Kävin poikani ja isäni haudalla.Ilma oli mitä mahtavin>kaunis syyskeli.Siinä hautausmaata kierrellessäni,mietin elämänmenoa.Jotkut lähtee nuorena,jotkut vanhana,mutta lähtee kuitenkin.Näitä ajatuksia kun päässäni pyörittelin,niin nenään tuli aivan ihana savun tuoksu.Päättelin,että joku lämmittelee lauantaisaunaa.Sitten kuului kirveen kalke,kun puita pilkottiin...Autot huristeli menolleen.Elämä jatkuu...kuitenkin.
Tunnelmia hautausmaalta
deLumiSade
13564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
huomenna laittamaan haudat talvikuntoon. Kun niitä omaisten hautoja katselee, niin tuntuu kuin kaikki olisi tapahtunut eilen, vaikka joidenkin poismenoista on kulunut jo lähes 40v ja viimeisimmän vasta jokunen kuukausi...
Elämällä on kumma tapa aina jatkua...tavalla tai toisella...
erittäin lyhyt ja aika jättää turhan aikaisin, on onnettomuuksia, sairauksia ja itsemurhia. Omaiset jäävät kaipaamaan rakkaitaan, mutta muistettava on me jotka olemme elossa jotkut sairauksien kanssa, niin toivottavasti on onnellista aikaa vaikka särkyjenkin keskellä, ei koskaan tiedä milloin on se viimeinen päivä, itse sun kullekkin tässä elämässä tai rakkaile lähinmäisille, onko se silloin kun rakkaiman jälkeen ulko- ovi sulkeutuu vai onko vasta myöhemmin, sen yksi luoja tietää. Eletävä on kun olisi elämän viimeinen päivä jokaisena päivänä itselle ja omaisille, mutta onnellisesti. Linkissäni on virtuaali kynttilä minkä voi sytyttää edesmenneile rakkaimille.
http://toive24.fi/index
Sytytin kynttilän.
kulkea ja hiljentyä. Vanhat muistomerkit kertovat katsojalle paljon menneestä.
Nykyiset hautakivet ovat kauniita,,jossakin lintu,,jossakin jotakin muuta. Isän ja äidin hauta on mulle tärkeä ja rakas paikka. Kun menen vanhempieni haudalle tuntuvat he niin todellisilta. Jouluaattona iskee viedessäni kynttilät heille,,iso ikävä, mutta myös hyvä lämmin olo.
Elämä jatkuu. Se on totta.
Sulle on varmasti ollut todella raskasta menettää oma poika. Pääseekö sellaisesta yli koskaan?
sinulle. kamalinta mitä voi sattua on se oman lapsen nmenettäminen. minä menetin pikkusen vauvani neljännellä kuukaudella mutta ei se ole sama asia kuin se että lapsi joka on jo osa elämää menee pois :-(
voimia sinulle tänäkinpäivänä.
kirjoittelin jo sinulle vastausta tuonne alemmaksi mutta iso luuta huiskaisi... Hautausmaan hiljaisuudessa sitä monesti miettiikin elämää ja sen lyhyyttä. Kaikki me ollaan täällä vain pikaisesti käymässä... Joskus sitä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Yksi elämä on niin suuri asia, kaikista ihmeistä suurin, ja sitten se on kuitenkin niin pieni. Rauhallista viikonloppua sinne...
Mitenkähän mä tän nyt sanoisin?Joka aamu on mielessä,tulee mieleen muistot joita meillä(lapsi ja minä)kertyi 25 vuoden ajalta.Sattuu,ihan saatanasti!Lapseni syvähaudattiin,minulla paikka hänen luona.Vieläkään en ole pystynyt menemään kiviveistämöön tilaamaan meille kiveä.
veljeni kuoli auto-onnettomuudessa 9 vuotta sitten, oli hirvittävää katsella vanhempieni tuskaa ja arkun kannosta on kuva jossa, nyt jo edesmennyt, isäni näkyy hyvin, hänen kasvojensa ilme kertoo kaiken, uskonkin että oman lapsen kuolemasta ei kukaan koskaan selviä.
Veljen kuolemasta "selviäminen" kesti minulla kolme vuotta, silloin jouduin pohtimaan kaiken, iloinen elämä katkesi kuin veitsellä leikaten yhteen puhelinsoittoon, elämän pohja ja perusta, ehjä toisistaan välittävä perhe oli hajonnut, tajusin että olen koko loppuikäni persoona jonka veli on kuollut auto-onnettomuudessa ja tuo kuolema vaikuttaa koko loppu elämääni.
Ei meilläkään tuo kuoleminen lopu oman lapseni menettämisen.Kas kun TASAN 5 vuotta ennemmin,kuoli nuorin veljeni.Eli veljeni kuoli 21.5.2001.Sitten lapseni 21.5.2006.
vanhemmillani se hautakiven tilaaminen kuolleelle lapselle kesti 25 vuotta... että paha sitä on mennä sanomaan, kauanko pahin suru kenelläkin kestää. :( Itse olin niin pieni että oma suru tuossa tapauksessa on lähinnä toisten kautta koettua.
Olen tosi pahoillani puolestasi, halaisin jos voisin vaikken muuten pystyisikään lohduttamaan.
hurjalta tuo päivämäärien yhtenevyys, uskon että tuo päivä on kovin raskas.
Veljeni kuoltua ajattelin että siitä eteenpäin ne kuolemat ovat ihan konkreettisia ja niitä tulee, isäni kuolemaa pelkäsin todella paljon veljeni kuoleman jälkeen, mutta hän eli kuitenkin lähes kuusi vuotta ja hänen kuolemastaan tulee jouluaaton aattona kolme vuotta.
Olen huomannut noiden kuolemien jälkeen ajan menettävän täysin merkityksensä samoin ajan tajun, eli kuolemasta voisi olla kolme viikkoa tai kolme vuotta.
Vaikka läheistesi pois meno ei ole juuri nyt tapahtunut se ei poista kapuuta ja surua, aika vain muuttaa sitä mutta ikävä silti jää.
Eräs läheiseni menetti lapsensa hiljattain, varsinkin kun hänen poismenonsa pääasiallinen syy oli hoitohenkilökunnan tekemä virhe se tuntuu meistä kaikista pahalta mutta äidistään sanoinkuvaamattoman raskaalta.
Jaksamista sinulle!
aina valitettavia ja ikäviä tapahtumia.
Läheisen kuolema on kuitenkin niin lamaannuttava, musertava ja lopullinen ettei oikeastaan syyllä ole sillä hetkellä väliä, näin ainakin itse sen koin ja vanhempieni kanssa asiasta myöhemmin keskusteltuani he sanoivat että vaikka syy kuolemaan oli vastaantulleessa kuorma-auton kuljettajassa, häntäkään ei voi syyttää koska virheitä ja erehdyksiä sattuu, hänkin ajautui veljeni kaistalle auringon häikäisyn takia. Äitini sanoi että jos kuljettaja olisi ollut humalassa, silloin hän olisi varmasti syyttänyt.