Vaikka luin tässä heti alkuun koirasta
joka oli parantunut sairaudestaan ja
sai jatkaa arvokasta elämäänsä. On to-
tuus kuitenkin se, että jos eläinlää-
käri sanoo niin jotta olisi parempi jos lemmikki nukutettaisiin.Suurim-
malla todenäköisyydellä lääkäri on
kuitenkin oikeassa. Nukutuksesta luo-
puminen tulee kysymykseen mielestäni
kuitenkin silloin jos eläin ei kärsi
ja se näin ollen voi jatkaa elämäänsä .Kuitenkin omis-
tajalla täytyy olla terve järki muka-
na kun päätetään lemmikin lopettami-
sesta eli vaikka tuntuukin pahalta
täytyy omistajan päästää lemmikki
ikuiseen uneen kun sen aika on.
Itse olen joutunut luopumaan kahdesta
koirasta ja olen päätynyt nukutukseen.
Vaikka sydämmeni silloin särkyi tuhan-
siksi sirpaleiksi tiesin sismmässä,
että olin tehnyt oikean ratkaisun.
Eli rakastakaa lemikkejänne niiden
eläessä ja tehkää niiden elämästä
mahdollisimman riemukas. Ja vaikka
niistä luopuminen koskee sen pitääkin
koskea sillä se on merkki teidän aidosta rakkaudesta karvaista ystä-
väänne kohtaan.
joka oli parantunut sairaudestaan ja
sai jatkaa arvokasta elämäänsä. On to-
tuus kuitenkin se, että jos eläinlää-
käri sanoo niin jotta olisi parempi jos lemmikki nukutettaisiin.Suurim-
malla todenäköisyydellä lääkäri on
kuitenkin oikeassa. Nukutuksesta luo-
puminen tulee kysymykseen mielestäni
kuitenkin silloin jos eläin ei kärsi
ja se näin ollen voi jatkaa elämäänsä .Kuitenkin omis-
tajalla täytyy olla terve järki muka-
na kun päätetään lemmikin lopettami-
sesta eli vaikka tuntuukin pahalta
täytyy omistajan päästää lemmikki
ikuiseen uneen kun sen aika on.
Itse olen joutunut luopumaan kahdesta
koirasta ja olen päätynyt nukutukseen.
Vaikka sydämmeni silloin särkyi tuhan-
siksi sirpaleiksi tiesin sismmässä,
että olin tehnyt oikean ratkaisun.
Eli rakastakaa lemikkejänne niiden
eläessä ja tehkää niiden elämästä
mahdollisimman riemukas. Ja vaikka
niistä luopuminen koskee sen pitääkin
koskea sillä se on merkki teidän aidosta rakkaudesta karvaista ystä-
väänne kohtaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
musta tuntui pahalta, kun joku tällä
palstalla etsi kotia 14-vuotiaalle
koiralle!
Jos koiran omistajalla olisi yhtään
ryhtiä, hän marssittaisi koiran piikille jos ei kerta sitä voi enää
pitää...
Ei koira siinä iässä enää pysty
aloittamaan uutta elämää!
Olen kyllä täysin eri mieltä!!!
SIinä olen samaa mieltä ettei 14-vuotiaalle missään tapauksessa enää uutta kotia etsitä. Kuitenkaan ei tosiaankaan ole oikein viedä sitä lopetettavaksi ihmisen välinpitämättömyyden takia!
Eihän ihmistäkään vanhana tapeta (tiedän ettei niitä voi verrata, mutta silti) niin miksi terve vanha koira pitäisi? Sairasta. Kukaan täysi järkinen ihminen joka rakastaa koiraansa ei tekisi sellaista, siitä olen täysin varma. Aivan hullua edes miettiä sellaista.