Tavattoman tyytyväinen olen, että loppu jo häämöttää ja opinnäytetyön kanssa saa ahertaa seuraavat 1,5 vuotta, mutta pieni ahdistuskin hiipii.
Ala on ehdottomasti omani siinä mielessä, että koen olevani empaattinen, kärsivällinen ja hyvä hoitaja potilaille. Ongelma on lähinnä työhön sisältyvä vastuu. Lisäksi ainainen jännittäminen ja stressaaminen erinäisissä tilanteissa. En koe olevani suosittu muiden työntekijöiden silmissä, koska olen vähän tavanomaista hiljaisempi.
En koe olevani vahvimmillani perinteisessä osastotyössä, missä saa työskennellä jatkuvan kiireen alla. Tuntuu, että silloin tekee koko ajan töitä ihan väsymisen äärirajoilla eikä työpäivän jälkeen koe tehneensä kaikkea niin hyvin kuin haluaisi.
Onko täällä terveysalan ammattilaisia, jotka voisivat rohkaista tätä keltanokkaa ?
Itsellä ei mielikuvitus tahdo riittää muuhun kuin vertailemaan eri osastoja mutta mitä muita työpaikkoja meikäläiselle saattaisi olla. Ihmisten parissa työskentelystä nautin, mutta koska jo nyt opiskellessa tuntuu että olen lähes hermoromahduksen partaalla olen ruvennut miettimään jo jotain täysin muuta alaa.
Tästä tuli tällanen avautuminen, enkä tiedä sainko edes asiaani esitettyä ymmärrettävästi. Olen kiitollinen jos joku kuitenkin vastaa ja lukee vaikka sitten rivien välistä mikä mättää :)
Ala on ehdottomasti omani siinä mielessä, että koen olevani empaattinen, kärsivällinen ja hyvä hoitaja potilaille. Ongelma on lähinnä työhön sisältyvä vastuu. Lisäksi ainainen jännittäminen ja stressaaminen erinäisissä tilanteissa. En koe olevani suosittu muiden työntekijöiden silmissä, koska olen vähän tavanomaista hiljaisempi.
En koe olevani vahvimmillani perinteisessä osastotyössä, missä saa työskennellä jatkuvan kiireen alla. Tuntuu, että silloin tekee koko ajan töitä ihan väsymisen äärirajoilla eikä työpäivän jälkeen koe tehneensä kaikkea niin hyvin kuin haluaisi.
Onko täällä terveysalan ammattilaisia, jotka voisivat rohkaista tätä keltanokkaa ?
Itsellä ei mielikuvitus tahdo riittää muuhun kuin vertailemaan eri osastoja mutta mitä muita työpaikkoja meikäläiselle saattaisi olla. Ihmisten parissa työskentelystä nautin, mutta koska jo nyt opiskellessa tuntuu että olen lähes hermoromahduksen partaalla olen ruvennut miettimään jo jotain täysin muuta alaa.
Tästä tuli tällanen avautuminen, enkä tiedä sainko edes asiaani esitettyä ymmärrettävästi. Olen kiitollinen jos joku kuitenkin vastaa ja lukee vaikka sitten rivien välistä mikä mättää :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se,että stressaat,kertoo vahvasta vastuuntunnosta.Onpa ihanaa,että tälle alalle tulee vielä kaltaisiasi ihmisiä.Sinun olisi nyt tärkeintä saada sellainen eka työpaikka,jossa on hyvä henki ja luvataan perehdyttää uusi työntekijä hyvin.Ota myös selvää onko työpaikassa mahdollisuus työnohjaukseen.On suurta rohkeutta myöntää epävarmuutensa.Alussa on jokaisen pakko sietää ja kestää itsessään epävarmuutta.Kaikki mitä kirjoitit ,kertoo minulle herkästä ja empatiaan pystyvästä ihmisestä.Kannatan sellaisia työpaikkoja,joissa toteutetaan yksilövastuista hoitotyötä,silloin ei tarvitse vastavalmistuneenkaan ottaa vastuuta koko osastosta ,vaan esim viidestä potilaasta vuoron aikana.Opiskeluaika oli omasta mielestänikin stressavaa.En tiedä oliko tästä mitään apua.Olen tehnyt hoitotyötä yli 20 vuotta ja luulen ainakin tästä alasta jotain tietäväni.Vaativaa mutta antoisaa.Koskaan ei tarvitse töihin mennessään miettiä,onko työ tärkeää.
kaikkia alkuun. Siihenkin sitten tottuu, kun tulee rutiinia työhön ja varmuutta.
Osastotyössä tulee olla tehokas, koska ei ole kiva jättää suraavaan vuoroon omia tekemättömiä töitä. Voithan katsella mikä on sinulle soivin työpaikka ja alue missä toimia.
Jokainen on erilainen, ei tarvitse olla suupaltti, vaan tekee työnsä hyvin.
Uusien asioiden nopea oppiminen ja hallitseminen on mielestäni auttanut todella paljon omassa työssäni.
Työpaikallaan saa pitää omat asiat omanaan niitä ei tarvitse levitellä kaikille. Juoruämmiä ja uteliaita riittää joka paikkaan, jos he loukkaantuvat siitä,että joku ei halua puhua omista asioitaan niin se on heidän murheensa.
Olet lämpimästi tervetullut alalle!
Et ole elämässäsi helppoa leiviskää valinnut.
Mutta mikä aitiopaikka tähän elämään, kuulet, tiedät ja voit myötäelää niin monta ihmiskohtaloa kuin olet valmis kohtaaman.
Se vaatii paljon, se antaa aineellisesti vähän mutta se opettaa ihmisluonnosta ja ihmisestä ja elämästä hyvin paljon.