Luonnoton, miksi?

Miksi naista pidetään luonnottomana, outolintuna
jos ei halua hankkia lapsia? Olen 23v nainen enkä
ole löytänyt mitään syytä hankkia lapsia, pidän
kyllä niistä mutta en halua omia. Monesti kuulen
vain, että odotas kun saat ikää lisää ja alkaa
biologinen kello tikittää, niin kyllä sitten
hankit niitä lapsia. En jaksa enää sukulaisille
ym selittää syitä, miksi en lapsia halua.
Kertokaa mitä väärää on olla hankkimatta lapsia.
11731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

niin se vaan on. itse olen 30-vuotias mies ja
samassa tilanteessa. en tiedä, onko valintani
tietoinen, mutta varsin todennäköisesti mulla ei
ole ikinä omia lapsia. sanokoot muut sitä
itsekkyydeksi tai ihan miksi vaan. työkaverit
ovat alkaneet katsoa vähän kieroon myös siksi,
etten juo viinaa enkä seurustele. pitävät kai
homona.

pidän kyllä ihan vilpittömästi lapsista. eihän
mikään ole niin mainio kuin hekotteleva ja
jokelteleva pikku ipana. joskus tuntuu, että
sydän särkyy toisten lapsia katsellessa, mutta
sellaista se on. lapset ovat mukavia, kunhan
eivät ole omia.

kissan olen kyllä ajatellut ottaa. tästäkin joku
kai sanoisi, että mussa on jotakin vikaa, että
pidän enemmän eläimistä kuin ihmisistä. niinpä.

Äänestä
  • jos olisin vapaa, yrittäisin iskeä sinut.

    Olen 31-vuotias nainen ja kotonani asuu kaksi
    kissaa. Rakastan niitä yli kaiken ymmärryksen,
    niin kuin eläimiä yleensäkin. Lapsista pidän niin
    kuin sinäkin: kunhan eivät ole omia. Luulisin,
    että jos biologisen kellon tikityksen takia
    hankkisin lapsia, minulla niitä tähän ikään jo
    olisi. Mutta minkäänlaista halua lapsentekoon ei
    vain ole.

    Äänestä

  • olet..ihana..ihana..

    miu

    Äänestä

  • Eläinrakas kirjoitti:

    jos olisin vapaa, yrittäisin iskeä sinut.

    Olen 31-vuotias nainen ja kotonani asuu kaksi
    kissaa. Rakastan niitä yli kaiken ymmärryksen,
    niin kuin eläimiä yleensäkin. Lapsista pidän niin
    kuin sinäkin: kunhan eivät ole omia. Luulisin,
    että jos biologisen kellon tikityksen takia
    hankkisin lapsia, minulla niitä tähän ikään jo
    olisi. Mutta minkäänlaista halua lapsentekoon ei
    vain ole.

    no, kohtalonani näyttää olevan varatut naiset.
    edellinen oli varattu Jumalalle. hänellä oli
    Kutsumus. kokemuksesta viisastuneena olenkin
    viime ajat keskittynyt lähinnä mammonan
    hankkimiseen.

    Äänestä

Mielestäni aika yleistä nykyään. Se että jotkut
ihmiset pitää outolintuna riippunee
suvaitsevuuden määrästä, ainahan ne vanhemmat
ihmiset luulevat tietävänsä mitä nuoremmat tulee
haluamaan kunhan kasvavat.
Älä selitä enää, tai keksi jokin lyhyt selitys.

Äänestä

anna niiden mutista. kyllä ne siitä hiljenee, kun
ikää tulee. tiedän kokemuksesta.

Äänestä

ei ole mitään pahaa
jos haluaa elää rauhassa
lasten kanssa joutuu
taistelemaan koko ikänsä
ja sitten kun vanhenee
ne tulevat ronkkimaan
perintöä etukäteen
( etkö vois faija
kuolla vähän ennakkoon)

Äänestä
  • no eiköhän lapsen luonne riipu aivan vanhemmista
    ja kasvatuksesta...
    jos lapsi on vittumainen, olet mitä luultavammin
    myös itse sitä.
    olen itse 18 vuotias nainen ja olen tehnyt
    abortin 14 vuotiaana.
    nyt minulla on jokin ihme pakkomielle ajatuksesta
    etten halua käyttää ehkäisyä ja jossain pienessä
    päässäni elää toiveikas ajatus tulla raskaaksi.
    kuulostaa hullulta mutta ehkä se auttaisi tähän
    menetyksen tunteeseen kun joskus on ollut "äiti"
    10 viikkoa...
    mielipiteitä?

    Äänestä

sillä näähän on näitä muotteja joihin suurin osa
menee ihan ittestään tai vähän pakottamalla.
Sitten kun joku ei menekkään sinne muottiin
kivasti ja soinnu muiden mukaan niin aina
katsotaan kiaroon(joistain asioista vähän enemmän
ja joistain vähemmän). People are strange kun
eivät ymmärrä että people are strange, vai kuinka?
On tietenkin helppo sanoa että älä välitä, kulje
omaa tietäsi...mutta silti shine on!

Äänestä

Miksi sinä välittäisit muiden mielipiteistä? Ja
sitä paitsi, jos osaat perustella mielipiteesi
tarpeeksi hyvin, muut saavat vain tottua sinun
realiteetteihisi. Minun sukulaisteni oli vaikea
tajuta, miksi minä haluan lapsen, mutta en halua
mennä naimisiin tai muutoin sitoa itseäni
mieheen. Tarpeeksi perusteltuani ja vanhempieni
avioliitto-helvetin käytyä ilmi, kukaan ei enää
ihmettele. Yrittävät vain kannustaa etsimään SITÄ
OIKEAA ja luottamaan miehiin.
Kyse on nyt sinun elämästäsi. Jokaisella on
oikeus tehdä omat valinnat ja pysyä niissä.

Tsemppiä.

Äänestä

Olen myös 23-vuotias naimisissa oleva lapseton
nainen. En aio koskaan hankkia lapsia, tästä on
myös mieheni (onneksi!) samaa mieltä kanssani.
Monet ystäväpariskunnistamme ovat juuri
hankkimassa lapsia ja jaksavat kysellä joka kerta
että eikö nyt viimein teillekin... En ole
itsekään keksinyt mitään hyvää selitystä, parempi
ehkä onkin ettei sen kummemmin asiaa tuo esille
ja selittele, yleensä ihmisillä tulee silloin
vimma päästä kumoamaan selityksesi. Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luonnoton? kirjoitti:

Miksi naista pidetään luonnottomana, outolintuna
jos ei halua hankkia lapsia? Olen 23v nainen enkä
ole löytänyt mitään syytä hankkia lapsia, pidän
kyllä niistä mutta en halua omia. Monesti kuulen
vain, että odotas kun saat ikää lisää ja alkaa
biologinen kello tikittää, niin kyllä sitten
hankit niitä lapsia. En jaksa enää sukulaisille
ym selittää syitä, miksi en lapsia halua.
Kertokaa mitä väärää on olla hankkimatta lapsia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu