Oli muotia joskus 60- luvun lopussa. Sellaista en koskaan saanut, koska perhellämme ei joutanut rahaa sellaisiin turhuuksiin.
Vuosia aikaisemmin pyysin äidiltäni uusia talvikenkiä (haaveilin sellaisia upeita).
No. ostihan äiti jalkineet. Harmaat huovat (huopikkaat). Kyllä nolotti pitää niitä.
Jos jollain oli siihen aikaan huovat, ne olivat tyylikkään mustat, ei harmaat.
Lisäksi niihin liimattiin maitoliimalla kumiset pohjat.
Vuosia aikaisemmin pyysin äidiltäni uusia talvikenkiä (haaveilin sellaisia upeita).
No. ostihan äiti jalkineet. Harmaat huovat (huopikkaat). Kyllä nolotti pitää niitä.
Jos jollain oli siihen aikaan huovat, ne olivat tyylikkään mustat, ei harmaat.
Lisäksi niihin liimattiin maitoliimalla kumiset pohjat.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Muutenkaan niin kovin leveää.
Asuimme noin 5 km päässä kaupungin keskustasta.
Muistan tulleeni kouluun melkein 14- vuotiaaksi hiihtämällä.
Kyllä se viimeisenä talvena otti jo sisulle.
Asuna hiihtohousut ja monot eivät olleet 60- luvulla kovinkaan poikkeukselliset, ainakaan itä-suomessa.
Kumisaappaat taisi olla yleisimmät kengät.
Minulla ei olut edes monoja, suksista puhumattakaan. Siskon suksia sain lainata.
En kyllä osannut hiihtääkään tarpeeksi lujaa. Sehän oli kriteeri. Piti olla hiihtäjä ainesta muuten tallustelit jalkaisin polkua pitkin.
Oli se toinen vaihtoehto monoille, tais olla joskus keväällä/alkusyksystä koripallokengät. HAH HAH sanovat nykynuoret, eivätkä varmasti tiedä millaiset olivat koripallokengät. Mutta sinähän tiedät?
Naureskelen täällä itsekseni omaa kykenemättömyyttä LUKEA selvää tekstiä. Nimittäin otsikkosi tuntui olevan meikäläiselle ylivoimainen. Tankkasin Lakkan-ailon-takki, jonka totesin olevan kenties väärä sana, sitten tuli Lakkana-ilon-takki, siitä tuumin, että hmmmmm....mitähän se on. ja uskomatonta tankkasin sen vielä Lakkanail-on-takki:)Justo joo, aika typerää. Mielsin Lakka(maali) Lakka(Hilla).
Kunnes loppuksi meikäläisenkin aivot sanoi pim ja hokasin.
Nyt kysymykseen.
En saanut koskaan farkkuja vaikka suorastaan rukoilin niitä. Kotiväki sanoi, että KAIKILLA on farkut, eikä niin tavallisia, rumia voi ostaa. Ekat farkut ostin ensimmäisestä tilistäni. Se oli juhlapäivä. En saanut sellaisia Hai-saappaita, joita muilla oli, vaan sellaiset yli-hävettävät saappaat, joita en kehdannut pitää. Lapselliset, ruskeat.
Lakkanailontakki kuului samaan "tusina-tavara-sarjaan", jota en tietysti saanut :(
Äitini, joka oli(on edelleen) näppärä ompelija, päätti että täytyyhän pojalle farkut saada, koska muillakin on.
Osti siis vaaleahkoa farkkukangasta(ei aitoa), ja ompeli sitten pojalle housut.
Koska olin jo silloin herrasmies, en kehdannut häntä niistä arvostella, vaikka sydän meinasi haljeta.
Hankasin niitä saunassa juuriharjalla, ja yritin saada kuluneemman näköisiksi. Katin paskat.Yhtälailla paremmilta näyttivät...
Äitini ompeli mullekin paljon vaatteita. Pienimuotoisia tappeluita kyllä oli, kun minä olisin halunnut hameenhelman lyhyemmäksi ja äitini pitemmäksi. Lantiohousut olisin halunnut vyötäröstä matalammaksi, koska se oli muotia ja äitini mielestä napa ei saanut näkyä. Puserot samaa rataa.
Kun aloin kulkemaan tansseissa n.15v, niin siinä vasta oli shouta, kun halusin presiis sellaisia vaatteita, jotka oli muotia. Siinä vaiheessa äitini antoi periksi, kun en kertakaikkisesti suostunut pistämään "väärän" näköisiä vaatteita päälleni.
loppupuolella meidän kunnassamme jaettiin vaateavustusta köyhien perheiden lapsille kerran vuodessa. Anomuskaavakkeet jaettiin koulussa. Kyllä sitä aikaa aina odotti, lähes ainut kerta vuoden sisään kun sai jotain uutta, kengät tai takin yleensä. Kerran sain vanhempani taivuteltua että ostettiin vaateavustuksellani neulepoolopaita, leveälahkeiset farkut ja musta leveä kiiltonahkavyö. :) Lupasin tyytyä ikivanhoihin kengänreuhkoihin tulevan talven. Voi sitä pakahtumisen tunnetta kun menin kouluun uusissa vaatteissa.
Jotenkin jäi erikoisena asiana mieleen se kun niitä kenkiä jaettiin koulussa. Oli kuuskytluvun puoliväli ja vissiin niitä viimeisiä vuosia kun sellaista toimintaa oli. Kansakoulun opettaja yritti arvioida että ketkä ovat monojen tarpeessa. Pyysi siksi kaikki niitä viittaamaan joitten kotona jo on televiissio. Seuraavana päivänä huomattiin että ne joitten käsi ei silloin noussut, saivat uudet talvikengät. Telkkari oli silloin semmonen elintasovekotin jonka mukaan kansa jakautui paremmin ja huonommin toimeen tuleviin.
Muistelen kyllä että ns koulukiusaamista ei harrastettu.
Näin sitä ainakin meilläpäin osuvasti nimitettiin tv- antennia.
Kyllähän koulussa kiusattiin silloinkin, lunta yritettiin työntää tyttöjen housuihin...
Mutta aivan oikeasti. Köyhiä oltiin kai kaikki, mutta oli vieläkin köyhempiä, ja useasti se kiusaaminen kohdistui juuri heihin.
Oli Mirja. Kouluun piti tuoda pienessä putelissa virtsanäyte. Kaikkihan me kyyditimme opettajalle pienet pissiannoksemme. Myös Mirja.
Hän toi litran lasipurkillisen, liekö kaikki perheessä siihen kusseet...
Siitä saatiin aika kivasti kiusaamisaihetta.
Että oli muitakin köyhiä silloin.
Mutta mistäs repäisit. Isä oli ainoa leivän tuoja, äiti hoiti meitä lapsia.
Minut tyyrättiin ainoana kalliseen oppikouluun, vaikka todennäköisesti vanhemmat sisarukseni olisivat paljon lahjakkaampina sen ansainneet.
Kerran minäkin sain kunnalta monot. Muistan myös miltä tuntui kun kumikenkäjalan litisti rotanloukkusiteeseen... Hyvinhän se siinä kesti, mutta kumpparit meni äkkiä rikki.
Sain monena jouluna uudet sukset. Esko Järviset.
Paha kyllä sain ne useasti poikki.
No silloin ei uusia ostettu, isä laittoi pellinpalasta siihen liitoksen.
Kyllä niillä hiihteli, mitä nyt toverit sauvalla osoittelivat....
Sain mnäkin kerran uudet sukset, oikeilla rotanloukuilla. Olin varmaan toisella luokalla. Joululomalla sitten sain päähäni että paahdan niitä leivinuunissa niinkuin olin nähnyt isoseljen tekevän. Joatin muuta tuli mieleen ja suksi unohtui uuniin... No sen talven hiihdin vielä vanhoilla yhdestä puusta veistetyillä joissa oli mäystimet.
Köyhän kodin lapsina saimme joululahjaksi sukset. Ne olivat tarpeen siihen aikaan. Hiihtäen kuljimme talvella koulumatkat. Ehkä olivat suhteessa edullisempia kuin tämän ajan sukset.
Lisäksi tuolla kunnan apurahalla saimme monot tai hiihtohousut tai jotakin muuta tarpeellista vaatetta. Yksi yli muiden oli aivan upea vihreä valkein koristeneulein oleva paksu villajumpperi.
Ja pellinpalasilla veljienikin suksia korjattiin, kun saivat melko pian uudet suksensa poikki kärjen tuntumasta.
Meillä leikittiin.
Laitettiin pirtin penkki liukumäeksi.
Tehtiin kaurapuuropaketin kansiosasta mäkihyppääjän näköinen figuuri, liimattiin pennin raha etupäähän painoksi, ja annettiin mennä.
Kas kun ei ollut internettiä....
Ei ollut internettiä eikä TV:tä, mutta radiosta tuli Pekka Lipponen & Kalle-Kustaa Korkki päiväsaikaan viiden minuutin pätkinä. Ja sitten oli "kuunnelma minun mieleeni" sunnuntaisin. ja tietysti lastenradio...
kun kuunneltiin Baskervillen koiraa radiosta....vertahyytävää ulvontaa sumuisella nummella...
Tehtiin luonnollisesti kotona äidin toimesta.
Kun harjasta alkoi olla, äiti kaivoi esiin "lippauskoneen", käsikäyttöisen nyhertimen. Ja kyllä lähti.
Taisin olla jo melkein kolmentoista kun pääsin eka kertaa parturiin.
Entäs se pitkän tukan kasvatus!
Oli se pitkän taistelun takana.
Vihdoin isä antoi periksi. " Jos sie ämmältä haluut näyttää, niin siitä vuan. Mie perkele ostan siulle hammeen samantien"
Mutta sydän löi ja tukka, pian partakin kasvoi...
Minun isäni kieltäytyi tulemasta koululle kun pääsin ylioppilaaksi. Syyksi sanoi sen että minulla oli pitkä tukka.
toi oma kundi ku oli pieni. Niin emme raaskineet leikata sen ihania kullankeltaisia vaaleita enkelikiharoita. Tukka yletty kaksivuotiaana olkapäille. Nyt kundi on 20v. Ja hiukset on edeelleen kiharat ja paksut mutta, tummanruskeat. Minä haluaisin mutsina vielä sille "pidemmät" hiukset. Mut nää meidän perheen miehet on sitä mieltä et hiuksien pitää olla käytännölliset ja lyhyet. Miehillä. Sääli. Musta noi kiharat valtoimenaan sopisi paremmin. Tälle meidänki kundille...jos, pitkät hiukset on hyvin hoidettu ja puhtaat ja sopii, kasvoihin...niin miks sit pitää miehillä olla lyhyet hiukset tai sit täysin klanipää. Eri juttu on sit jos hiukset lähtee nuorena. Moni kaljuuntuu jo nuorena, eikä siinä kyllä oo mitään häpeemistä. Ja harmaat charmantit hiukset pukee musta monta miestä erittäin hyvin. Et turha on niitäki peitellä. Millään väreillä.
Nuorena munki muutamalla luokkakaverilla siis kundilla oli sellaiset ihanat puolipitkät, luonnonkiharat vaaleat hiukset, oltii vähä kateellisia sit tälläki yhdellä kundilla oli vielä ihanan pitkät tummat silmäripset. Se oliki kaikkien kimmojen suosikki. Tää kundi siis. Ihan tosi juttu. Tän kundin nimee en vaa enää muista.
t.friidu
..farkkutyylistä napatakkia joka hiosti mut oli kevyt, ja siinä oli sit sellaset painonapit?- Sellasen muistan et, joillaki "varakkaimmailla" luokkakavereilla oli. Mut täällä oli myös muodissa sellaiset nilkkapituiset pitkät täys villatakakit, niin kimmoilla ku kundeillaki. Sit oli kauheen kuuma kesä, mut sellane piti vaan olla huolettomasti päällä. Tää villatakki yletty tonne nilkkoihin asti. Sen alla piti käyttää sit "mikroja" ja itse värjätty "laamapaita" joihin tehtii kuviot puuvillalangalla. Ja sit nää valkoset paidat värjätiin. Irtovärinapeilla. Oli muotii... Meidänkään perheessä ei ollu kaikille varaa sellaista "kesärotsia" hankkia. Mut isosysteri sit sai. Se ku oli vanhin meistä. Ja yleensäki jako meni aina niin, et mä joka olin nuorin meidän perheen friiduista, sain sit käyttää kaikki "jämä vaatteet", vanhimmalle systerille hankittiin aina ekas. Ehkä se osas pitää noista vaatehankinnoista murkkuna sit kovinta ääntä. Mut alaluokilla kyllä mäki nää kylmät monot muistan. Ei sitä ollu meilläkään mitään hienoja vaatteita ollut. Joskus sit pihan yks äiti joka ompeli vaatteita siinä sivussa, ompeli meilleki uudet pyhämekot. Ja talvitakit. Damaskit, ruskeet paksut oli, ja niitä sit aina jatkettiin, ku tuli lisää pituuskasvua kesän jälkeen. Ihme damaskit olivatkin, niitä ku ei peffamäessä saanut puhki ei sit millään, vaikka kuinka yritettiin...laskee kaltsilta alas jäämäkee, ku tultiin skolesta himaan..kledjuja meki toisinaan saatiin sit Ruotsin serkulta paketti. Mutsin systeri ku asu Ruotsissa ja sillä oli vaan yksi lapsi. Näistä kledjuista sit oliki kova "tappelu", mut vanhin systeri voitti aina...jäätiin tokaks toisen systerin kanssa. Mut toisinaan sit saatiin kyllä ihan uuttaki kledjuu, ne ostetiin "faijan" tilille...yhden kerran saatii sit kunnolla selkääki, ku keväällä piilotettiin uudet juhlakengät pitskun lähellä olevaan pieneen metsään, eikä sit enää muistettu et minne? Paljasjaloin ku oli kiva hypätä keväällä tota "naruu ja ruutuu". Niitä kenkiä oli sit "koko" pihan lapsijengi etsimässä....mikä lie älynväläys seki...mut niitähän meilleki sattu, molemmat vanhemmat ku oli duunissa, kuka meidänkää perään olis sit aina katsonu. Aivaimet kaulassa me kuljettiin..ja monesti rapussa istuttiin ku avaimet jäi himaan....onneks sit usein naapurin täti tuli ekas himaan, niin et pääsi pissalle sen luo kylmä ku oli siinä rappusilla venata...
t.friidu
Minulla oli punainen lakkanailontakki ja valkoiset farkut kesällä -69, kun olin 14-vuotias. Mahdottoman epäkaytännölliset kummatkin vaatekappaleet.
lakkanailontakki ja valkoiset farkut kesäällä -69. Minulla oli ne päälläni kun matkustin junalla Turkuun opiskelemaan. Vieläkin käytännöllisempää.