Playa Blanca

Onko kellään kokemuksia hotelli Playa Flamingosta? Matka suunnitteilla maaliskuulle ja mukana kahdeksan kuukauden ikäinen lapsi.Olisiko hyviä vinkkejä pienen lapsen kanssa matkustamiseen?
2310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olimme perheen kanssa Playa Flamingossa helmikuussa-07.Tykkäsimme paikasta kovasti. Hotellialue on iso ja sijaitsee aivan rannassa. Lähes kaikista huoneistoista on jonkinlainen merinäköala. Meillä oli ns. premium-huoneisto, josta oli esteetön näkymä merelle. Itse nautin suunnattomasti upeasta maisemasta aamukahvia parvekkeella nauttien. Paikka oli erittäin rauhallinen. Lähinnä lapsiperheitä. Itse nautin siitä,ettei alueella ollut liikennettä, ja rantaa kiersi kivetetty rantakatu, ties miten kauas. Mieheni nautti pitkistä aamuisista juoksulenkeistä rantaa kiertäessään. Alueella ei juurikaan ole portaita, joten esim rattaiden kanssa siellä on helppo liikkua. Hotellilla oli kaksi allasaluetta. Toisessa oli isosta altaasta erotettu osa lapsille aidalla ja toisella oli pieni lastenallas erikseen. Tosin oma 6v. tyttöni ei siinä viihtynyt veden kylmyyden vuoksi.
Hotellihuoneet olivat siistejä, joskin ehkä jonkin verran kuluneet.Ranta-aluuelta löytyy joitakin ravintoloita ja pari kauppaa, hieman kauempaa edullisempi Spar-myymälä. Ranta-alueella oleva ravintola "Steak House" oli varsinkin lasten mieleen. Ruoka oli hyvää ja yksi vanhempi miestarjoilija jaksoi aina pelleillä lasten kanssa.
Playa Blancan keskustaan on parin kilometrin matka, jonka kyllä jaksaa kävellä. Me kävelimme yleensä iltaisin sinne päin ja tulimme taksilla takaisin, joka ei tainnut maksaa hädin tuskin 3e!
Hotellilla järjestettiin iltaisin ohjelmaa, joka saattaa aikaisin nukkumaan meneviä häiritä. Meitä ei häirinnyt lainkaan, musiikki lakkasi yleensä muistaakseni n kl 22 aikaan.
Alakerran toisesta hotellihuoneesta kuului aika hyvin pienten lasten äänet ja huonekalujen kolina jo klo 7 aikaan aamulla, mutta ei sekään meitä häirinnyt, kun itse heräilimme samoihin aikoihin. Ehkä jotakuta aamutorkkua saattaisi äänet herätellä.
Mielestäni hotelli on loistava pienten lasten kanssa matkustavalle ja varsinkin sijainti on mitä mainion, etenkin jos tykkää rauhallisesta lomailusta. Bilepaikkaa etsivälle paikka ei kyllä sovi, mutta heitä sinne tuskin eksyykään!
Voin siis lämpimästi suositella!

Äänestä
  • Kiitti paljon asiallisesta ja perusteellisesta vastauksesta!Hyvillä mielin siis odotamme lomaamme.Juuri rauhallista siistiä paikkaa toivomme,siis ei Inglesin kaltaista hulinaa. Pienen lapsen kanssa matkustaminen asettaa vähän erilaiset kriteerit lomalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rapitsu kirjoitti:

Onko kellään kokemuksia hotelli Playa Flamingosta? Matka suunnitteilla maaliskuulle ja mukana kahdeksan kuukauden ikäinen lapsi.Olisiko hyviä vinkkejä pienen lapsen kanssa matkustamiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu