syö kissan ulosteita? meillä on 2 kk koiranpentu ja kisunpentu. kissallani on latikossaan semmoisia valkoisia kuulia (siis kissanhiekkaa,mutta semmoista,joka ei pölytä tai sotke),ja koiranpentuni menee laatikolle ja syö niitä. Yritän sanoa sille "Hyi" ja "Ei",mutta ei näytä auttavan. kerokaa mitä tehdä?
ja se eilen muuten söi Kissan ruokaa,ei omaansa...
ja se eilen muuten söi Kissan ruokaa,ei omaansa...
Vastaukset 8
Vanhimmat
syö niitä valkoisia pikku palleroita/kuulia. apuva!
Pennulle maistui myös koiran kikkareet. Se meni meillä ainakin ohi muutamassa viikossa...
kissa-koiraperheessä oli sama ongelma. Pentu oli aina kissanastian kimpussa herkkupaloja nauttimassa, muutenkin kaikki mirriin liittyvä kovasti kiinnosti.
Minä ratkaisin ongelman siten, että WC:n oveen, minulla mirrin pissa-astia on siis WC:ssä, laitettiin haka sellaiselle leveydelle, että mirri mahtuu hyvin kulkemaan, mutta koiranpentu ei. Samoin mirrin ruokakipot nostettiin tiskipöydälle. Minun mirrini kun ovat jo iäkkäämpiä, rakensin myös hyvän kulkuyhteyden tiskipöydälle tuoleista ym. Vanhat mirrit kun eivät aina jaksa/pysty enää hyppimään kovin ylös.
Jos tilanteita pääsee kuitenkin syntymään, edelleen EI sanaa käytetään. Nyt neiti, jo 2 v., on tajunnut, ettei kakkoja syödä. Kissanruoka sen sijaan vedetään heti, jos vain mahdollisuutta on:)
meillä, kun koira on 4kg ja kissa 8kg, eli mistä kissa menee, mennee koirakin! on vain koitettu komentaa ja korkeareunainen astia (lihalaatikko tms) on hyvä, mutta ei sitten taas pitele isompaa koiraamme.. Kissan ruoat meillä on aina pöydällä ja raapimispuussa, jossa on oikein oma kohtansa sille, että kuppi ei lennä. Meilläkin koirat rakastavat kissanruokaa (ja -paskaa..)
rakastavat kissankakkaa!!! Kissanruokakin maistuu turreille paremmin kuin oma, ei-niin-tuoksuva-ape (vaikka kyllä se koiranruokakin parempaa on toisen kupista nautittuna)!
Pilkkuneiti antoi hyvät vinkit, kannattaa kokeilla! Näin pulma on meilläkin (melkein)ratkaistu.Nimittäin kekseliäs koiraveijari kyllä oppii sen haankin aukaisemaan...
omat koirani eivät innostu kissanruoasta ei kakastakaan, mutta omaa kakkaansa toinen koirista on joskus maistellut. paras konsti kitkeä moiset kakanpopsimiset on ananasmehu kakan päälle tai sitten omaa aktiivisuutta käydä useammin kakkalaatikolla tarkistamassa tilanne ja ottaa kakat pois ennenkuin koiruli ehtii ne parempiin suihinsa laittaa.
asia on myös ratkaistu niin että laitoimme kissan ruoat sekä hiekkalaatikon vessaan ja haka oveen niin että kissa mahtuu vain siitä läpi.
Meidän beagle pentuna jänismetsällä söi hirvenpaskaa kuin viimeistä päivää. Parin viikon natustelun jälkeen loppu.