Hullut koirat

Kysynpä vaan, että miksi juuri kaikkein hulluimmat koirat kulkevat yleensä vapaina? Itselleni, tai siis minulle ja koiralleni on sattunut ja monille tuttavilleni myös, että suuret ja sekopäiset koirat juoksevat hampaat irvessä vastaan. Aika vakavasti on monille käynyt. Tuttavani kääpiökoiralta meni näkö rottweilerin hyökkäyksen seurauksena ja ihme oli kun henki ei lähtenyt. Myös saksanpaimenkoirat ovat miltei poikkeuksetta epäilyttäviä (en viitsi tässä nyt kertoa kaikkia esimerkkitapauksia). Tiedän todella monta tapausta, joissa taitamaton kasvattaja on saanut tehtyä saksanpaimenkoirasta (rottweilerista, dobermannista) täysin kahelin. Siispä ehdottaisin, että tällaisten vaativien rotujen omistamiseen vaadittaisiin jonkinlainen lupa. Eikä tämä todellakaan ole koiranvihaajan kommentti, vaan ajatellen nimenomaan koirien parasta (ja tietysti vastaantulijoiden). Totta toki on, että joskus pienet koirat ärhentelevät myös isommilleen. Älykäs ja oikein koulutettu koira ymmärtää sen, että kenellekään ei rähistä eikä ainakaan hyökätä ilman isännän/emännän lupaa.
191600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Siis pitäkää koiranne kiinni, olivatpa ne isoja tai pieniä! Aina kun jotain sattuu niin "yllättäen" se on ison, vihaisen ja luonnevikaisen tai kouluttamattomuudella pilatun koiran vika...

Äänestä
  • Mun koiraa varmasti sanois moni hulluksi. Se ei todellakaan ole kaikkein ystävällisin vieraita koiria kohtaan. Luonnollisesti pidän koirani AINA hihnassa ja ongelmia ei tule, mikäli muutkaan koirat eivät ole irti tai ainakin tottelevat omistajaansa. Olimme kerran kävelyllä metsässä, kun vastaan tuli pieni koira, jonka omistajalla ei ollut minkäänlaista hihnaa mukana. Nähdessään meidät koira juoksi tuhatta ja sataa meidän luokse. Omistajan kiljumiset eivät paljoa siinä painaneet. Omalle koiralleni tilanne oli tietenkin mitä ahdistavin. Sehän oli kiinni kun toinen koira tuli hyppimään ympärille ja haistelemaan jne. Rähinähän siitä syntyi. Onneksi tuon pienen koiran henki säästyi. Kiitos poikaystäväni, joka käytännöllisesti katsoen kaivoi koiran oman koirani suusta. Omistaja siinä sitten paikalle ehdittyään kauhisteli, kuinka äkäinen koirani oli. Äkäinen se tosiaan oli, mutta tilannetta ei koskaan olisi syntynyt, jos omistaja ei olisi pitänyt tottelematonta koiransa irti. Yleensäkään ei mielestäni koskaan pitäisi pitää minkäänlaista koiraa irti. Ehkäpä tuonkin koiran omistaja oli luottanut koiraansa, koska se ei koskaan aikaisemmin ollut tehnyt mitään vastaavaa.

    Äänestä

On muuten jännä, että toisilla kokemukset ovat juuri niin, että isommat pk-rotuiset (esim. saku, dobberi tai rottis) hyökkäävät vihaisena kohti, ja toisilla taas on huonoja kokemuksia lähinnä pienistä seurakoirista...

Itselläni on jälkimmäisiä kokemuksia, kun jotkut tuntuvat ajattelevan, ettei pieniä koiria tarvitse kouluttaa lainkaan... Liian usein tapaan lenkillä vihaisen ja päällekäyvän keskikokoista pienemmän koiran, isompien kanssa ei taas ole ongelmia juurikaan ollut. Samoin nuo sinne tänne flekseissään (tai vapaana) tempovat koirat (koosta riippumatta) saavat karvani pystyyn.

Jos nyt jotain lupaa kehitellään, niin kyllä se sitten pitäisi olla kaikenrotuisille ja -kokoisille koirille... Ihan kaikki koirat pitää kouluttaa ja opetta käyttäytymään lenkillä kunnolla.

Äänestä
  • Ehkä sen johtuu siitä tämä pienten tai isojen räyhääjien huomaaminen millainen koira itsellä on. Herkemminhän sitä huomaa pienen koiran omistajana isot räyhääjät, joita pieni koira voi pelätä. Varmaan myös isojen koirien omistajat huomaavat herkemmin pienet fifit, jotka tulevat haistelemaan luvatta. Ja asiassa on myös sekin puoli, että pitää muistaa kokoerot: harvemmin iso koira pelkää pieniä, mutta usein on päinvastoin. Ehkä siitä johtuu pienen koiran räyhääminen, pelosta.

    Kuvitelkaa isojen koirien omistajat, että teidän koirianne tulisi vastaan sitä neljä kertaa isompi koira. Mitenkähän hauvanne siihen suhtautuisivat? Kaikki on kuitenkin niin suhteellista ja kiinni monista eri asioista.

    Ja oma koirani (tipsu) ei siis räyhää muille. Korkeintaan haluaa tutustua. Eilenkin leikittiin ja haisteltiin saksanpaimenkoiran sekä venäjänvinttikoiran kanssa.

    Äänestä

että isot koirat tarvitsevat enemmän liikuntaa!?

Mutta minuakin ärsyttää se että kaikenmaailman "moppien" omistajat luulevat että heidän pikku fifiä ei tartte pitää kiinni. On siinä omassa koirassa pitelemistä kun joku karvapallo tulee koiran perää nuuskimaan ja räkyttämään.

Äänestä
  • Haiskahtaa vähän sille, että täällä puhuvat kooltaan suuret, mutta henkisesti pienet koiranomistajat?

    Eli egon pönkittämiseksi on iso koira?

    Itselläni on kaksi kappaletta tuollaisia "moppeja" jotka eivät räkytä toisille koirille.

    Ainoana ongelmana on isojen koirien omistajat, jotka eivät jaksa pitää kiinni omaa isoa koiraansa, vaan koira vetää omistajaa minne haluaa.

    On se sitten helppo syyttää "moppia", kun se tule "haistelemaan takaapäin".

    Jatellaas näinkin päin?

    Äänestä

  • -Arttu- kirjoitti:

    Haiskahtaa vähän sille, että täällä puhuvat kooltaan suuret, mutta henkisesti pienet koiranomistajat?

    Itse en kyllä koiraa tarvitse egoa pönkittämään, ja eipä tuosta "höpönassusta" siihen olisikaan... :)

    Itse heitin tuon tekstini (yllä) vain omien kokemuksieni perusteella, valitettavan usein kun "hyökkäilijänä" onkin pienempi koira. Meillä on tapana väistää kaikkia, koosta riippumatta, jotkut toiset taas tuntuvat väkisin tulevan melkein syliin...

    Pääasia olisikin, että kaikenkokoiset ja -rotuiset koirat osaisivat kävellä omistajansa kanssa, eikä ilman määränpäätä hötkyillen.

    Mutta "ison" koiran omistajan kuljen mielelläåni omia polkujani ja niin että MINÄ määrään minne mennään.

    Joskus vaan ärsyttää kun ihmiset antavat koiransa viedä itseään, ja tietenkin koirat seuraavat perässä.Yritä siinä sitten "harrastaa" rauhassa.

    Äänestä

  • 6-v. rottweilerin omistaja kirjoitti:

    Itse en kyllä koiraa tarvitse egoa pönkittämään, ja eipä tuosta "höpönassusta" siihen olisikaan... :)

    Itse heitin tuon tekstini (yllä) vain omien kokemuksieni perusteella, valitettavan usein kun "hyökkäilijänä" onkin pienempi koira. Meillä on tapana väistää kaikkia, koosta riippumatta, jotkut toiset taas tuntuvat väkisin tulevan melkein syliin...

    Pääasia olisikin, että kaikenkokoiset ja -rotuiset koirat osaisivat kävellä omistajansa kanssa, eikä ilman määränpäätä hötkyillen.

    kauheana häpeänä, että käytän koirallani usein fleksiä, eikä se ikinä joudu kävelemään pitkiä matkoja vain vieressäni "kontteihini liimattuina". Mielestäni jatkuva seuraaminen ei ole koiralle mielekästä, joka haluaa haistella ja pysähdellä paljon tutkimaan. Toki se on joissakin tilanteissa hyvä, mutta miksi koiran pitäisi alistua siihen jatkuvana? Mitä iloa koiralle on sellaisesta kävelemisestä? Koiran voi opettaa myös fleksissä kulkemaan asiallisesti, oma koirani osaa "lukea" minua sen mukaan, miten "viestitän" fleksillä tai sanallisesti. Usein käsken sen pysähtyä ennen suojatietä ja sen se tekee. Se myös on oppinut, että fleksissä ei poukkoilla puolelta toiselle, vaan pysytään samalla puolella missä itsekin kuljen. Ja kun vaihdan puolta, se tulee perässä ilman erillistä käskyä (paitsi tietenkin jos se ei huomaa, silloin joudun käskemään). Siis että kyllä fleksissäkin kulkeva koira voi olla hyvin kasvatettu; haluan vain enemmän vapautta ja iloa lenkkeilyistä myös koiralleni! suututtaa se, että minutkin on usein pelkän fleksin perusteella tuomittu huonoksi koiranpitäjäksi, edes tutustumatta koiraani ja yhteiseloomme. Ja on niitä huonosti kasvatettuja koiria myös tavallisessa remmissä, yleensä myös vihaisimmat kulkevat niissä omistajan pitäessä rystyset valkoisena kiinni. Eikös se remmin kireys tee koirastakin kireän...?

    Äänestä

  • Fleksitär kirjoitti:

    Ei fleksissä ole mitään vikaa, kunhan koira on "hanskassa" kuitenkin, eikä viuhdo kymmenen metrin päässä miten sattuu (=oman mielensä mukaan). Tietysti, jos muita ei ole mailla halmeilla, voi koira olla miten haluaa ja haistella, mutta toisten läheisyydessä se pitää pystyä ottamaan luokse. Samoin tavallisessa remmissäkin, enhän itsekään toki koiraa ulkoiluta niin, että kylki hipoo jalkaa koko ajan... :)

    Äänestä

Turha mollata tiettyjä koiria tai koirarotuja. Vika on mielestäni lähes aina koiran kasvatuksessa. Toki aina löytyy "vajaita" koiriakin, eli näitä käytöshäiriöisiä yms. Helpoimmalla päästään kun pidetään koira kuin koira kiinni. Voin kokemuksesta sanoa, ettei ole kivaa, kun naapurin koira juoksee puremaan viatonta lapsukaista...

Äänestä
  • ei koirissa vikaa vaan omistajassa...ittelläni on tullut vastaan niin pienien kuin isojen ja siltä väliltä olevien koirien ulkoiluttajia joilla ei ole hajuakaan siitä että tiellä saattaa olla muitakin liikkujia...

    tässä muutama esimerkki meidän lähipiirin koiraihmisistä...

    kuten nainen kahden perhoskoiran kanssa nainen kävelee keskellä tietä toinen koira toisessa reunassa ja toinen toisessa...ei elettäkään että väistettäisi muita tiellä liikkujia...

    mies lapinkoiransa kanssa mies toisessa reunassa ja koira toisessa ja hihna tiesi välissä ei tietoa siitä että joku voi tulla takaa...

    nainen dalmiksen kanssa...koira vie nainen vikisee perässä...ei mitään kontrollia koiraan...

    mies saksanpaimenkoiran kanssa...koira hyökkää pystykorvan kimppuun...ei taas mitään kontrollia.

    neinen terrierin kanssa taas omistaja toisessa reunassa koira toisessa...takaa tulee pyöräilijä...soittaa sitä pyörän kelloa...nainen katsoo mutta ei väistä eikä ota koiraansa viereen...

    kaksi naista sakemannin ja berninpaimenkoiran kanssa koirat on irti ja juoksee muristen ja haukkuen suoraan mein parikuisen rotikan pennun kimppuun(onneks sille ei jääny siitä suurempia traumoja nyt se on 1,5 v)...naisilla ei mitään kontrollia taas koiriin...

    ja on omistajia jotka eivät osaa ottaa koiraansa lyhyelle kun tulee toinen koira vastaan vaan annetaan koiran suoraan tulla vieraan koiran luo...tai sitten otetaan hihna lyhyelle mutta heti kun on ohi menty niin annetaan koiran rynnätä ohi menneen koiran takamukseen (koirathan ei tykkää kun takaa päin tulee joku)

    oli koira minkä kokonen tahansa ja millasessa hihnassa tahansa niin pitää sille opettaa jotain tapoja remmisstä kävelyn kanssa...

    Äänestä

Tarkoitin tässä nimenomaan tapauksia, joita kohdalleni ja tuttavieni kohdalle on sattunut lukemattomia, siis iso koira on ollut vapaana ja PIENI KYTKETTYNÄ. En edes puhunut sellaisista tapauksista, joissa vika on ollut molemmissa. Ja täytyy myös muistaa, että todennäköisesti iso koira ei ole niin suuressa vaarassa, jos pieni koira sille ärhentelisikin. Tunnen myös erittäin älykkäitä isoja koiria, jotka ymmärtävät tämän kokoeron erittäin hyvin ja jos pieni koira hiukan (pelätessään) muriseekin, niin iso vain kääntää päänsä pois ja nauraa partaansa. MUTTA nämä ovatkin hyvin koulutettuja koiria. Siinä on juuri se suuri ero. Olen muuten todella paljon ihmetellyt isoja koiria, jotka pelkäävät pieniä niin paljon, että niiden pitää vastaantullessa aina varmuuden vuoksi näyttää hampaitaan ja murista, kun minun pieni koirani kääntää päänsä pois ja nauraa (ihmettelee varmaan, että mikä niitä aina risoo).

Äänestä

meijän koiralle on ärhennelly niin isot ku pienetki koirat... Pienistä se ei välitä, eikä isoistakaan ennen... Se halus hieroo tuttavuutta muitten kans, ja jos toisen koiran omistaja anta, nii mikäs siinä... No jonku aikaa sitte sen kippuun kavi toinen irti oleva koira ja sen jäläkeen se on ruennu "ärhenteleen" muille isoille koirille... Todennäkösesti se pelkää ja sen takia ärisee... Eli mun pointti tässä on, et koiran äriseminen voi johtua jostai semmosesta mitä se ei voi unohtaa... Tommosella ystävälliselle koiralle ku meillä, se kimppuun käyminen oli aika kova juttu...

Äänestä
  • kyllä koiran on todellakin saatava olla vapaana (ainoa "kunnon" lenkki on metsälenkki koira vapaana)!!! se kuitenkin TIETENKIN edellyttää sitä että se on koulutettu ja täysin hallinnassa joka tilanteessa. JA TÄMÄ ON TÄYSIN MAHDOLLISTA KUN VIITSII NÄHDÄ HIUKAN VAIVAA! omaa koiraani, joka on iso pk-rotuinen koira (4v), pidän vapaana oikeastaan joka paikassa, eikä se koskaan mene haistelemaan ketään ilman lupaa. se pysähtyy käskystä, tulee luo kutsuttaessa ja menee tienreunaan käskettäessä. pystymme ohittamaan myös räyhäävät koirat niin että oma koirani on vapaana sivulla. jos vastaantulija näyttää ystävälliseltä ja siltä että siihen voisi mahdollisesti tutustua, niin kysyn omistajalta että voiko tulla haistelemaan ja vasta sitten annan koiralleni luvan mennä. ihmeen harvoin on tullut valitusta siitä että koira on irti, sen sijaan joskus ihmiset pysähtyvät päivittelemään että ompa hyvin koulutettu koira.

    ja huom. tälläinen ei tietenkään tule ilmaiseksi, vaan aika paljon duunia on koiran kanssa tehty sen ollessa nuorempi että tähän on päästy.

    Äänestä

  • satsa kirjoitti:

    kyllä koiran on todellakin saatava olla vapaana (ainoa "kunnon" lenkki on metsälenkki koira vapaana)!!! se kuitenkin TIETENKIN edellyttää sitä että se on koulutettu ja täysin hallinnassa joka tilanteessa. JA TÄMÄ ON TÄYSIN MAHDOLLISTA KUN VIITSII NÄHDÄ HIUKAN VAIVAA! omaa koiraani, joka on iso pk-rotuinen koira (4v), pidän vapaana oikeastaan joka paikassa, eikä se koskaan mene haistelemaan ketään ilman lupaa. se pysähtyy käskystä, tulee luo kutsuttaessa ja menee tienreunaan käskettäessä. pystymme ohittamaan myös räyhäävät koirat niin että oma koirani on vapaana sivulla. jos vastaantulija näyttää ystävälliseltä ja siltä että siihen voisi mahdollisesti tutustua, niin kysyn omistajalta että voiko tulla haistelemaan ja vasta sitten annan koiralleni luvan mennä. ihmeen harvoin on tullut valitusta siitä että koira on irti, sen sijaan joskus ihmiset pysähtyvät päivittelemään että ompa hyvin koulutettu koira.

    ja huom. tälläinen ei tietenkään tule ilmaiseksi, vaan aika paljon duunia on koiran kanssa tehty sen ollessa nuorempi että tähän on päästy.

    Mutta kun se vaan ei kerta kaikkiaan ole mahdollista, että kaikki Suomen koirat koulutettaisiin olemaan yhtä tottelevia kuin sinun koirasi. [Sehän olisi sama, että ei Suomessa olisi työttömyyttäkään, jos ihmiset vain viitsisivät töiden perässä juosta ympäri maata, eli näkisivät vaivaa.]

    Aina löytyy ihmisiä, jotka eivät välitä koiransa irtiolemisen tuottamasta tuskasta muille koirille/koiranomistajille/ohikulkijoille. Ja en edes usko, että kaikista roduista saataisiin yhtä tottelevaisia, onko mahdollista? Jotkut rodut vaativat paljon enemmän koulutusta kuin toiset ja jotkut rodut taas haluavat miellyttää omistajaa enemmän kuin toiset. Siis jotkut rodut ovat jo luonteeltaan itsepäisempiä ja itsenäisempiä kuin toiset.

    Kaiken kaikkiaan tämä on kuitenkin mielestäni ihan hyväkin asia, sillä olisi aika tylsää, jos kaikki koirat olisivat luonteeltaan samanlaisia. Eli pointtini tässä on se, että mahdollisuuksien mukaan mennään ja muistetaan pitää koira kiinni, jos tiedetään koira tottelemattomaksi. Itse ainakin tiedostan tämän seikan ja uskallan myöntää sen.

    Äänestä

  • Siru kirjoitti:

    jo lakikin sanoo että koirat on pidettävä kiinni taajamaa-alueilla paitsi niille tarkoitetuilla ulkoilutusalueilla...mutta itsekään en kyllä tätä noudata ja pidän koiraaani irti metsässä ja poluilla..mutta se kun on sellanen liian innokas otus niin otan sen remmiin heti kun vaan havaitsenkin toisen koiran vähääkään lähempänä ettei se ryntää sinne..vaikka opetettu on että mennä ei saa ilman lupaa...ja vielä se ei ole päässy yhdenkään koiran luo höseltämään...

    mutta oon sitä mieltä että vaikka koira olisi miten hyvin ja huolella koulutettu ja vaikka se tottelisi omsitajaansa kuinka hyvin niin koskaan et voi tietää mitä se pohtii...se saattaa yks kerta ottaa ja lähtee irtiollessaan...vaikka ei sitä koskaan olisi tehnyt ja vaikka kuinka olis koulutettu siihen että 'ei saa mennä'

    jokainen kun ottaisi ihan vaan varmuuden vuoksi sen koiransa kiinni aina kun tulee toinen koira vastaan niin vältytään niiltä epämääräsiltä kohtaamisilta...sitten laskee koira irti kun tilanne on ohi...tai voihan sitä aina toiselta koiranomistajalta kysyä että voiko koirat laskea leikkimään...

    Äänestä

olin kävelemässä kahden sekarotuiseni kanssa, molemmat kytkettyinä. (kuuluvat nyt siis niihin isoihin ja pahoihin) Näin jo kaukaa, kuinka vastaan viipotti vapaana pikku piipertäjä. Ommistajaa en nähnyt missään. No, otin koiriani heti vähän lähemmäksi ja katsoin kuinka pikkuinen tuli vain rohkeasti kohti koiriani. Tiesin etteivät minun koirani ainakaan ala rähisemään, joten päästin ne haistelemaan. Hetken päästä tuli omistaja puskien takaa kauhuissaan nähdessään pikkuisensa haistelemassa näitä suuria kauhistuksia... No, kaikki päättyi ihan hyvin, ja omistaja oli onnellinen kun otin hänen koiransa kiinni. Hän ei ollut sitä nimittäin saanut kiinni. Hän vielä ääneen ihmetteli, että "ihme kun ei tullut rähinää, vaikka ovat poikia..." Eli ilmeisesti hänen koiransa rähisee urosten kanssa. No, poitsunihan on leikattu, joten ehkä säästyimme näin tappelulta. Ja ketähän tässäkin olisi sitten syytetty, jos jotain olisi tapahtunut...?

