Onko satunnainen toimeentulotuen saaminen ja takuuvuokran maksaminen lastensuojelutyötä ja avohuollontukitoimenpide?
Mikä on
avohuoltoa??
7389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mutta monessa kunnassa satunnainenkin taloudellisen tuen hakeminen johtaa lastensuojelun asiakkuuteen.
Liekö takana sitten se, että jos talouspuolella ei ole rahoja mistä myöntää, niin sitten ohjataan anomaan lastensuojelun määrärahoista lastensuojelun puolelta.
Asiasta on jo useampi vuosi,kun sain työttömänä muutaman kk:den toimeentulotukea,ja kunta maksoi takuuvuokran muuton yhteydessä.
Tämän jälkeen en ole tukea tarvinnut.
Vuodet ovat vierineet.Murkun kanssa tuli ongelmia tehtiin kiireellinen sijoitus.Haetaan huostaanottoa lähes aikuiselle nuorelle.
Sossu oli merkinnyt papereihin avohuollon tukitoimenpiteiksi tuon vuosia sitten tapahtuneen takuuvuokran maksamisen ja muutaman kk:den toimeentulotuen saamisen.
Olenko siis tietämättäni ollut vuosikaudet lastensuojeluasiakas??
toimeentuloon liittyvät asiat on lain mukaan hoidettava sosiaalihuollon asiakkuuden kautta!
Asuntoasiat, huono toimeentulo eivät ole missään tapauksessa lainmukaisia perusteita
lastensuojelun asiakkuudelle.
Eikä edes millekään lastensuojelusossun asiakasmerkinnälle,
että onpa joskus about sata vuotta sitten
annettu perheelle toimeentulotukea...
voi jeesus näitä tämän maan lastensuojelijoita
ettei mitään tajua eikä ymmärrystä näissä "ammattilaisten" kirjauksissa.
Mitä ihme vimmä sossuilla on melkein täysi-ikäisiä, viittä vaille aikuisia, huostata?
Eikö ne paukiaiset vieläkään ymmärrä
että alle 18-vuotias voi mennä jopa naimisiinkin Oikeusministeriön luvalla?!?
Ota pikimmiten yhteys sosiaaliasiamieheen
ja pyydä ls.sossuja hankkiin teidän melkein täysi-ikäiselle ihan oma lakimies.
Vaadit oikaisua noihin avohuollon sossujuttuihin.
Nehän luulee virkaälypäät, että ne saa tehdä ihan mitä lystäävät ja vielä
lastensuojelun nimissä...
voi elämän kevät!
Luettelo tukitoimista
Lastensuojelulaissa on esimerkinomainen luettelo avohuollon tukitoimista, joita kunnissa tulee tarvittaessa järjestää:
tukea lapsen ja perheen ongelmatilanteen selvittämiseen
lapsen taloudellinen ja muu tukeminen koulunkäynnissä, ammatin ja asunnon hankinnassa, työhön sijoittumisessa, harrastuksissa, läheisten ihmissuhteiden ylläpitämisessä sekä muiden henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisessä
tukihenkilö tai -perhe
lapsen kuntoutumista tukevia hoito- ja terapiapalveluja
perhetyötä
koko perheen 37§:ssä tarkoitettu sijoitus perhe- tai laitoshoitoon
vertaisryhmätoimintaa
loma- ja virkistystoimintaa
muita lasta ja perhettä tukevia palveluja ja tukitoimia
Luettelo ei ole tyhjentävä, eikä sen tarkoituksena ole rajata mahdollisia avohuollon tukitoimia. Lapsen ja perheen tilanteeseen sopivia tukimuotoja tulee järjestää lapsen tarpeita vastaavasti ja yksilökohtainen tilanne huomioiden.
Lastensuojelutyössä tulee olla käytössä monipuolinen valikoima erilaisia tukitoimia, jotta kullekin lapselle ja perheelle voidaan räätälöidä tarkoituksenmukainen tukitoimien kokonaisuus. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että yhden perheen kohdalla pitäisi käyttää kaikkia tarjolla olevia tukitoimia.
Luettelossa mainittuja muita lasta ja perhettä tukevia palveluja ja tukitoimia ovat esimerkiksi pienten koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta, kriisityö ja kriisipäivystys, seikkailu- ja perheleirit, tukiasunnot ja turvakotipaikat, taidelähtöiset menetelmät, vauvatyö, nuorten kanssa tehtävä työ ja läheisneuvonpito.
Säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa myös uusien menetelmien ja toimintamuotojen kehittäminen.
Lähteet:
1. Räty, Tapio (2007) Uusi lastensuojelulaki. Helsinki: Edita Publishing Oy, 206.
Tekstin on laatinut:
verkkotoimitus
Yleiset eli ns. normaalipalvelut
Kunnan tulee järjestää tarvittavat sosiaalihuoltolain ja toimeentulotukilain mukaiset palvelut ja etuudet . Näitä palveluja ovat erityisesti lasten päivähoito, kotipalvelu, toimeentulotuki ja ehkäisevä toimeentulotuki.
Yleisiä sosiaalipalveluja järjestettäessä on huomioitava myös perustuslain 19§ , jonka mukaan ”Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.”
Lastensuojelun asiakkailla on luonnollisesti samalla tavoin oikeus em. yleisiin palveluihin, kuin muillakin lapsilla ja lapsiperheillä. Koska palvelut on mainittu myös lastensuojelulaissa, on palveluja ja taloudellista tukea myönnettäessä huomioitava erityisesti myös lastensuojelullinen näkökulma.
Päivähoito
Alle kouluikäisillä lapsilla on subjektiivinen oikeus päivähoitoon. Päivähoidossa on otettu viime vuosina käyttöön lapsikohtaiset varhaiskasvatussuunnitelmat, johon kirjataan myös lapsen mahdolliset erityisen tuen tarpeet. Päivähoidossa käytetään myös erilaisia varhaisen tuen työskentelymalleja.
Lapsilla, jotka tarvitsevat päivähoitoa sosiaalisista tai kasvatuksellisista syistä, on erityinen oikeus päivähoitopaikkaan.
Kun päivähoitoa järjestetään lastensuojelun avohuollon tukitoimena, voidaan päivähoidossa huomioida ne erityiset tarpeet, jotka on kirjattu lastensuojelun asiakassuunnitelmaan.
Päivähoitoa voidaan käyttää avohuollon tukitoimena monella tavalla. Lapsen ja perheen erityistarpeiden huomioiminen päivähoitoa järjestettäessä on osa varhaista tukea lapselle. Erityispäivähoito, erityislastentarhanopettajan tuki ja konsultaatio ja varhaiskasvatuksen perhetyö ovat esimerkkejä siitä, miten monimuotoisesti päivähoito voi lasta ja hänen perhettään tukea. Lisätietoja: ks. esim. Varttua ,Stakesin ylläpitämä varhaiskasvatuksen ja lasten päivähoidon valtakunnallinen verkkopalvelu.
Kotipalvelu
Kotipalvelua ei useimmissa kunnissa ole nykyisin riittävästi tarjolla lapsiperheille. Yksittäisistä lastensuojelun avohuollon tukitoimista pahimmin viime vuosina on kärsinyt lapsiperheiden saama kodinhoitoapu. Kodinhoitoapua saaneiden lapsiperheiden määrä on vain neljännes siitä mitä se oli 1990-luvun alussa.
Sosiaalihuoltolaki velvoittaa kunnat järjestämään kotipalvelua , mutta perheillä ei ole kuitenkaan subjektiivista oikeutta kotipalveluun. Jos kotipalvelua ei ole tarjolla kaikille palvelua tarvitseville lapsiperheille esimerkiksi määrärahojen niukkuuden vuoksi, on kunnan mahdollista järjestää palvelua ensisijaisesti esimerkiksi lastensuojelun tukitoimia tarvitseville perheille.
Kunta voi järjestää kodinhoitoapua lastensuojelun avohuollon tukitoimena myös ostopalveluja käyttäen. Järjestöistä esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliitto, NNKY ja väestöliitto tarjoavat maksullista lastenhoitoapua perheisiin. Myös kodinhoitopalveluja tarjoavia yrityksiä on runsaasti markkinoilla.
Toimeentulotuki
Toimeentulotukea ja ehkäisevää toimeentulotukea tarkoituksenmukaisesti käyttämällä voidaan ehkäistä lastensuojelun asiakkaaksi tulleen perheen tilanteen kriisiytyminen ja vähentää muiden tukitoimien tarvetta.
Järjestämisvastuu
Lastensuojelulaissa säädettyjä muita avohuollon tukitoimia on järjestettävä tarvittaessa . Sanamuoto ”on järjestettävä tarvittaessa” on lievempi ilmaisu, kuin ”on järjestettävä” . Laki ei velvoita kuntaa ehdottomasti järjestämään kaikkia 36§ mainittuja tukitoimia, eikä myöskään tuo asiakkaalle subjektiivista oikeutta kaikkiin mainittuihin tukitoimiin. Kunnalla on kuitenkin korostettu järjestämisvastuu, eikä lasta tai perhettä voida jättää ilman tukitoimia määrärahojen niukkuuteen vedoten.
Tukitoimet ovat osa suunnitelmallista avohuollon työskentelyä. Tarvittavien tukitoimien järjestäminen kirjataan asiakassuunnitelmaan.
Asiakassuunnitelmaa laadittaessa on tarkoituksena, että kaikki osapuolet sitoutuvat yhdessä sovittuihin asioihin. Kun tukitoimia suunnitellaan ja kirjataan asiakassuunnitelmaan, on sosiaalityöntekijän huomioitava, mitä palveluja ja tukea kunnassa on mahdollista järjestää.
Asiakassuunnitelma ei ole kuntaa sitova asiakirja siinä mielessä, että siihen kirjattu palvelujen ja tukitoimien tarve loisi automaattisesti kunnalle velvollisuuden mainittujen tukitoimien järjestämiseen .
Lapsen kuntoutumista tukevat hoito- ja terapiapalvelut
Esimerkkejä lapsen ja nuoren kuntoutumista tukevista hoito- ja terapiapalveluista:
kasvatus- ja perheneuvolan palvelut
lapsen lyhytaikainen kuntouttava hoito 37 §:n mukaisena avohuollon sijoituksena
oppimista edistävä tuki ja ohjaus esimerkiksi koulupsykologien ja -kuraattoreiden palveluilla
erilaiset terapiat ja psykiatrinen hoito
lasten ja nuorten päihde- ja huumehoitopalvelut
Em. esimerkit esitetään Hallituksen esityksestä uudeksi lastensuojelulaiksi.
Oppimista edistävää tukea ja ohjausta on myös hyvin toimiva oppilashuolto, jota toteutetaan moniammatillisesti ja eri tahojen yhteistyönä.
Lastensuojelullista kuntoutusta psyykkisissä ja sosiaalisissa vaikeuksissa oleville lapsiperheille järjestetään erilaisissa laitoksissa. Yhtenä esimerkkinä MLL:n ylläpitämä Kuntoutus- ja kehittämiskeskus Huvitus.
Lasten ja nuorten päihde- ja huumehoitopalvelut ovat usein katkaisuhoito- tai laitoskuntoutustyyppisiä, jotta irrottautuminen päihteiden käytöstä onnistuisi (katso lisätietoja esimerkiksi Helsingin Diakonissalaitoksen Breikistä ja Pikku-Pellaksesta.). Lasten päihde- ja huumehoitopalveluihin erikoistuneet laitokset edellyttävät yleensä, että lapsesta on tehty sijoituspäätös. Joissakin paikoissa katsotaan myös, ettei avohuollon sijoitus riitä turvaamaan lapsen hoitoa ja hoitoon pääsyn edellytyksenä on se, että lapsi on sijaishuollossa.
Avohuollon palveluja tarjoavat mm. Nuorisoasemat. Nuorisoasemien palvelut on tarkoitettu nuorille, jotka ovat huolissaan omasta tai läheistensä päihteiden käytöstä. Palveluja voivat käyttää myös nuorten vanhemmat ja muut läheiset. Apua voi hakea päihteiden käytön aiheuttamien ongelmien lisäksi myös peliongelmaan tai liialliseen ajankäyttöön netissä. Nuorisoasemat ovat yleensä A-Klinikkasäätiön tai kunnan järjestämää palvelua. Eri paikkakunnilla toimivien A-klinikoiden, Nuorisoasemien ja matalan kynnyksen päihdehoitopaikkojen yhteystiedot löydät tästä
Tekstin on laatinut:
verkkotoimitus
Perhetyö
Perhetyö avohuollon tukitoimena
Perhetyön monet muodot
Esimerkki perhetyön määritelmästä
Perhetyön dokumentointi
Perhetyö avohuollon tukitoimena
Lastensuojelulaissa velvoitetaan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen järjestämään lastensuojelun avohuollon tukitoimena tarvittaessa perhetyötä .
Perhetyön täsmällinen ja kokonaisvaltainen määrittely on vaikeaa. Perhetyön sisältö, toimintamuodot, tavoitteet, tekijät ja organisointi vaihtelevat eri paikkakunnilla. Perhetyö toimintana on kuitenkin vakiintunut kuntiin.
Lastensuojelulain perusteluissa perhetyöllä tarkoitetaan esimerkiksi perheen kotona tehtävää perhetyötä, joka voi olla perhetyöntekijän antamaa keskusteluapua tai tukea erilaisissa arjen toiminnoissa. Perhetyöllä voidaan mm. tukea vanhempia heidän kasvatustehtävässään, tehdä vanhemmuuden arviointia ja järjestää lapselle hänen hyvinvointiaan tukevaa toimintaa. Perhetyö on usein käytännön avun ja psykososiaalisen tuen yhdistelmä.
Perhetyötä tehdään yhteistyössä perheen ja perheenjäsenten kanssa, mutta keskeistä on aina lapsen edun turvaaminen. Osana lastensuojelutyötä perhetyö ei voi olla pelkästään tukea, vaan kontrollin elementti on lisäksi aina läsnä.
Lastensuojelun avohuollon tukitoimena järjestettävästä perhetyöstä tulee aina tehdä päätös ja tukitoimen järjestäminen tavoitteineen on kirjattava myös asiakassuunnitelmaan. Perhetyön tarve ja tavoitteet tulee kartoittaa heti työskentelyprosessin alkaessa, jotta työ olisi mahdollisimman tavoitteellista ja suunnitelmallista. Yhdessä perheen kanssa laaditulla suunnitelmalla myös motivoidaan ja sitoutetaan perhettä työskentelyyn.
Perhetyön alkukartoitus on joskus tarkoituksenmukaista tehdä samassa yhteydessä kuin lastensuojelutarpeen selvitys. Perhetyön alkukartoitus ei kuitenkaan voi korvata lastensuojelulain mukaista lastensuojelutarpeen selvitystä .
Lastensuojelun avohuollon tukitoimena järjestettävän perhetyön tavoitteena voi olla esimerkiksi kriisitilanteen laukaiseminen, uusien ongelmien ehkäiseminen tai tilanteen korjaaminen. Joskus tarvitaan lapsen ja perheen pitkäaikaista tukemista ja kannattelua, jotta lapsen kotona asuminen on edelleen mahdollista.
Perhetyön monet muodot
Koska perhetyön käsite on niin moninainen, on joissakin kunnissa sekaannusten välttämiseksi ryhdytty nimittämään lastensuojelun avohuollon tukitoimena järjestettävää perhetyötä tehostetuksi perhetyöksi tai lastensuojelun perhetyöksi.
Silloin kun perhetyötä järjestetään lastensuojelun tarvetta ennaltaehkäisevänä toimintana, kohderyhmänä ovat kuntalaiset laajalti ja palvelun piiriin pääsemisen kynnys on matalahko. Ennaltaehkäisevää tai matalan kynnyksen perhetyötä tehdään myös neuvoloiden ja päivähoidon toimintaan kiinnitettynä. Esimerkiksi Jyväskylän seudun Perhe-hankkeessa on kehitetty neuvoloiden ja päivähoidon perhetyötä: Jaana Kemppaisen Perhetyö ja vertaisryhmätoiminta perhekeskuksessa – diasarjasta saat asiasta lisätietoa.
Kriisityötä tai ohjaavaa ja korjaavaa perhetyötä puolestaan voidaan järjestää esimerkiksi osana lastensuojelulaitosten tai lasten- ja nuorisopsykiatrian poliklinikoiden ja osastojen toimintaa. Perhetyö sopii myös jälkihuollossa käytettäväksi esimerkiksi nuoren itsenäistymisprosessin tukena.
Esimerkki perhetyön määritelmästä
”Perhetyöllä tarkoitetaan lapsiperheille järjestettävää ennaltaehkäisevää, kokonaisvaltaista, suunnitelmallista ja pitkäjänteistä tukemista. Perhettä autetaan kokonaisuutena, mutta myös perheenjäsenten yksilöllisiin tarpeisiin vastataan.
Perhetyössä korostuvat perheiden elämänhallinnan ja omien voimavarojen käyttöönoton tuki sekä arjessa selviytymisen vahvistaminen. Perhetyö voi liittyä vanhemmuuden tukemiseen, lasten hoidon ja kasvatuksen ohjaamiseen, kodin arjen ja arkirutiinien hallintaan, perheen toimintakyvyn vahvistamiseen uusissa tilanteissa, perheen vuorovaikutustaitojen tukemiseen ja sosiaalisten verkostojen laajentamiseen, syrjäytymisen ehkäisyyn.
Perhetyötä voidaan tehdä myös pitkäaikaisissa ja vaativissa ongelmatilanteissa lastensuojelun sosiaalityön tukitoimena, kun lapsen huolenpito, tarpeet ja turvallisuus ovat uhattuna.
Perhetyön sisältö ja kohdentuminen ja muodot voivat vaihdella sen mukaan, minkä palvelusektorin alaisuudessa perhetyötä tehdään. Perhetyötä voidaan toteuttaa perhetapaamisina, perheen ja lapsen keskusteluina, kotikäynteinä, kerho- ja ryhmätoimintana, perhekuntoutuksena. Perhetyötä luonnehtii niiden sijoittuminen laitos- ja avohuollon välimaastoon. ”
Perhetyön dokumentointi
Miksi, miten ja mitä dokumentoidaan?
Dokumentointi on tärkeä osa lastensuojelutyötä. Dokumentointi toimii työntekijän työvälineenä sekä asiakkaan ja työntekijän aseman ja oikeuksien turvaajana. Hyvä dokumentointi auttaa työn suunnittelussa ja arvioinnissa.
Perhetyön dokumentoinnissa on tärkeää kirjoittaa konkreettisia havaintoja lapsesta ja perheen arjesta. Kirjoittamisen pitäisi kuitenkin tapahtua perhetyön viitekehyksestä käsin eikä olla autenttista perheen elämän raportointia. Perhetyöntekijän havainnot ja tulkinnat on erotettava selkeästi toisistaan. Tyylin tulee olla asiallista ja informatiivista. Kirjaamisen tavoitteena on palvella perhetyön prosessia, auttaa lastensuojelun tavoitteiden arviointia, tuottaa tarpeellinen informaatio mahdollisille muille viranomaisille ja olla asiakkaalle hyödyksi. Dokumentoinnin tulisi myös lisätä asiakkaan ymmärrystä perhetyöstä ja sen tavoitteista.
Asiakirjojen tarkoitus on kuvata tehtyä työtä, ei niinkään asiakkaan koko elämänkirjoa. Perheessä tapahtuvat positiiviset muutokset ja työssä onnistuminen on tärkeää dokumentoida. Muutoksia voi olla lapsen oireilun väheneminen, päihteiden käytön lopettaminen tai vaikka perheen yleinen virkistyminen ja masennuksesta selviäminen. Myös ongelmat, huolenaiheet ja työskentelyn esteet täytyy dokumentoida. Työntekijällä on arviointivastuu, hän joutuu pohtimaan ja arvioimaan, mitkä tiedot ovat olennaisimpia kirjata ylös työn ja asiakkaan kannalta.
Dokumentoinnissa on tärkeää huomioida lapsi tiedontuottajana. Lapsen tarpeet ja toiveet kirjataan siten, että ne on eroteltavissa vanhempien tai perhekokonaisuuden tuottamasta tiedosta. Lasten kokemuksia ja omia kuvauksia arjesta tehdään näkyviksi ja lapsen ääni saadaan kuuluville käyttämällä työskentelymenetelmiä, jotka on suunniteltu erityisesti lasten kanssa työskentelyyn.
Perhetyön dokumentointia ohjaa lainsäädäntö
Perhetyön dokumentointia ohjaavat monet lait. Osa lainsäädännöstä koskee kaikkea viranomaistoimintaa ja osa erityisesti lastensuojelutyötä.
Sosiaalityöntekijöitä velvoittaa lastensuojelulaki asioiden kirjaamiseen . Lastensuojelun työntekijöiden tulee merkitä lasta tai nuorta koskeviin asiakasasiakirjoihin lastensuojeluasian vireille tulosta lähtien kaikki lapsen tai nuoren tarvitsemien lastensuojelutoimenpiteiden järjestämiseen vaikuttavat tiedot sekä toimenpiteiden suunnittelun, toteuttamisen ja seurannan kannalta tarpeelliset tiedot. Myös hallintolaki edellyttää työntekijöiltä tietojen kirjaamista: tiedot suullisesti esitetyistä vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun, on kirjattava tai muulla tavoin rekisteröitävä.
Henkilötietolaissa säädetään henkilötietojen kirjaamiseen liittyvistä asioista . Käsiteltävien henkilötietojen tulee olla henkilötietojen käsittelyn tarkoituksen kannalta tarpeellisia. Lastensuojelua varten kerätyistä tiedoista muodostuu henkilötietolain tarkoittama henkilörekisteri, johon kuuluvat kaikki tätä tarkoitusta varten kerätyt ja talletetut tiedot. Osa tiedoista voidaan käsitellä automaattisen tietojenkäsittelyn avulla ja osa voi olla paperimuotoisena. Tiedot voivat fyysisesti olla eri henkilöiden hallussa, esimerkiksi perhetyöntekijällä, lastensuojelun sosiaalityöntekijällä tai taloushallinnossa. Tietojen yhteydessä tulee olla tieto siitä, että ne kuuluvat lastensuojelun rekisteriin ja kuka on tietojen rekisterinpitäjä. Rekisterinpitäjä vastaa henkilötietojen lainmukaisesta käsittelystä, päättää tietojen luovuttamisesta, korjaamisesta ja säilyttämisestä. Rekisterinpitäjän on huolehdittava siitä, ettei virheellisiä, epätäydellisiä tai vanhentuneita henkilötietoja käsitellä.
Tiedot ovat ehdottoman salassa pidettäviä. Asiakkaalla on oikeus tutustua häntä koskeviin dokumentteihin ja asiakkaalla tai hänen edustajallaan on oikeus saada asiakasta koskevia tietoja. Tästä säätää laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista. Asiakkaan oikeudesta tarkastaa asiakasrekisterin tietoja ja oikeuden toteuttamisesta säädetään henkilötietolaissa. Asiakkaan tiedonsaantioikeudesta säädetään myös laissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä.
Dokumentoinnille asettaa omat vaatimuksensa se, että perhekokoonpano saattaa muuttua asiakkuuden aikana. Kun lasta ja perhettä koskevia tietoja kirjataan, on kiinnitettävä erityisesti huomiota siihen, kenen asiakastietoihin merkinnät tehdään. Monissa kunnissa käytäntöjä on sanellut asiakastietojärjestelmien tekniset mahdollisuudet tai aikoinaan sovittu käytäntö siitä, kuka on ”päämies” tai ”asiakas” lastensuojeluasioissa.
Perhetyötä dokumentoitaessa täytyy huomioida tietosuoja ja asiakkaan oikeus lukea vain omia asiakastietojaan. Jos tietoja on eri henkilöiden asiakastiedoissa, on tietojen etsiminen hankalaa ja perhekokoonpanon muuttuessa voi tietoja siirtyä perheeseen kuulumattoman henkilön tietoihin. Uusi lastensuojelulaki lähtee periaatteesta, jossa jokainen lapsi on erikseen lastensuojelun asiakas. Jokaisella perheen lapsella, johon lastensuojelun perhetyö kohdistuu, on siten oltava omat asiakastiedot ja dokumentit. Katso lisätietoja käsikirjan Tietosuoja –luvusta.
Perhetyön lausunto
Lastensuojelun perhetyöntekijöiltä saatetaan pyytää erilaisille tahoille selvitystä, arviointia tai lausuntoa perheen tilanteesta. Lausuntopyyntö kannattaa pyytää kirjallisena. On myös sovittava, kuka lausuntopyyntöihin organisaatiossa vastaa: perhetyön esimies vai esim. lastensuojelun sosiaalityöntekijä.
Kirjallisesta lausuntopyynnöstä tulisi käydä ilmi:
Pyytävä taho:
kuka / mikä taho pyytää selvitystä
Lausunnon kohde:
kenestä selvitystä pyydetään
Lausunnon tarkoitus:
mitä varten selvitystä/arviointia/lausuntoa pyydetään
Lausuttavat asiat:
asiat, joista selvitystä/arviointia/lausuntoa toivotaan
Määräaika:
mihin ajankohtaan mennessä lausunto pyydetään
Lähteet:
Asiakkuuden alkaminen
Yleistä
Milloin asiakkuus alkaa?
Asiakkuuden alkamisesta syntyvät velvoitteet
Lapsen muuttaessa toiseen kuntaan
Yleistä
Asiakkuuden alkamista koskeva säännös on uusi. Uudessa laissa on pyritty selkiyttämään lastensuojelun alkuvaihetta niin, että sekä asiakas että työntekijä tietävät, milloin asiakkuus alkaa.
Sosiaalihuollon asiakaslaissa säädetään yleisesti asiakkuudesta sosiaalihuollossa. Asiakkuuden alkamisen täsmentäminen on nähty välttämättömäksi lastensuojelussa erityisesti lapsen ja perheen oikeusturvan kannalta. Perheellä ei aina ole ollut täsmällistä tietoa siitä, onko lapsi kirjattu lastensuojelun asiakkaaksi vai ei.
Asiakkuus on voinut alkaa esimerkiksi toimeentulotuen hakemisen yhteydessä ilman, että siitä on ilmoitettu lapselle ja perheelle itselleen. Toisaalta asiakkaaksi kirjaamista ei ole aina tehty useidenkaan lastensuojeluilmoitusten perusteella, vaikka lapsen tilanne selkeästi edellyttäisi lastensuojelun asiakkuutta ja siihen liittyviä palveluja ja tukitoimia. Lastensuojeluasiakkuuden alkamisen täsmentäminen on ollut tarpeen myös kuntien välisen kustannusvastuun selkeyttämiseksi.
Sosiaalihuollon asiakkuudesta on säädetty sosiaalihuollon asiakaslain 3 §:ssä, jonka mukaan asiakas on sosiaalihuoltoa hakeva tai käyttävä henkilö. Asiakkaita ovat myös ne, jotka saavat esimerkiksi palveluja ja etuuksia koskevaa ohjausta tai neuvontaa. Asiakkuus aktualisoituu tietyn toimenpiteen, hakemuksen, päätöksen, ilmoituksen tai palvelun kautta. Määritelmä tarkoittaa myös sellaisia asiakkuussuhteita, joissa asiakas omasta tahdostaan riippumatta tulee sosiaalihuollon piiriin.
Milloin asiakkuus alkaa?
Asiakkuuden voidaan tulkita alkavan esimerkiksi lapsen tai huoltajan omasta yhteydenotosta lastensuojeluun tai siitä, kun lastensuojelun tarvetta ryhdytään lastensuojeluilmoituksen johdosta selvittämään. Kiireelliset lastensuojelutoimenpiteet käynnistävät asiakkuuden.
Asiakkuuden alkamisesta lähtien ovat voimassa sosiaalihuollon asiakaslain mukaiset asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet.
Asiakkuuden alkamisesta syntyvät velvoitteet
Asiakkuuden alkamisesta on tehtävä merkintä lasta koskeviin lastensuojeluasiakirjoihin. Asiakkuuden alkaminen lastensuojelussa merkitsee myös velvollisuutta ylläpitää ja laatia lasta ja nuorta koskevia asiakasasiakirjoja.
Lastensuojeluasiakkuuden alkamisesta on ilmoitettava lapsen huoltajalle ja lapselle. Poikkeuksellisesti ilmoitusta ei tehdä, jos siihen on sosiaalihuollon asiakaslain 11 §:n mukaan määräytyvä syy.
Tieto lastensuojeluasian vireille tulosta ja asiakkuuden alkamisesta voitaisiin jättää siten antamatta huoltajalle tai toiselle heistä, jos tiedon antaminen olisi julkisuuslain 11 §:n mukaisesti vastoin erittäin tärkeää yksityistä tai lapsen etua. Tieto voitaisiin jättää antamatta myös silloin, kun lapsi on perustellusta syystä kieltänyt sosiaalihuollon asiakaslain 11 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla ja perusteilla tietojensa antamisen huoltajalleen tai toiselle heistä.
Tieto lastensuojeluilmoituksesta tai muusta lastensuojeluasian vireille tulosta ja lastensuojelutarpeen selvityksen tekemisestä voidaan antaa suullisesti esimerkiksi sosiaalityöntekijän ottaessa yhteyttä puhelimitse tai tavatessa lasta ja huoltajia. Työntekijän tulee tällöin myös kertoa, mitä lastensuojelutarpeen selvitys tarkoittaa ja kuka on siitä vastaava työntekijä. Tiedot tulisi antaa tarvittaessa myös kirjallisesti, esimerkiksi kun lapsi tai huoltaja niitä pyytää.
Lastensuojeluasiakirjoihin tulee merkitä milloin, miten ja kenen toimesta tieto on annettu sekä, kenelle tieto on annettu. Vastaavasti tulee merkitä, jos tieto on jätetty antamatta sekä syy tähän.
Lapsen muuttaessa toiseen kuntaan
Lastensuojelun työntekijöillä on itsellään ilmoitusvelvollisuus myös tilanteissa, joissa lastensuojelun asiakkaana oleva lapsi muuttaa toiseen kuntaan. Uuden kunnan tulee saada tieto mahdollisesta lastensuojelutarpeessa olevasta kuntaan muuttavasta lapsesta riittävän ajoissa ja että mahdollisesti kesken jäänyt lastensuojelutarpeen selvitys voidaan saattaa loppuun.
Ei ole tarkoituksenmukaista, että uudessa kunnassa joudutaan aloittamaan lastensuojelutarpeen selvitys alusta, vaan sosiaalityöntekijän tulee toimittaa uuden kunnan lastensuojelun työntekijälle välttämättömät asiakirjat.
Tarvittaessa uuden asuinkunnan lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä tai muu lastensuojelun työntekijä voi pyytää muita tarvittavia tietoja lähtökunnasta . Vastuu selvityksen loppuun saattamisesta ja mahdollisten lastensuojelutoimenpiteiden jatkamisesta siirtyy uuteen asuinkuntaan.
Lastensuojelun järjestämisestä vastuussa oleva kunta (lapsen kotikunta) on yleensä velvollinen toimimaan ilmoituksen jälkeen. On kuitenkin tilanteita, joissa kotikunta ei vaihdu. Esimerkiksi työn tai opiskelun johdosta asuinkunta vaihtuu, kotikunta ei. Sosiaalihuoltolaki velvoittaa asuinkunnan järjestämään sosiaalipalveluja kunnassa oleskelevalle kiireellisissä tilanteissa tai olosuhteiden muuten niin vaatiessa .
Tekstin on laatinut: