Ovulaatiooko??

Olen ovulaation oireista aika tietämätön kun olen käyttänyt ehkäisyä niin pitkään. Nyt useamman kuukauden ilman ehkäisyä, ja nyt ihmetyttää..
Minulla nyt kirtopvä 17 ja alkoi "oireet" reilu viikko sitten: ensin tuli sellaiset aivan kirkkaan limahyytymät kaksi noin peukalonpään kokoista. Sen jälkeen on ollu kirkasta(väritöntä) vuotoa lähes jatkuvasti, (ei valkovuotoa) ja edelleen tänä aamunakin..
Yöt olen nukkunut huonosti kun tuntuu sellaiselta "painostavalta" alavatsassa et on yöllä sellainen "levoton" olo.
Haluaisin nyt vastauksia ja mielipiteitä mitä luulette tämän olevan vai onko ihan tavall ovista?
Kiitos etukäteen Ystävällisistä vastauksista :)
2860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin olisi kiva kuulla mielipiteitä asiaan.. Mä jännityksellä odotan menkkoja joiden pitäis alkaa ensi viikolla, virtsaamis tarve lisääntynyt..

Äänestä

Kuukautisten jälkeen seuraa noin 2-3 päivän kuiva kausi. Vuotoa ei ole tai sitten sitä on niukasti. Sitten valkovuoto alkaa muuttua noin 6 pv ennen ovulaatiota. Vuoto muuttuu maitomaisemmaksi ja venyvämmäksi. Lima voi olla selkeää, valkoista, mutta myös punertavaa. Limaa kokeillaan koskettamalla emättimen suuta - emätin itsessään on AINA kostea.

Joillakin naisilla limaa ei juuri esiinny paljonkaan. Tai heillä on kyllä sitä, mutta sitä voi esiintyä hyvin lyhyen aikaa! Siksi tilannetta tulisi tarkkailla päivittäin. Aamut n. 2-3 tuntia ylösnousun jälkeen ovat parhaimpia tarkkailuhetkiä. Niillä naisilla, joilla näkyvää limaa tuntuu olevan vähän, voivat yrittää tutkia, tuntuvatko he kosteammilta kuin tavallisesti. Liman voi nimittäin tuntea, kun se "virtaa" emättimestä alaspäin ulos.

Ovulaatiolimaa voi edeltää ns. limatulppa, mikä tarkoittaa että kohdunsuulta irtoaa "klimppi", kun ovulaatio lähestyy. Ovulaatio tapahtuu sitten ovulaatioliman VIIMEISENÄ päivänä, joten ovulaatiota seuraa heti kuiva kausi. Eli vasta jälkeenpäin voi sanoa koska ovulaatio oli. Valkovuoto lopahtaa heti ovulaation mentyä ohi ja lisääntyy taas ennen kuukautisia.

Ovulaatiolimaa ei saa sekoittaa spermaan, joka voi tulla naisesta ulos vielä päivänkin yhdynnän jälkeen.

Joillakin naisilla siis luonnostaan esiintyy limaa paljon (jopa 6 päivän aikana) ja joillakin naisilla sitä esiintyy jopa vain parin tunnin aikana! Mutta kun limaa ei enää tule, on ovulaatio jo ohi! Eli kannattaa olla tarkkana ja tarkkailla itseään.

Toivottavasti on jotain apua, sieltä sivusta löytyy muutenkin kaikkee mielenkiintoista :) raskautumiseen ja ovulaatioon ja raskauteen liittyvää, käyppä vilasee! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietämätönN27 kirjoitti:

Olen ovulaation oireista aika tietämätön kun olen käyttänyt ehkäisyä niin pitkään. Nyt useamman kuukauden ilman ehkäisyä, ja nyt ihmetyttää..
Minulla nyt kirtopvä 17 ja alkoi "oireet" reilu viikko sitten: ensin tuli sellaiset aivan kirkkaan limahyytymät kaksi noin peukalonpään kokoista. Sen jälkeen on ollu kirkasta(väritöntä) vuotoa lähes jatkuvasti, (ei valkovuotoa) ja edelleen tänä aamunakin..
Yöt olen nukkunut huonosti kun tuntuu sellaiselta "painostavalta" alavatsassa et on yöllä sellainen "levoton" olo.
Haluaisin nyt vastauksia ja mielipiteitä mitä luulette tämän olevan vai onko ihan tavall ovista?
Kiitos etukäteen Ystävällisistä vastauksista :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu