkoitettukaan ymmärrettäväksi.
- Minä pidin silti paljon – tyyli tukee hyvin tarinaa.
- Kauhee tää oli, mä en tajunnut mitään!
- Törkeän tylsä ja ärsyttävä, mie sanon.
- Turpa kiinni idiootit.
*
Elina
- Elina: taitaa olla nyt sinun vuorosi lukea, mitä sait aikaan.
Elina nousee seisomaan A4-arkkinsa kanssa – hiukan hermostuneena. Paperin läpi näkyy valoa vasten muutama rivi.
- Tää on mun eka nove, nii älkää olko liian julmia.
- Joo, alota ny
"Mun laiffi.
'Mennään!', hihkasin innostu neesti. - 'Toki mennään' mude lausahti innostuneesti. mä elina olen innostuneesti, pukenutpäälleni alhaalta siidesti levenevät farkut ja navan paljaax jättävän paitskun joss oli, hevosii. mä oon 14 w. Meijän luokalla on yx poitsu johon mä oon ollu kusessa, jo kolme viikkoo mut se on yhen Marjukan kaa vaikk se on ihan sikahirvee, mutsit se tuli kerran yhtenä päivänä sanoo mulle et alax olee vittuun koko marjukka ja mä sanoin joo. sit se marjukka ei enää ollu mun kaa. mut me mennään, muden kans shoppailee ny."
Elina oli hiljaa, odotti kommenttia.
- Tää oli sit vähä omaelmän... sori... omaemalankerrr... sori... mun rankast laiffist juttuu. Oliks liian rankka? Truu stori juu nou.
- Loppuko se? Tota... aikas lyhyt.
- Hei haloo!! Mä suosin sellast selkeest lyhyttä ja ytimekäst.
- Aika hyvä, aioks jatkaa tätä? Tästä sais hyvän romskun. Mä ainaki ostasin.
- Min' en ostais', vaikka maksettais'.
- Hei halooo!!! Ooks joku nörde?! Mee lukeen matikankirjois!
- Tämän kielessä on hieman parantamisen varaa, voisin väittää. Se on kovin – norminvastaista. Tarinan runkokaan ei oikein ollut hirveän selkeä taikka erityisen omaperäinenkään.
- Vähän sä oot hirvee! Elina hei: mä luulen, että sä voisit vaikka julkasta jotain. Ootko koittanu lähettää kustantamoon? Toi kielipoliisi on ihan nörde!
- Hei haloo!! En oo koittanu julkasta, mutta luuletsä, et tosiaan ois mahiksii?
- Joo.
Halusin tetata, kuinka alas pystyn vajoamaan tekstin tuottamisessa.
Näköjään aika alas. Keksin kepeän tarinankin päälle.
Teki vain mieli kirjoittaa paskaa.
********
KIRJOITTAJAT LUKEVAT SEURASSA TOISILLEEN ÄÄNEEN
Cliché-mies
Hän nousee ylös. Ensimmäinen lukija. Hänellä on paineita, hän alkaa selitellä:
- Tästä on sanottava, että se syntyi kolmessa minuutissa, kun istuin bussipysäkillä, niin että se ei ole kovin huoliteltu.
- Jaa.
- Ja mä olin kauheessa krapulassa ja nukkunut edellisyönä puoli tuntii.
- Jaa.
- Sitten kun vielä mun äiti oli kuollut samana päivänä, niin oli vähän vaikea kirjoittaa. Ja sittenhän meidän perhe oli niin rahapulassa aikoinaan ja piti mennä töihin, niin en oikein saanut samaa mahdollisuutta käydä kouluja kuin te muut, niin oikeinkirjoituksessa voi olla vähän puutteita.
- Kyllä, kyllä.
- Ja tosiaan, tämä on ihan ekoja juttuja mitä mä olen kirjottanut, eikä kukaan ole lukenut tätä läpi ja voin olla ihan lahjatonki...
- Herra on hyvä ja aloittaa.
- Okei, mut mä en kyllä tiedä sitten, että onko tästä yhtään mihinkään.
"NIIDEN yö!
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Maija ja Lassi kävelivät synkällä kadulla myrskyn pauhatessa. Maija oli 22-v. restonomiopiskelija. Lassi oli 23-v. merkonomiopiskelija. He olivat tutustuneet baarissa. He juttelivat autoista, koska Lassilla oli upouusi Peugeot 406, kun Lassi otti äkisti Maijaa vyötäisiltä. Maija värähti miehen väkevästä kosketuksesta ja katsoi tämän pähkinänruskeisiin silmiin. 'Tiedätsä, että sä oot kaunis? Tuutko meille yöksi?' Lassi kysyi. 'Joo!' sanoi Maija ihastuneena valmista kiihkoa äänessään. Mutta sitten pensaasta kuului rasahdus. Pensaasta nousi yksi Niistä ja kaappasi Maijan. 'Apua, apua!' 'Maija, Maija, minä pelastan sinut!' Lassi huusi hysteerisesti. Lassi antoi Sille turpiin ja kaappasi Maijan syleilyynsä. 'Juostaan!'
...
...
'Lopultakin', Lassi huoahti väsyneesti mutta onnellisena. 'Olipas se seikkailu!' Hän painoi huulensa Maijan huulia vasten. He menivät vuoden päästä naimisiin ja sai paljon lapsia ja kuolivat isoisovanhempina. Loppu."
- Nii että mitä mieltä olitte?
- Hieman persoonaton, sanoisinko. Lattea. Saanen vielä huomauttaa: Maija ja Lassi saiVAT paljon lapsia.
- Älä viitti olla niin ilkee. Miust tää oli ihan hieno tarina.
- Hei haloo!!! Tää oli ihan sikajänskä! Toi kielipoliisi on ihan nörde.
- Painu sinä kielipoliisi vittuun! Tein tätä viis viikkoo.
- Etkös äsken selittänyt tehneesi tämän krapulassa bussipysäkillä?
- Mitä sä selität!?
- Kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä; Runotyttö sanoo.
*
Fantastinen korvaihminen
- Mie sain viime yönä muutes ihan sai-raan hyvän idean!
- Kerro, kerro! lähes kaikki huusivat kuorossa.
- Emmie tiiä... no okei. Tää on fantasiatarina.
- Jeee! Me ollaan fantasiafriikkei!
Violettihiuksinen haltiankorvalarpparityttö hymyilee, hän kaivaa kassistaan vihkosen, johon hän on koonnut ideastaan miellekartan. Hän alkaa kertoa kehittelemästään tarinasta:
- No... kaksi sellasta bobittia – sellasia vähän kuin hobitit, mutta ei tykkää niin paljon tupakasta – nimeltään Fredo ja Pam, saa Andalf-velholta hypersuper mahtisormuksen ja ne lähtee tuhoamaan sitä; se pitää heittää tulivuoreen, ettei maailma tuhoudu...
- Mistä sä keksit näitä!? Runotyttö hihkaisee. Hän kadehtii violettihiuksisen korvatytön kerrassaan säkenöivää mielikuvitusta.
- Jännittävää! Fantasiassa on se hyvää, että vaan mielikuvitus on rajana.
- Mä haluun lukea sen ekaks!
- Älkää nyt keskeyttäkö, mie kerron kyl eka loppuun! Nii... sitten muu maailma taistelee – siis hyvä ja paha keskenänsä. Anteeks... Hän keskeyttää kertomisensa, tukee vihkonsa seinää vasten, kirjoittaa miellekarttansa 'taistelu' -kohdan alle "hyvä & paha", jotta muistaisi, ketkä ne maailman herruudesta kamppailevat. – Siellä on sit mahtavia velhoja, uljaita hevosritareita ja kauniita haltijoita.
- Mitä ne hallitsee? kielipoliisi kysyy. Ilmeet hölmistyneitä; selittämään itseänsä joutuu siis hän: - Haltioita tarkoittanet; hän korjaa. – Haltija on hallita-verbin tekijäjohdos.
- Kyl kaikki ymmärs! Älä viitti alkaa niuhottamaan!!!
- Niuhottaa.
- Nii! Kirjota ite parempaa! Hei haloo!!!
- Rauhas ny hei! Mie kirjotin alusta tälläsen pätkän niinku. Miust ois hienoo jos se alkais runol...
- Lue, lue! Jalat tömisevät maahan, nyrkit polviin. Vaatimus: - Lue, lue!
- Emmie tiiä... no okei; hän selvittää kurkkuaan, oikaisee ryhtiään
"NELJÄ sormusta haltiakuninkaille alla auringon...
Kyllä, hän saa sen joskus loppuun.
