Kanki Kaikkonen

Elikkä kansanedustaja Antti Kaikkonen, joka on tullut tunnetuksi mm. Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta, oli ollut eilen pitämässä lukiolla vaalipaneelia ja tentannut siellä muun muassa Merja Kyllöstä ja Juhani Seppästä. Tyttö sanoi, että oli ollut mukavan rento mies.
Mukavaa, että hän tuli tänne asti pitämään vaalipaneelia nuorille joista suurin osa ei vielä edes ole äänestysikäisiä. Näin kuitenkin aktivoidaan myös nuoria. Hyvää toimintaa myös lukion puolesta kun tällaista järjestetään.
0316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


oli ollut eilen lukiolla kirjoitti:

Elikkä kansanedustaja Antti Kaikkonen, joka on tullut tunnetuksi mm. Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta, oli ollut eilen pitämässä lukiolla vaalipaneelia ja tentannut siellä muun muassa Merja Kyllöstä ja Juhani Seppästä. Tyttö sanoi, että oli ollut mukavan rento mies.
Mukavaa, että hän tuli tänne asti pitämään vaalipaneelia nuorille joista suurin osa ei vielä edes ole äänestysikäisiä. Näin kuitenkin aktivoidaan myös nuoria. Hyvää toimintaa myös lukion puolesta kun tällaista järjestetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu