Vein muutama päivä sitten vuoden ikäisen poikani ensimmäistä kertaa päiväkotiin enkä välttynyt kyyneliltä. Viedessä sain jokseenki pidäteltyä mutta hakiessa itku vain pääsi. Nyt hävettää aivan mielettömästi! Olen lisäksi raskaana joten itku muutenkin herkässä. Onko muilla kokemuksia moisesta? Hävettää vaan niin vietävästi enkä usko seuraavankaan kerran olevan helppo...
Noloa?
Jasmi
8861
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kenen silmissä muka aihetta hävetä, nolostua?
Ei ainakaan päivähoidon henkilökunnan, päinvastoin.
Tunteenpurkauksellasihan osoitit rakkauttasi lastasi kohtaan. Hävetköön sellaiset vanhemmat jotka innosta kirkuen tuovat lapsensa hoitoon, kuin iloiten siitä että pääsevät heistä hetkeksi eroon.
Ja henkilökuntahan voi olla ylpeä siitä, että luotat aarteesi heidän hoiviinsa. Älä häpeä tunteitasi, mutta muista olla "reipas äiti" lasta luovuttaessasi ja hakiessasi, koska siten osoitat lapsellesi luottamuksen hoitohenkilökuntaa kohtaan.
Älä turhaa häpeile. Itselleni se on ainakin luonnollista hoitajana, enkä ajattelen sen kummemin kun vastaavia tapauksia on aika usein uuden lapsen aloittaessa.
Mutta muista olla reipaana ja antaa pikaiset halit ja pusut niin surusi ei tartu lapseen.
Meillä sanotaan että saa soittaa kesken päivän ja kysyä miten lapsella menee jos vanhempaa/lasta suretttaa aamulla. Moni on soittanutkin parina päivänä ja usein se soittelu jää siihen kun tietää että sujuu hyvin :)
Ps. Olen itsekkin kyynelehtinyt avoimesti kun pitkään hoidossa ollut lapsi lopettaa ja äiti/isä tulee halaamaan ja kiittää kuluneesta, sille ei vaan voi mitään :)
Älä, Jasmi, häpeä. Kyllä meitä on muitakin. Kun lapseni aikanaan oli ekaa kertaa vasta menossa päivähoitoon, itkin jo etukäteen ja murehdin, kuinka kestän sen erotilanteen. ;) Lapsi sopeutui hoitopaikkaansa oikein hyvin, mutta eka viikolla minulta tuli kyyneleet, kun menin häntä hakemaan. Niin oli kova ikävä ollut. Kyllä se siitä sinullakin tasoittuu, usko pois. Kyyneleet ovat merkki, että välität, niin se vain on!
niin vanhemmilla kuin lapsillakin. Toiset vollottavat joka asiasta j toiset ovat reippaita ja vauhdikkaita. Niin on aina ollut ja niin tulee olemaan jatkossakin. Naapurissakin asuu muutama pillipiipari...
Itse ajattelin, että kun se aika koittaa, kun vien tyttäreni hoitoon, niin itken ja poraan kuin viimeistä päivää. Mutta eipä niin käynytkään. Koska tyttäremme oli aivan mahdottoman reipas ja oikein iloisesti ja reippaasti antoi mulle halit ja pusut ja sanoi vie et: hei hei.. ja sitten se kirmas sinne leikkeihin, ihan kuin olisikin tulla tupsahtanut jonnekkin mummulaan. Itsellä oli TODELLA helppoa siitä sitten lähteä töihin, kepein mielin ((:
Toki mietin kovasti tyttöäni päivän aikana, mutta
soitinkin sitten hoitoon, nukkari aikaan kysellen kuulumisia. Ja kaikki oli aivan mainiosti; ei ollut kaipaillut, tai itkeskellyt lain. tyttö on 2vuotias.
(:
Itse olen päiväkodissa myös töissä.
Muuten olen kyllä aivan kauhean tunteellinen, ja itkeä pillahdan milloin mistäkin, hyvinkin herkästi (: Liikutun milloin mistäkin.... vähäpätöisestäkin asiasta.
Et ole ensimmäinen etkä viimenen, joka päästää kyyneliä tuodessaan omaa pienokaista hoitoon.
Usein se hoidon aloittaminen onkin vanhemmille raskaamapaa kuin lapselle, lapset ovat niin sopeutuvaisia. Hoitajat ymmärtävät aivan hyvin, että se on tärkein asia sinun elämässäsi minkä annat toisten käsiin. Minä ainakin arvostan tätä luottamusta perheen ja hoitajien välillä. Ja yritän tukea ja kannustaa vanhempia ja luoda turvallisen ja välittävän ympäristön lapselle.
Sano rohkeasti ääneen, että sinua jännittää ja olet surullinen. Se on sitä ensimmäistä eroahditusta. Turvallinen pohja on kuitenkin jokaisen suhteen tärkein asia.
Ole oma itsesi, niin hoitajatkin voivat olla omia itsejään sinun perheesi kanssa. Kun eroahdistus hälvenee, tulee taas uusia haasteita, jotka täytyy olla valmis vastaanottamaan. Sinun elämässä on erilaisia vaiheita ja lapsella varsinkin. Tulee erilaisia jaksoja, jolloin ehkä kamppaillaan kaikenlaisista pieneltä tuntuvista asioista. Myöhemmin on niitäkin mukava muistella, miten niistäkin taas on selvitty. =)
Niin ja itsekin joskus herkistyn äidin haikeasta olosta. Ymmärrän miten vaikeaa hoitoon jättäminen on. Joskus lapsi itkee ja huutaa aamulla kun vanhempi tuo hoitoon, ja sama juttu myöhemmin kun hänet haetaan. Välillä säälittää vanhempien syyllisyyden tunne ja surullinen olo kun luulevat, ettei lapsi ole muuta kuin huutanut KOKO päivän.
Usein lapsi itkee juuri näissä siirtymätilanteissa ajatellen ehkä: "hei taas sä jätät mut tänne, älä mee" ja iltapäivällä "ai nyt sä tulit hakee, ai niin, oon sulle vihanen kun jätit mut aamulla tänne" tai "nyt mulla jäi leikki kesken, enkä haluukaan lähteä".
=) Päiväkotipäivä on voinut kuitenkin olla ihan mukava lapselle, turvallisten aikuisten (=rajat ja rakkaus) ja mukavan tekemisen ja toisten lasten kanssa. Tullessa ja lähtiessä hoitoon lapsi vain yrittää saada päättää asiasta, jonka aikiset kuitenkin päättävät ja protestoi joka tapauksessa. =)
Kuule, minä itkin vuolaasti kun esikoinen aloitti päivähoidon. Sen jälkeen olen itkenyt (siis kynelehtiminen on lievä termi) kaikki päiväkodin juhlat, koulujen juhkat ja todistusten jaot, ripille pääsyt jne. Viimemmäksi olen itkenyt armeijan valatilaisuudessa.
Kuopuksen kohdalla samajuttu, mutta yo-juhlat ja rmeija on vielä jäljellä.
Sitten tuleekin häät ja lapsen lapset jne...
Joten tervetuloa joukkoon, tulevaisuus on tällä tiellä viitoitettuu...