*
Pöytälaatikkodadaistilyyrikko.
Poikanen aloittaa valmistelemansa runon. Ollut valveilla koko yön angstissa kieriskelleen, luomisentuskassaan.
- Oi nälkäinen kaalimato!
Hän katsoo riemuiten muitten kanssaolentojensa reaktioita, vetää dramaattisesti henkeä ja antaa runon ensisäkeiden upota syvälle kuulijoittensa sieluun.
- Pyyhällä apilain luokse / oi! Sinä nälkäinen mato.
Hän ilahtuu nähdessään ihmetystä ymmyrkäisiksi avautuneissa silmäpareissa – sen hän tulkitsee ihailuksi.
- Oi pyylevä, nälkäinen mato: syö se apila! / Mato pieni, onko maha täysi?
Hän iskee kantapäänsä yhteen ja kumartaa. "Kiitos, kiitos", hän ajattelee, on valmis sanomaan niin aplodien lomassa. Aplodeja ei tule. "Olen tyrmistyttänyt heidät jumalaisilla säkeilläni" pöytälaatikkodadaistilyyrikko ajattelee. Hiljaisuus jatkuu.
- No..?
- En mie jaksanu kuunnella loppuun. Miks siun pitää käyttää niin vaikeit sanoja kun "apilain". Mikä se muka on?
- Tää on dadaistinen runo, ei tätä saa kyseenalaistaa! Te ette ymmärrä lyriikasta mitään!
- Hei haloo!!!
- Kieltämättä minäkin silkkana prosaistina lienen hieman jäävi arvostelemaan. Silti minulta jää osittain hämäräksi, jollei tyystin pimentoon, runon pointti.
- Onko herra ollut hereillä äidinkielentunneilla? Dadaistinen, dadaistinen! Mikä pointti on silloin tarpeen. Herra on hyvä ja lukee oman tuotoksensa.
- Hyvä.
*
Egomaani intellektuelli kielipoliisi
- Olen kirjoittanut pikkuisen – meni melkein viisi tuntia. Lienee parasta kirjoittamaani tähän mennessä, niin uskoisin. Tässä on sitten 212 sivua, niin että pyydän hieman kärsivällisyyttänne; no tuskin kyllästytte kuitenkaan; sen verta eläväistä tekstiä on, rohkenen väittää. Mutta lieneekö näin pitkä teksti alkuunkaan kelpoinen tässä luettavaksi?
- Mikä sen nimi on?
- Se on kirjanpitäjä Eikan diskonttausongelma. Saanko?
Sen kummemmin kyselemättä hän alkaa lukea.
"Kirjanpitäjä Eikan diskonttausongelma.
Kirjanpitäjä Eikka oli raamikas, hänen mantelimuotoiset silmänsä pälyilivät ympärilleen. Mistä löytyisi se kirja, tuo kirja, joka toisi ratkaisun hänen ongelmalleen? Kirjassa olisi, 'au livre, il y aurait', kuten ranskalaiset sanoisivat, 'in the book, there would be', kuten englantilaiset, aluksi lyhyt kuivaus kunta-aksioomista(*ks. alaviite 1) jotka kuuluvat seuraavasti:
(K1): a b = b a
(K2): ab = ba
(K3): a (b c) = (a b) c
...
(K10): 0 >< 1
Aksioomista olisi johdettavissa yleisesti kunnassa pätevä kaava: K on kunta => (x^2 xy y^2) = (x^3 – y^3)(x - y)^-1, {x & y kuuluu K:hon| x >< y} , joka oli kriittinen hänen probleemansa solutoimiseksi (*ks. alaviite 2). Eksplisiittisesti artikuloituna: kirjanpitäjä Eikka tarvitsi, tai 'il avait besoin de', kuten ranskalaiset sanoisivat, 'was in need of', kuten englantilaiset, kunta-aksioomista johdettavissa olevaa vektorianalyysin perusteoreemaa (*ks. alaviite 3),jotta hänen suunnittelemansa kompleksinen aggrogointistrategia (*ks. alaviite 4) saisi visualisoidun formin (*ks. alaviite 5)..."
[kahdeksan tuntia myöhemmin]
"...'Iihah-haa', Eikka-hevonen artikuloi silkan foneettisella, semantiikkaa vailla olevalla onomatopoesiallaan. Hänen kirjanpito-ongelmansa ei ollut solutoitu, mutta Eikan aivot produktoivat riittävästi endorfiiniä (*ks. alaviite 551). Ja se oli suotavaa.
*alaviite 550: eläinlääketieteessä käytetty solunerottelumenetelmä
*alaviite 551: mielihyvähormoni.
Loppu"
On hetken hiljaisuus, teksti uppoaa kuulijakuntaansa.
- Törkeen hyvä, mutta mä en nyt ihan tajunnut... Miksi se Eikka muuttui hevoseksi siinä lopussa tuosta vain? Runotyttö kysyy.
- Minähän en suostu analysoimaan tekstejäni itse. Älä sitä vain pyydä! Vihjaistakoon kuitenkin, että hevonen on tietenkin vapauden symboli.
Runotytön kasvot kirkastuvat ymmärryksestä.
- Aa... nyt ymmärrän: kun Eikan kaveri kuoli, niin se kaveri olikin ollut ihan paska vänisijä, ja siksi Eikka tuli vapaammaksi ja iloiseksi, kun se kuoli, vaikka ei saanutkaan diskontattua! Miellyttävän outo tarina.
Kirjoittaja hymyilee voitonriemuisesti. Hän on kirjoittanut todella valtavan syvän, pohdintoja synnyttäneen tekstin. Yksinkertaisesti loistavan.
- Mutta miksi se vektorianalyysin perusteoreema kaatoi tahallaan sen integraali-lähestymistavan? En käsitä; pöytälaatikkodadaistilyyrikko tunnustaa.
- Aa... vihjeet loppuvat tähän. Kaikkea ei ole tarkoitettukaan ymmärrettäväksi.
- Minä pidin silti paljon – tyyli tukee hyvin tarinaa.
- Kauhee tää oli, mä en tajunnut mitään!
- Törkeän tylsä ja ärsyttävä, mie sanon.
- Turpa kiinni idiootit.
*
Elina
- Elina: taitaa olla nyt sinun vuorosi lukea, mitä sait aikaan.
Elina nousee seisomaan A4-arkkinsa kanssa – hiukan hermostuneena. Paperin läpi näkyy valoa vasten muutama rivi.
- Tää on mun eka nove, nii älkää olko liian julmia.
- Joo, alota ny
"Mun laiffi.
'Mennään!', hihkasin innostu neesti. - 'Toki mennään' mude lausahti innostuneesti. mä elina olen innostuneesti, pukenutpäälleni alhaalta siidesti levenevät farkut ja navan paljaax jättävän paitskun joss oli, hevosii. mä oon 14 w. Meijän luokalla on yx poitsu johon mä oon ollu kusessa, jo kolme viikkoo mut se on yhen Marjukan kaa vaikk se on ihan sikahirvee, mutsit se tuli kerran yhtenä päivänä sanoo mulle et alax olee vittuun koko marjukka ja mä sanoin joo. sit se marjukka ei enää ollu mun kaa. mut me mennään, muden kans shoppailee ny."
Elina oli hiljaa, odotti kommenttia.
- Tää oli sit vähä omaelmän... sori... omaemalankerrr... sori... mun rankast laiffist juttuu. Oliks liian rankka? Truu stori juu nou.
- Loppuko se? Tota... aikas lyhyt.
- Hei haloo!! Mä suosin sellast selkeest lyhyttä ja ytimekäst.
- Aika hyvä, aioks jatkaa tätä? Tästä sais hyvän romskun. Mä ainaki ostasin.
- Min' en ostais', vaikka maksettais'.
- Hei halooo!!! Ooks joku nörde?! Mee lukeen matikankirjois!
- Tämän kielessä on hieman parantamisen varaa, voisin väittää. Se on kovin – norminvastaista. Tarinan runkokaan ei oikein ollut hirveän selkeä taikka erityisen omaperäinenkään.
- Vähän sä oot hirvee! Elina hei: mä luulen, että sä voisit vaikka julkasta jotain. Ootko koittanu lähettää kustantamoon? Toi kielipoliisi on ihan nörde!
- Hei haloo!! En oo koittanu julkasta, mutta luuletsä, et tosiaan ois mahiksii?
- Joo.
Vastaukset 11
Vanhimmat
me vain olemme naurettavia.
*
Pöytälaatikkodadaistilyyrikko oli paras.
Hienoa, että sinulta löytyy myös rankkaa itseironiaa, Egomaani intellektuelli kielipoliisi.
Mikäs mies se sellainen onkaan, joka ei itselleen osaa nauraa.
On se kiva, kun joku jaksaa irvailla meille vielä hyvällä maulla...
Nauroin monta kertaa lukiessani (varsinkin nuo nimet olivat jotain 'yli-inhimillistä')...
Ja päädyin siihen, että olisin itse tuo fantastinen korvaihminen...hiusten väriä lukuunottamatta!
Höh, en löytänyt itseäni tuosta. Olisiko pitänyt?
Voi - en keksinyt mitään. Olet vaikeasti parodioitavissa. Kohteliaisuus vai ei - ken tietää.
Enkä nyt varsinaisesti ketään (itseäni lukuunottamatta) yrittänytkään erikseen tarkasti henkilöidä, jottei kukaan hirveästi pahastuisi.
Heh.
Hienoja karikatyyrejä, ja kohtalaisen paikkaansapitäviä, vaikket ilmeisesti ketään pyrikkään osoittelemaan. Nimikkeet muuten aivan loistavia.(Epäreilua - minäkin haluan olla joku. Vaikka jos nyt ihan reheellisiä ollaan, niin... *naurahdus*)
Ei tälle voi olla hymyilemättä.
Sinuun on perin vaikea soveltaa mitään parodian vaatimaa ankaraa lokerointia (älä luule, ettei mielessä käynyt), kun et ole vuoteen kirjoittanut mitään tänne... Sitäpaitsi liian asiallisista kommentoijista ja liian hyvistä kirjoittajista on vaikea löytää asioita, joita edes minä voisin kovinkaan tehokkaasti pilkata.
Hyvä kun hymyilyttää.
Bravo.
Kiitokset makeista nauruista. Olisi liioittelua sanoa, että tuo oli terävä, mutta onnistuit loistavasti esittämään, miten naurettavaa tai vähintäänkin huvittavaa keskustelua täällä välillä on.
On hyvä, että on kirjoittajia, jotka voivat parodialla tuoda asioita huvittavaan valoon. Asiat näkee uusin silmin. Ja silloin voi hymyillä elämän järjettömyydelle, ihmisluonnon naurettavuudelle.
ITÄ - HELSINGIN ALAMAAILMA TELOITTI 5 HUUMEVEIKKOA ILTA - SANOMAT.VOI HELVETTI MURAHTI MIES JA OSTI KIOSKILTA LEHDEN.HÄN MAKSOI JA MENI MERSUUNSA KÄYNNISTI SEN.HÄN NÄPPÄILI KÄNNYKÄSTÄ TUTTUNSA NUMEROT.MOI PUOLEN TUNNIN PÄÄSTÄ MISSÄ TUKHOLMANKADULLA SOPII.TULEN SINNE.HÄN OSTI VIELÄ HAMPURILAISEN.AVASI LOMPAKKONSA JA KATSOI KUVAA JOSSA OLI HÄNEN NAISENSA.HÄN PISTI TURVAVYÖN KIINNI.MIES AJOI PUOTILAN R - KIOSKILTA ITÄVÄYLÄN SUUNTAAN.JA KOHTI KAUPUNKIA.HÄN AJOI ITÄKESKUKSEN OHI.JA LASKEUTUI ALAS ITÄVÄYLÄLLE.HÄN AJOI KULOSAARTA KOHTI.NOUSI YLÖS HERTTONIEMEN KOHDALLA.LASKEUTUI KULOSAAREN SILLALLE.KESKUSTA.AMANDA MIES MURAHTI.JOS NE KOSKEVAT SIIHEN TAKAAN ETTÄ TAPAHTUU,MIES OLI TORPEDO.EX - POLIISI.EX - AMMATTITAPPAJA. NYKYINEN YKSITYISETSIVÄ.HÄN AJOI SÖRNÄISTEN RANTATIETÄ.SIITÄ HÄN AJOI SUORAAN POHJOISRANNAN OHI.JATKOI OHI PRESIDENTINLINNAN.ESPLANADIN.SEKÄ 5 MUUN RAKENNUKSEN.HÄN SAAPUI MANNERHEIMINTIELLE.
JOSTA AJOI TÖÖLÖÖN SUUNTAAN.TUKHOLMANKADUN MIES LÖYSI KARTASTA HYPPÄÄ KYYTIIN HÄN SANOI
Niin juuri.