olisiko

sellasia lapsia , nimenomaan yksinhuoltajilla joiden lapset olisivat hyviä koulussa, eivät olisi nettiriippuvaisia, huonosti ihmistenkanssa toimeentulevia, arkoja lapsiressuja.
itelläni on tälläinen tilanne. voi voi voi !!
onneksi yhteistyö koulun kanssa sujuu..
ite olen ns. normaali . Lapsi jäänyt vähemmälle huomiolle.
no, aion korjata tilanteen, vaikka itkettää miksi ei pärjää koulussa??
ei siis ole luokallle jäänyt, mutta ei kait paljon muutakaan voi sanoa, nytten.
1212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

menee koulussa hyvin mutta tukalia tilanteita on vuosien varrella ollut.
Toisaalta agressiivisuutta ja tappeluita ja sit kuitenkin arkuutta silloin kun reippautta olisi tarvittu.
Et kertonut minkä ikäinen lapsesi on. Ilmeisesti peruskouluikäinen.
Miksi lasta pitäisi itkettää jos ei pärjää koulussa? Ei siellä kaikki ole hyviä eikä tarvitsekaan olla. Suurin osa kuitenkin saa jatko-opiskelupaikan jos vaan läpäisee peruskoulun.
Nettiriippuvuutta suurempi ongelma on se millä sivuilla lapsesi roikkuu. Sieltä voi löytyä yksinäiselle ihan hyviäkin yhteisöjä joissa oppii sosiaalisuutta. Istu viereen, ole utelias ja kiinnostunut. Ja opi siinä samalla itsekin.
Kun meille tuli tietokone ja nettiliittymä alkuun oli vaatimuksena 1h muuta tekemistä/ 1h tietokoneella. Ja läksyt ensin.
Yläkoulussa on todella paljon eri kehitysvaiheissa olevia oppilaita. Osa täysiä lapsia, osa "pikkuaikuisia". Siinä on hitaammalla rankka kasvun paikka.
Mutta onko lapsesi arka ressukka vai hiljainen tarkkailija?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kenelläkään kirjoitti:

sellasia lapsia , nimenomaan yksinhuoltajilla joiden lapset olisivat hyviä koulussa, eivät olisi nettiriippuvaisia, huonosti ihmistenkanssa toimeentulevia, arkoja lapsiressuja.
itelläni on tälläinen tilanne. voi voi voi !!
onneksi yhteistyö koulun kanssa sujuu..
ite olen ns. normaali . Lapsi jäänyt vähemmälle huomiolle.
no, aion korjata tilanteen, vaikka itkettää miksi ei pärjää koulussa??
ei siis ole luokallle jäänyt, mutta ei kait paljon muutakaan voi sanoa, nytten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu