ruuhkaa ja ahdistusta ahtaissa tiloissa

..runosi herätti ajattelupurskeen unentokkuraisessa
mielessäni. Ennen ansaittua lepohetkeäni ajattelin
aivovoimistella hetken, toivottavasti tästä saa selvää.

Ruuhka, vellovat ihmismassat aiheuttavat minussa
ahdistusta. Ei silloin, kun olen yksin liikkeellä,
silloin ajelehdin vain mukana. Mutta jos minun
pitäisi tavata joku, niin olisin kovin hätääntynyt,
kuin pelästynyt linnunpoikanen. Pelkäisin, että
en huomaa tavattavaani ja että jotenkin onnistun
kävelemään tahtomattani ohitse. Tai sitten en
tunnista häntä ulkonäöltä, mikä tietysti johtaa
myös noihin ohituksiin.

Minä hymyilen muulloinkin, kuin silloin kun pitäisi.
Niinkuin nyt tätä palautetta kirjoittaessani. Mutta sanojen
sisälläpito on taito, joka minun pitäisi opetella.
Väsyneenä olen aivan liian puhelias.

Niinkuin nytkin tuo sinun runossasi ollut kysymys rakkaudesta
jollekulle muulle osoitettuna herätti minut ajattelemaan.
Rakkaus on ihanaa, on suloista tuntea sellaista lujaa kiintymystä,
jota Häntä kohtaan tunnen. Halua jakaa jokapäiväinen elämä
Hänen kanssaan. Sopeutua tiiminjäsenenä toimimaan niin, että
Hänellä on hyvä olla, koska siitä tulee minulle hyvä olo.

Sensijaan eteisessä tungeksivista rakkaudenkerjäläisistä
en pidä. Minulle henkilökohtaisesti tulee ärsyyntynyt olo
huomionosoituksista, joita en halua. Ehkä voimakas reaktio
asiaan on perua edellisestä elämästäni. Tuntuu, kuin väkisin
tungettaisiin henkilökohtaisen koskemattomuuteni alueelle.
Tähän on kuitenkin sopeuduttava, koska liikutaan
julkisella palstalla. Silti kukaan ei voi pakottaa minua
pitämään siitä. Jospa siirryn taas neutraalimpaan
kirjoitteluun ja pidän ne voimakkaammat runopurkaukset
pöytälaatikossa.

Kiitos sinulle, kun tarjosit viehkon ajatteluhetken runosi
parissa : )
(vaikket varmaankaan näin pitkälle jaksanut lukea)

tai itse asiassa se todettiin,
että olen ihan.......... sinuun?
Kielsin - mitä muutakaan olisin voinut tehdä?

Valehtelen silti vain hyvin harvoin.