terrorisoivat lapset

Olenko ainoa jota RAIVOSTUTTAA joidenkin lasten (poikia tässä tapauksessa) huono käytös??? Haistatellaan v...tua, otetaan toisten tavaroita omin luvin joko rikkoen ne jättäen ties minne pitkin pihaa, kiroillaan, tönitään koulumatkalla pienemmät puskaan, ammutaan kohti ritsalla tai kuulapyssyllä, heitellään koiria kivillä, katkotaan koristepuut ja kukat ja paljon muuta pienempää. Omat samanikäiset lapseni pelkäävät viedä koiraa ulos tai tulla samaa matkaa bussilla kotiin. Minä olen (ja moni muukin) sanonut kyseisille pojille asiasta suoraan, vastauksena haista v...Olen myös sanonut erään pojan äidille asiasta, vastauksena haista v... ja että meidän poika ei varmasti tee tuollaista. Tätä on jatkunut jo vuosia ja tiedän että tätä tapahtuu paljon muuallakin kuin meidän pihallamme. Jokaiselle äidille oma lapsi on se rakkain, mutta ei kukaan saa terrorisoida muita omalla röyhkeällä käytöksellä. Menkää vanhemmat itseenne ja miettikää mitä oma kullannuppunne voi teidän tietämättänne tehdä. Ihan oikeasti. Aina ei ole kyse ikävästä "syntipukin" etsinnästä vaan kyse voi olla todellisesta ongelmasta. Joskus on syytä katsoa peiliin, ei omena niin kauaksi puusta putoa.....Olen paljon kuunnellut lasten puheita ja taitaisivat monet vanhemmat yllättyä siitä tekstistä mitä jälkikasvun suusta saattaa tulla.
101736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kaupungissa ollessani neljä poikaa potkivat linja-autopysäkkiä ja eräs mies kielsi heitä, mutta he haistattelivat tälle pitkät, mutta kun taas yksi poika potkaisi, niin mies meni ja otti pojan kainaloonsa ja antoi pojalle kunnon selkäsaunan!!!

Pysäkillä oli muitakin ihmisiä mun lisäksi eikä kukaan puuttunut miehen toimiin, vaikka poika oli selvästi pelästynyt ja itki.

Tokkopa tuo poika enään on vieraitakaan kuulematta :)

Äänestä
  • Voi poika raukkaa...

    Väkivalta lisää väkivaltaa ja sen vuoksi ruumiillinen rangaistus on pahasta.

    Itsekin näin pari vuotta sitten, kun myös poika jengi eräästä vanhasta tiilirakennuksesta kaivoi tiilejä irti linja-autopysäkin tuntumassa.

    Pysäkillä olleista ihmisistä muutamat, myös minä kielsivät poikia, mutta saimme kuulla olevamme vitun äijiä, läskejä, kääkkiä, pallinaamoja ym.

    Eräältä mieheltä meni siinä hermot ja hän nappasi yhtä poikaa tukasta kiinni ja nosti ilmaan ja ravisteli, niin, että tuon pienikokoisen noin 11-vuotiaan kintut vain sätki ilmassa.

    Eipä tuo kuritus ainakaan tuohon poikaan tehonnut sillä karkuun juostessaan päästi suustaan varmaan pahimmat solvauksensa mitä osasi ja vannoi kostoa.

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    Voi poika raukkaa...

    Väkivalta lisää väkivaltaa ja sen vuoksi ruumiillinen rangaistus on pahasta.

    Itsekin näin pari vuotta sitten, kun myös poika jengi eräästä vanhasta tiilirakennuksesta kaivoi tiilejä irti linja-autopysäkin tuntumassa.

    Pysäkillä olleista ihmisistä muutamat, myös minä kielsivät poikia, mutta saimme kuulla olevamme vitun äijiä, läskejä, kääkkiä, pallinaamoja ym.

    Eräältä mieheltä meni siinä hermot ja hän nappasi yhtä poikaa tukasta kiinni ja nosti ilmaan ja ravisteli, niin, että tuon pienikokoisen noin 11-vuotiaan kintut vain sätki ilmassa.

    Eipä tuo kuritus ainakaan tuohon poikaan tehonnut sillä karkuun juostessaan päästi suustaan varmaan pahimmat solvauksensa mitä osasi ja vannoi kostoa.

    "Eipä tuo kuritus ainakaan tuohon poikaan tehonnut sillä karkuun juostessaan päästi suustaan varmaan pahimmat solvauksensa mitä osasi ja vannoi kostoa. "

    Pojan oli pakko säilyttää kasvonsa edes jotenkin. HÄnethän oli julkisesti nöyryytetty. Keino säilyttää viimeisetkin omanarvontunnon rippeet on syytää nuo solvaukset ja uhitella kostolla.
    Esim. poliisit ja muut ammatti-ihmiset, jotka toimivat tilanteissa joissa asiakas on agressiivinen - he pyrkivät siihen, että räyhäävä asiakas ei koe menettävänsä kasvojaan. He ovat jo menettäneet kaiken, heillä on jäljellä enää vain se oma sisäinen arvokkuus, ja jos sekin viedään julkisesti, tilanne pahenee. Heille siis annetaan arvokkaasti mahdollisuus perääntyä.

    Tämä poika on pieni, 11 v, lapsi. Hän aivan varmasti oppi ja otti opikseen. Mutta ei julkisesti, teidän kaikkien nähden. Hänethän oli noyryytetty, riisuttu alasti.
    Hän muistaa ihan varmasti tapahtuman.
    Se, kantaako se hyvää hedelmää vai luoko vain lisää uutta vihaa ja raivoa, se riippuu pojasta ja hänen taustastaan ja kodistaan.

    Asiat voi toki sanoa kauniistikin ilkivaltaa tai tyhmyyksiä tekeville pikkuisille. Eivät he tajua, miten paljon vahinkoa saavat aikaan. Ihan oikeasti heillä ei ole sellaista käsitystä, että paljonko heidän tuhojensa korvaaminen maksaa ja paljonko siihen korjaamiseen menee aikaa. He ovat lapsia ja onnettomia lapsia, melko varmaan. Kun muotoilee sanottavansa nätisti, asiallisesti niin on mahdollisuus poistua tilanteesta arvokkaasti ja se kantaa hedelmää pidemmälle.

    Puuttuu siis tekemiseen, siihen mitä he tekevät - teko on tyhmä ja attelematonta - ei lapsi itse. EI: sinä olet tyhmä "ootteekste ihan viisaita kun tommosta teette" vaan: teko on typerä "on typerää tehdä noin"

    Nii-iin, tämän kun itsekin muistasi, niin omien kuin vieraidenkin kohdalla.

    Nimimerkillä kiusattu kiusantekijä.

    Äänestä

ainut tosiaan.vaan näin meidänkin pihoilla,samaiset tenavat saa lisäks pelata esim:jalkapalloa autojen vieressä jne.Tai nappaavat naapurien pihoilta toisten tavaroita,vanhemmat eivät välitä tai kuuntele.

Äänestä

samantyyppisestä asiasta omalta rivitalopihalta,tosin tämä lapsi oli nuorempi vielä päivähoito iässä ja itse olin perhepäivähoitaja siihen aikaan.Talossa asui perhe jossa oli äiti ja monta tenavaa,heillä oli ilmeisesti niin sanottu vapaa kasvatus,koska äiti kyllä kuunteli ja keskusteli jos hänen lapsien tekosista menit puhumaan,mutta tyypillinen vastaus oli että ei hän oikein usko "Martin" niin tehneen,kun esim, kerroin nähneeni pojan rikkoneen heidän oman olohuoneen ikkunan,syyllistä etsittiin pitkään,vaikka minä tosiaan näin tapauksen ja kuulin vielä minne hän piilotti pallon jolla rikkoi ikkunan,mutta kun Martti yleensä kertoo kotona kaikki...sitten eräänä päivänä kuulin että Martti tulee minulle hoitoon...olimme juuri edellisenä päivänä "keskustelleet" martin kanssa miksi minä en pidä että hän kömpii toistuvasti meidän aidan alitse jossa on kukkapenkki haistelin siinä vaikka mitä kun menin ovelle joka kerta kieltämään.Kun poika tuli sitten seuraavana päivänä hoitoon hän oli kuin "enkeli" yksi kilteimpiä lapsia mitä minulla on ollut hoidossa ja käytös muutui sen hoitosuhteen jälkeenkin minua kohtaan...Ja yksi asia mikä minua ärsyttää on myös omakotitaloissa asuvat lapset kun tulevat leikkimään rivarin pihalle,kaikki roskat heitellään leikkipaikalle ajattelematta yhtään että se on meidän pihaa vaikka se ei ole välittömässä läheisyydessä oviemme kanssa ja sottaajat ovat tosiaa pääsääntöisesti omakotitalojen lapsia,kun kysyn heiltä että miltä heistä tuntuisi jos tulemme heittelemään roskia heidän pihalleen vastaus on että ei tämä ole teidän pihaa...

Äänestä

Olen erittäin huolestunut samasta asiasta. Näitä lapsia, joiden harjoittama ilkivalta ja uhkaileva käytös pelottaa toisia, on yhä enemmän. Jos heihin ei tehoa naapureiden tai ohikulkijoiden aikuismaisen kasvattava, huolehtiva ohjaus ja vanhemmat ovat ilmeisen väsyneitä tai avuttomia, on haettava apua muualta. Voimme vain aavistaa, mitä nämä lapset isompina vielä tekevät, jos heitä ei auteta juuri nyt!

Vaikka koulujen resurssit ovat vähäiset, sieltä varmasti löytyy tahtoa ja vastuullisuutta etsiä sopivia tahoja näiden lasten auttamiseksi. Koulupäivän aikana ja koulumatkoilla tapahtuneet kiusaamiset kuuluvat ilman muuta koulussa selvitettäviin asioihin.

Jos olet huolestunut tietyistä lapsista ja heidän käyttäytymisestään toisia kohtaan, neuvottele joko opettajien, rehtorin, terveydenhoitajan, psykologin tai koulukuraattorin kanssa. Tarvittaessa pyydä, että nimeäsi ei mainita asiaa käsiteltäessä, olet vain huolestunut lähimmäinen.

Ammatti-ihmiset vievät huolesi oppilashuoltoryhmään, jossa mietitään, miten kyseisten lasten käyttäytymiseen olisi viisainta puuttua heidän oman tulevaisuutensa sekä ympäristön turvallisuuden nimissä.

Äänestä

Luin kirjoituksesi ja mieleeni tuli taas ajatus, jota olen silloin tällöin miettinyt. Olen itse yrittänyt kasvattaa lapseni ns. "kunniallisiksi" kansalaisiksi, jotka osaisivat arvostaa ja kunnioittaa toista ihmistä, joiden sanavarastoon kuuluisi anteeksi ja kiitos, ja jotka saisivat elämänsä ohjeiksi muutakin kuin haistatella vastaantulijoille. Mutta, olen miettinyt sitä, että mitä hyötyä loppupelissä on yrittää kasvattaa omista lapsistaan "kunniallisia" kansalaisia, kun suurin osa toisten lasten vanhemmista viis välittää mitä heidän lapsensa tekevät. Jäävätkö omat lapseni näiden toisten lasten varjoon, kun enemmistö ei omaa minkäänlaisia käytös- ym. tapoja?? Näitä vain täällä mietiskelen.

Äänestä
  • Älä epäile kasvatuksesi ja tekemäsi työn tärkeyttä ja arvoa!

    Hyvä käytöksiset ja muut huomioon ottavat lapset saatavat näyttää jäävän mekastavien ja huonokäytöksisten lasten varjoon, sillä he eivät ole ensimmäisinä huutamassa MINÄMINÄMINÄ!!!!

    Yhteiset pelisäännöt osaavat lapset ovat kuitenkin paljon potentiaalisempia menestyjiä elämänsä varrella kuin huonotapaiset.

    Itsekkäät ja huonotapaiset lapset voivat saavuttaa 'pikavoittoja' maailmassa, mutta loppujen lopuksi vain todelliset saavutukset merkitsevät, eikä niitä saada kyynärpäätaktiikalla ja toisia loukaten.

    Laita hyvä kiertämään lastesi kautta, niin ehkä saamme maailman taas raiteilleen!

    Äänestä

Naapurin isommat tyttölapset leikkasivat 7-v tyttäreltämme silmäripset, tuhosivat vaatteet ym. Tämä on jatkunut jo pitkään. Vanhemmat eivät myönnä mitään, lapset kieltävät, joten homma jatkuu...

Äänestä

Harrastan aktiivisesti laskettelua ja viimeisen kymmenen vuoden aikana olen huomannut lasten (ikävä kyllä yleensä poikien) käytöksessä todella ikävää röyhkeyttä ja tapojen puutetta, joka on parin viime vuoden aikana todella pahentunut.

Hissijonossa nämä pojat etuilevat aivan sumeilematta ja kiro- ja haukkumasanat ovat arkipäivää, kun en päästäkään heitä ohitseni! Eräs 'ohipääsemätön' poika tuli taakseni seisomaan, kun oli minun vuoroni mennä hissiin ja heitti hissikapulat pääni yli, etten päässyt hissiin - ei tosin päässyt kukaan muukaan. Poika vain nauroi räkäisesti. lopulta hissihenkilökunta tuli paikalle ja pääsimme jatkamaan. Seuraavalla kierroksella poika yritti jälleen kiilata ja kun en tälläkään kerralla antanut, hän katsoi minua hieman hölmistyneenä ja sanoi: "Etkö sä jo viime kerrasta oppinut?".

Kyse ei sitten ole ollut hiihtokoulusta, jos joku sitä ajatteli...

Rinteessä he eivät välitä pätkääkään omasta tai toisten turvallisuudesta, vaan jäävät istuskelemaan keskelle rinnettä, pahimmillaan kupareen katveeseen ja laskevat alas syöksylaskua toisten laskijoiden suksia/lautoja hipoen.

Eräällä pojalla oli isä mukana ja kun mainitsin isälle, että poika oli röyhkeästi yrittänyt kiilata jonossa, isän kommentti oli: "Elämässä ei pärjää, jos ei välillä käytä kyynärpäitään, hyvä että poika on jo aloittanut harjoittelun".

En olisi ikinä kuvitellut 24-vuotiaana sanovani näitä sanoja, sillä koen itsekin olevani vielä hyvin nuori, mutta: "Mihin tämä nykynuoriso oikein on menossa???"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äiti minäkin kirjoitti:

Olenko ainoa jota RAIVOSTUTTAA joidenkin lasten (poikia tässä tapauksessa) huono käytös??? Haistatellaan v...tua, otetaan toisten tavaroita omin luvin joko rikkoen ne jättäen ties minne pitkin pihaa, kiroillaan, tönitään koulumatkalla pienemmät puskaan, ammutaan kohti ritsalla tai kuulapyssyllä, heitellään koiria kivillä, katkotaan koristepuut ja kukat ja paljon muuta pienempää. Omat samanikäiset lapseni pelkäävät viedä koiraa ulos tai tulla samaa matkaa bussilla kotiin. Minä olen (ja moni muukin) sanonut kyseisille pojille asiasta suoraan, vastauksena haista v...Olen myös sanonut erään pojan äidille asiasta, vastauksena haista v... ja että meidän poika ei varmasti tee tuollaista. Tätä on jatkunut jo vuosia ja tiedän että tätä tapahtuu paljon muuallakin kuin meidän pihallamme. Jokaiselle äidille oma lapsi on se rakkain, mutta ei kukaan saa terrorisoida muita omalla röyhkeällä käytöksellä. Menkää vanhemmat itseenne ja miettikää mitä oma kullannuppunne voi teidän tietämättänne tehdä. Ihan oikeasti. Aina ei ole kyse ikävästä "syntipukin" etsinnästä vaan kyse voi olla todellisesta ongelmasta. Joskus on syytä katsoa peiliin, ei omena niin kauaksi puusta putoa.....Olen paljon kuunnellut lasten puheita ja taitaisivat monet vanhemmat yllättyä siitä tekstistä mitä jälkikasvun suusta saattaa tulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu