Eräs tuttavani otti sijoitusnartun. Sopimuksen mukaan koiran piti tehdä kaksi pentuetta sijoituksen aikana. Onkohan tuommoinen ihan laillista? Minusta ainakin aikamoista koiralla rahastamista.
koiran sijoitus
4
622
Vastaukset
- täysin
laillista. Yleensä se on se kaksi pentuetta. Eihän se sijoitus olisi, jos siitä ei mitään saisi.
Laillisuudesta ei voi puhua,kun laissa ei tuollaisista asioista ole mitään.
Kennelliiton sopimuspapereissa taasen on ja siellä on myös suositus.Eli yksi pentue.
Ja eiköhän tuo ole yleisin käytäntö.
Toki mitä tahansa voi sopia.Ja minusta se on silloin ok,kun KUMPIKIN tietää mikä on homman nimi ja missä mennään.- enpä pentuja teetä
eli se yksi pentue on yleensä sopimuksessa, toisinaan kuulee hiukan sivuääniä tuosta kahdesta pentueesta, mutta kunhan ei sen yli mene. Itse sen tietää kun nimensä paperiin kirjoittaa.
(Kennelliiton sopimuksia siis myös kahdesta pentueesta. En itse lähtisi, sattuneista syistä, eli sivusta seuranneena kun meneekin sukset ristiin kasvattajan kanssa jne, eipä niitä pentueita peräjälkeen tietty tehdä, mutta menee siinä aikaa, ennen kuin itse saa "maäärätä" koirastaan.) - mummonmökki
siloitus on molemminpuolinen ja asiapaperit on oltava kunnossa ja molemminpuolinen luottamus ja selvittely kasvattajalta sijoituspennun kodille kaikilta osin tehtävä todella selväksi että asia ymmärrretty todella mihin on ryhtymässä ja velvoitteet jos sattuu jotain tilanteessa tulemaan ne on oltava kaikki kirjattuna sopimuksiin molemmille vaikka eillisellä paperilla varsinaisen kenneliiton sopimuksen yhteyteen liitettynä ja aalekirjoituksin varustettuna molemmilta
on niin paljon harmia ja itkua aiheutettu kasvattajan niinkuin sijoitusperheidenkin osalta tällaissa asioissa rotuun katsomatta että älkää sinisiläisesti luottako asiassa vaan jos ette tiedä ottakaa joku asiaa tunteva mukaanne kun meette tällasia soppareita kasvattajan kanssa tekemään että molemminpuolinen ymmärrys asiaan sitten ois ennen jo sopimuksien kirjoittamista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37561Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t217503- 50494
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492