Millä perusteilla

Millä perusteilla äänestätte?
Tuttuus?
Asiantuntisuus?
Muilta kuultu asiantuntisuus?
Hyvä ehdokas?
Muilta kuultu hyvä ehdokas?
Lehtikirjoitukset?
Aivan sama, puolue ratkaisee?
Henkilövaali, puolue ei ratkaise?
Hyvän oloinen numero?
Aku Ankka?
10470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ja hyvä ehdokas. Asiantuntijuus myös:-). Ehkä rajaan tietyt mahdolliset puolueet ulos, mutta ihan avoimena tarkastelen vaalikoneiden heittämiä ehdokkaita. Hyvin mielenkiintosta sikäli, että äänestän ekaa kertaa kokkolalaisena:-o!

Äänestä
  • on persiestä.

    Etsin henkilöä joka on fiksu ja jolla on omaa älliä sen verran että ymmärtää asioista muutkin puolet kuin vain yhden.

    Täytyy myöntää että pirun vaikea on löytää sopiva ehdokas. Puolueet kyykyttää hyvätkin tyypit puolueen mielipiteeseen ja fiksutkin yksilöt on äkkiä juntattu muottiin.

    Ehkäpä äänestän jotain "uuskokkolalaista" ihan vain siitä syystä, että he lienevät vastustavat idiooteimpia kokkolalaisedustajien ääliö ehdotuksia ja tuovat "maalaisjärkeä" päätöksen tekoon.
    Hävettää kyllä aitona syntyperäisenä kokkolalaisena todeta näin mutta tuntuu että kaupungissa ihmisiltä on hävinnyt todellisuus ja tilalle on tullut oma napa ja älyttömyys.

    Äänestä

  • Aito Kokkolalainen kirjoitti:

    on persiestä.

    Etsin henkilöä joka on fiksu ja jolla on omaa älliä sen verran että ymmärtää asioista muutkin puolet kuin vain yhden.

    Täytyy myöntää että pirun vaikea on löytää sopiva ehdokas. Puolueet kyykyttää hyvätkin tyypit puolueen mielipiteeseen ja fiksutkin yksilöt on äkkiä juntattu muottiin.

    Ehkäpä äänestän jotain "uuskokkolalaista" ihan vain siitä syystä, että he lienevät vastustavat idiooteimpia kokkolalaisedustajien ääliö ehdotuksia ja tuovat "maalaisjärkeä" päätöksen tekoon.
    Hävettää kyllä aitona syntyperäisenä kokkolalaisena todeta näin mutta tuntuu että kaupungissa ihmisiltä on hävinnyt todellisuus ja tilalle on tullut oma napa ja älyttömyys.

    jostain syystä en usko että kokkoomus olisi minun palkkaani rakennusalan työntekijänä nostanut ja omakotilotaloni tontti on liian pieni maataloustukien nostamiseen, kouluaikanani ei ollut pakkoruotsiakaan niin on vaihtoehdot vähissä. Oikeesti on helppo tollonkin tietää kenen joukoissa itse seisoo.

    Äänestä

tyyppiä, asiat on päin persettä, eli porukka on vaihdettava, muuten ei asiat muutu. Joku tyyppi joka on ollut valtuustossa 24 vuotta!!! Eikö ole aika antaa nuoremmille tilaa? Joku raja! Homekorvat pihalle!

Äänestä
  • Onko tosiaan niin että 24 vuotta valtuustossa olleet ovat homekorvia ja olet sitä mieltä että joku nuori on jotenkin parempi,tuoko hän rahaa tulleessaan tai mistä johtuu että saa uudistuksia aikaan ?

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Onko tosiaan niin että 24 vuotta valtuustossa olleet ovat homekorvia ja olet sitä mieltä että joku nuori on jotenkin parempi,tuoko hän rahaa tulleessaan tai mistä johtuu että saa uudistuksia aikaan ?

    Vanhat "kokeneet" poliitikot, niinkuin muutenkin joka paikassa, ovat kangistuneet omiin kuvioihinsa, ja kannattavat aina samoja asioita niinkuin ovat aina ennenkin tehneet. Kaikki vanha on hyvää ja muutos huonoa. Se tuo turvallisuuden tunteen koko ajan hurjempaa vauhtia muuttuvassa maailmassa kun tekee kaiken samalla rutiinilla niinkuin on aina ennenkin tehty. Ja sellainen tyyppi joka on kymmeniä vuosia ollut valtuustossa, on sinne mennessään ollut nuori, miksi siis ei voi antaa kapulaa jo seuraavalle? Miksi pitää mustasukkaisesti pitää kiinni "vallastaan"? Nuori ihminen tuo mukanaan uusia ideoita, tiedä vaikka niistä rahaakin poikisi, en usko että ne vanhat parratkaan kultakirstujen kanssa valtuustoon vaeltavat.

    Äänestä

Vaalikoneissa on sellainen huono puoli, että sinne voi kirjoittaa mitä tahansa populistista oman puolueensa vastaista soopaa, mihin tietämätön äänestäjä sitten tarttuu.

Kannattaakin lukea miten ehdokas on mahdollisesti perustellut minkäkin kannan vaalikoneessa.

Itse seurailisin lehtikirjoituksia pitemmältä ajalta, siinä sitä pääsee parhaiten itse kunkin, oli se sitten ehdokas tahi ei, ajatusmaailmaan.

Äänestä

Taisi löytyä ehdokas!

Äänestä

Jå kylle te jävla finne ei kesite förstår teme sak:

-Mine eeneste kaksi kielinen maakunta ehdokas.

-Mine muuten eksy i Ullava, jos ei lukea molempi båda kieli på tienviitta.

-Mine anta eeni till ErKåPe

-Mine

-Mine

Äänestä

äänestän tod näköisesti aku ankkaa ennemmin kuin kok laista tai demareita heidä takiaan tämä maa on alaspäin menosa teollisuusjohtajien ja kauppiaitten jotka kuppaavat ihmisiä:(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äänestätte kutakin kirjoitti:

Millä perusteilla äänestätte?
Tuttuus?
Asiantuntisuus?
Muilta kuultu asiantuntisuus?
Hyvä ehdokas?
Muilta kuultu hyvä ehdokas?
Lehtikirjoitukset?
Aivan sama, puolue ratkaisee?
Henkilövaali, puolue ei ratkaise?
Hyvän oloinen numero?
Aku Ankka?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu