Juu, tuossa alhaalla olikin jo kysymys vaativan lapsen leikki ideoista, mutta ei oikein ollut vastausta. Tässä itsekkin alkaa ideat olla vähissä mitä 5kk ikäisen muksun kanssa tekisi. Ei viihdy yksi, leluja ei huoli ja kamala kitinä. Elikkä olisko ideoita uusiin juttuihin???Ei aina jaksa kantaa sylissä ja meillä ei kantoreppu toimi.
Vielä sellainen kysymys, että muksuni kääntyi 3,5 iässä selältä mahalleen ja takaisin. Mutta nyt ei enää suostu tekemään! Onko normaalia?
Vielä sellainen kysymys, että muksuni kääntyi 3,5 iässä selältä mahalleen ja takaisin. Mutta nyt ei enää suostu tekemään! Onko normaalia?
Vastaukset 10
Vanhimmat
kommentoin vain siihen, että meidän tyttö kohta 4,5 kk eikä vieläkään ole kääntynyt selältään mahalleen. että näin..
tyttö ja meillä oli samaa ongelmaa 3-4kk iässä. Nyt on alkanut viihtymäään paremmin. Meillä oppi kans jo 2,5kk ikäisenä kääntymään selältä vatsalle ja sekös tyttöä harmitti, kun ei päässyt takasin eikä eteenpäin eikä jaksanut vielä itseään tai päätään edes siinä pitää. Meni ajan kanssa ohi...ja kun taidot karttuu, niin rupeaa viihtymään.
Juu, mutta asiaan... eli meillä tykätään kovasti hassutella. Kaikenmaailman temput, joilla naurun saa kalasteltua, on tytöstä ihania..ja vanhemmista myös! =) Eli kutittelua, loruttelua, pusuttelua yms.
Sitten kova sana on esim. keittiön kauha tms. Tykkää valtavasti, vaikka se on tylsän valkoinen väriltään.
Sitten meijän neiti tykkää kyläillä ja kuunnella, kun aikuiset puhuvat ja nauravat.
Sitten jos mitenkään muuten tyttö ei viihdy, niin riisumme vaipan vex ja johan viihtyy taas! Se toimii aina, vaikka olis ollut jo sitä ennen ihan känkkäränkkä. Eli ilmakylpyjä suosittelen...samalla vauvan on helpompi harjoitella lattialla taitojaan. Meilläkin lähti ekaksi ryömimään juuri ilman vaippaa...sai jalat paremmin liikkumaan ja "pidon" lattiasta. =)
On varmaan ihan normaalia, että voi tulla "takapakkia" taidoissa...tai että uutta opetellessa ns.unohtaa jo opitun taidon. No hätä!
Meillä on pienestä pitäen tehty kerran päivässä pitkä kävelylenkki kaupungille. Nykyään, kun tyttö (10 kk) nukkuu enää kahdet päikkärit, mennään niiden välissä, kun se on pisin aika, jonka tyttö on hereillä, ja sisällä alkaa äkkiä tulla tylsistymiskänkkäränkkä.
Kassiin mukaan varavaipat ja -vaatteet (myös esim. sadesuojaa, jos sää muuttuu), joku purkkivälipala, jota ei tarvitse lämmittää ja ruokavehkeet, sekä muutama lempilelu ja/tai -kirja. Sitten pari-kolme tuntia kävellään ulkona, ajellaan bussilla (on ainakin täällä Turussa ilmaista lastenvaunujen kanssa kulkeville), kierrellään kauppakeskuksissa ja marketeissa. Toisinaan ostetaan ruokatarpeita tms. samalla, toisinaan vaan kuljeskellaan. Sitten kun alkaa pienelle tulla nälkä, pysätään johonkin kahvilaan tai vaikka vaan puiston penkille ja syödään. Usein on äidilläkin hedelmää tms. mukana, tai sitten, jos ollaan varoissamme, äiti nauttii kahvilalounaan. Näin kuluu päivän valveaika nopeasti ja saamme samalla molemmat happea ja äiti liikuntaa.
Pienempänä pidin vaunujen kuomua ylhäällä ja lasta puoli-istuvassa asennossa, että näki maailman menoa -nyt jo istuu tyytyväisenä rattaissa, vilkuttelee ihmisille ja päristelee autoille.
Illalla sitten puuhastellaan kotijuttuja ja tyttö joko touhuaa kirjojensa parissa siinä vieressä, tai sitten "auttaa" äitiä; Jos laitan astioita koneeseen tai sieltä pois, annan jonkun kipon, kauhan tms. tytölle ja hän saa tunkea sitä millon mihinkin kaappiin tai nurkkaan (ja äiti tietysti kiittelee kovasti avusta), jos imuroin, tyllerö jahtaa imuria, tai jos laitan pyykkiä kuivumaan, hän saa repiä vaatteita ulos koneesta.
Sitten välillä luetaan yhdessä, kontataan kilpaa (tämä on lempileikki) tai leikitään piilosta (neiti menee verhon taakse ja äiti kovasti etsiskelee). Välillä katsotaan telkkaria (jos ei tule mitään väkivaltaa tms.) ja neiti läpsyttää kuvaruutua tai jammailee musiikin tahdissa. Siis kovin yksinkertaisia juttuja, mutta ideana on se, että en koko ajan koeta viihdyttää lasta, vaan hän on nyt oppinut siihen, että äiti touhuaa ja hän on siinä mukana.
Sinun pienokaisesi ei vielä liiku, eli kaikkea edellämainittua et voi vielä hänen kanssaan toimittaa, mutta jos et halua olla seuraavaa 10 vuotta päätoiminen leikkitäti, kannattaa jo nyt alkaa totuttaa lasta siihen, että koko ajan ei tarvitse "leikkiä" jotain, mutta että lapsi otetaan soveltaen mukaan vanhempien tuohuihin, eikä hän siis ole yksin.
Minä ainakin myös koko ajan puhun tytölleni kaikenlaista (laulankin paljon), ja jo aika pienestä pitäen miellä on ollut pitkiäkin "keskusteluita", joissa nyttemmin on tylleröllä jo oikeiden sanojen hakuakin mukana. Kaupungillakin puhelen koko ajan ääneen kaikkea, mitä näemme -tosin joskus saattavat kanssaihmiset katsoa tätä hiukan pitkään -varsinkin silloin, kun tyttö on nukahtanut rattaisiinsa... :)
Onko teillä sitteriä, jossa lapsi viihtyisi puuhiasi katsellen? Siihen voi myös ripustaa erilaisia viihdykekaaria, joita lapsi voi tavoitella, helistellä, puristella jne. Jos ei ole, etkä halua sellaista hankkia, aivan yhtä hyvän katselupaikan saa laittialla makaavalle lapselle hiukan tyynyin pääpuolta kohottaen. Tällöin pitää toki varoa kierähtämistä, eikä asento saa olla liian istuva ennenkuin lapsi istuu omatoimisesti. Samoin on olemassa erilaisia puuhatäkkejä, joista jo valmiiksi roikkuu kaarissa värikkäitä pehmo-olioita.
Meillä eivät myöskään mitkään kantoliinat tai -reput oikein toimineet, ja niin tyttö pienempänä viihtyi tällaisella puuhapeitolla pitkiäkin aikoja -väliin minun toimiani seuraten (ja toki aina silloin tällöin kävin häntä naurattamassa juuri kaikenlaisilla puhallus-, ääntely- ja piiloleikeillä), välillä noita roikkuvia härpättimiä tavoitellen. Täkki oli siitäkin hyvä, että siinä tyttö oppi kääntyilemään, kun sijoittelin roikkuoliot eri puolille kaaria. Siinä hän myös usein otti ilmakylpyjä, kunhan vaan laittoi vähän muovia alle (niitä toiselta puolen froteisia, toiselta muovisia liinoja).
En halua vähätellä sinun taaperosi vaativuutta -toki lapset ovat temperamentiltaan hyvinkin erilaisia- mutta omani on kyllä sieltä vilkkaammasta ja sosiaalisemmasta päästä, eli ihan yksinään ei hänkään viihtyisi montaakaan minuuttia. Minullakin oli ihan alkuun (esikoisäiti kun olen) kova tarve viihdyttää lasta koko ajan, tuntui, että pitäisi keksiä paljon virikkeitä, jotta lapseni kasvaisi toimeliaaksi ja fiksuksi. Sitten alkoi pikku hiljaa tuntua siltä, että koko elämä pyöri 24/7 lapsen ympärillä, kaikki muu jäi hoitamatta ja äitikin alkoi taantua viisivuotiaan tasolle, kun "aikuisia" virikkeitä ja henkisiä haasteita ei ollut loruleikkejä kummempaa. Silloin muistaakseni oma äitini sanoi minulle, että jos jatkan valitsemallani tiellä, ei sille loppua näy lähitulevaisuudessa -päin vastoin, lapsi vaatii kasvaessaan koko ajan enemmän ja vaativampia leikkejä, jos hän on tottunut siihen, että äiti on olemassa vain häntä viihdyttääkseen.
En missään nimessä kehota sinua lopettamaan leikkimistä (kyllä meilläkin leikitään edelleen paljonkin), mutta suosittelen, että alat pikku hiljaa totuttaa lasta siihen, että sitä ei tapahdu kellon ympäri, vaan äiti on yhtä lailla läsnä ja lasta varten silloinkin, kun hän touhuaa omia juttujaan. Esim. tuo lapselle puhuminen on meillä ollut tärkeä tekijä. Tyttö oppi aika pian, että äiti huomaa hänet ja hän on tärkeä, vaikka hän ei juuri silloi olisikaan kaiken keskipiste.
Hyvin nopeasti lapsi alkoi viihtyä yhä pidempiä aikoja myös "itsekseen" (minä olin aina kuitenkin samassa huoneessa, ja poistuessani siirsin lapsen mukanani) ja nykyään saattaa mennä tuntikin niin, että tyttö "lukee" kirjojaan, kalistelee kattiloita, tai harjoittelee seisomista eri tukia vasten -ja äiti puuhaa omiaan vieressä. Esim. aamiaisen olen jo pari kuukautta saanut nauttia ihan rauhassa; Varaan keittiöön tarpeeksi kirjoja ja/tai turvallisia kiipeilypaikkoja, suljen oven, ettei neiti lähde konttailemaan muualle, ja laitan vielä radiosta musiikkia taustalle, ja pirpana viihtyy mainiosti Hesarin ajan omillaan. Sitten taas sylkkyyn ja äidin 100% huomiota kiitokseksi omasta ajasta.
Siis pikku hiljaa totuttamalla, niin hyvä tulee! Kärsivällisyyttä toivottelen!
Miksi kantoliina tai reppu ei toimi??
Ihmislapsi syntyy aivan keskentekoisena, useimpiin muihin nisäkkäisiin verrattuna avuttomana ja riippuvaisena vanhempien hoivasta. Amerikkalainen lastenlääkäri William Sears (kuuluisan The Baby Bookin kirjoittaja) sanookin:
"Ihmisen sikiöaika kestää oikeastaan 18 kuukautta: yhdeksän kuukautta kohdussa ja yhdeksän kohdun ulkopuolella kannettuna".
Meidän kulttuurissamme vallitsee käsittämätön vimma jättää pieni vauva yksin - sänkyyn, vaunuihin, sitteriin, kantokoppaan, lattialle, ja viihdykkeeksi hänelle tarjotaan mobilea tai värikkäitä leluja joita heilutellaan vauvan kasvojen edessä... Vauvan kannalta tämä on luonnotota ja julmaa.
Ihmisvauva suorastaan huutaa (ihan kirjaimellisestikin joutuu usein huutamaan) kosketusta, liikettä, mahdollisuutta seurata ihmistovereidensa normaalia, arkista elämää turvallisesti vanhemman liikkeiden rytmissä mukana keikkuen.
Ihmisellä on poikasen oikeaan hoitoon ohjaava vaisto aivan kuten eläimilläkin, meidän vain on sitä vaikeampi kuunnella kaiken älyllisen ja kulttuurillisen tietotulvan joukossa.
Joillekin meistä vauvan vaatima läheisyys voi olla omista lapsuudenkokemuuksista johtuen vaikeampaa kuin toisille, mutta useimmat vanhemmat haluavat kuitenkin pitää lasta paljon sylissä ja lähellä. Silloinkin, kun Virallinen Lastenhoitokulttuuri käski olla "totuttamatta lasta syliin", neuvon noudattaminen oli useimmille vanhemmille tuskallista, ja tyhmä neuvo se olikin, ajattele nyt: "älä totuta häntä rakkauteen", "älä totuta häntä ravintoon", "älä totuta häntä turvallisuuteen".
Kantoliina ei ole itsetarkoitus, vaan väline joka auttaa äitiä, isää ja muita lapsen rakkaita toteuttamaan hoivavaistoaan.
Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista syytä pitää lapsi lähelläsi
1)kantaminen on se, mitä lapsi synnyttyään odottaa. hän on juuri hytkynyt äidin liikkeessä mukana yhdeksän kuukautta. lapsella on liikkeessä ja liinan puristuksessa tuttu ja turvallinen olo.
2)lastaan kantava äiti on vapaa liikkumaan, toimimaan, seurustelemaan. kantaminen ehkäisee yksin jäämistä, turhautumista ja masennusta.
3)kannetun lapsen aivot kehittyvät paremmin, tietty määrä liikestimulaatiota on jopa välttämätöntä aivojen normaalille kehittymiselle.
4)kantaminen edistää sitoutumista (bonding) aikuisen ja lapsen välillä, ja näin on sekä hyväksi lapsen psyykkiselle kehitykselle, että auttaa aikuista kosketukseen vaistojensa kanssa.
5)kantoliinassa lapsi ei jää muiden ihmisten elämästä syrjään, vaan on koko ajan keskipisteessä mutta EI keskipisteenä - mikä voi ahdistaa lasta kovasti
6) kun lapsi on lähellä, äiti voi vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja oppii myös lukemaan lapsen viestejä paremmin, esimerkiksi imetyksen onnistumiselle tämä voi olla merkittävä tekijä
7)kannettu lapsi itkee selvästi vähemmän kuin sitteri-, sänky- ja lattialapsi
8)kannettu lapsi nukkuu liinassa helposti ja aina halutessaan
9)kannettu lapsi kehittyy fyysisesti ja motorisesti nopeammin kuin lapsi, joka jätetään omilleen
10)kannettu lapsi ei tarvitse leluja ja erityisiä vauvavirikkeitä - maailma on hänen mobilensa
kantoliinakannattajien juttuja. Sä olet tota mieltä ja se kirjailija on tota mieltä tai tehnyt tutkimuksia asian suhteen...en tiiä, en ole lukenut kirjaa enkä lue! Lääkäreitä on moneen lähtöön ja heillä on kaikilla omat näkemyksensä asioihin. Jos yksi lääkäri on kirjoittanut tuollasne kirjan, niin pitääkö sitä kaikkien palvoa?!
Olen erimieltä kanssasi, kuten varmaan jo huomasit! Liina tai reppu ei ole ollenkaan välttämätön. Ja kaikki ei niissä todellakaan viihdy!!
Meillä on esim. vauva, joka ei ole koskaan tykännyt olla kasvot äitiin/syliin päin "sidottuna". Hän on sen sijaan halunnut katsella maailmanmenoa kasvot menosuuntaan (liinassa ei voi näin pientä vauvaa pitää) ja heilutella jalkoja ja käsiä vapaasti. Meidän neiti on alusta saakka ollut liikkuvainen ja utelias tapaus! Hän kiukustuu/ahdistuu, kun joutuu olemaan pakolla paikoillaan. Nukkuessaan hän ei tykkää edes peittoa käyttää.
Me olemme siis pitäneet lasta sylissä paljon, kun hän oli vastasyntynyt ja tietysti edelleen...olemme myös pitäneet sitterissä ja lattialla paljon, välillä hänen kanssaan puuhaten välillä ollaan annettu olla itsekseen. Lapsi oppii parhaiten mm. motorisia taitoja, kun hän saa olla lattialla yksin! Hänelle ei tuoda leluja eteen...ne voi olla kauempana ja hän oppii tavoiteelemaan niitä itse jne.
Eli kaikki eivät todellakaan ole kanssasi samaa mieltä, niinkuin ei minunkaan kanssa. Ei kannata katsoa maailmaa niin mustavalkoisten lasien läpi! Kukin tekee, mikä heillä toimii. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa olla vauvan kanssa, jotta hänestä kehittyy "täydellinen" lapsi. Helliä ja hoitaa voi muutenkin kuin liinaillen!!
Nuo sinun yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista syytä pätee myös minun lapseeni, vaikken häntä liinassa olekaan kantanut enkä kannata William Searsin juttuja.
1) kantaa voi myös sylissä, lapsi on siinä ihan yhtä lähellä aikuista ja tuntee olonsa turvalliseksi...hän tuntee olonsa turvalliseksi myös lattialla ja muualla, jos hänen kutsuihinsa vastataan ja hänen annetaan ymmärtää, että ollaan lähellä
2) lasta pystyy kantamaan samalla kun tekee kotihommia (kyllä on aika helppoon elämään tottunut, jos ei osaa kantaa vauvaa ja laittaa pyykkiä koneeseen samaan aikaan tms.)
3)aivojen kehittymisestä en tiiä mitään, mutta olettaisin lapsen saavan virikkeitä myös lattialta puuhastelua katsoessaan tai sylissä ollessaan tai sitterissä istuessaan
4)lasta oppii lukemaan ja hänen viestejä tarkkailemaan ihan muutenkin kuin että hän roikkuu liinassa kiinni sinussa koko ajan
5)lapsi on keskipisteessä, muttei keskipisteenä myös ollessaan sitterissä lattialla samalla kun aikuiset ovat pöydän ääressä...hän tykkää sieltä seurailla aikuisten juttuja ja hänelle voi sieltä välillä huikata jotain ja vastata hänen viesteihinsä
6)imetys onnistuu myös ilman liinaa...erittäin hyvin ja helposti, kun uskoo itteensä!
7)meidän lapsi ei ole koskaan itkenyt juuri yhtään eli on varsin tyytyväinen vauva!
8)lapsi nukahtaa yhtälailla syliin ja hänet voi siirtää haluamaansa nukkumispaikkaan
9)täysin väärin ajateltu! Lapsi oppii lattialla itsekseen ollessaan parhaiten...meidän vauva oppi hymyilemään 3vkon ikäisenä, kääntymään kyljilleen 1,5kk, 2,5kk kääntymään selältä vatsalle, 4kk toisinpäin, 4,5kk kellonviisarina ja 5kk ryömimään...ihan vain esimerkkinä lapsesta, jota ei ole liinateltu
10)maailma voi olla vauvan mobile muutenkin, ei sitä vauva kauheasti leluja ja virikkeitä muutenkaan tarvitse...hänelle riittää muutama lelu ja se, kun katsoo aikuisten touhuja...se onko lapsi liinassa, repussa, lattialla, sitterissä vai jossain muualla ei ole väliä, jos lapsi vain näkee siitä paikasta ja tietää, että aikuinen on lähellä
Ja vielä lisäksi vauvaa voi kosketella, helliä, pussailla ja hassutella hänen kanssaan ilman liinaakin. =) Sorppa näin on!! Vauvasta kehittyy kelpo yksilö ilman William Searsin neuvoja ja palvomistakin!!!
Yhdyn jokaiseen edellisen kirjoittajan teesiin -täydestä sydämestäni!!
Meillä kokeiltiin kahta eri kantoliinamallia ja kahta eri reppua, koska myös minä halusin kantaa lastani paljon ja antaa hänelle kaiken mahdollisen läheisyyden. Luin kaiken löytämäni materiaalin aiheesta, olin avoin, sitkeä kokeiluissani ja halusin olla hellä ja hyvä äiti. Voinen siis sanoa olleeni asian puolesta, kunnes kuukausien yrityksen jälkeen luovuin kaikista kantovälineistä, kahdesta syystä; Ensinnäkin, lapseni ei KERTA KAIKKIAAN viihtynyt niissä, ei liinoissa, ei repuissa, ei missään asennossa, ei millään sidonnalla. Uutuuden ihmetyksen jälkeen rimpuilu ja epämukavuuskitinä oli kerta kerralta kovempaa, ja lopulta jo pelkän kantovälineen esille ottaminen aiheutti itkua.
Toiseksi, lapseni viihtyi ja viihtyy loistavasti sylissä, mutta myös lattialla, jonne usein sylittelyn jälkeen kampeaa itse, ja jos äiti vielä haluaisikin sylissä pitää, niin lattialle on päästävä! Lapsemme on myös alusta asti -kuten äitinsä ja isänsäkin- tykännyt halailla, suukotella ja hellitellä paljon, ja tätä meillä tehdäänkin koko ajan. Imetyskin sujui koko imetysajan hienosti sohvan pehmeän nurkan syleilyssä tai nojatuolissa; Se oli meidän kahden yhteinen, hellä hetki. Sitten taas välillä isin sylkkiin tai (omasta halusta) lattialle maailmaa tutkimaan. Ja aina välillä äitille ja/tai isille suukkoa antamaan ja taas takaisin omiin puuhasteluihin.
Siis tajusin, että hellää ja hyvää, lastaan suojelevaa, rakastavaa ja tälle parastaan antavaa äitiä ei kenestäkään voi taikoa pelkällä kantoliinalla, mutta kantoliinan puute ei estä minua olemasta sellainen äiti lapselleni.
Voi hyvät hyssykät, sekö minusta paremman äidin olisi tehnyt, että väen väkisin olisin pakottanut lapseni johonkin, mitä hän ei halua, missä ei koe oloaan mukavaksi (EIKÄ niin muodoin myöskään turvalliseksi!), olisin nonsoleerannut vääntelyt ja kitinät, ja tuudittautunut autuaaseen uskoon siitä, että näin (ja vain näin) lapsestani kasvaa henkisesti terve aikuinen??
Mikä sopii loistavasti yhdelle, voi toiselle olla tuskainen koettelemus, ja onkin lähes vastuuttoman mustavalkoista edes vihjata, että ainoa oikea tapa osoittaa lapselle hellyyttä ja luoda turvallisuutta on kantoliina tai -reppu?! Että kaikki äidit, jotka eivät syystä tai toisesta näitä välineitä käytä, eivät osaa / halua lapselleen turvaa ja läheisyyttä antaa?! Jo on aikoihin eletty!!
Tuohtuneena,
T: Vilkkaan, sosiaalisen, elämänjanoisen, hellän ja terveen pienen ihmistaimen äiti
pakko kommentoida tätä asiaa positiivisessa mielessä. Itse olen kolmen viikon ikäisen tytön äiti ja miettinyt kovasti tätä kantoreppuasiaa. Todella hyviä kommentteja puolesta ja vastaan.
Lisää tälläisiä kunnollisia keskusteluja!
Kiitos =)
Piti vielä tuon kantoliina-aktivistin argumentointia kommentoida. Siis nämä väitteeet, että "kannettu lapsi kehittyy fyysisesti ja motorisesti nopeammin kuin lapsi, joka jätetään omilleen", "kannetun lapsen aivot kehittyvät paremmin", "kantaminen ehkäisee yksin jäämistä, turhautumista ja masennusta" ja "kannettu lapsi itkee selvästi vähemmän kuin sitteri-, sänky- ja lattialapsi".
Sitä vaan, kun myös tuo meidän (niinkuin edellisenkin kirjoittajan) "omilleen jätetty" lapsemme on kehittynyt niin fyysisesti, motorisesti, kuin psyykkisestikin sellaista vauhtia, että jos hän olisi nykyistä vielä nopeammin kehittynyt, niin kaiketi olisi kohdusta konttaamalla ulos tullut - lääkäriä iloisesti morjestaen!
Otteita neuvolakortista:
- "Suloinen prinsessa"
- "Sosiaalinen neiti, vastaa hymyyn hymyllä, juttelee vastavuoroisesti, motorinen kehitys ikätasoa edellä"
- "Ottaa hyvin kontaktia, nauraa, suloinen hymytyttö" (neuvolatätin sijainen)
- "Iloinen terhakka tyttö, leikkii aktiivisesti, kasvaa hienosti" (lääkäri)
Itse olen toki jäävi arvioimaan lapseni "turhautumista ja masennusta", mutta kyllä noista ammattilaisten lausuinnoista nyt vaan sellaisen kuvan saa, että ainakaan kovin turhautuneesta lapsesta ei ole kysymys. Ja faktana voin kertoa vielä sen, että tyttö itkee VAIN silloin, kun on nälkä, väsy, pipi tai muu selkeästi todettava syy, muuten on kuin Naantalin aurinko -vaikkakin omapäinen, lujatahtoinen ja temperamenttinen yksilö. Osaa myös kujeilla, "juksata" ja juoksuttaa vanhempiaan -niin halutessaan. Että tiedä sitten siitä masennuksesta...
Miksi ihmeessä neuvot ja kerrot miten helvetin hienoa on kantaa lasta ja sitten sata sanaa helvetin hienoa tekstiä kantamisen tarpeellisuudesta jos kysyjä kertoo heti ensin että vauva ei viihdy repussa / liinassa.....
Meidänkään vauva ei viihtynyt ja miksi -kuten itse kysyit kirjoittajalta -ei aavistustakaan, pieni vauva harvoin osaa sitä itse kertoa. Järjetön raivo vaan tuli kun pisti reppuun / liinaan.....
Mutta, nyt hillitsen taas itseni ja vastaan kysyjälle.....
Tosiaan meidän napero ei viihtynyt kummassakaan noin pienenä, vasta n. 8 kuisena alkoi viihtymään repussa naama meno suuntaan.
Itse ostin kantopussin joka on helpompi käyttöinen kuin liina ja erilainen kuin reppu. Siinä napero viihtyi kivasti.Ja vielä edelliselle kirjoittajalle, siellä nappulalla oli mukana aina lelu jota hipelöi, ei kuten tämä upea Sears sanoi: Kannettu lapsi ei tarvitse virikkeitä..... Meidän tarvitsi ja mukelsi lelua pussissa tyytyväisenä ja sain tehtyä kotihommia ja käytiin välillä pussilla kävelemässäkin. Kokeile sellaista jos siis haluat kantaa lasta lähelläsi -tai sitten nappulasi ei vain viihdy näissä kantolaitteissa ja pitää yrittää keksiä muita jutskia.
Jos lohduttaa, tuokin vaihe on ohimenevä ja helpottaa kun osaa alkaa liikkumaan :)
ohessa linkki kantopussille: http://www.vekaravintti.fi/yliolanliinat.htm
Tsemppiä!!
meillä muksu kääntyi mahalleen 3,5kk:n iässä, eikä ole sitä unohtanut. nyt on melkein 6kk ja kääntyy mahalleen, siitä takaisin selälleen, ryömii takaperin ja nousee konttausasentoon, liikuttelee jalkoja siinä eteenpäin, käsiä ei vielä, välillä innoissaan hypähtää eteenpäin konttausasennosta..lässähtäen mahalleen:D meillä riittää tekemiseksi omat lelut olkkarin lattialle levitettynä, se kun siinä ryömii ja pyörii mahallaan niitä edestakaisin tyrkkien. meillä toimi aluksi baby björnin reppu hyvin, mutta herralla painoa 8,5kg ja pituutta 71cm, niin enää ei kiinnosta sitä siinä kanniskella. ite oon sitä mieltä että lapsi ei siihen kuole jos se vähän kitisee kun yksin joutuu olemaan. jos joka kerta hyppää siihen viereen kun kitinä kuuluu, niin jopa noin pieni lapsi oppii sua pompottamaan. ton ikäsille riittää leikkimiseksi ihan äidin ilmeily ja omat lelut. kun on lattialla, leikkii ite, kun äitillä on aikaa leikittää, niin sitten leikitään niillä yhdessä. se ei ole mikään nasan raketti-insinööri se lapsi ja pärjää vähemmälläkin. ja vanhemmuuden ei tule olla suorittamista, sen kanssa pitää olla sujut eikä koittaa pakonomaisesti keksiä tekemistä. ja meillä silti sylitellään lasta, ja välillä makailen ite sohvalla, otan muksun päälle makaamaan ja tyrkkään tuttipullon suuhun ja siihen poika sitten tyytyväisenä nukahtaa:) tähän hommaan pitää vaan löytää sellanen kauhun tasapaino..