AVOINMUUTTA JÄMSÄN KUNTAPOLITIIKKKAAN

Jämsän kaupunginjohtaja teki historiaa järjestämällä Jämsässä Vitikkalan koululla avoimen tiistaitilaisuuden pari viikkoa sitten, jossa hänen alustuksensa pohjalta keskusteltiin kaupungin taloudellisesta kriisistä. Vain rohkeimmat vanhojen valtapuolueiden edustajista olivat saapuneet tilaisuuteen jossa 2000- luvulla tehty kuntatalouden alasajon historia ja nykytilanteeseen päätyminen tuli selvästi esille. Vanhat valtapuolueet ovat vieneet kaupunkinsa lähelle suoritustilaa. Kuntavelka lähes 2000 euroa henkilöä kohti ja konsernilainat lisäksi.

Historiasta kannattaa oppia ja ollaan vakavien haasteiden edessä, tilanne hahmottui nyt useimmille kuntalaiselle ja uusille ehdokkaille ensikerran. Selviytymisvaihtoehdot tulevat vaikuttamaan monen arkeen, se on hyvä todeta ennen vaaleja. Talouden tunnusluvut täyttävät nyt kriisitilanteen tunnusmerkit ja leikkauksia on tehtävä. Seniorivaltuutettujen asiantuntemus korostuu koska osa leikkauksista uhkaa myös vanhuspalveluita.

Uutta kuntapolitiikkaa tarvitaan ja uusia päättäjiä, äänestäjät ratkaisevat kotikentän kehityslinjan. Jämsän palvelutilanne on nyt kuitenkin hyvä ja kustannuksia lisäävä kehitys voidaan toistaiseksi rauhoittaa, kunnes kriisivaihe on ohitettu. Uuden valtuuston on tehtävä selviytymisohjelma tuleville vuosille ja siihen ei riskialttiit hupailu- tai viihdeohjelmat sovi mukaan.
2171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

aikaisemmin mukisin kun Järvinen ja Järvenpää, varsinkin Esko poika availi koko ajan uusia topikkeja. Nyt mennään vielä pidemmälle. Nyt se helvetin eläkeläinen kopio samoja viestejä moniin ketjuihin. Kyllä on kova tarve julkisuuteen eskolla...

Tiesitkö muuten että viestien massaaminen kuuluu kiellettyjen asioiden listalle näille keskustelupalstoilla???

Äänestä

"Seniorivaltuutettujen asiantuntemus korostuu koska osa leikkauksista uhkaa myös vanhuspalveluita."

Niinpä niin. Esko pistää investoinnit jäihin ja lupaa joka suhteessa niukkuutta, mutta vanhuspalveluihin ei saa kajota. :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Esko K.Järvenpää kirjoitti:

Jämsän kaupunginjohtaja teki historiaa järjestämällä Jämsässä Vitikkalan koululla avoimen tiistaitilaisuuden pari viikkoa sitten, jossa hänen alustuksensa pohjalta keskusteltiin kaupungin taloudellisesta kriisistä. Vain rohkeimmat vanhojen valtapuolueiden edustajista olivat saapuneet tilaisuuteen jossa 2000- luvulla tehty kuntatalouden alasajon historia ja nykytilanteeseen päätyminen tuli selvästi esille. Vanhat valtapuolueet ovat vieneet kaupunkinsa lähelle suoritustilaa. Kuntavelka lähes 2000 euroa henkilöä kohti ja konsernilainat lisäksi.

Historiasta kannattaa oppia ja ollaan vakavien haasteiden edessä, tilanne hahmottui nyt useimmille kuntalaiselle ja uusille ehdokkaille ensikerran. Selviytymisvaihtoehdot tulevat vaikuttamaan monen arkeen, se on hyvä todeta ennen vaaleja. Talouden tunnusluvut täyttävät nyt kriisitilanteen tunnusmerkit ja leikkauksia on tehtävä. Seniorivaltuutettujen asiantuntemus korostuu koska osa leikkauksista uhkaa myös vanhuspalveluita.

Uutta kuntapolitiikkaa tarvitaan ja uusia päättäjiä, äänestäjät ratkaisevat kotikentän kehityslinjan. Jämsän palvelutilanne on nyt kuitenkin hyvä ja kustannuksia lisäävä kehitys voidaan toistaiseksi rauhoittaa, kunnes kriisivaihe on ohitettu. Uuden valtuuston on tehtävä selviytymisohjelma tuleville vuosille ja siihen ei riskialttiit hupailu- tai viihdeohjelmat sovi mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu