Mieheni ei jaksa

Elissäs meillä tilanne se että miehelläni kaksi lasta edellisestä liitosta jotka ovat asunneet meillä kuusi vuotta,joka toinen viikko..lasten äiti kuoli kesäkuussa joten nyt he asuvat meillä pysyvästi.mieheni on muuttunut aivan valtavasti tuntuu välillä että ei voi sietää lapsiaan ollenkaan,ei vietä aikaa heidän kanssa ja jatkyvasti viettää aikaa omissa oloissaan.Vaikka ole yrittänyt ehdottaa peli/Karaoke iltaa niin ei halua.ja jatkuva huutaminen lapsille on rasittavaa en sitä itsekkään jaksaisi kuunnella saatika lapset.
Olen hänelle puhunut että meidän olisi hyvä käydä perhe neuvollassa puhumassa asioista hän kyllä oli ihan samaa mieltä..
2430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

heti aika perheneuvolaan. Jatkuva huutaminen ei auta, sen paremmin huutajaa kuin huutelun kohdettakaan. Kummallakin tulee siitä vain paha mieli. Voisitko saada lapset viikonlopuksi vaikka mummolaan jotta voisitte olla ihan kahden miehesi kanssa ja jutella asioista.
Ikävä juttu että miehesi entinen vaimo kuoli. Sinä joudut nyt ottamaan äidin paikan heidän elämässään kokoaikaisesti.
Voisitko keksi jotain muuta harrastusta kuin karaoken jonne miehesi lähtisi tai jota voisitte yhdessä harrastaa koko uusperhe. Vaikka uiminen tai kävely kansallispuistossa.
Koska en tiedä lastesi ikiä, on vaikea ehdottaa mitään yhteistä tekemistä. Kotona voi myös leipoa ja siivota yhdessä, ei aina tarvitse mennä johonkin tai lukea yhdessä kirjaa tai keksiä yhteinen satu, johon kaikki osallistuvat. Musiikkivisailu on myös mukavaa, palapelin kokoaminen rauhoittaa myös kummastikin villit lapset. Kysy suoraan mitä kukin haluaisi tehdä ja tehkää sitten vuoronperään kunkin ehdottamaa juttua, näin kaikkia lapsia ja miestäsi kuullaan. Sopikaa selvät säännöt ja huolehtikaa että jokainen noudattaa niitä. Kauniilla puhumisella saa paljon enemmän aikaan kuin huutamalla. Voimia teille kaikille

Äänestä

linjoilla tuon ekan vastaajan kanssa, elikkä tarvitsette ulkopuolista apua.
Jo lastenkin menetyksen takia on heidän hyvä jutella jollekin, etenkin, jos eivät teille puhu asiasta?!

Uskoisin, että aika usein käy noin (ehkä miehille etenkin, en tiedä...) että yhtäkkinen vastuu lapsista ihan kokoaikaisesti ottaa turhan koville. Onkin hienoa, että sinä olet jaksanut tukea häntä (ja ymmärtääkseni myös lapsia )uudistuneessa perheessänne, moni olisi todennäköisesti luovuttanut tilanteen muuttuessa!

Voimia teille kaikille, omasta kokemuksesta tiedän, että tuo tilanne on sinullekin kaikkea muuta kuin helppo, mutta sisulla pääsee eteenpäin ja ajan myötä helpottaa kaikilla osapuolilla =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapsiaan kirjoitti:

Elissäs meillä tilanne se että miehelläni kaksi lasta edellisestä liitosta jotka ovat asunneet meillä kuusi vuotta,joka toinen viikko..lasten äiti kuoli kesäkuussa joten nyt he asuvat meillä pysyvästi.mieheni on muuttunut aivan valtavasti tuntuu välillä että ei voi sietää lapsiaan ollenkaan,ei vietä aikaa heidän kanssa ja jatkyvasti viettää aikaa omissa oloissaan.Vaikka ole yrittänyt ehdottaa peli/Karaoke iltaa niin ei halua.ja jatkuva huutaminen lapsille on rasittavaa en sitä itsekkään jaksaisi kuunnella saatika lapset.
Olen hänelle puhunut että meidän olisi hyvä käydä perhe neuvollassa puhumassa asioista hän kyllä oli ihan samaa mieltä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu