Jännittyneenä odotan sitä alusta, taitaa vielä Amerikassa olla eilinen päivä joten joutuu oottaan ehkä pitkälle iltaan, että jotain tulee/tapahtuu. Toivottavasti ei joudu pettymään.
Ei vielä
kuulu ei näy
3263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eikös muuten tuossa mars attacks elokuvassa ollut ihan sama homma, ufot ilmoittivat laskeutuvansa autiomaahan Yhdysvaltoihin.
Miksikäs sen pitää olla yhdysvallat, kiinassa olisi enempi poppulaa japanissa vielä enempi kuutiometriä kohden.
hiukan itsellänikin mielessä. eli paljon mahtavampi näytös olisi syntynyt jos olisivat sovittaneet jonkun kiinan olympiastadionin reiästä mahtuvan aluksen ja laskeutuneet siihen koko stadionin ihmeteltäväksi olympialaisten avajaisissa. olis siinä piisannu tuijottelijaa. vai olisko kinkit saanu itselleen kaiken huomion mahtavasta kulissista?hmmm
näyttäytyis USA:ssa.