Jämsän SDP kunnallisneuvoksensa johdolla on ajanut meidät syvään taloudelliseen lamaan,
josta ei nousta ilman merkittäviä muutoksia kuntamme toimintatavoissa.
Päättävien ihmisten vaihtaminen on ensimmäinen askel kohti muutosta tästä kurimuksesta.
Vastuullinen taloudenhallinta on otettava työkaluksi päätöksiä tehtäessä.
Se ei tarkoita kuitenkaan palveluiden alasajoa, päinvastoin.
Koko kunta reuna-alueineen on tunnustettava voimavaraksi. Sitä tulee hyödyntää.
Kuntamme tulevaisuutta on ajateltava myös paljon enemmän seutukunnallisena kokonaisuutena,
joka ei rajoitu edes oman kuntamme rajoihin.
Jämsä-Jyväskylä-Äänekoski kehitysvyöhyke on hyvä esimerkki tulevaisuuden tavasta ajatella kotiseudun elinvoimaisuuden, asumisen, opiskelun ja työssäkäynnin olosuhteiden parantamiseen.
Alueelle on kehitettävä voimakkaita synergioita tuottaamaan kasvuvoimaa nyt rapistuvalle Jämsälle.
Oma strateginen näkemykseni kunnallisvaaleja ajatellen on, että äänestäkää ketä muuta puoluetta tahansa,
mutta älkää SDP:tä. Tämä konsepti avaa mahdollisuuden uudenlaiselle tulavaisuudelle.
Vain äänestämällä voit vaikuttaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Joku kirjoitti ensimmäisen : "ääänestäkää sdp:tä jne". Ja seuraava keksi monistaa samaa kirjoitusta viiteen viestiin ( muutetaan muutettavat -periaatteella ). Aikaa kopioimiseen meni vain pari minuutia mutta viimeisen kommentin kirjoittamiseen:" äänestäkää Soinia "
siihen meni jo puoli tuntia. Mitä tästä jää käteen: äänestyskopissakin voi vielä miettiä,mutta silti kannattaa lähteä äänestämään.
spämmännyt alkuperäistä viestiä?
Ettei vaan johda jäljet luottamusmiehen koppiin.
Sen tietää mistä leiristä häiriö oli lähtöisin.
ihan oikein tehty