Äänestä
  • Mulla on kans palveluskoirarotuinen "iso, paha koira". Mä pidän sitä lähes aina irti, vain tarpeen tullen laitan hihnaan. Eli, jos liikkeellä on "liian paljon" ihmisiä, että joutuisin koko ajan pyytämään koirani sivulleni, laitan koirani hihnaan. Pyydän siis aina koirani sivulleni tai käsken metsään syrjään, kun tulee muita ihmisiä vastaan. Samoin laitan koirani hihnaan, kun vastaan tulee muita koiria taikka lapsia. Lapsistahan ei koskaan tiedä, miten ne käyttäytyy eikä koirani ymmärrä lapsia. Laitan siksi koirani hihnaan, kun tulee muita koiria, ettei minua ainakaan voida syyttää, jos vieras koira tulee koirani luo ilman lupaa ja saa selkäänsä koiraltani.( Tietysti teen kaikkeni, ettei niin käy).Minullahan on silloin oma koirani kiinni. Koirani on pennusta asti opetettu olemaan irti ja tottelemaan käskyjä, enkä voi kuvitella, miten isoa aktiivista koiraa voisi pitää koko ajan kytkettynä ilman, että se "pimahtaisi". Koiratarhaan tämän kanssa on turha mennä, ei se ole tarpeeksi sosiaalinen, eikä koiran kunto kasva koiratarhassa seisokelemalla saati sitten omani. Koirani on kuitenkin ollut aktiivinen kisakoira ja tarvinnut siis parhaan mahd. kisakunnon. Lenkeillä en päästä yleensä koskaan sitä muita koiria tervehtimään, ainoastaan isoja palveluskoiria joskus, jos ne on uroksia (omani on narttu). Tuttujen koirien kanssa sitten leikitään.
    Omasta koirastani tuli pienten räksyttävien koirien inhoaja siksi, koska niitä ei saanut koskaan mennä katsomaan (omistajat pelkää isoja koiria), lisäksi niitä usein tuli irrallaan koirani luo räkyttäään koirani ollessa hihnassa. Meillä on kyllä myös pieniä tuttujen koiria kavereina. Nykyään en päästä pienten koirien luo (paitsi tuttujen, jotka ovat tottuneet olemaan isojen koirien kanssa) siksikään, koska vaikka koirani käyttäytyisi ystävällisesti, se saa silti pienten koirien omistajat pelkäämään álkaessaan leikin: tassulla "tumauttamalla" ja jollei pikkukoira ole tottunut leikkimään tämän rotuisten kanssa, se saattaa pelästyä jo pelkästään siitä. Huomaan selvästi, ettei koirani enää osaa olla niin varovainen pienten koirien ja pentujen kanssa kuin nuorempana, kun sillä oli kaikenkokoisia kavereita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ege kirjoitti:

Kysynpä vaan, että miksi juuri kaikkein hulluimmat koirat kulkevat yleensä vapaina? Itselleni, tai siis minulle ja koiralleni on sattunut ja monille tuttavilleni myös, että suuret ja sekopäiset koirat juoksevat hampaat irvessä vastaan. Aika vakavasti on monille käynyt. Tuttavani kääpiökoiralta meni näkö rottweilerin hyökkäyksen seurauksena ja ihme oli kun henki ei lähtenyt. Myös saksanpaimenkoirat ovat miltei poikkeuksetta epäilyttäviä (en viitsi tässä nyt kertoa kaikkia esimerkkitapauksia). Tiedän todella monta tapausta, joissa taitamaton kasvattaja on saanut tehtyä saksanpaimenkoirasta (rottweilerista, dobermannista) täysin kahelin. Siispä ehdottaisin, että tällaisten vaativien rotujen omistamiseen vaadittaisiin jonkinlainen lupa. Eikä tämä todellakaan ole koiranvihaajan kommentti, vaan ajatellen nimenomaan koirien parasta (ja tietysti vastaantulijoiden). Totta toki on, että joskus pienet koirat ärhentelevät myös isommilleen. Älykäs ja oikein koulutettu koira ymmärtää sen, että kenellekään ei rähistä eikä ainakaan hyökätä ilman isännän/emännän lupaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu