Mirrix matokuuri

Hei! Elikkäs eilen annoin normaalisti kissalleni matokuurin, jonka toistan aina keväisin ja syksyisin. En koe tarpeelliseksi madottaa useammin kun on kyseessä sisäkissa eikä usein syö kalaa ym. No olen aina antanut Axiluria eikä ole siitä sen kummemmin mitään sivuoireita tullut ja eilen päätin kokeilla Mirrixiä. Kissa nukkui koko illan ja näytti että lääke olisi väsyttänyt. Tänään on oksentanut pari kertaa ja kysymykseni kuuluukiin, että onko muilla ollut vastaavaa Mirrixin annon jälkeen? Onko normaalia sivuoireita oksentelu? Lisättäköön vielä, että kissalla ei näyttänyt olevan matoja (ei ulosteen mukana tai oksennuksessa)
31004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En tiedä, mutta näin meillä kävi.

Kasvattaja oli antanut Axiluria, mutta apteekissa suositeltiin pikkukissoille Mirrixiä, joten ostinkin sitä. Toinen kisuista ei reagoinut heti pitenkään, mutta toiselle tuntui nousevan kuumetta ja oli koko illan hyvin apaattinen ja 'väkisin' nukkuva - tahtoi olla vaan rauhassa, edes kissa-sisko ei saanut herieille. Sitten 'oireettomalle' kisulle tuli löysä vatsa - ei varsinaista ripulia - parin päivänpäästä ja sama kuumeilleelle kissalle päivän perästä. Oliko kyseessä sivuvaikutukset vaiko matohoidon tehoaminen?

Äänestä

kissa oksensi ja valitti ai ai ai niin uskomatonta oli koko päivän ihan sairas. En anna enää Mirrixsiä. Flubenol vet on helppo syöttää eikä kissa sairastu lääkkeestä

Äänestä
  • Hyvä tietää, että oli muillakin näyttänyt siitä oireilevan. Nyt kissa näyttää jo voivan paremmin, toivottavasti oli vain eilinen huonovointisuutta. Oli kyllä ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun annan Mirrixiä, koin sen antamisenki kissalleni vaikeaksi, kun ei neiti siitä tahnasta yhtään tykännyt ja tuntui ettei se ikinä lopukkaan. Pillerimuodossa jatkossakin niin kuin ennen, nopeasti ohi ja helppoa :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


3 v narttukissa kirjoitti:

Hei! Elikkäs eilen annoin normaalisti kissalleni matokuurin, jonka toistan aina keväisin ja syksyisin. En koe tarpeelliseksi madottaa useammin kun on kyseessä sisäkissa eikä usein syö kalaa ym. No olen aina antanut Axiluria eikä ole siitä sen kummemmin mitään sivuoireita tullut ja eilen päätin kokeilla Mirrixiä. Kissa nukkui koko illan ja näytti että lääke olisi väsyttänyt. Tänään on oksentanut pari kertaa ja kysymykseni kuuluukiin, että onko muilla ollut vastaavaa Mirrixin annon jälkeen? Onko normaalia sivuoireita oksentelu? Lisättäköön vielä, että kissalla ei näyttänyt olevan matoja (ei ulosteen mukana tai oksennuksessa)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu