Ajatuksia

Heti alkuun sanon, etten ole Sauli Niinistö :)

Joka tapauksessa kaikenlaista on taas tapahtumassa. Saksa puuhaa 300 miljardin pakettia pankkien kansallistamiseksi. Jossain luki, että jo tulevana talvena Suomen rakennusalan työttömyys nousee yli 20 prosenttiin. Se on alakohtaista massatyöttömyyttä oli mittari mikä tahansa. Tässä joitain ajatuksia tulevasta:

1) täydelliseen romaukseen ei voi varautua eikä edes käteinen toimi silloin. Samasta syystä siitä on turha murehtia. Uskon, että anarkialta vältytään. Tai ehkä enemmän toivon sitä...

2) nyt on syytä tarkkailla kulutustaan ja jättää varsinkin turha velkaantuminen pois. Joku voi sanoa, että kulutus on tarpeen kansantalouden pönkittämiseksi, mutta minä sanon, että Suomenkaan kansantaloutta ei pelasta lamalta tai syvältä taantumalta yhtään mikään, joten siihen voi yhtä hyvin varautua.

3) ja jos jotain positiiivista hakee...niin lama korjaa ihmisten arvot oikeampaan suuntaan, syntyvyys nousee ja jopa lemmikkejä otetaan lisää. Näistä kaksi viimeistä jo näkyvät tilastoissa. Myös esimerkiksi liikennekäyttäytyminen paranee ja aikaa riittää enemmän perheen yhdessäoloon.

4) eli perusviestini on, että väistämätön on syytä hyväksyä. Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku. Ja, jos aikaa riittää enemmän lähivuosina, niin tutuskaapa vaikkapa taloustieteen Itävallan koulukunnan von Miseksen kirjoituksiin...ja sisäistäkää ne...niiin seuraavassa lamassa 15-20 vuoden kuluttua kaiken maailman välittäjät, pankkien jäävit ekonomistit ja poliitikot eivät teitä enää viilaa linssiin. On kaksi ryhmää ihmisiä, jotka ymmärtävät taloudesta ja siitä rehellisesti puhuvat: akateemikot ja rikkaat yksityissijoittajat. Myös muutama rehellinen ja fiksu poliitikko on olemassa...
10767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

että anarkiaan ei mennä, koska sitä ennen käytetään kaikki keinot, mukaanlukien hyperinflaatio.

Äänestä

Poliittinen kriisi kärjistyy vasta hyperinflaatiovaiheessa.

Tämä romahdus vasta avaa ihmisten silmät ongelmille.

Äänestä
  • Mutta ennen hyperinflaatiota on deflaatio kausi,joka itse asissa on jo alkanut.

    Äänestä

  • jeeespokssss kirjoitti:

    Mutta ennen hyperinflaatiota on deflaatio kausi,joka itse asissa on jo alkanut.

    vaihtoehto. Toki mahdollista.

    Äänestä

  • jeeespokssss kirjoitti:

    Mutta ennen hyperinflaatiota on deflaatio kausi,joka itse asissa on jo alkanut.

    Mutta kuten toisessa threadissa sanon, velkadeflaatio olisi parempi ilmaisu kuin deflaatio. Pahimmassa tapauksessa velkadeflaatio voi jatkua, mutta samalla raaka-aineiden ja ruuan hinta voi jälleen nousta (mikä on inflatorista kehitystä).

    Ja ihan välttämättä hyperinflaatioon ei mennä, mutta sellainen vuosittain 10-20% voi olla aivan mahdollinen. Kyllä siinä jo säästöt menee.

    Äänestä

  • tilanteen seuraaja kirjoitti:

    "Ja ihan välttämättä hyperinflaatioon ei mennä, mutta sellainen vuosittain 10-20% voi olla aivan mahdollinen. Kyllä siinä jo säästöt menee."

    Ja velat menevät myös...

    Äänestä

  • menee kirjoitti:

    "Ja ihan välttämättä hyperinflaatioon ei mennä, mutta sellainen vuosittain 10-20% voi olla aivan mahdollinen. Kyllä siinä jo säästöt menee."

    Ja velat menevät myös...

    yläpuolelle, eli jonnekkin 10 - 20 % luokkaan. Eli sinne se velka tosiaan menee, ulosottoon.

    Äänestä

  • Siis sinne inflaation kirjoitti:

    yläpuolelle, eli jonnekkin 10 - 20 % luokkaan. Eli sinne se velka tosiaan menee, ulosottoon.

    Niimpä, Ekonomisti on jälleen oikeilla jäljillä. Hän onkin ainoa jolla on on ollut oikeaa asiaa tällä palstalla. Lama opettaa ihmiset jälleen elämään, keväällä kun yritin neuvoa märkäkorvia niin sain lunta tupaan oikein houlella. Eihän kukaan usko vanhaa näkiää. Nyt on muuten se ehjä edessä. Olisit oskonu keväällä lurkkia ja laittanu fyrgat figgaan niinkuin neuvoin, etkä haukkunu kuin koira.

    Äänestä

Hei

Kiitän ammattitaitoisista kirjoituksistasi. Kuitenkin minun täytyy sanoa, ettet ole ottanut kaikkia asioita tällä kertaa huomioon. Tätä tulevaa romahdusta ei voi verrata mihinkään entiseen lamaan, ei edes 30-luvun lamaan. Tämä tulee olemaan pahempi ja se ravistelee kansakuntien perusteita totaalisesti. Lisäksi kova lama johtaa yleensä aina sotaan ja niin nytkin. WWIII on enää askeleen päässä. Asioista ei selvitä tällä keraa kansallistamalla muutama pankki ja pakkohuutokauppaamalla paljon asuntoja. Tämä tuleva on erilainen ja HYVIN vaikea.

Äänestä
  • Olen samaa ajatellut välillä. Paha lama voi olla
    katalyyttinä WW3:lle.

    Eikä yhtään helpota tuo Venäjän uhoaminen aivan
    naapurissa...

    Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ekonomisti 2 kirjoitti:

Heti alkuun sanon, etten ole Sauli Niinistö :)

Joka tapauksessa kaikenlaista on taas tapahtumassa. Saksa puuhaa 300 miljardin pakettia pankkien kansallistamiseksi. Jossain luki, että jo tulevana talvena Suomen rakennusalan työttömyys nousee yli 20 prosenttiin. Se on alakohtaista massatyöttömyyttä oli mittari mikä tahansa. Tässä joitain ajatuksia tulevasta:

1) täydelliseen romaukseen ei voi varautua eikä edes käteinen toimi silloin. Samasta syystä siitä on turha murehtia. Uskon, että anarkialta vältytään. Tai ehkä enemmän toivon sitä...

2) nyt on syytä tarkkailla kulutustaan ja jättää varsinkin turha velkaantuminen pois. Joku voi sanoa, että kulutus on tarpeen kansantalouden pönkittämiseksi, mutta minä sanon, että Suomenkaan kansantaloutta ei pelasta lamalta tai syvältä taantumalta yhtään mikään, joten siihen voi yhtä hyvin varautua.

3) ja jos jotain positiiivista hakee...niin lama korjaa ihmisten arvot oikeampaan suuntaan, syntyvyys nousee ja jopa lemmikkejä otetaan lisää. Näistä kaksi viimeistä jo näkyvät tilastoissa. Myös esimerkiksi liikennekäyttäytyminen paranee ja aikaa riittää enemmän perheen yhdessäoloon.

4) eli perusviestini on, että väistämätön on syytä hyväksyä. Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku. Ja, jos aikaa riittää enemmän lähivuosina, niin tutuskaapa vaikkapa taloustieteen Itävallan koulukunnan von Miseksen kirjoituksiin...ja sisäistäkää ne...niiin seuraavassa lamassa 15-20 vuoden kuluttua kaiken maailman välittäjät, pankkien jäävit ekonomistit ja poliitikot eivät teitä enää viilaa linssiin. On kaksi ryhmää ihmisiä, jotka ymmärtävät taloudesta ja siitä rehellisesti puhuvat: akateemikot ja rikkaat yksityissijoittajat. Myös muutama rehellinen ja fiksu poliitikko on olemassa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu