hei, kertokaa missä voisi saada koiralle pentukoulutusta, koulutetaanko itse, vai jätetäänkö pentu jonnekin , kuinka kauan se yleensä kestää,-entä tulokset, oppiiko se yhteiskunta kelpoiseksi, minkä verran maksaa, minulla on hankala koiranpenikka joka ei millään tahdo totella, muuten kyllä joskus aivan ihana.
pentukoulutus
caro
4299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä se pentu itse koulutetaan. Tutkiskele, järjestetäänkö paikkakunnallasi pentukoulutuksia, joihin pentusi kanssa voisit mennä. Lainaa myös kirjastosta pennunkoulutusoppaita.
Koulutuksessa tärkeintä on olla johdonmukainen ja lempeä. Pentua kannattaa viedä paljon eri paikkoihin ja tutustuttaa erilaisiin ihmisiin ja koiriin, että siitä tulisi rohkea ja sosiaalinen.
Tai mistä nyt oletkin koirasi ostanut. Jos koirasi on rotukoira, olisi kasvattaja voinut opastaa näissä asioissa ja sekarotuisenkin koiran myyjillä on mielestäni yhtäläinen vastuu valistaa tulevaa koiran omistajaa näissä asioissa. Lisäksi netti ja kirjastot ovat tietoa pullollaan. Älkää olko uusavuttomia!
miksi puhutaan erikseen pentukoulutuksesta, kun kaikkien koirien kasvatua jakoulutus aloitetaan pentuna?
Ehkä pentukoulutuksella tässä tarkoitetaan sellaista pohjakoulutusta ja alkeellisia tapoja (sisäsiisteys, ei, tänne jne.)?
Ja muuten, omasta mielestäni koulutus ja kasvatus on eri asia...kasvatuksella koirasta tehdään "yhteiskuntakelpoinen", koulutus on sitten sitä "anna tassu", kieri"-linjaa, mikä aloitetaan vasta n. vuoden ikäisen koiran kanssa..
Tämä on puhtaasti pähkäilyä, omia näkemyksiä saa esittää.. =)