Oli vihdoin se syyskuun ensimmäinen päivä.
Sitä oli jo kauan odotettu.
Muistaakseni nousin jo aamuviideltä kokeilemaan teryleenihousujen kovia prässejä ja sinistä uutta rusettia.
Koululaukku oli minulla sängyssä mukana.
Matkaa kouluun oli noin puoli kilometriä.
Se kävi polkuna erään suuren talon tontin myötä.
Siinä oli yksi puro matkalla, joka oli mahdollista ylittää lankkua myöten, mutta se ohitettiin hyppäämällä.
Aamulla äiti laittoi minut valmiiksi, ja halusi lähteä saattamaan kouluun.
Sitä en tietenkään halunnut, osasinhan toki tien itsekin.
Sininen reppu selkään, jossa oli eväsleivät ja maitopullo.
tarina jatkuu...
Sitä oli jo kauan odotettu.
Muistaakseni nousin jo aamuviideltä kokeilemaan teryleenihousujen kovia prässejä ja sinistä uutta rusettia.
Koululaukku oli minulla sängyssä mukana.
Matkaa kouluun oli noin puoli kilometriä.
Se kävi polkuna erään suuren talon tontin myötä.
Siinä oli yksi puro matkalla, joka oli mahdollista ylittää lankkua myöten, mutta se ohitettiin hyppäämällä.
Aamulla äiti laittoi minut valmiiksi, ja halusi lähteä saattamaan kouluun.
Sitä en tietenkään halunnut, osasinhan toki tien itsekin.
Sininen reppu selkään, jossa oli eväsleivät ja maitopullo.
tarina jatkuu...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Evääsi söit jo nurkan taakse päästyäsi ja tipahdit puroon yrittäessäsi loikata sen yli.
Ei muuta kuin takaisin kotiin vaihtamaan kuivaa yllesi. Pyhävaatteita ei kuitenkaan ollut kaksin kappalein, joten jouduit tyytymään arkipalttoisiin ja sekös sinua harmitti kun lopultakin, myöhästyneenä, pääsit nimenhuutoon.
Olikin melkomoinen messu. Osan lapsista tosin tunsinkin. Kello soi.
Tuikean näköinen opettaja helisytteli lehmänkelloa.
Siis aivan totta. Oli vuosi 1962.
Komensi meidät jonoon, tytöt ja pojat erikseen.
Sitten marssittiin luokkaan.
Talonmies oli maalannut kesällä lattiat, ja antanut isolle pönttöuunille hopeaisen ulkovärin.
Opettaja osoitti meille jokaiselle pulpetin.
Siinä oli avattava kansi, ja mustepullolle reikä.
Siinä sitten vilkuiltiin ujosti toisiamme, kunnes opettaja alkoi kysyä nimiämme.
Olin tähän jo valmistaunutut edestäkäsin, että tietäisin kajauttaa nimeni reippaalla äänellä.
Kun opettajan katse kääntyi puoleeni, tuli minulle kai ns. black out.
Hetken hiljaisuuden jälkeen sain suustani sanottua. HANNA.
siis olethan sinä mies, eikä Hanna ole miehen nimi?
Kerran laulukokeessa, kun piti nousta seisomaan ja laulaa, eräältä tytöltä pääsi paukku kesken laulun, se oli myös aika ikävä ja nolo tapaus, hänelle. Tottakai muut nauroivat, sehän on selvä.
...miksi sanoit Hanna?
Kerro eteenpäin, mitä sitten tapahtui, kun Hanna oli sanottu.
Kyllä sen voi arvata. Koko luokka räjähti nauramaan.
Opettaja oli vanha Lotta, kaiken kokenut hymytön nainen.
- Hannu, ei se mitään jos sinua hiukan jännittää.
Kaikillehan meille tämä on uutta.
Nyt kun olemme tutustuneet toisiimme, aloitamme lukemaan kirjaimia.
Jokaiselle meistä oli jaettu Aapinen, muistaakseni punakantinen.
Sitä olin jo lehteillyt aikaisemminkin, ja tiesin nyt olevani vahvoilla.Osasinhan jo lukea sujuvasti.
Opettaja kysyi, mikä on aakkosten ensimmäinen kirjain.
Viittasin innokkaasti, kuten opetettu oli kotona.
Kai opettaja halusi antaa minulle mahdollisuuden.
No mikä se on Hannu?
Se on ÄÄÄ.
En tiedä mikä minuun taas iski, vanha kehno kai.
Siis aivan idioottivarmassa paikassa taas pieleen.
Hanna-arvoitus selvisi. Jännitys saa joskus kummia aikaan. Kokemusta on monien uusien oppilaiden kanssa, jotka tulevat ensimmäiselle soittotunnille vieraan opettajan eteen. Yritän kaikin keinoin keventää tunnelmaa ja välttää kaikkia kysymyksiä tunnin alussa. Kun oppilas huomaa, että olen vaaraton tyyppi ja tavallinen ihminen, niin jännitys laukeaa ja sitten kaikki sujuukin mukavasti.
Tuota kertomuksesi loppuosaa tuumailen. Pistitkö himpun verran "ylimääräistä" jännitystä kertomukseen, hauskuuttaksesi lukijoita, vai sanoitko ÄÄÄ? Saanen hieman naurahtaa, näin jälkikäteen itse tapahtumasta? No miksi tuo ÄÄÄ sitten lipsahti suusta.
Ole hyvä, saat jatkaa kertomusta. Ripeästi, lähden nimittäin kohtapuoliin hakemaan kahta lastenlastani, vien heidät elokuviin ja sen jälkeen Hesburgeriin. Meillä on tänä iltana yhteinen, kiva jutskari :)
No niin, mitäs SITTEN tapahtui. ÄÄÄ....ja....
Naapurista Väänäsen Tere, joka oli jäänyt luokalleen, löi minua nyrkillä leikillisesti vatsaan.
- Hanna,kas siun pittää lähtee opettelemaan aakkosia.
Etä kävi luonnon päälle, taisin siinä käydä ulkohuussissa itkemässäkin...
miksi kirjoitat noita jatkokertomuksia?
Ei tuosta juurikaan voi keskustella.
Ken tahtoo.
Kai näihin sanojen väliin sopii...
Kun nykyiset naisekomitkit kulkivat samaa polkua, näytin heille uhkarohkeuttani jäämällä makamaan keskelle tietä nukkumaan reppu pään alla.
Eihän silloin monta Moskwitsiä tiellä kulkenut, mutta kyllä se pelotti...
ettei Mossea ollut liikkeellä. :)
Tunsin minäkin pari sankaria alakoulussa. Toisesta ei ehtinyt tulla mitään mutta toisesta tuli kunnon kansalainen.