Kuolla

taaksepäin... ja aina ei myöskään ole mahdollista korjata asioita, ikävä kyllä... mutta aina voimme ottaa opiksi ja mennä eteenpäin.

Itselläkin on joskus tuntunut että olisi helpompaa antaa periksi... heittää hanskat tiskiin ja kuolla pois... mutta se olisi ollut liian helppoa.

Ehkä sittenkin paras tapa "kuolla" on niellä oma ylpeys, suostua myöntämään että MOKASIN liian paljon... kuolla pois niistä unelmista jotka ei enää voi toteutua... laskea ne ja koko elämä todellisuuden kämmenelle.

Tietysti se sattuu ihan tolkuttomasti! Ja kukaan ei voi sitä tuskaa ymmärtää paitsi se joka siinä tilanteessa on ja tuntuu että sydän revitään kappaleiksi... Siltikin elämä jatkuu ja koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.

Mieti mitä voit tehdä, mikä on oikein ja jos on hyvitettävää ja korjattavaa ja voit sen tehdä, tee sitten niin. Ja anna toisen tehdä omat ratkaisunsa. Elämä teitä kumpaakin kantaa.

Tämän tumman kuunkin äärellä
minä näen elämän kajon. Näiden
mustien kallioidenkin juurella
minun sydämeni lyö. Hämärien jokien
virrassa vereni on kuumaa.

Mitä sitten vaikka tekee kipeää.
En minä hajoa, vaikka on tuskaa.
Sieluni ei repeä, vaikka minä
hetkittäin elän tummissa tunteissa.
Sillä muuta minulla ei ole.

Ei keinoa väistää tunteiden värejä.
Tapaa ylittää kuilua kuin lohdun
siltaa pitkin. Ja nähdä hirvittävä
syvyys. Ja tarttua ojennettuihin käsiin.
Syöksyä lämpöisiin syleihin.

Sitten taas minä elän. Ja huomaan
tumman kuun olleen oma mielipahani.
Mustien kallioiden kuvitelmiani.
Hämärien jokien painajaisia.
Ja huomaan saaneeni anteeksi.

Ja että se on Rakkautta.

Elämä jatkuu ja voimia sinulle.