Tavan tolloja

Olen seurannut BB:tä ja tullut siihen tulokseen, että tulevaisuudessa meillä Suomessa menee todella huonosti,jos nuoret aikuiset on noin tolloja ja epäkypsiä. En ole kuullut ainuttakaan keskustelua, jossa olis ollut jotain järkeä, kaikki vaan huutaa toistensa päälle ja yrittävät saada muut omien mielipiteidensä taakse. Opettelisivat vaikka talossa ollessaan puhumisen taitoa, niinku niinku, ja se ulosanti josta ei kukaan ota selvää, kun ei osata valita sanoja vaan hoetaan niinku niinku sellai. Cheryl harkitsee mitä sanoja käyttää, eikä saa asiaansa sanottua, kun yrittää olla jotain muuta mitä on. Kukaan ei jaksa odottaa, että se saa lauseen loppuun kun kaikki sanat on ensin mietittävä, mitä ne tarkoittaa. Ja Marianne olis laitettava Tuulin kanssa viikoksi äänieristetyyn koppiin, jonne näytettäs ihmisten kuvia joille saisivat kirkua. Ovat varmasti seuranneet edellisiä BB-jaksoja, joten luulisin, että itsekkin tajuavat kuinka kuiva tämän vuotinen jakso on, Johan voisi opetella vaikka tapoja talossa ollessaan ja lopettaa sen nenänkaivelun sormella, joka menee suuhun koko nenästä löytyneen aarteen kera. Petaako ne viikolla edes vuoteitaan? Eivät taida, kun pitää ottaa torkkuja tuontuostakin.
0131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


noiko aikuisia kirjoitti:

Olen seurannut BB:tä ja tullut siihen tulokseen, että tulevaisuudessa meillä Suomessa menee todella huonosti,jos nuoret aikuiset on noin tolloja ja epäkypsiä. En ole kuullut ainuttakaan keskustelua, jossa olis ollut jotain järkeä, kaikki vaan huutaa toistensa päälle ja yrittävät saada muut omien mielipiteidensä taakse. Opettelisivat vaikka talossa ollessaan puhumisen taitoa, niinku niinku, ja se ulosanti josta ei kukaan ota selvää, kun ei osata valita sanoja vaan hoetaan niinku niinku sellai. Cheryl harkitsee mitä sanoja käyttää, eikä saa asiaansa sanottua, kun yrittää olla jotain muuta mitä on. Kukaan ei jaksa odottaa, että se saa lauseen loppuun kun kaikki sanat on ensin mietittävä, mitä ne tarkoittaa. Ja Marianne olis laitettava Tuulin kanssa viikoksi äänieristetyyn koppiin, jonne näytettäs ihmisten kuvia joille saisivat kirkua. Ovat varmasti seuranneet edellisiä BB-jaksoja, joten luulisin, että itsekkin tajuavat kuinka kuiva tämän vuotinen jakso on, Johan voisi opetella vaikka tapoja talossa ollessaan ja lopettaa sen nenänkaivelun sormella, joka menee suuhun koko nenästä löytyneen aarteen kera. Petaako ne viikolla edes vuoteitaan? Eivät taida, kun pitää ottaa torkkuja tuontuostakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu