TERVEYSVIIKKO

Mä en ole kanssa viitsinyt edes avata kanavaa tänään ja eilenkin katsoin vain päälähetykset. No BB on jo rahansa saanut 24/7 :sta, mutta olen tosi pettynyt.

Lisäksi ärsyttä tuo jatkuva tyhmien juttujen teettäminen ympäri vuorokauden ja asukkeiden väsyttäminen suotta. Saavathan syyttää tuotannossa itseään, kun sitten vuoron perään kilahtaa milloin kukakin.. Koskaan ei ole aikaisempina vuosina joutuneet henkisesti noin koetukselle, koska ovat niin univelkaisia ja tylsistyneitä.

Asukkaita valvotetaan jatkuvasti yö yön perään tai sitten ryyppäytetään ja taas uni on huonoa, mutta ei mitään järkeä noissa jutuissa. Välillä saa ruokaa ja nimen omaan jotain sämpylää tai muuta roskaruokaa sekä limuja kamalasti - ja toisinaan taas ovat nälässä ja joutuvat paistelemaan leipiä, jotta olisi edes jotain syötävää. Kamalan epäterveellistä ja lihottavaa ruokaa.. samoin väsyttävää.

Olisi tehtävänä vaikka tehdä jotain hyvi ruokia koko viikko.. Enkä tarkoita jotain pupun ruokaa vaan ihan normaalia kotiruokaa ja tarpeet ja ohjeet niihin.. voisi vuorotellen olla kokkina joku ja avustajat samoin. Oppisivat samalla tekemään ruokaa. Samoin muutenkin voisi olla vaikka yksi terveysviikko kuntoiluineen.

Ymmärrän tuon ärsyyntymisen ja turhaantumisen, kun tehtävät ovat aina tuollaisia tyhmiä ja pitkäveteisiä..ja silti joutuu itsensä vetämän äärirajoille nimenomaan tuon jatkuvan valvomisen takia.

Samoin tuo Mariannen ainainen selitys ja tulkinta joka asioista alkaa käymään hermoille. Pitäis päänsä kiinni..
1142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ne sunnuntain talk show -lähetykset. Niihin mahtuu hyvin kaikki viikon "huippuhetket" ja pitkäveteiseksi menee silti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olis jo aika kirjoitti:

Mä en ole kanssa viitsinyt edes avata kanavaa tänään ja eilenkin katsoin vain päälähetykset. No BB on jo rahansa saanut 24/7 :sta, mutta olen tosi pettynyt.

Lisäksi ärsyttä tuo jatkuva tyhmien juttujen teettäminen ympäri vuorokauden ja asukkeiden väsyttäminen suotta. Saavathan syyttää tuotannossa itseään, kun sitten vuoron perään kilahtaa milloin kukakin.. Koskaan ei ole aikaisempina vuosina joutuneet henkisesti noin koetukselle, koska ovat niin univelkaisia ja tylsistyneitä.

Asukkaita valvotetaan jatkuvasti yö yön perään tai sitten ryyppäytetään ja taas uni on huonoa, mutta ei mitään järkeä noissa jutuissa. Välillä saa ruokaa ja nimen omaan jotain sämpylää tai muuta roskaruokaa sekä limuja kamalasti - ja toisinaan taas ovat nälässä ja joutuvat paistelemaan leipiä, jotta olisi edes jotain syötävää. Kamalan epäterveellistä ja lihottavaa ruokaa.. samoin väsyttävää.

Olisi tehtävänä vaikka tehdä jotain hyvi ruokia koko viikko.. Enkä tarkoita jotain pupun ruokaa vaan ihan normaalia kotiruokaa ja tarpeet ja ohjeet niihin.. voisi vuorotellen olla kokkina joku ja avustajat samoin. Oppisivat samalla tekemään ruokaa. Samoin muutenkin voisi olla vaikka yksi terveysviikko kuntoiluineen.

Ymmärrän tuon ärsyyntymisen ja turhaantumisen, kun tehtävät ovat aina tuollaisia tyhmiä ja pitkäveteisiä..ja silti joutuu itsensä vetämän äärirajoille nimenomaan tuon jatkuvan valvomisen takia.

Samoin tuo Mariannen ainainen selitys ja tulkinta joka asioista alkaa käymään hermoille. Pitäis päänsä kiinni..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu