Jos vielä

pankit ovat pystyssä, menen ja nostan kaikki rahani pois! En usko ollenkaan Vanhasen vakuutteluja talletussuojasta. Kysyin pojaltanikin (aikuinen), kannattaako ottaa rahat pois. Hän sanoi "no ota"!
17544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ka sukkaasiko aiot rahasi säilöä?

Äänestä

maailmallakin ollaan rehellisempiä kuin suomessa , mulla on koko ajan tunne että suomen päättäjät rauhottelee kansalaisia peitelläkseen todellisen tilanteen, tuntuu että rauhotellaan viimeseen asti kunnes kukaan ei ehdi enään tehdä mitää ja ilmoitetaan että "valitamme kaikki meni" ja koko ajan hoetaan ettei kukaan tiennyt miten tulee käymään, kyllä ne tietää miten tulee käymään kansalaisten rahat menee joittenkin harvojen taskuihin kuten tavallisesti esm, Liliuksen poonukset "hyvästä työstä" joka oli suuruudellaan koko suomen vuoden budjetin verran, kysynkin oliko sekin oikein suomen kansalaisia kohtaan????

Äänestä
  • Suomen poliitikot ovat valehdelleet. Tuskin yksikään rehellinen edes lähtee politiikkaan mukaan.
    Yhtäkään tuntemaani kunnallispoliitikkoehdokasta en aio äänestää tulevissa vaaleissa vaan valitsen jonkun jota en tunne siitä puolueesta, joka järkevimmin on käyttäytynyt. Ainakaan en huonompaa valintaa voi tehdä kuin jos äänestäisin tuttua poliitikkoa.

    Äänestä

  • Muistan ikuisesti Viinasen sanat markan devalvoinnista ja kuinkas kävi. Miksi pitää kertoa kansalaisille muunneltua totuutta??
    Säälin niitä nuoria, jotka nyt ovat vaarassa.

    Äänestä

  • Ria-Erika kirjoitti:

    Muistan ikuisesti Viinasen sanat markan devalvoinnista ja kuinkas kävi. Miksi pitää kertoa kansalaisille muunneltua totuutta??
    Säälin niitä nuoria, jotka nyt ovat vaarassa.

    Näin tyhmänä kuvittelen että inflaatio syö myös velat. Näin ainakin toivon käyvän asuntovelallisten lasteni kohdalle.
    Itselleni edellinen lama oli raskas, olen siitä puhunut tälläkin palstalla jo riittävästi, enkä sitä enää halua muistaa. Pankkeihin yhä luotan ja pienet säästöni uskon siellä olevan turvassa, vaikka inflaatio osan vie.
    Meille vanhuksille lama tuo pelkkää hyvää, eläketulomme pysyvät, kiristyneen kilpailun johdosta tuotteiden ja palveluiden hinnat laskevat ja ostovoimamme lisääntyy. Mahdollinen työ jota voimme tehdä voimiemme ja halujemme mukaisesti, on meille vapaaehtoista.

    Äänestä

  • Saimander kirjoitti:

    En kyllä tyynyn alle enkä kaappiin rahoja pankista pois ottaisi.
    Kotona vaanii tulipalot ja murto.
    Ja niitähän ei mikään vakuutus sitten korvaa.
    Meillä on talletussuoja, jota juuri korotettiin, olisi riittänyt tuo edellinenkin hyvin itselleni.

    Äänestä

  • olen ajatellut kirjoitti:

    En kyllä tyynyn alle enkä kaappiin rahoja pankista pois ottaisi.
    Kotona vaanii tulipalot ja murto.
    Ja niitähän ei mikään vakuutus sitten korvaa.
    Meillä on talletussuoja, jota juuri korotettiin, olisi riittänyt tuo edellinenkin hyvin itselleni.

    pankki? Minulla on Sampopankissa rahat, enkä luota siihen. Jostakin olen lukenut, että ulkomaiset pankit (mm. Sampo ja Nordea) turvaavat ensin oman maan asiakkaiden rahat ja jos jotain jää, vasta sitten suomalaiset. Siis koskien talletussuojaa.

    Äänestä

.. nuo google-mainokset, mitkä ilmestyvät sivun alareunaan on ihan sekoja.

Tuon viestisi mainos oli:

Ovulaatiotestit
Luotettavat ja edulliset ovulaatiotestit
www.Mammaksi.fi

Tää on kuuskymppisten palsta!!

Äänestä
  • Heheh, onhan se vaihtelua näille katkaisuhoitomainoksille mitkä täällä 60 palstan alareunassa yleensä vilahtaa.
    Tuskin meikäläisenikäinen enää raskaustestiä tarvitsee, paitsi onhan täällä vanhoja miehiä, jollakin voi olla nuori naisystävä ja uuden perheen perustaminen mielessä

    Äänestä

Minulla on kyllä sikäli hyvä tilanne, että ei ole säästöjä pankissa eikä näinollen tarvitse miettiä niiden kohtaloa. Pieneläkeläisinä minulla ja miehelläni rahat menevät elämiseen ja suht pienen lainan maksuun, riittävät kun nuukasti elää.

Kyllähän sitä on hyvä hiukan varauksella suhtautua poliitikkojen vakuutteluihin. Nämäkin veronalennustouhut tuntuvat oikeasti vain suurituloisilla, eläkeläisten verotus tuskin laskee.

Jos sinulla on niinkin paljon säästöjä, että saat ostettua sijoitusasunnon, osta jonkin ajan kuluttua halvalla ja myy sitten pois kun taas tulee nousukausi. Niin minä tekisin jos voisin.

Äänestä
  • että yhtenä iltana/aamuna uutisissa sanotaan, että kaikkien pankkitilit on jäädytetty? Ei tule eläkkeitäkään, eli ei voi nostaa niitä. Kuinkas sitten eletään? Mahtavatkohan sitten luottokortit toimia? Olen kyllä aika pessimisti, toivon kuitenkin, että saavat tämän finanssikriisinsä ohi! Poliitikkojen vakuutteluihin (Vanhanen) ei ole luottamista!

    Äänestä

  • sellaista kirjoitti:

    että yhtenä iltana/aamuna uutisissa sanotaan, että kaikkien pankkitilit on jäädytetty? Ei tule eläkkeitäkään, eli ei voi nostaa niitä. Kuinkas sitten eletään? Mahtavatkohan sitten luottokortit toimia? Olen kyllä aika pessimisti, toivon kuitenkin, että saavat tämän finanssikriisinsä ohi! Poliitikkojen vakuutteluihin (Vanhanen) ei ole luottamista!

    Päivän paras, hehheee
    hyvänen aika, ei voi olla totta, hehheeehhe

    Äänestä

  • Mä repeen,, kirjoitti:

    Päivän paras, hehheee
    hyvänen aika, ei voi olla totta, hehheeehhe

    repee sitten! Etkö ole seurannut uutisia? Maanantaina voi olla euron seteli sellainen, jolla pyyhitään takapuolta. Repee siinä sitten ja naura iloisesti!

    Äänestä

  • maanantaina, kirjoitti:

    repee sitten! Etkö ole seurannut uutisia? Maanantaina voi olla euron seteli sellainen, jolla pyyhitään takapuolta. Repee siinä sitten ja naura iloisesti!

    entäs sinä?

    Äänestä

Runsaasti käteistä liikkeellä henkilöillä ja kodeissa.

Mikäs sen parempaa!

Äänestä

Kerro nyt ihmeessä, tyhjensitkö tilisi sukanvarteen?

Äänestä
  • Hajautin kolmeen eri pankkiin (kotimaisia) ja nostin parisataa euroa. Eipä niihin pankkeihin sitten paljoa jäänytkään, kuhunkin. On joka tapauksessa turvallisempi olo. Aion kyllä vielä tällä viikolla nostella rahoja, tämä viikkohan on vähän riskialtista, lehtien mukaan!Kunhan saan ne parisataa euroa tuhlattua. Taidanpa valmiiksi maksaa koko loppuvuoden vuokrat. Muita laskuja en oikein voi, kun ovat suoraveloituksessa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

maanantaina kirjoitti:

pankit ovat pystyssä, menen ja nostan kaikki rahani pois! En usko ollenkaan Vanhasen vakuutteluja talletussuojasta. Kysyin pojaltanikin (aikuinen), kannattaako ottaa rahat pois. Hän sanoi "no ota"!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu