Hanko lokakuussa. Oltiin rannalla, tyttö ja poika. Kävelivät hiekalla, ottivat kengätkin pois. Viima palelsi varpaita. Nojautuivat toisiinsa ja hamuilivat toistensa kauloja kuin kirahvit.
Taivas oli harmaa, merikin oli. Tuuli. Molemmista se oli kovin kaunista. Tuntui hyvältä olla siinä vain. He tuskin olisivat huomanneet pientä punavalkoista kojua rannalla - niin keskittyneitä he olivat toisiinsa - ja olisivat varmasti vain kävelleet sen ohi merta katsellen, ellei kojusta olisi kuulunut rääkäisyä.
"Voffeleitaa!" Se oli se rääkäisy. Tyttö ja poika säpsähtivät ensin. Sitten he tulivat ajatelleeksi, miten herkulliselta tuoreiden, lämpimien vohvelien tällaisena syyspäivänä täytyi maistua, hillon ja hetkessä sulaksi lammikoksi muuttuneen makean kermavaahdon kera tarjottuina. Tyttö ja poika seisahtuivat ja menivät sisään oviaukosta, jonka reunoilta lohkeili maali.
Sisällä oli pöytä, pari kansituolia, kaasupulloja ja eukko.
"Taikina ei ole vielä valmis", sanoi eukko. "Kymmenen minuuttia!" Tämän hän sanoi niin, ettei kumpikaan, tyttö tai poika, uskaltanut vastata siihen mitään, puhumattakaan siitä että olisivat jatkaneet matkaa vohveleitta.
"Kai hänestä on selviö, että jokaisella on aikaa odottaa kymmenen minuuttia vohvelia", tyttö kuiskasi pojalle.
"Niinh", kuiskasi poika takaisin.
Eukko loi heihin tuiman katseen ja he vetäytyivät häpeissään erilleen toistensa korvista.
"Me odotamme", sanoi poika ääneen.
"Voitte odottaa ulkona", sanoi eukko.
Tyttö ja poika menivät ulos, sillä kojun ilma toden totta oli jostain syystä raskas rasvan kärystä, mikä tuntui yllättävältä, eukolla kun näytti olevan asiakkaita varsin harvaan. Oli kuin suuret rasvakattilat olisivat kiehua tirisseet kojun sisällä...
"Kai sinä aina tarkoitat mitä sanot?", sanoi poika.
"Kyllä", sanoi tyttö. "Tarkoitan minä."
"No hyvä. Niin minäkin."
"No hyvä sitten." Ja molempia nauratti. He istuivat lankkupöydällä ja pitivät käsiään toistensa kasvoilla. Tuuli rapisi heidän takeissaan.
"Kymmenen minuuttia jo mennyt. Minä käyn kysymässä mikä siellä maksaa." Ja poika laskeutui pöydältä ja meni kojuun virnistäen tytölle.
Eukko kääntyi kaasupullon puolesta.
"Tämä vuotaa."
"No sitten se kannattaa varmaan vaihtaa."
Eukko katsoi häntä uudelleen tuimasti.
"Ei se ole siitä kiinni. Katso itse."
Poika astui eteenpäin vahakangasliinalla peitetyn tiskin taakse, eukko suoristautui ja astui syrjään. Poika kumartui.
Taivas oli harmaa, merikin oli. Tuuli. Molemmista se oli kovin kaunista. Tuntui hyvältä olla siinä vain. He tuskin olisivat huomanneet pientä punavalkoista kojua rannalla - niin keskittyneitä he olivat toisiinsa - ja olisivat varmasti vain kävelleet sen ohi merta katsellen, ellei kojusta olisi kuulunut rääkäisyä.
"Voffeleitaa!" Se oli se rääkäisy. Tyttö ja poika säpsähtivät ensin. Sitten he tulivat ajatelleeksi, miten herkulliselta tuoreiden, lämpimien vohvelien tällaisena syyspäivänä täytyi maistua, hillon ja hetkessä sulaksi lammikoksi muuttuneen makean kermavaahdon kera tarjottuina. Tyttö ja poika seisahtuivat ja menivät sisään oviaukosta, jonka reunoilta lohkeili maali.
Sisällä oli pöytä, pari kansituolia, kaasupulloja ja eukko.
"Taikina ei ole vielä valmis", sanoi eukko. "Kymmenen minuuttia!" Tämän hän sanoi niin, ettei kumpikaan, tyttö tai poika, uskaltanut vastata siihen mitään, puhumattakaan siitä että olisivat jatkaneet matkaa vohveleitta.
"Kai hänestä on selviö, että jokaisella on aikaa odottaa kymmenen minuuttia vohvelia", tyttö kuiskasi pojalle.
"Niinh", kuiskasi poika takaisin.
Eukko loi heihin tuiman katseen ja he vetäytyivät häpeissään erilleen toistensa korvista.
"Me odotamme", sanoi poika ääneen.
"Voitte odottaa ulkona", sanoi eukko.
Tyttö ja poika menivät ulos, sillä kojun ilma toden totta oli jostain syystä raskas rasvan kärystä, mikä tuntui yllättävältä, eukolla kun näytti olevan asiakkaita varsin harvaan. Oli kuin suuret rasvakattilat olisivat kiehua tirisseet kojun sisällä...
"Kai sinä aina tarkoitat mitä sanot?", sanoi poika.
"Kyllä", sanoi tyttö. "Tarkoitan minä."
"No hyvä. Niin minäkin."
"No hyvä sitten." Ja molempia nauratti. He istuivat lankkupöydällä ja pitivät käsiään toistensa kasvoilla. Tuuli rapisi heidän takeissaan.
"Kymmenen minuuttia jo mennyt. Minä käyn kysymässä mikä siellä maksaa." Ja poika laskeutui pöydältä ja meni kojuun virnistäen tytölle.
Eukko kääntyi kaasupullon puolesta.
"Tämä vuotaa."
"No sitten se kannattaa varmaan vaihtaa."
Eukko katsoi häntä uudelleen tuimasti.
"Ei se ole siitä kiinni. Katso itse."
Poika astui eteenpäin vahakangasliinalla peitetyn tiskin taakse, eukko suoristautui ja astui syrjään. Poika kumartui.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Loppui kesken...JATKA!!!!!
Ja kyllä muuten oli HUONO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!