Etsin

kuka ajaa paikkakunnalla ensisijaisesti lasten ja nuorten asioita?
Tulevaan sukupolveen on syytä satsata, mikäli mielimme saada koulutettua työvoimaa ja eläkkeiden sekä verojen maksajia myös tulevaisuudessa tälle seudulle.

Laadukasta opetusta lapsille, asianmukaisilla välineillä ja kirjoilla, ilman että opettaja vaihtuu ilm. säästösyistä jopa ensimmäisen luokan jälkeen. Ihmettelempä muuten, kenen etuja tällainen älytön asioiden suunnittelemattomuus palvelee? Oppilaat tottuvat juuri edelliseen opettajaan ja hänen tapoihinsa, kunnes seuraavana lukuvuonna opettaja vaihtuu ja taas on edessä uusi opetteleminen uuden opettajan tapoihin.
Ovatko oppilaiden kirjat oikea säästökohde?? kun paikkakunnan veronmaksajien rahaa makaa turhahkon kanavan pohjassa niin paljon, että monisteiden ja liimattavavien lappusten tilalle olisi saatu oppilaille ihan oikeita kirjoja.

Terveydenhuollon asiat ovat mielestäni toinen tärkeä asia tällä seutukunnalla, täällä puhutaan vain sairaalan säilyttämisestä. Myös terveydenhuollon palveluita tulisi kehittää, jollain keinolla. Mitä tehdään nykypäivänä sairaalalla jos sen osaaminen ja tekniikka on 1990 luvun tasoa? tällainen sairaala kuivettuu kokoon ihan itsestään ajan myötä.

Seutukunnan järkevä kehittäminen yritysten jä yrittäjien tukeminen työllistävinä ja seudun palvelutason nostajina ovat entistä tärkeämpää, jotta tulevaisuus nähtäisiin mahdollisuutena parempaan Jämsän-seutuun.
Liian usein täytyy suunnata asiointia joko etelän tai pohjoisen kaupunkeihin. Tämä on yrittäjien aivan omaa syytä sillä paikkakunnalta ei aina saa hankittua esim. lasten aivan normaaleja pitkiä kalsareita, "kun siinä lajitelmassa jolla niitä kalsareita tilataan ei ole kuin yhdet 160 senttiset ja ne ovat nyt ehtineet jo mennä kaupaksi". Että tällaista palvelua ja valinnanvaraa täällä Jämsän seudulla. No ilmat kylmenee ja kalsarit ovat onneksi hankittu!
jostain muualta kuin Jämsästä..
8695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

.. myös näiltä Jämsä24-palstoilta. Jos luet tämän ja viime kuun kirjoituksia, löydät jo lähes 15 ehdokkaan omalla nimellää kirjoittamia vastauksia ja omia avauksia. Elokuusta alkanut vaaliehdokkaiden haastaminen kirjoittamaan omalla nimellään on tuottanut tulosta: satoja kirjoituksia ja tuhansia sivuilla vierailuja.
Toki ehdokkaita löytää myös toreilta ja vaalipaneeleista ja kyllähän paikallislehden yleensä köyhä yleisönosastokin on nyt virkeä.
Oletan, että joku ehdokkaista vastaa myös tähän viestiisi. Hyviä ehdokkaita on opettajissa ja terve.huollon alalta.

Äänestä
  • niistä ny joku oikeesti ajamassa eteenpäin tätä lasten kalsari -asiaa..... (oli sen verran hyvä kirjoitus, et kuolen nauruun.........)

    Äänestä

Tekis mieli jopa suositella yhtä ja toistakin, mutta heti sen joku teilaisi asianomaisten itsensä kehuskeluksi.

On tosiaan jonkin verran äänestäjiä, jotka eivät tunne ehdokkaista montaakaan. Toiveessasi korostuu tuo oikean ihmisen valinta, elikkä puolueet eivät paljoa kunnallisvaaleissa paina.

On varmasti paljon hyviä, toinen toistaan parempia ehdokkaita joka ryhmässä. Netistä kun kokeilet vaalikoneella saat taatusti 70%:n toiveisiisi yhtenevästi ehdokkaita monesta eri puolueesta.

Kurkkaapas nyt kuitenkin vaikka aluksi uusijamsa.fi niin sieltä löytyy puolenkymmentä isää ja äitiä joiden omat teemat ovat aika lähellä toiveitasi.

Äänestä

Jämsän kaupugin politiikka on ollut aina lapsiperheitä vastaan. Lapsiperheet on nähty lyhytkantoisesti vain kuluttavana osapuolena. Totuus on kuitenkin aivan toinen. Lapsiperheet tuovat kaupungille tulevaisuutta. Heistä tulee myöhemmin veronmaksajia. He synnyttävät pysyviä sukujuuria paikkakunnalle. Viimeaikoina on havahduttu huomaamaan, että väki vähenee ja ennekaikkea lapset. Jämsä on siitäkin poikkeuksellinen maaseutukaupnki, että täällä käydään muualta töissä. Eikö pitäsi olla aivan toisinpäin. Mistä tämä kertoo? Jämsä ei tarjoa houkuttelevia asuinsijoja, varsinkaan lapsiperheille. Tonttipolitiikka on sisäänpäinsulkeutut ja rakennuslupia ei myönnetä.
Kysynnän ja tarjonnan laki pätee. Jos ei ole lapsia ei ole tarjontaakaan - eli niitä kalsareita. Kaupungin pitiäsi lisätä vetovoimaisuutta, esimerkiksi lasten kotihoidontuen kuntalisän käyttöönotolla. Tämä lisää vetovoimaisuutta ja samalla tuo säästöjä, koska lapset hoidetaan siellä missä ne kuuluukin hoitaa eli kotona. Myöskään veroprosenttia ei saa korottaa korkeammalle kuin naapurikunnissa, koska veroeuroja ei tule prosenteilla, niitä tulee veronmaksajista.

Äänestä
  • Olen Eero Hakosen kanssa osin samoilla linjoilla. Lapsiperheet ovat voimavara eivät pelkkä kuluerä. Lapsiperheet käyttävät monipuolisesti palveluja ja tarvitsevat niitä. Siksi esim. päivystyksen säilyminen Jämsässä tai terveysasemat syrjäkylillä ovat tärkeitä. Koulu- ja harrastusasiat (musiikki, liikunta, kirjasto) ovat lapsiperheen kannalta asuntopolitiikan ohella merkittäviä, kun mietitään muuttoa paikkakunnalle. Jämsän voimavaroja voisivat olla myös rauhalliset maalaismaiset kylät, jos ymmärretään niiden arvo ja ollaan valmiita panostamaan esim. kulkuyhteyksiin, koska työt ovat usein muualla.

    Mari Äikäs (vihr.) esitti kuntalisää viime valtuustokaudella, mutta se ei mennyt läpi. Valtuutettuja olisi ainakin sen verran vaihdettava, että tämä pieni taloudeliinen kädenojennus saataisiin tulevana kautena läpi.

    Äänestä

sitten löytyä..

Äänestä

Sairaala ei palvele muita kuin vanhuksia, päivystys asiakkaita, sekä se on linkkinä mahdollisia siirto potilaita varten. < Hankalasti soperrettu, tiedän...
Ikävintä on tämä synnytysosason lakkautus aikoinaan, sekä taidottomuus lapsia ajatellen. Ikävää on saada lähete jyväskylään likimain joka kerta kun lapsi on sairastunut, tarvitsee enemmän tutkimusta jne..

No mitäs tästä nurisemaan, homma hoituis kun vaihtas kaupunkia, Simsala Bim.

Kuntalisä olisi aivan ihanteellinen kotona hoitavia ajatellen, mutta eihän se missään nimessä ole oivallinen idea toteuttaa kaupungissa josta ollaan rakentamassa Turistikohdetta.
Lisää lutikoita tänne, kiitos.

Eihän lapsia tietenkään Rahalla kasvateta, rakkautta vaan niin sillä elää ja pitkälle

Äänestä
  • Kirjoitin jo tuolla toisessa Kosken ketjussa tästä asiasta. Siis mun mielestä oma elämänpiiri ratkaisee paljolti, millaisia asioita ehdokas ajaa eikä niinkään esim. ikä.

    Kun itsellä on lapsia tai lapsenlapsia, niin sitä näkee lasten asiat tarkasti. Oma murkku ja sen kaverit tuo nuorten asiat lähelle. Omat iäkkäät vanhemmat saa kiinnostumaan vanhusten asioista.

    Itselle lisäksi työ koulussa on ollut varsinainen korkeakoulu lasten, nuorten ja ylipäätänsä inhimillisten asioiden tarkasteluun.

    Se kalsariasia on pieni juttu, mutta totta ja ärsyttää, kun sattuu omalle kohdalle. Itse olen ratkaissut tuon pulman asioimalla verkkokaupoissa, kun jotain asiaa ei Jämsästä löydy. Säästyy aikaa ja bensaa ja valikoimat on laajat, kunhan oppii löytämään omansa.

    CaroLuna - älä nuku vaan äänestä. 215 ehdokasta tarjolla, etsi omasi. Hyvät asiat maailmassa on saatu aikaiseksi demokraattisissa vaaleissa valittujen ihmisten tekemillä päätöksillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ehdokasta kirjoitti:

kuka ajaa paikkakunnalla ensisijaisesti lasten ja nuorten asioita?
Tulevaan sukupolveen on syytä satsata, mikäli mielimme saada koulutettua työvoimaa ja eläkkeiden sekä verojen maksajia myös tulevaisuudessa tälle seudulle.

Laadukasta opetusta lapsille, asianmukaisilla välineillä ja kirjoilla, ilman että opettaja vaihtuu ilm. säästösyistä jopa ensimmäisen luokan jälkeen. Ihmettelempä muuten, kenen etuja tällainen älytön asioiden suunnittelemattomuus palvelee? Oppilaat tottuvat juuri edelliseen opettajaan ja hänen tapoihinsa, kunnes seuraavana lukuvuonna opettaja vaihtuu ja taas on edessä uusi opetteleminen uuden opettajan tapoihin.
Ovatko oppilaiden kirjat oikea säästökohde?? kun paikkakunnan veronmaksajien rahaa makaa turhahkon kanavan pohjassa niin paljon, että monisteiden ja liimattavavien lappusten tilalle olisi saatu oppilaille ihan oikeita kirjoja.

Terveydenhuollon asiat ovat mielestäni toinen tärkeä asia tällä seutukunnalla, täällä puhutaan vain sairaalan säilyttämisestä. Myös terveydenhuollon palveluita tulisi kehittää, jollain keinolla. Mitä tehdään nykypäivänä sairaalalla jos sen osaaminen ja tekniikka on 1990 luvun tasoa? tällainen sairaala kuivettuu kokoon ihan itsestään ajan myötä.

Seutukunnan järkevä kehittäminen yritysten jä yrittäjien tukeminen työllistävinä ja seudun palvelutason nostajina ovat entistä tärkeämpää, jotta tulevaisuus nähtäisiin mahdollisuutena parempaan Jämsän-seutuun.
Liian usein täytyy suunnata asiointia joko etelän tai pohjoisen kaupunkeihin. Tämä on yrittäjien aivan omaa syytä sillä paikkakunnalta ei aina saa hankittua esim. lasten aivan normaaleja pitkiä kalsareita, "kun siinä lajitelmassa jolla niitä kalsareita tilataan ei ole kuin yhdet 160 senttiset ja ne ovat nyt ehtineet jo mennä kaupaksi". Että tällaista palvelua ja valinnanvaraa täällä Jämsän seudulla. No ilmat kylmenee ja kalsarit ovat onneksi hankittu!
jostain muualta kuin Jämsästä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu