Voiko kohtutulehdus oireilla vain vähän/ei ollenkaan? Se vähä tieto mitä netistä löysin, oli lähinnä naisten kertomuksia kohtutulehduksistaan ja siihen liittyneistä kovista vatsakivuista ja korkeasta kuumeesta.
Tilanteeni on siis se, että keväästä asti olen ollut jatkuvassa emätintulehdusten kierteessä, joka alkoi seksipartnerini vaihduttua. Helmikuussa olin gynekologilla, joka määräsi emätintulehdukseen trikozolia kolme päivää suun kautta ja viikon flagyl-emätinpuikoilla. Kirjoitti myös toisen paketin näitä emätinpuikkoja "varalle" ja kehotti käyttämään aina pari päivää mikäli oireet uusivat. No, uusivathan ne, ja paketti on lähes tyhjä.
Mietin kuitenkin, olisivatko nämä emätintulehdukset voineet edetä kohtuun asti ja tulehduttaa sen? Keväällä gynekologi sanoi ettei usko tulehduksen levinneen kohtuun, mutta en tiedä sen kummemmin mille hän väitteensä perusti. Minulla on kuitenkin jatkuvasti "jännä" tunne alavatsassa, ikäänkuin pieni painon tunne. Varsinaisesti se ei ole kipeä, joskus pientä jomotusta. Voisivatko nämä vähäiset oireet kieliä kohtutulehduksesta, vai liittyykö siihen aina kovat kivut? Vai kuuluisivatko nämä(kin) oireet noihin hemmetin emätintulehduksiin? Klamydia on testattu ja sitä ei ole.
Ilmeisesti edessä olisi uusi lääkärikäynti, mutta ajattelin kuitenkin kysyä täältäkin, koska asia vaivaa kovasti mieltäni. Olen siis parikymppinen nainen jolla ei ole takanaan synnytyksiä, abortteja, kierukoita tms. Lapset kuitenkin olisivat tulevaisuuden haaveissa, ja huolestuttaa kovin että onko jotain vialla niinkin pahasti etten voi niitä saada.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla todettiin kohtutulehdus sisätutkimuksessa, eli tutkimus teki kipeää. Sain vaivaan tupla-antibiootit ja kipu hävisi. Muuta vaivaa siis ei ollut, menin normaaliin tarkistukseen. Minulle lääkäri sanoi, ettei kohtutulehdusta voi diagnosoida muuten kuin sisätutkimuksella. Sitä eivät paljasta mitkään testit, vain tarkka silmä, käsi ja tieto aristuksesta.
Jos asia vaivaa, kysy asiaa tiukkaan sävyyn tohtorilta. Ei se antibioottikuuri kuitenkaan paljoa pahaa tee, vaikka varmuudeksi söisikin. Mutta asiaa ei kannata kuitenkaan liioitella, yritä pysyä rauhallisena. Onko sinulta otettu papakoetta pitkään aikaan? Sekin olisi hyvä ottaa, jos noita emätintulehduksia jatkuvasti on.
Papakoe minulta otetaan vuosittain, tänä keväänä viimeksi, koska muistaakseni neljä vuotta sitten se oli luokkaa III. En täysin muista niitä diagnooseja silloin, kondyloomasta kuitenkin puhuivat ja kävin naistentautien polilla jatkotutkimuksissa, koepalan ottoa kummempia toimenpiteitä minulle ei kuitenkaan tehty. Sen jälkeen papa ollut aina ok.
Huomenna lääkäriin, toivon että asia ratkeaa.