Kuka kokkolalainen erotuomari jakelee taivaspaikkoja jossain paikallisessa lehdessä??Minkä uskontosuunnan edustaja hän on?
erotuomari
Tampereelta nääs
151020
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Taitaa olla helluntalainen tai babtisti. Taivaspaikkojen jakaja on ylentänyt itsensä. Raamattua lukeeneena muistan siellä lukevan (joka itsensä ylentää se alennetaan)
Kaikenlaisia ilveilijöitä maa päällään kantaa. On sentään hyvä, että tunnet edes vähän Raamattua. Olet kuitenkin aika poloinen, kun se päivä koittaa.
ei ole mitään sanomista täällä! Varsinkaan niillä joilla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä 6 divisioonaa ylemmäks, joten pidä suus kiinni!
Oli aika typerä kirjoitus.Keparin liitelehti oli se jossa kirjoitus oli.Päätoimittajana en olisi julkaissut tuollaista henkilökuvaa.
On todella hienoa, että sinua ottaa niin kovasti päästä. Olemme täällä koko porukalla ihan innoissamme, kun sinun kateellisuutesi saa sinut ihan vaihtamaan väriä. Voi että, kun meillä on kivaa!!! Sinä erotut tuolla värilläsi katukuvassakin, joten kuljeskele sivukaduilla, ettei ihmisten tarvi nauraa sulle päin naamaa. Silloinhan sulla tulee löysät housuun.
Onko näiden viestien takana yksi ja sama kirjoittaja? Näin nopeassa tahdissa ei vastata kuin kaikkein mielenkiintoisimpiin keskustelun avauksiin, eikä tätä voi todellakaan laskea siihen joukkoon. Kello 13:n aikaan täällä ei pitäisi olla elämää.
mihin? Kyllä alasarjoissakin on elämää, kun huono tuomari Tampereelta on tuomarina ja se on tosi.
Mikä on tänä päivänä uskontoa? Samainen mies on antamassa potkuja valmentajalle, joka kertoo uskontoa muille. Ihmeellinen tyyli uskovaisilla jotka karjuu pelissä ja antaa potkuja valmentajilleen. Äklöttävää teeskentelyä.
teeskentelee? Nikkanen on ainakin suorasanainen tyyppi, eikä varmasti teeskentele mitään. Pyri samaan äläkä täällä ole itkemässä. Valmentajien potkut on ollu paikallaan. Nikkasen aikakaudella KPV:n voi jälleen kirjoittaa isoilla kirjaimilla. Oli hieno saavutus nostaa seura sille tasolle mille se kuuluu. Suomen Cupin finaali on Suomalaista jalkapallohistoriaa! Paina se päähäs valittaja! Jutussa oli vain murto-osa miehen saavutuksista.
täällä aukoo naamaansa huipputuomarin sanomisista. Opettele ensin viheltään!
Jorma Nikkanen on iso komea mies ja vaikka onkin jo ikää niin minun katseeni hän saa edelleen kääntymään Kokkolan katukuvassa vaikka olenkin huomattavasti häntä nuorempi. Tiedän, että meidän naisten keskuudessa hän on monen muunkin ihailun kohde. Olisipa Kokkolassa enemmänkin tuollaisia miehekkäitä tyylikkäitä miehiä, joissa on sitä jotain.
Olen kanssasi samaa mieltä, minunkin katse kääntyy! On hienoa, että on tuollainen mies joka pystyy oleen oma itsensä ja rehellisesti avoin. Toimittaja olisi voinut esittää hiukan järkevämpiä kysymyksiä, tuntui kuin juttu olisi polkenut paikallaan jonkun valmentajan ympärillä.
Taitaa olla raappahousut,liiduraidan alle?
lökäpöksy täällä naisen nimellä esiinnyt vai onko sellainen taipumus?
äijiä, jotka pukeutuu naisten korsetteihin ja esiintyy täällä naisen nimellä, TOSI SAIRASTA!