Kertokaas!

millai noihin gaybaareihin oikeen pitäis lähtee? Jos meen naispuolisen kaverin kans, kaikki luulee pariks. Jos meen miespuolisen kaverin kans, kaikki luulee pariks. Jos menee porukalla, ni kukaa ei ainakaa uskalla lähestyä. Jos menee yksin, ni miehet roikkuu kokoajan lahkees (homobaarissakin! Huoh!) ja taas sit kaikki luulee pariks ja vähintäänki bisseks!!

Tietysti voisi myös ite tehdä alotteen ellei olisi niin ujo tollasissa asioissa..eikä asiaa yhtään auta, että baarissa kaikilla tuntuu olevan kokoajan niin kiire ettei ehdi ympärilleen vilkuilla, olis ihan hyvä saada eka edes katsekontakti.

Tuntuu melko turhauttavalta vartavaste lähteä etelä-suomeen baariin, jossa kuitenki vaan miehet tulee iskemään. Ihan niin ku lähempää ei miestä saisi!
..että en tiedä mikä tässä on ongelmana. Tuskin se ulkonäöstä on kiinni (ja ei, ei ole kuitenkaan kusi noussut päähän, en kuvittele olevani ylitse muiden), ihan normaaliälykäs mielestäni oon, muutenkin kunnollinen enkä edes juo itseäni ympärikänniin.
Auttakaas vähä naista mäessä :)
61234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mulla on ollut samankaltaista ongelmaa. Kaksistaan kaverin kanssa en menisi enää. Käynkin nykyään siellä yksin. Saattaa kuulostaa kummalta monen mielestä, mutta siellä on kuitenkin aina joitain tuttuja joten juttuseuraa kyllä löytyy. Yksin mennessäni en ole "sitoutunut" pitämään kenellekään seuraa ja voin vaihtaa maisemaa silloin kun haluan.

Mun kokemuksen mukaan tupakkapaikat ja baaritiskit on parhaita paikkoja tutustumiseen. Itse olen kyllä saanut olla rauhassa miehiltä, mutta käynkin lähinnä naisten bileissä. Ystävällinen hymy ja katse auttaa särkemään jäätä. Kovin monesti ei ole itse tarvinnut edes aloittaa keskustelua :)

Äänestä
  • mutta kun en ole tupakkanaisia ja baaritiskiltäkin otan korkeintaan pari juomaa, jotka nekin yleensä joku mies väenvängällä tarjoaa, joten eiköhän se karkota samalla ne mahdolliset naiskandidaatit..kai sitä sitte täytyy vaan alkaa oleen ilkee noille miehille, vaikkei haluiskaa olla tyly.
    Käyn yleensä myös vain naistenbileissä. Katsekontaktia ja hymyä olen kyllä omalta osaltani yrittänyt, mut kaikilla tuntuu olevan niin kova tohina päällä että ei sitä oikeen viittis lähtee peräänkää juoksemaan!

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    mutta kun en ole tupakkanaisia ja baaritiskiltäkin otan korkeintaan pari juomaa, jotka nekin yleensä joku mies väenvängällä tarjoaa, joten eiköhän se karkota samalla ne mahdolliset naiskandidaatit..kai sitä sitte täytyy vaan alkaa oleen ilkee noille miehille, vaikkei haluiskaa olla tyly.
    Käyn yleensä myös vain naistenbileissä. Katsekontaktia ja hymyä olen kyllä omalta osaltani yrittänyt, mut kaikilla tuntuu olevan niin kova tohina päällä että ei sitä oikeen viittis lähtee peräänkää juoksemaan!

    miehille että olet kiinnostunut vain naisista.Jos siinä vain hymyilet ja kuuntelet kilttinä,niin ei suomalainen känniurpo mitään pikkuvinkkiä tajua. Enkä muutenkaan oikein usko että normiheterot lähtee homobaariin naisia iskemään, miten muka niin paljon niihin oot törmännyt.

    Äänestä

  • etkö sitten sano niille kirjoitti:

    miehille että olet kiinnostunut vain naisista.Jos siinä vain hymyilet ja kuuntelet kilttinä,niin ei suomalainen känniurpo mitään pikkuvinkkiä tajua. Enkä muutenkaan oikein usko että normiheterot lähtee homobaariin naisia iskemään, miten muka niin paljon niihin oot törmännyt.

    Niin olen kans kuvitellu, että homobaaris kävis homoja enkä ainakaa itse, jos olisin hetero, lähtisi sieltä ketään pokaamaan. Kai mulla sitte on joku heteromagneetti. Ja kyllä sanon niille miehille hyvin suoraan ettei miehet kiinnosta ja vielä moneen otteeseen, mutta en kuitenkaa ihan haistatella viittisi!

    Äänestä

Koettu juttu, varsinkin toiset paikat on aika kylmiä, sellaisia joissa ei oikein pysty olemaan joko yksin tai yhden ystävän kanssa. Se on jo hyvä jos tuntee joitakuita, mutta usein on "uutena" päästä ns. piireihin.

Ärsyttää kyllä usein että homo baarissa heterot bilettää, kun sanovat että sielä olisi paremmat bileet, tuskinpa. Ja varsinkin jos jonkun kanssa silmäpeliä, niin samassa saa huomata "et ei helvetti sehän oli hetero", mitä mitä? Varsinkin et voi sitten vaa miettiä oliko se sitten ihan oikeasti hetero jos tollain kattelee.

Kyllä ne miehet älyy kun näyttää tarpeeksi ärsyyntyneiltä. Suosittelen muuten esim. Hesetan järkkäämiä Hehkun bileitä, sielä vain naisia. Seuraavat 25.10.2008@dtm!

Äänestä
  • Ne,jotka silmiin vilkuilee, on varmaankiin kuule niitä bissejä, joilla on se poitsukaveri siinä vieressä, mutta haluaisivat naista myöskin.Tai sitten kun ei heti löydy naista niin siirrytään siihen mieheen..Tuskin ne mitään hetskuja on jos silmiin vilkuilee "sillai".

    Harmi, että se Hehku on aina niin, että loppu illasta miehet pääsee kans sinne ja vielä enemmän harmi, että niitä niin vähän järkätään. Mutta onni, että niitä sentään on olemassa:)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

millai noihin gaybaareihin oikeen pitäis lähtee? Jos meen naispuolisen kaverin kans, kaikki luulee pariks. Jos meen miespuolisen kaverin kans, kaikki luulee pariks. Jos menee porukalla, ni kukaa ei ainakaa uskalla lähestyä. Jos menee yksin, ni miehet roikkuu kokoajan lahkees (homobaarissakin! Huoh!) ja taas sit kaikki luulee pariks ja vähintäänki bisseks!!

Tietysti voisi myös ite tehdä alotteen ellei olisi niin ujo tollasissa asioissa..eikä asiaa yhtään auta, että baarissa kaikilla tuntuu olevan kokoajan niin kiire ettei ehdi ympärilleen vilkuilla, olis ihan hyvä saada eka edes katsekontakti.

Tuntuu melko turhauttavalta vartavaste lähteä etelä-suomeen baariin, jossa kuitenki vaan miehet tulee iskemään. Ihan niin ku lähempää ei miestä saisi!
..että en tiedä mikä tässä on ongelmana. Tuskin se ulkonäöstä on kiinni (ja ei, ei ole kuitenkaan kusi noussut päähän, en kuvittele olevani ylitse muiden), ihan normaaliälykäs mielestäni oon, muutenkin kunnollinen enkä edes juo itseäni ympärikänniin.
Auttakaas vähä naista mäessä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu