Miten saan kissan ottamaan lääkkeen?

Miten te saatte kissanne ottamaan matolääkkeet (tabletit)? Meillä meni yksi paketillinen jo täysin hukkaan, kun kissa ei vain ota sitä ruokaa, mihin tabletti on jauhettuna.
8615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

On niin nami-nami matolääke jonka kissa syö ilman taisteluja. Pistät vaan tabun kissan eteen ja njamnjam kyllä syö kuin makupalan ikään. Testattu neljällä omalla kuin yhdellä naapurin kissimirrillä.

Äänestä
  • riittää ulkokissan matolääkkeeksi

    Äänestä

Meillä ei toiminut toisen kissan kohdalla kerrassaan mikään muu, kuin se, että jauhoin lääkkeen ja sekoitin sen nokareeseen voita ja tuhrasin sen sitten kissan tassuille. Tällöin kissa nuolee tassut hetimiten puhtaaksi ja lääkkeen siinä samassa! =) Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen konsti!

Äänestä

Minä olen kanssa huomannut sen ettei ruokaan sotketut lääkkeet mene. Pari kertaa olen tehnyt ihan soraan sen että pilleri laittanut suuhun ja sulkenut sen. Kun kissan leukaa rapsuttaa se muodostaa nielemisreaktion, joten kirra nielee pillerin. Olen kuitenkin antanut pillerin sellaisissa osissa, jossa kissa voi niellä sen.

Huomasi kuitenkin että siinä saattaa tulla tappelua, eikä ehkä ole kummallekkaan miellyttävää. Ystäväni on piilottant lääkkeen jauhelihaan ja läpi on mennyt. Omat kissani söivät vain lihan...

Parhaaksi konstiksi ja tavallaan helpoksi olen keksinyt sen, että mrskaan lääkkeen lusikoiden välissä muruiksi ja laitan sen sellaiseen lääkeruuttaan. Sitten otan ruuttaan maitoa ja ravistelen niin että lääke imeytyy maitoon. Sitten vain ruuttaan kisun suuhun lääkkeet. Monesti otan vielä toisen ruutallisen ja 'huuhtelen' ruutan. Kissat ottavat lääkkeen silloi ihan ilman vastarintaa :)

Äänestä

tälläine kun Easypill niminen nami. Epäilin kyllä että mitenkähän mahtaa toimia mutta kyllä sinne se lääke meni oikein mainiosti. Uppos ku veitsi voihin.

Äänestä

Neiti on nyt madotettu, kiitos Easypill!

Äänestä

vastaan, kääri kissa isoon pyyhkeeseen siten, ettei pääse raapimaan. Samalla voi pitää niskasta kiinni, jotta pää pysyisi suunnilleen paikallaan. Apurisi sitten ruiskuttaa suupielestä ylöspäin eli kitalakeen päin mössön. Minä hienonnan myös tabletin ja lisään kermaa. Kyllä maiskuttelee jälkeenpäin.
Tällä systemillä on sujunut hyvin ja taistelut on vähentyneet. Kai katti huomasi olonsa parantuneen.12

Äänestä

Olen saanut eläinlääkäriltä ohjeen,että pillerin voi kastaa ruokaöljyyn ja sitten pilleri kurkkuun,on tietysti pidettävä huoli,että se menee sinne,eli pidettävä kiinni niin kauan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Madot pois kirjoitti:

Miten te saatte kissanne ottamaan matolääkkeet (tabletit)? Meillä meni yksi paketillinen jo täysin hukkaan, kun kissa ei vain ota sitä ruokaa, mihin tabletti on jauhettuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu