Miksi melkein kaikki ehdokkaat haluavat parantaa suurimmaksi osaksi ainoastaan vanhusten hyvinvointia ? Tässä kunnassa asuu monia muitakin ihmisiä kuin vanhuksia. NUORI ehdokas saa minun ääneni. !
nuoret & aikuiset
miksi, ehdokkaat ?
6712
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Millaista tyyppiä kannattaa äänestää?
Se nuorikin ehdolle asettuja voipi olla samalla mielellä jotta vanhuksien asemaa on parannettava jne.. Kun taas joku keski-ikäinen voi pohtia yhtälailla nuorten tulevaisuutta. . .
Ikärasismia?
Se on aina ollut näin. Ihminen asettuu oman ja itsensä kaltaisten puolelle. Nuorten asioista huolehtii harva ehdokas, koska nuoria ei ole juurikaan ehdokkaana. Ikäraja rajoittaa jo hieman. Lapset unohdetaan edunvalvonnassa kokonaan. Johtuu siitä, että heillä ei ole aidosti lasten asioihin keskittyvää edustusta valtuustossa. Aikuiset lupaavat ajaa nuorten ja lasten asioita - ainoastaan vaalien alla. Yleensä se unohtuu vaalien jälkeen jo ensimmäisessä valtuuston kokouksessa. Aikuisten tulisi ainakin muistaa lapsiperheitä päätöksenteossa, koska sitäkautta lapsetkin saavat osansa heille kuuluvista peruspalveluista.
Lasten kotihoidon kuntalisä tulee ottaa käyttöön tulevassa uudessa kaupungissa. Nyt se ei ole käytössä Jämsänkoskella eikä myöskään Jämsässä. Nykyiset valtuutetut ovat tyrmänneet esityksen kuusnolla. Toivottavasti uusi valtuusto tajuaa, että siitä hyötyvät kaikki. Kaupunki lisää vetovoimaisuutta. Lapset hoidetaan siellä missä ne kuuluukin eli kotona. Kaupunki säästää veroeuroja, koska kunnallinen hoitopaikka maksaa kaupungille moninkerroin kotihoidon rinnalla.
Kotiin hoitamaan lasta tai lapsia lisän avulla, eikös sen suuruus ole jotain 140€ keskimäärin ja maksetaan usein vain alle 3 vuotiaasta.Monet vanhemmat joutuvat olosuhteiden pakosta palaamaan töihin heti kun vain mahdollista. Omat lapset olisi mieluusti hoidettu kotona, mutta tuon suuruinen tuki ei olisi riittännyt.
http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;10672;10681;39996
Esimerkiksi Espoossa voi saada jopa 700e kuukaudessa. Meillä se on tällähetkellä hieman päälle 200 e. On siinä mielestäni melkoinen ero. Espoon mallia ainakin pidetään hyvänä esimerkkinä lapsiperheiden keskuudessa.
Asiat näkyy olevan mallillaan. Toisin on tässä pitäjässä. Olen saanut osakseni kysymyksen joskus:. Miksi teit lapsia jos talous on "ahdingossa" < Tarkoittaa ettei tili ole aina plussan puolella ja näin pitäisi olla Aina, jos vaikka sattuu lapsen sairastuminen tai muu yllättävä meno kohdalle...
Niin, mitäs jos me kaikki vaan katsottaisiin omaa tilituloa, lompakkoa, tai sitä kaverin pussukkaa ja sen mukaan päätettäisiin lisääntymisestä. Vois tämäkin kunta maksaa siinä vaiheessa vauvanteko palkkaa kuten monissa muissa pienissä paikoissa, joissa syntyvyys on alta riman.
Se että tarjoaa lapselle Perusturvaa, ei tarkoita sitä että joka asian suhteen olisi tingittävä, kuten meidän taloudessa lasketaan joka hitunen, ja vähän päälle.
Meidän tuloilla ns. tulisi toimeen pieni perhe. 2 Aikuista ja 2 Lasta. Toinen olisi kouluikäinen, toinen kotihoidossa, eikä tosiaankaan kunnallisessa. Moisesta "huvista" joutuisimme pulittamaan reipas 200 Eurosen. Tällä kommuunilla, tuloilla lapsen hoitomaksu olisi reipas 100 euroa, raha joka menee kahdessa päivässä kauppaan.
Itkettää Hitusen.. :D
Ei vaan, en valita. Näillä eväillä joutuu menemään jonkun aikaa, eikä olenkaan ekaa kertaa harjoittamassa Centin venytystä, ennen se oli vaan Penni.
R.I.P Markka.
vaan elämänpiiri ratkaisee, millaisia asioita haluaa ajaa.
Jos omassa elämässä on nuoria, niin silloin nuorten tarpeet on lähellä ja niihin haluaa etsiä vastauksia. Omasta iästä huolimatta.
Vaikka olisi kuinka vanha, niin lapsiperheiden asiat tulevat tärkeiksi,kun tulee ekan kerran mummoksi.
Kun huolehtii omista läheisistä vanhuksista, niin sitten taas niiden asiat ovat mielessä.
Juuri siitä omaan elämään kuuluvasta läheisestä asiasta haluaa ottaa selvää ja viedä asiaa eteenpäin.
Saara P-H 4
mummo ja murkun äiti