Perheeseemme kuuluu itseni ja avomieheni lisäksi 5kk vanha rotikka uros. Haluaisimme toisen koiran pikkuiselle leikkikaveriksi ja täydentämään kolmikkomme nelikoksi esim koulutuksissa. Minkä ikäisenä pentu olisi viisainta ottaa? Ja tuleeko urospentu kyseeseen. Minulla on aiempaakin kokemusta rotikoista (murrosikä ym.) mutta en ole omistanut kahta koiraa samaanaikaan. Kertokaa omia kokemuksianne ja kiitoksia neuvoista!
milloin?
Thing
6282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kavereillani on kaksi boksunarttua, joiden ikäero on 2 kuukautta. Ja heillä menee hienosti = koirat menevät keskenään ihan miten sattuu ja omistajat ovat hätää kärsimässä riehakkaiden nuorten koiriensa kanssa. He ottivat toisen pennun ensimmäisen ollessa 5-kuinen ja tämä toinen on se 2 kk vanhempi. Kyllä he olisivat voineet odottaa edes siihen vuoden ikään asti, jolloin jo jonkinlaista tasaantumista olisi ehtinyt tapahtua. Tämä on sitten vain minun mielipiteeni ko. tapauksesta.
Ei teidän ehkä ihan heti kannata ottaa toista pentua, antaa ensimmäisen kasvaa hiukan. Sitten ehkä pahimman murrosiän jälkeen kun alkaa uutta pentua miettiä, niin eiköhän se siitä. Kyllä se pentu tulee toimeen ilman leikkikaveriakin, meillä on jaksettu odottaa nyt 1v9kk:n ikään asti uutta pentua... Mutta ei enää odoteta! Kaveri tulee vajaan kahden viikon päästä!
...suositellaan joissakin koirakirjoissa ja omakohtainen kokemus on, ettei piiruakaan yli. Alle kaksivuotias jo ymmärtää, että toinen on pentu. Kahden samaa sukupuolta olevan kanssa on edessä jonkin asteinen pomottelu jossain vaiheessa. Voi olla hankalakin tai sitten ei. Siihen auttaa vanhemman koiran tukeminen ns. ykköskoiraksi eli esim. vanhemmalle koiralle annetaan AINA ensimmäisenä ruokaa, hihna laitetaan ekaks sille ja AINA huomioidaan ekana se. Näin pentu ei ainakaan heti yritä pomoksi pomon paikalle ja saatetaan säästyä turhilta riidoilta. Hyvin se menee ja koirillasi tulee olemaan hauskaa keskenään!
Sukulaisillani oli 2 rotikkaurosta, oisko niiden ikäero ollut 3 vuotta. Oikein mukavia koiria, mutta lopulta toinen oli annettava pois, koska tappelivat niin pahasti keskenään. Tappelut alkoivat pahentua vasta, kun nuorempi oli jo muutaman vuoden ikäinen. Kannattaa varmaankin kasvattaa toinen ensin aikuiseksi ja ottaa sitten vasta seuraava. Ottamalla narttu välttyisitte mitä ilmeisimmin tappeluilta. Tai sitten saatte todella kasvattaa taitavasti ne kaksi urosta. Rotikat kun ovat kovia tappelemaan, jos eivät ole omistajansa hallinnassa täysin. Älkää suosiko kumpaakaan koiraa, vaan kaikin tavoin pitäkää ne tasavertaisina. Laumassanne on vain yksi johtaja ja se ei ole koira. Eli edes vanhemmalla koiralla ei ole oikeutta sortaa nuorempaansa.
Itse olen taas kuullut, että juuri kaksi vuotta vähintään olisi hyvä ikäero, jotta pentu todella mieltää toisen arvoasteikossa vanhemmaksi. Tosin eihän se vanhempi aina ole automaattisesti se pomo. Parin vuoden ikäeroa puoltaa myös se, että tällöin on vanhemman koiran ehtinyt jo paremmin kouluttaa eikä ole siis kahta säheltävää pentua. Tämä varsinkin silloin, jos koiran kanssa harrastaa jotain lajia. Tosiasiahan on, että se pentu kyllä matkii vanhempaa koiraa, myös huonoissa tavoissa...
sitä kahta vuotta suositellaan vähimmäisikäerona..mutta ittelläni on noin. 1,5 vuotias rotikka ja vuoden ikänen pitbull (molemmat uroksia ja pentuja vielä)eli ikäeroa ei ole kuin puolisen vuotta...
suurempia ongelmia ei ole ainakaan vielä ilmennyt koirat ovat mitä parhaimmat kaverit...välillä tietysti joitain erimielisyyksiä...mutta kun molemmat on täyttäny sen kaks vuotta niin sillon viimestään näkee mihin suuntaan heidän yhteiselonsa menee
muta nyt kun molemmat ovat vielä ainakin pentuja ja molempien leikitkin ovat samaa mallia niin hyvin menee
mä suosittelen n .1 vuosi ikäeroa. otin itse toisen koiran niin,että niillä on 2 vkoa vajaa vuosi ikäeroa,uroksia molemmat ja tein heti selväksi kumpi on pomo (tässä tapauksessa nuorempi). minkäänlaisia
riitoja ei ole ollut, kun säännöt on selvät, pojat on parhaita kavereita eikä tarvitse pelätä tappeluja. mielestäni kun ensimmäinen on vielä tarpeeksi pentumainen niin se hyväksyy paremmin toisen uroksen. narttujen kanssa voi olla toisin,mutta meillä tämä on hyväksi havaittu.kuulin juuri tapauksesta jossa uroksilla oli 2 vuotta ikäeroa ja nuoremmalle etsitään uutta kotia tappelujen takia...