hämeenlinnassa on paljon lessuja.kaikki melki toisilleen sukuakin.
0Äänestä
niitä on
On täällä niitä yllättävän paljon mm. opetustoimessa. pitävät vaan sen verran matalaa profiilia, koska haluavat ilmeisesti ajaa aatteitaan hiljaisuudessa. Eräs heistä haki virkaa useampaan otteeseen, vaikka olikin jo kaupungin viranhaltija- huhu kiiri ja ei natsannut.
0Äänestä
ja palataan sitten asiaan..
YK:N ihmisoikeuksien julistus 2. artikla. Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.
Ja Suomen Yhdenvertaisuuslaki (21/2004) Yhdenvertaisuuslain tarkoituksena on edistää ja turvata yhdenvertaisuuden toteutumista sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeussuojaa. Lain mukaan viranomaisilla on velvollisuus kaikessa toiminnassaan edistää yhdenvertaisuutta tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti ja tarvittaessa muuttaa niitä olosuhteita, jotka estävät yhdenvertaisuuden toteutumista. Laki kieltää välittömän (suoran) syrjinnän, välillisen (epäsuoran) syrjinnän, häirinnän sekä ohjeen tai käskyn syrjiä jotakuta. Kielletyt syrjintäperusteet ovat ikä, etninen tai kansallinen alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, terveydentila, vammaisuus, sukupuolinen suuntautuminen tai muu henkilöön liittyvä syy.
0Äänestä
kans...
luulisin. Ainakin tilastojen mukaan.. Ihan vain uteliaisuuttani kysyn: mitä teet näillä merkittävillä tiedoilla? Miksi tällaisia kyselet? Oletko itse lessu tai homo?
0Äänestä
hämeenlinnassa
onko hml juutalaisia? onko kukaan nähnyt?
Nainen 33
0Äänestä
hämeenlinnassa
onko hml muslimeja? onko kukaan nähnyt?
Nainen 43
0Äänestä
hämeenlinnassa
onko hml mormoneja? onko kukaan nähnyt?
Nainen 53
0Äänestä
hämeenlinnassa
onko hml jehovan todistajia? onko kukaan nähnyt?
Nainen 63
0Äänestä
hämeenlinnassa
onko hml adventisteja? onko kukaan nähnyt?
Nainen 73
0Äänestä
hämeenlinnassa
onko hml hinduja? onko kukaan nähnyt?
Nainen 83
0Äänestä
hämeenlinnassa
onko hml helluntalaisia? onko kukaan nähnyt?
Nainen 93
0Äänestä
hämeenlinnassa
onko hml ortodokseja? onko kukaan nähnyt?
Nainen 103
0Äänestä
muista siitä, että...
niillä on korvat vähän punaisempia kuin muilla. Ja vasen silmä harittaa hieman. Ja usein niillä on myös punainen pipo.
0Äänestä
myös..
olen huomannut,että usein miehellä ja naisella maha pullottaa samanlailla!
0Äänestä
ollenkaan
myös.. kirjoitti:
olen huomannut,että usein miehellä ja naisella maha pullottaa samanlailla!
turha väitää siinä muuta.
0Äänestä
LOL LOL-
LESTADIOLAISET PILLASTUIVAT, joku kyseli vähän heistä ja heti lähti lessuilta mopo käsistä!
0Äänestä
sen enempää..
lestadiolainen kuin sinäkään, mutta olen tottunut kohtelemaan ihmisiä ihmisinä kunnioittaen heidän vakaumustaan. SE, onko joku ateisti, helluntalainen, mormooni tai lestadiolainen, on jokaisen oma asia. Kyse ei ollut moposta, jos ymmärsit..
1Äänestä
taas kerran
sen enempää.. kirjoitti:
lestadiolainen kuin sinäkään, mutta olen tottunut kohtelemaan ihmisiä ihmisinä kunnioittaen heidän vakaumustaan. SE, onko joku ateisti, helluntalainen, mormooni tai lestadiolainen, on jokaisen oma asia. Kyse ei ollut moposta, jos ymmärsit..
"""lestadiolainen kuin sinäkään, mutta olen tottunut kohtelemaan ihmisiä ihmisinä kunnioittaen heidän vakaumustaan. SE, onko joku ateisti, helluntalainen, mormooni tai lestadiolainen, on jokaisen oma asia. Kyse ei ollut moposta, jos ymmärsit.. """
onko joku nyt sitten väittänyt muuta. kivaa sanahelinää päästelet mutta ei oikein sovi tämän keskustelun yhteyteen....
0Äänestä
faktoja
1800-luvun puolivälissä syntynyt lestadiolaisuus on Suomen evankelisluterilaisen kirkon suurin herätysliike. Liike on oppierimielisyyksien takia jakautunut useaan eri ryhmään.
Pääsuuntauksia on kolme: vanhoillislestadiolaisuus, esikoislestadiolaisuus ja rauhansanalaisuus. Tunnetuin lestadiolaisuuden suuntaus on vanhoillislestadiolaisuus, jonka piiriin kuuluu suomessa noin 80 000–150 000 ihmistä.
Lestadiolaisuuden vahvinta aluetta on Pohjanmaa ja Pohjois-Suomi. Liikkeen päätapahtuma on eri puolilla Suomea järjestettävät Suviseurat. Tilaisuus vetää paikalle kymmeniätuhansia ihmisiä.
Liikkeen kannattajat tunnetaan mm. suurperheistä, jättimäisistä suviseuroista ja jyrkistä moraali- ja käyttäytymissäännöistä. Tanssi, iskelmämusiikki, elokuvat, televisio ja esiaviolliset suhteet kuuluvat syntien listalle.
Seurakunnan piiristä eroaminen on kivuliasta. Seurakunta on hyvin kiinteä ja epäuskoisia kohtaa kadotus.
0Äänestä
saa .
katsella televisiota ja eivät saisi juoda viinaa
0Äänestä
Pylsy
-Ja saanen kysyeä, et minkä helvetin takia ei muka saa? Kyllä sua on nyt kusetettu.
0Äänestä
se on ja
Pylsy kirjoitti:
-Ja saanen kysyeä, et minkä helvetin takia ei muka saa? Kyllä sua on nyt kusetettu.
jumala kieltää
0Äänestä
Pylsy
se on ja kirjoitti:
jumala kieltää
Eli niil on meininki vähän, kun tuolla big rotterissa. Eli joku on koko ajan kärpäsenä katossa tarkkailemassa vai? Mä en kyllä ymmärrä tollast letsoilua.
0Äänestä
no voi
ITKU! tuo telkkahomma kyllä on jo aika vanhaa saissee..kaikillahan nykyään telkkari on ja onhan se tämä netin käyttökin siellä kielletty!!! mitäs lessut täällä näpyttelette koneitanne!!!!!!hyi teitä!!tekopyhät!!
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
yritä edes jotakin...
hämeenlinnassa on paljon lessuja.kaikki melki toisilleen sukuakin.
On täällä niitä yllättävän paljon mm. opetustoimessa. pitävät vaan sen verran matalaa profiilia, koska haluavat ilmeisesti ajaa aatteitaan hiljaisuudessa.
Eräs heistä haki virkaa useampaan otteeseen, vaikka olikin jo kaupungin viranhaltija- huhu kiiri ja ei natsannut.
YK:N ihmisoikeuksien julistus
2. artikla.
Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.
Ja Suomen Yhdenvertaisuuslaki (21/2004)
Yhdenvertaisuuslain tarkoituksena on edistää ja turvata yhdenvertaisuuden toteutumista sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeussuojaa. Lain mukaan viranomaisilla on velvollisuus kaikessa toiminnassaan edistää yhdenvertaisuutta tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti ja tarvittaessa muuttaa niitä olosuhteita, jotka estävät yhdenvertaisuuden toteutumista. Laki kieltää välittömän (suoran) syrjinnän, välillisen (epäsuoran) syrjinnän, häirinnän sekä ohjeen tai käskyn syrjiä jotakuta. Kielletyt syrjintäperusteet ovat ikä, etninen tai kansallinen alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, terveydentila, vammaisuus, sukupuolinen suuntautuminen tai muu henkilöön liittyvä syy.
luulisin. Ainakin tilastojen mukaan..
Ihan vain uteliaisuuttani kysyn: mitä teet näillä merkittävillä tiedoilla?
Miksi tällaisia kyselet?
Oletko itse lessu tai homo?
onko hml juutalaisia? onko kukaan nähnyt?
Nainen 33
onko hml muslimeja? onko kukaan nähnyt?
Nainen 43
onko hml mormoneja? onko kukaan nähnyt?
Nainen 53
onko hml jehovan todistajia? onko kukaan nähnyt?
Nainen 63
onko hml adventisteja? onko kukaan nähnyt?
Nainen 73
onko hml hinduja? onko kukaan nähnyt?
Nainen 83
onko hml helluntalaisia? onko kukaan nähnyt?
Nainen 93
onko hml ortodokseja? onko kukaan nähnyt?
Nainen 103
niillä on korvat vähän punaisempia kuin muilla. Ja vasen silmä harittaa hieman. Ja usein niillä on myös punainen pipo.
olen huomannut,että usein miehellä ja naisella maha pullottaa samanlailla!
turha väitää siinä muuta.
LESTADIOLAISET PILLASTUIVAT, joku kyseli vähän heistä ja heti lähti lessuilta mopo käsistä!
lestadiolainen kuin sinäkään, mutta olen tottunut kohtelemaan ihmisiä ihmisinä kunnioittaen heidän vakaumustaan. SE, onko joku ateisti, helluntalainen, mormooni tai lestadiolainen, on jokaisen oma asia. Kyse ei ollut moposta, jos ymmärsit..
"""lestadiolainen kuin sinäkään, mutta olen tottunut kohtelemaan ihmisiä ihmisinä kunnioittaen heidän vakaumustaan. SE, onko joku ateisti, helluntalainen, mormooni tai lestadiolainen, on jokaisen oma asia. Kyse ei ollut moposta, jos ymmärsit.. """
onko joku nyt sitten väittänyt muuta.
kivaa sanahelinää päästelet mutta ei oikein sovi tämän keskustelun yhteyteen....