endometrioosista

Olisin tiedustellut teiltä, ketkä olette saaneet diagnoosin endosta, että näkyykö endometrioosi perusgyne tutkimuksissa ja ultrassa. Me ollaan miehen kanssa kärsitty lapsettomuudesta pian pari vuotta ja syön kolmatta kiertoa clomeja. Kärsitään selittämättömästä lapsettomuudesta. Olen itse usein epäillyt kärsiväni endometrioosista siitä syystä, että menkat on kivuliaat ja runsaat vaikkakin säännölliset. Kohdussa ja munasarjoissa ei näy ulkoisesti mitään vikaa. Olisinkin halunnut tietää, että onko täällä kenties muita, keillä olisi todettu endometrioosi, vaikka ulkoisesti kohtu ja munasarjat olisi ok ja miten endo on teillä todettu? Sekin mietityttää, että voiko esim. vatsaontelossa oleva endometrioosi vaikuttaa lapsen saantiin, kun kuitenkin ns.synnytyselimet on kunnossa?
7612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Täällä olisi toinen, jolla sama tilanne. Molemmat tutkittu, ei mitään löytynyt eli selittämättömiä ollaan. Nyt mietin, voisiko olla kyse endometrioosista.

Kuukautiset ennen ihan ok (alussa pari tuntia kipeä), nykyisin saattaa olla jopa pari päivää kunnolla kipeä. Munasarjojen kohdalla puukonpiston tuntuisia tuikkaisuja (juuri ennen kk). Ja mm. aivastaessa tuntuu munasasrjoissa.

Millaisilla hoidoilla endometrioosin kanssa olette onnistuneet ja miten tuo on endo on todettu?

Äänestä
  • ja hoidetaan laparoskopialla. Eli tähystetään paikat nukutuksessa. Samalla poistetaan endoa jos sitä on.

    Äänestä

  • todetaan kirjoitti:

    ja hoidetaan laparoskopialla. Eli tähystetään paikat nukutuksessa. Samalla poistetaan endoa jos sitä on.

    Niin, eli endoa harvoin voidaan todeta perusgynekäynnillä. Ainoastaan, jos löytyy tumma suklaakysta, voidaan aika vahvasti jo epäillä endoa. Muutoin kipuoireiden ym. perusteella laitetaan vatsantähystykseen eli laparoskopiaan, joka tehdään nukutuksessa. Siellä voidaan nähdä vatsan ja lantion alueen tila, mutta endoa voi silti olla jossain piilossa niin, ettei kirurgikaan sitä huomaa.

    Endoa voidaan polttaa ja kystat poistaa tässä tähystyksessä, ja joillakin se riittää hoitamaan koko homman. Hyvin usealla endo on kuitenkin vaihdevuosiin saakka kestävä sairaus, ja se voi olla monenasteinen, minimaalisesta vaikeaan endoon. Itselläni on aste II eli lievä endo. Minulta löydettiin 2 vuotta sitten suklaakysta ja pari pientä pesäkettä. Kivut ovat olleet leikkauksen jälkeen aika vähäiset, eikä uutta kystaa ole kasvanut. Niistä pesäkkeistähän ei voi sanoa mitään, koska en ole ollut toisessa tähystyksessä. Eikä siihen lienee ole tarvetta, ellei kivut pahene/kasva uusi kysta/raskaus ei ala vuoden sisällä.

    Endo on melko tuntematon sairaus, eikä kaikki edes luokittele sitä sairaudeksi, mikä on todella typerää, sillä endo nimenomaan on sairaus. Se voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa työkyvyttömyyttä kovine kipuineen, ja vaikeissa tilanteissa kipuja on päivittäin, eikä perus buranat auta. E-pillereistä saattaa olla apua oireiden hillitsemisessä ja sairauden etenemisen estämisessä/hidastamisessa. Ja vielä kaiken lisäksi, endo voi aiheuttaa lievänäkin kovat kivut ja lapsettomuuden, ja toisin päin.

    Voimia vaan kaikille endoa sairastaville!!

    Äänestä

  • Aune kirjoitti:

    Kiitos tiedoista. Itse alan todellakin olla sitä mieltä, että tuo ko. sairaus mua vaivaa. Aiemmin olen aatellut, että siitä pitäisi näkyä merkkejä jo perus-gynetutkimuksessa, mutta myös yksi tuttava, joka opiskelee lääkäriksi, totesi, ettei välttämättä näy ja toisaalta voi silti aiheuttaa lapsettomuutta. Olen myös luullut, että kipujen pitäisi olla niin valtavia, ettei niihin välttämttä auta perussärkylääkkeet ja että kipua tuntuu muulloinkin kun menkkojen aikaan, mutta jos endoa tosiaan on eriasteisia, niin onhan oireetkin sillon vaihtelevia.

    Mulla on ollut etenkin teininä tosi pahoja menkkakipuja nimenomaan alavatsalla silloin, kun en ole ottanut riittävän ajoissa särkylääkettä. Ja kipu tulee juuri sykleissä (niinku jossain kerrottiin, että kuuluu endoon). Nykyään otan särkylääkkeen heti kun menkat alkaa ja syön niitä koko menkkojen ajan ja tällä tavalla saan kipuja lievitettyä ja vuotoakin hillittyä. Ajattelinkin kiduttaa itseäni ensi menkkojen aikaan siten, etten otakaan lääkettä heti, vaan testaan, että tuleeko kipu edelleen vahvasti.

    Olisi hienoa saada joku diagnoosi tälle lapsettomuudelle. On niin raastavaa, kun toiveet herää miltei joka kuukausi ja aina joutuu pettymään. Kun olisi joku diagnoosi, niin ehkei sitä sitten niin kiivaasti aina elättelis toiveita. Ja toisaalta.. saisi myös oikeata hoitoa.

    Miten tässä pitäisi edetä? Voinko ottaa itse suoraan yhteyttä lääkäriin tai sairaalaan ja kertoa, että haluan laparoskopiaan.. vai pitääkö mun vaan syödä loppuun lekurin määräämä clomi-kuuri (vaikkei siitä olisi mitään apua) ja odottaa, että lääkäri tekee mulle lähetteen tutkimksiin? Ja kuinkahan pitkään tuohon toimenpiteeseen joutuu jonottamaan? Olisi hienoa, kun asiat etenisi nopeammin.. ehkäpä se raskauskin sitten viimeinkin alkaisi.

    Äänestä

  • hennukka-80 kirjoitti:

    Moi kaikille!

    Itselleni todettiin laparoskopiassa endometrioosi vuonna 2001, olin tuolloin 17 vuotta. Lääkäri sanoi jo tuolloin, että tee lapset mahdollisimman nuorena, sillä sairaus voi vaikeuttaa lapsen saantia. Nyt olemme avopuolisoni kanssa yrittäneet lasta reilu pari vuotta eikä ole vauvaa näkynyt.

    Endometrioosia on hoidettu kahdesti laparoskopialla ja e-pillereillä. Hormonikierukkaakin ehdotettiin, mutta sehän ei onnistu kun lapsia haluaa. Minun oli siis valittava joko endometrioosin kivut tai lapsen yrittäminen. Päätös ei ollut vaikea, kipuihin tottuu ajan kanssa.

    Nyt olemme avopuolisoni kanssa aloittamassa lapsettomuushoidot, ongelmana on, etten ovuloi säännöllisesti. Koska tulin spontaanisti raskaaksi viime vuoden alussa (joka päättyi alkumetreillä keskenmenoon) aloitetaan hoidot clomhexalilla. Tätä ensin kolme kuukautta, jonka jälkeen aloitetaan inseminaatiohoidot jos raskaus ei ala luonnollisesti.

    Toiveet ovat suuret, mutta koitamme silti olla realistisia. Aina se ei vaan tärppää. Me olemme kuitenkin päättäneet, että jos lasta ei hoitojen myötäkään tule, niin vielä on sijaisperhe- ja adoptiomahdollisuus.

    Nyt ei oikein ajatus kulje, mutta jos jollakin on halua keskustella asiasta, niin laittakaa s.postiosoitetta tänne, niin voin laittaa mailia.

    Voimia kaikille endometrioosin ja lapsettomuuden kanssa painiville!!

    Äänestä

  • Mytty84 kirjoitti:

    Hyvin kirjotit ja selkeesti, että tällänen sokea maalikkokin ymmärtää :)

    Lapsettomuutta alettiin tutkia mulla VASTA tämän vuoden loppupuolella ja hoitoihin olen hakenut jo monta vuotta, mutta eivät koskaan ottaneet asiaani vakavissaan nuoren ikäni takia. Todella loukkaavaa ja väsyttävää puuhaa kun ei kuunnella.

    Mieheltäni lähetettiin hänen testattavat Helsinkiin muutama viikko sitten ja tuloksia odotellaan vielä tälläkin hetkellä. Tänään kävin ensimmäistä kertaa naistentautien erikoislääkärillä ja heti ensimmäiseksi todettiin endometrioosi ja hieman kun lääkäri enemmän tutki niin löytyi myös epäilyttäviä kasvaimia muistuttavia pahkuroita.
    Mukavaa olla ulalla omista asioistaan (vaikkakin kyselin lääkärin selostuksia samalla hänen puhuessa ammattiselostuksiaan)

    No ei auta muuta kun odottaa kärsivällisesti ja yrittää ottaa rennosti. Ehkäpä joskus tärppää tai sitten ei...?!

    Äänestä

  • DollyD kirjoitti:

    Ne kasvaimet voi olla hyvänlaatuisia kystia, jotka saatetaan poistaa leikkaamalla. Toivottavasti siis ei mitään vakavempaa. Jos lääkäri ei ota teitä vakavasti, suosittelisin vaihtamaan lääkäriä. Ja ite oon lopen kyllästynyt siihen siansaksaan, joten pyydän aina lääkäreitä selittämään asian niin, että tämmönen tavallinen pölvästiki voi sen ymmärtää. :)
    Endometrioosihan ei sinällään oo vakava sairaus, se ei vaan koskaan parane. Pahimmillaan se aiheuttaa hitonmoisia kipuja ja lapsettomuutta. Mutta nykypäivänä nuo lapsettomuushoidot on jo niin pitkällä, että jos rahat ja kärsivällisyys riittää, on ihan hyvät mahdollisuudet tulla raskaaksi. Täytyy kuitenkin varautua siihen, että hoidot ei auta. Sitten on kuitenkin vielä monia mahdollisuuksia, kuten sijaisperheeksi ryhtyminen ja adoptointi.
    Pitkiä prosesseja kaikki, mutta kannattavia.
    Lapsettomuus on tosi raskas asia, ite oon asiaa pohtinu jo 7 vuotta, joten olen asian kanssa tavallaan sinut. Sen asian ymmärtämiseen ja hyväksymiseen menee kuitenkin aikaa ja siinä ehtii monet itkut itkeä ja itsesyytökset läpi käydä. Jos susta/ teistä koskaan tuntuu liian raskaalta, niin älkää pelätkö kääntyä psykologin puoleen. Pahimmassa tapauksessa kun tämä asia voi tuhota jopa parisuhteen. :( Toivon teille ja kaikille muillekin onnea yritykseen!! Itse odottelen kuukautisia, että voin aloittaa ensimmäisen hoitokokeilun. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hennukka-80 kirjoitti:

Olisin tiedustellut teiltä, ketkä olette saaneet diagnoosin endosta, että näkyykö endometrioosi perusgyne tutkimuksissa ja ultrassa. Me ollaan miehen kanssa kärsitty lapsettomuudesta pian pari vuotta ja syön kolmatta kiertoa clomeja. Kärsitään selittämättömästä lapsettomuudesta. Olen itse usein epäillyt kärsiväni endometrioosista siitä syystä, että menkat on kivuliaat ja runsaat vaikkakin säännölliset. Kohdussa ja munasarjoissa ei näy ulkoisesti mitään vikaa. Olisinkin halunnut tietää, että onko täällä kenties muita, keillä olisi todettu endometrioosi, vaikka ulkoisesti kohtu ja munasarjat olisi ok ja miten endo on teillä todettu? Sekin mietityttää, että voiko esim. vatsaontelossa oleva endometrioosi vaikuttaa lapsen saantiin, kun kuitenkin ns.synnytyselimet on kunnossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu