että kun koirani söi lauantaina rustoluuta, niin tänä aamuna oksensi marmorikuulan kokoisen palan kyseistä rustoa??,
siis kuinka kauan tuollainen rustokin voi oikein vatsan pohjilla muhia??
Kakilla on käynyt tällä välillä ihan normaalisti.
Olemme vasta muutaman kuukauden harjoitelleet noita rustoja syömään, noin kahdesti viikossa saa ruston palan ja syömistä vahdin etäämmältä, kun on kalunnut palan noin kananmunan kokoiseksi olen ottanut sen pois, jottei nielis sitä kokonaisena kitusiinsa...
Nyt kuitenkin rupes pelottaan kaikenmaailman suolitukosten vaarat, kun jos siellä parikin päivää on tollainen möntti muhinut ja tulee vasta oksentamalla ulos, kun ei ole edes suoleenkaan mahtunut, niin entä jos tuo kökkäre olis nyt esim. suolisto kanaviin jumittunut, niin leikkauspöydällehhän sitä vissiin olis koira joutunut (ja koirani on jo 13vuotias, joten siinäkin olisi omat riskinsä)???
Huolehdinko mielestänne nyt hieman liikaa???, itsestäni kyllä tuntuu etten varmaan uskalla kohta noita rustoja antaa, harmi sinällään kun koira niistä niin tykkää:(...itseä vaan niin hirvittää ja pelottaa..
Eh, ens alkuun rustojen syöttäminen toi mulle painajaisunet yöuniin, joista kyllä selvisin, mutta tää oli nyt kyllä taas semmonen pelokki, et tiiä sit mitä tekis..
On, isot on ongelmat mullakin;), muttei varmaan ihan tuulesta temmatut..?

Vastaukset 4
Vanhimmat
rustoja ja vielä 13 vuotiaalle jolla saattaa muutenkin jo olla ruuansulatus heikentynyt.
Minä en antaisi koskaan koiralle rustoja enkä luita. Yksi paha kokemus kauan sitten riitti. Onneksi koira sentään toipui.
Jos on varaa pitää koiraa, niin sitten pitää olla varaa myös ostaa koiralle kerran viikossa pussi puruluita nakerreltavaksi.
päättelit ettei minulla olisi varaa ostaa ns.
"teollisia" puruluita?
Löysää vähän pipoas, kun se taitaa jo aika pahasti hiertää ohimoiltas;)
Kaikenlaisia pureksittavia on testattu, mutta eipä tuota tunnu kiinnostavan nuo tehtaiden purupätkät:( ,
joo paitti juuri nuo kyseiset siankorvat, joita tuolla jo mollasitkin, ja siinä suhteessa ihan oikeassa oletkin, siankorvat eivät kovin laadukkaita ole.
Siankorvat eivät tuon mahalle sovi, ovat liian rasvaisia ja vissiin jossain määrin härskiintyneitä,
kun sellaisen syönnin jälkeen alkoi paskabanjo haista, niitä ei meillä yhtä osto kertaa enempi ole syöty eikä tulla syömään.
Ja kerta kiellon päälle;), mulla on kyllä varaa ostaa koiralleni pureksittavaa ihan joka lähtöön, noita rustoja en sen vuoksi koittanut ruveta syöttämään ettei mulla muuhun olisi varaa, vaan ihan kuule siksi että koira tuntui niistä niin pitävän ja mahallekkin passasivat, eli ei piereksintää tai muita vatsavaivoja ole tullut.
Aika moni koira nyt kuitenkin syö muitakin kuin teollisia puruluita, tuire kaimiokin suosittelee oikeiden luiden syöttämistä, paitsi että noiden rustojen syötön olisi todellakin voinut aloittaa jo pennusta lähtien, se on ainoa fakta minkä aika törkeäsävyisessä tekstissäsi suvaitsen, sillä tottahan se on.
Niin tottahan se on etten mä mikään kroisos ole, mutta kyllä mun koirani syö monesti paremmin kuin minä, ja siihenkin vara lähinnä siksi että en juo, polta enkä rällää, vaan käytän nekin rahat mieluummin koiraani, niin että älä kuule ole niin kärkäs vetämään omia johtopäätöksiä asioista joista et mitään tiedä:)
ainakaan omilleni vaikka ovatkin aika pieniä.
ostin kerran lampaanluita ja annoin raakana.
koira oksensi ison luunsirun (muutaman sentin) ja tosi terävän. nyt annan ainoastaan ydinluita ja siankorvia sekä jotain purutikkuja.
että siankorvat ovat epäterveellisiä koirille.