Hirviveljeskuntamme kaipaa lisää veljiä aseineen joukkoomme. Vielä on muutama uliseva susi jäljellä. Meidän mottommehan on aina ollut, että susi on tapettava ensin, sitten vasta hirvi. Nyt emme ole vielä päässeet yhtään hirveä kaatamaan, vaikka perheemme tarvitsevat paljon lihaa pitkää talvea varten. Kyselkää mätsästäjät siis paikkakunnaltanne hirvestäjiltä, miten voitte liittyä ylvääseen joukkoomme.
Susi pitää siis siksi tappaa ensin, että ne eivät pääsisi lisääntymään ja tappamaan ja syömään kaikkia hirviä. Veljeskuntamme ajattelee aina perhettänsä etusijalla. Me ei voida katsoa sivusta, että perheemme kuolisi nälkään tai vitamiinien puutteeseen. Siksi tehtävämme on turvata lastemme vitamiinien tarve täyttämällä pakastimemme hirvenlihalla. Ja tämähän ei onnistuisi, jos sudet söisivät hirvemme. Siksi sudet on tapettava.
Susi pitää siis siksi tappaa ensin, että ne eivät pääsisi lisääntymään ja tappamaan ja syömään kaikkia hirviä. Veljeskuntamme ajattelee aina perhettänsä etusijalla. Me ei voida katsoa sivusta, että perheemme kuolisi nälkään tai vitamiinien puutteeseen. Siksi tehtävämme on turvata lastemme vitamiinien tarve täyttämällä pakastimemme hirvenlihalla. Ja tämähän ei onnistuisi, jos sudet söisivät hirvemme. Siksi sudet on tapettava.
Vastaukset 15
Vanhimmat
hirviveljet!Te suotte meille kaikille susaluella asuville sen armon, jota olemme kaipailleet. Te ootta rohkeita suentappajia. Kiitän veljeskuntaanne koko syämestäni. Nyt jos vihdoinkin saatte nuo kaameat petoelukat tapatettua, niin voimme täällä maasedullakin olla turvallisin mielin. kyllä olen oottanutkin että voisin hakea postin ja käydä kaupassa turvallisin mielin. Toteuttakaa meidän kaikkien unelma ja tapata sussi.
voi sitä ilonpäivää kun lapseni ja lapsenlapseni voisivat kulkea ulkona pelkäämättä. Voi sinä kaikkivaltias maailmankeisari ole armollinen ja anna tämän hirviveljeskunnan onnistua suuressa tehtävässä. Voi tätä ilonpäivää. Voi kun joku tappaisi kaamean suen.
se suden ystävä olekin usein puhunut maaseudulla olevista susiuskovaisista ja susihulluista mummoista? Taitaa olla oikeassa!
metsästäjä ja susipelkuriko se tässä uhoaa? Voi helekatti ku nuo pyssynheiluttelijat on ääliöitä.
vimosen päälle. Ei kannata vastata tällaisiin provokirjoituksiin.
Polje itsesi suohon veljiesi kanssa.
TÄÄ ON PROVO. ÄLKÄÄ VASTATKO TÄHÄN VIESTIIN. JOS VASTAATTE, NIIN RUOKITTE VAIN PROVOILIJAA.
eihän tässä ole mitään provoa. Rauhoitu jo senkin hysteerinen apina. Maaseutu on pullollaan tällä lailla ajattelevia "miehisiä" susihullumetsästäjiä. Minä olen tutkinut tätä asiaa jo vuosikausia ja tiedän mistä puhun.
tietenkin vastata tälle HALOO-apinalle.
taukilla pitäny taas tulla hämmentämään tätä sotkua? Painu jo helevettiin!
yhteinen koskettelija ystävämme on suorastaan biologinen ihme. Tottahan aina perseennuolijoita löytyy, mutta tämä alaikäisten koskettelija pystyy näköjään nuolemaan omaa persettään, kyllä pitää jätkällä olla notkea selkä ja pitkä kieli.
Nuo apinat tuntuu olevan sulle aika läheisiä kun ne on kokoajan sun mielessä.
syntyneitä 1932 Pentti Linkola
Elä puhu kellekään, van minä tapoin parikymmentä sutta viime vuonna, oli niin pirun hyvät apajat.
Koitan pistää paremmaksi tänä syksynä, van muista se, ettet puhu kellekkää.
apinat on kivoja siinä luonnonkansaa jos joku eipä voi parjata serkkupoikaa pentti linkola rules ok myös
Perusapinastakin voinee tulla aivan kelpo saippuakauppias.
peace
kukaan tyhmä metsästäjä ei kirjoita tuommosta paskaa tälle sivulle, paitsi kaupunkimetättäjät. vahva epäilys provosto.
säälittävää