puolirotuinenko?

meillä on reilun vuoden ikäinen uroskissa, joka on siis ihan maatiaisena otettu, siis on lyhytkarvainen, perus musta-valkoinen. mutta kissa on hurjan suurikokoinen, painaa lähes 7kg, mutta ei ole lihava, vaan enemmänkin lihaksikkaan näköinen. lisäksi kissan pää ei näytä normi kotikissalta, kuten toisen kissamme pyöreähkö pää. tällä uroksella on jotenkin enemmän kuonomainen naama, vaikea selittää, mutta ei siis mitenkään pehmeän kissamainen pää. korvat on melko suuret, ja kuono on sellainen kapeahko. kissalla on myös melko korkea säkäpituus (jos nyt kissoista säkäkorkeutta voi sanoa). luonteeltaan kissa on enemmänkin koiramainen, noutaa siis lelun kun sille heittää, on seurallinen. ja hänellä oli suuria vaikeuksia hyväksyä uutta kissanpentua taloomme.
kaikenkaikkiaan kollimme ei vain jotenkin ole perusmaatiaisen oloinen.
4288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voipi olla, että kissa on sekarotuinen ja näin ollen kotikissa, ei mikään puolirotuinen. Kotikissan toinen vanhempi on siis rotukissa ja pennusta ei tule rotukissaa, eikä maatiaista, vaan kotikissa. Myös maatiainen on kotikissa.

Äänestä

Kyllä maatiainenkin voi olla. Voi olla kotikissakin eli toinen vanhemmista saattaa olla jotain rotua. Tai sitten ei. Ei sitä voi tietää. Kotikissa joka tapauksessa.

Äänestä

on niin paljon kaiken kokoisina ja (melkein) näkösinä, että paha tuosta on sanoa. Painot vaihtelee 3kg-10kg, on pieniä ja suuria, lyhytkarvaisia, puolipitkäkarvasia, pitkäkarvaisia, laihoja, soikeita ja pyöreitä jne. Todenäköisesti kissasi on ihan maatiainen, ei välttämättä perusmaatiaisen oloinen/näköinen mutta maatiainen silti.

Äänestä

Hei!

Voihan olla, että kissasi perimässä on rotukissaa, joka on tullut esille juuri sinun kissasi kohdalla. Kahden eri kissarodun risteytykset luetaan myös sekarotuisiksi ns. maatiaisiksi. Käy katsomassa rotukissojen esittelyjä ja kuvia netistä, laita googleen hakusana kissarodut, niin löydät rotuesittelyjä. Uskon, että kissassasi on rotukissaa, koska luonnekuvauksesi sopii siihen täydellisesti. Meillä on kaksi ragdollia, jota sanotaan koiramaisimmaksi kissaksi, toinen on seurallinen , mutta omanarvonsa tunteva yhdenihmisen kissa, toinen on maailman ihanin luonne, hellyydenkipeä, koiramainen vauva, joka istuu vieressä koko ajan, seuraa kaikkialle ja vessaankin vaatii mukaan. Rotukissojen luonne eroaa yleensä huomattavasti maatiaisten luonteesta juuri kuvaamallasi tavalla (on tosin yksilöllistäkin). Käyhän katsomassa kissarotujen esittelyitä niin voit saada tietää kissasi taustasta enemmän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viiru_pesonen kirjoitti:

meillä on reilun vuoden ikäinen uroskissa, joka on siis ihan maatiaisena otettu, siis on lyhytkarvainen, perus musta-valkoinen. mutta kissa on hurjan suurikokoinen, painaa lähes 7kg, mutta ei ole lihava, vaan enemmänkin lihaksikkaan näköinen. lisäksi kissan pää ei näytä normi kotikissalta, kuten toisen kissamme pyöreähkö pää. tällä uroksella on jotenkin enemmän kuonomainen naama, vaikea selittää, mutta ei siis mitenkään pehmeän kissamainen pää. korvat on melko suuret, ja kuono on sellainen kapeahko. kissalla on myös melko korkea säkäpituus (jos nyt kissoista säkäkorkeutta voi sanoa). luonteeltaan kissa on enemmänkin koiramainen, noutaa siis lelun kun sille heittää, on seurallinen. ja hänellä oli suuria vaikeuksia hyväksyä uutta kissanpentua taloomme.
kaikenkaikkiaan kollimme ei vain jotenkin ole perusmaatiaisen oloinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu